maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden vaihtuessa uuteen


Kiitos blogivuodesta hyvät ystävät, paljon on vuoteen mahtunut. Kiitos myös, että osasitte löytää tänne Karsikonperälle vilkaisemaan KuvaKirjeitä sen jälkeen, kun Pollen Suuret Saappat hajosivat ja tulivat haudattua.  Minulle oli melkoinen loikka Vuodatuksesta Bloggeriin, meinasi lopahtaa vauhti kesken.

Varsinaisesti tämä vuosi 2012 on ollut minulle ensimmäinen koko vuosi Koillismaalla. Kokemus sinänsä viime talven -42 asteen  pitkä pakkasjakso. Lumetkin sulivat vasta paljon toukokuun puolella ja elokuun puolivälissä tulivat ensimmäiset hallat, jotka nitistivät ainokaisen terassikukkani. Kolean ja sateisen kesän päätteeksi syksy alkoi varhain ja kääntyi talveksi lokakuun puolivälissä, jolloin nippa nappa ennätettiin verkot vesistä, kun jäätyivät. Kalenterissani on päiväys 16.10, kun tuli ensi lumi. Lähes olemattomiin se ehti sulaa marraskuun aikana, vaan ei ihan kokonaan. Nyt alkaa lunta olla olla taas reippaasti ja tänään sain ensimmäiset ahvenet pilkillä. Kokonaista 22 ahventa perkasin ja huomenna on luvassa ahvenkeittoa.

Tuleva vuosi 2013 on kuin kirja, joka saadaan vuoden ensimäisenä päivänä. Täysin vieras ja tuntematon, jossa on sivuja 365. Siitä kummallinen kirja, ettei sitä noin vain voi ahmaista kerralla, vaan se on otettava päivä kerrallaan, joskus vieläkin pienemmissä osissa. Pääpiirteiltään voi ehkä juonen kulkua jossain kohden arvailla ja toivoakin, mihin suuntaan menisi, mutta varmaa on, että hyvin monenlaista noille sivuille mahtuu. Elämän koko kirjavuus, joskus tasaisempana, joskus vähemmän sileänä. Kokonaisuudessan kirjan -Vuosi 2013- tarinan vasta tietää, kun on sen viimeinenkin sivu auki ja lopuillaan.
Utelian mielin aloitamme Vuoteen 2013  tutustumisen jo huomenna. Toivotan kaikille hyviä hetkiä ja onnen pipanoita, terveyttä ja selviytymistä sen moninaisista haasteita.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulu joutuu jo taas pohjolaan

Kohta se joutuu, enää kaksi yötä ja joulupukilla alkaa tulenpalava kiire. Aikamoinen urakka vanhalle miehelle. Vaikka en minä joulupukkiin ole uskonut enää noin viiteenkymmeneen viiteen vuoteen, silti ihan pikkiriikkisen kuitenkin aina jouluaattona. Oikeastaan minä näin Joulupukin jo koputtelemassa ovelle hieman etuajassa.


Talvipäivän seisaus oli eilen ja vielä tänään on yksi vuoden lyhyimmistä päivistä. Kaamoksen väri oli tänään sinertävän punainen. Kireän pakkasen värinen, kun aurinko noustessaan ja laskiessaan heitteli kylmiä sävyjä taivaalle.
Lumi narskui jalan alla ja hengitys huurtui kaulahuiviin. Pakkanen nipisteli poskipäitä, eikä käsiä tehnyt mieli nykäistä lapasesta kovin usein pois.
Pakkasmittari näytti aamulla - 32.8, eikä lukemat päivän mittaan pahemmin siitä muuttuneet.


Tein myös viimeisiä silauksia jouluuni, sillä jänöjussit saivat pikkuisia heinätuppoja suon reunaan. Vähän joulua niillekin, kun jäljistä päätellen niitä lähistöllä liikkuu. Linnuille uudet talit  ja auringonkukkasiementen täydennys. Oravat saavat massunsa täyteen, kun käyvät osingoilla lintujen ruokintapaikalla.
Kauppareissulla katselin haltioissani maisemaa, joka pystyy ihastuttamaan minua joka kerta uudestaan ja uudestaan.


Siis joulu tulla saa. Jäälyhdytkin on tehty ja myrskylyhtyihin pantu öljyä, että aattona koko pihapiiri olisi valaistu. Tällä kertaa varasin epäkuranttejja cd-levyjä jäälyhtyjen pohjille, ettei tuikku tai lyhtykynttilä niin helposti sulattasi niitä puhki. Näyttää toimivan oikein hyvin. Moneen saumaan noita cd-levyjä näköjään voi käyttääkin. Talviretkeilyssä niillä saa kiinnitettyä teltan/kodan kiinnitysnarut lumeen. Tämä vinkki on retkeilijä Ruskalta.


Ei nämä yli -30 pakkaset onneksi täälläkään jatku jouluun asti, joten toivotankin teille kaikille rakkaat lukijani  Lämmintä Joulua

torstai 20. joulukuuta 2012

Tähtiyö

Täysikuu osaa valvottaa, mutta minulle sitä tekevät joskus myös tähdet. Viime yö oli napakka pakkasyö, kireimmillään kylmyyttä piisasi aina -29.7 ja taivas oli tähtikirkas. Herätessäni yöllä katsoin ikkunasta suoraan taivaankannen kauneinta tähteä. Tuntui, että se tuikutti vain minulle. Miten lämpimältä sen tuike vaikuttikaan kylmässä yössä pohjoisen puolen taivaalla.
Kun yritin saada unta uudestaan, en tahtonut onnistua. Sulkiessani silmät tiesin vahvasti tähden olemassaolon ja pakostakin vilkaisin sitä uudestaan ja uudestaan. Ei auttanut edes kyljen kääntäminen. Tunsin vain sen tuikkeen seljässäni. Joku viesti sillä minulle oli, kun tunkeutui noin ajatuksiini. Lopulta luovutin ja ryhdyin seurustelemaan sen kanssa. Sen tuikkeen myötä lähetin lämpimät joulutervehdykseni edesmenneille rakkailleni.  Kirjoittamani vanha runonenkin muistui yöllä mieleen.

Selkeänä yönä minä katselen
usvaisen Linnunradan
halkovan taivaankantta.
Tähtiä tuijotellessa
lähetän ikävöivän
ajatuksen luoksesi tähtisumuun,
jonka kirkkaimmalla tähdellä
uskon sinunkin muistavan minua.


Tähti johdatti minut myös jouluun. Ajattelin Beetlehemin tähteä. Onkohan minun tähteni se sama, joka aikoinaan näytti itäisenmaan tietäjille tietä vastasyntyneen Jeesuksen seimen luo? Kertasin mielessäni joulun tapahtumia Beetlehemissä ja vasta näkemääni joulukuvaelmaa lapsenlapseni koulun joulujuhlassa. Siinä oli kedolla lauma lampaita, (lapset seljässään lampaantaljat) oli paimenia sauvoineen, oli enkeleitä hohtavin siivin, oli Maria ja Joosef. Oli myös kaunis tähti. Kuvaelma oli vaikuttava, varsinkin lopussa, kun Maria lauloi  " Taivas sylissäni" herkisti mukanaolijat. Minun jouluni alkoi tuosta illasta.



Vielä neljä yötä jouluun. Mielestäni parasta aikaa juuri nämä joulunaluspäivät. Tänään ajattelin löytää jostakin kuvattavakseni poroja. Pelkään pahoin, etteivät vaan kaikki olisi jo varattuina Joulupukille. Lopuksi - leppoisia, piparintuoksuisia, joululaulujen sävyttämiä päiviä teille kaikille.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Oi kuusipuu, oi kuusipuu


Yöllä oli satanut paljon lunta. Piha oli aamulla puhtaan valkea, samoin metsä.
Lumen määrää ihastellessani harmittelin samalla saamattomuuttani, miksen jo eilen tahi toissapäivänä käynyt hakemassa joulukuusta.  Ehkä olisin löytänyt sen helposti metsän reunasta, pellon metsän puoleiselta penkalta, missä kuusille ei anneta mahdollisuutta kasvaa isoiksi puiksi. Sellaisen pienen kuusen kuvittelin löytäväni ja kantavani kotiin joulupuukseni. Kaataisin juuri sen kuusen, joka ei saisi kasvaa isoksi.

Huomiseksi on luvassa lisää lunta, joten parasta hakea kuusi tänään. Saha kainalossa lähden kuusta etsimään. Paikka paikoin tuisku on kasannut lumen polveen asti ulottuviksi kinoksiksi, mutta ei se kuitenkaan estä kulkua haitalle asti.
Kävelen metsäisen peltotilkun pientareet ympäriinsä.
Viimein silmään osuu kuusi, joka näyttää lumisena hyvin sievältä.  Menen sen luo ja kopistan oksilta enimmät lumet. Katselen kuusta arvostelevasti kiertäen puuta ympäri. Yllätys on täydellinen, kun kuusi kuiskaa minulle hädissään.
-  Älä hyvä ihminen kaada minua! Kasvaisin mielelläni vähän isommaksi.

Hämmästyn. Ei voi olla totta! Eihän kuuset puhu. Tekevätkö omat ajatukseni minulle tepposia? Tämä kuusi on kaunis, juuri toivomani kokoinenkin, joten rupean kuiskuttelusta huolimatta potkimaan lumia pois sen juurelta. Kumarrun aikoen sahata, mutta muutan kuitenkin mieleni ja lähden pois.

 Kiertelen syvemmälle metsään edes takaisin, ristiin rastiin. Ravistan lumia löytämieni joulukuusiehdokkaiden harteilta, kunnes taas valitsen ja ryhdyn sahaamaan, mutta nytkin kuuluu.
-  Älä hyvä ihminen kaada minua! Kasvaisin mielelläni vähän isommaksi.
-  Taasko sama? Äimistyn. Moinen rupeaa tuntumaan liki hulluudelta vai olenko joutunut satuun sisälle? Jospa kuulen vain omia arveluitani kuiskauksina. Ehkä sisimmässäni ajattelen sahaamaan alkaessani, ettei tätä puuta raaskisi kaataa, eikä tätä, eikä tätä ja kuvittelen puiden vastaavan minulle.
Niin sen täytyy olla. Otan sahan paremmin kouraani ja kumarrun sahatakseni puun.

Ei, ei sittenkään. Lähden eteenpäin ilman kuusta. Minusta tuntuu, ettei sahakaan enää suostu yhteistyöhön. Vielä kolmannenkin kuusen kohdalla käy samoin. Puu kuiskaa, älä hyvä ihminen kaada minua, enkä minä myöskään kaada sitä. Lopulta kävelen kotiin ilman joulukuusta. Ehkä tänä jouluna olen ilman joulukuusta.

Myöhemmin kukkaostoksilla käydessäni huomaan puutarhalla joulukuusirivistön ja mieleen juolahtaa ostaisinko täältä joulukuusen? Koskaan aiemmin ei ole ostettu joulukuusi tupaani koristanut.
Olin löytänyt kassiin muutaman tulppaanin ja hyasintin ja valmiina lähtemään puutarhalta pois. Kuitenkin joulukuusiasia askarrutti ja viivyttelen.
Myyjä tulee kysymään, olenko kuusen valinnut. Ei, en ole, kun en tiedä, minkä ottaisi. Kaikki ovat kauniita. Ovat varta vasten joulukuusiksi kasvatettuja.
En taida sittenkään tulla kuusikauppaa. Ovat liian isoja. Myyjä lähtee pois, samoin minä toiseen suuntaan, kunnes kuulen pienen äänen.
-  Osta, hyvä ihminen minut. Olen joulua varten kasvanut. Jos minua ei kelpuuteta joulupuuksi, minut silputaan hakkeeksi uuniin, enkä sellaista kohtaloa toivo.
-  Osta ja korista minut joulupuuksesi.

Ostin puun ja kiikutin sen kotiin autotalliin aattoa odottamaan. Ehkä joulukuuseni kuiskaa minulle jotain aattoiltana.

Minä kuiskaan nyt teille kaikille leppoisan hyvää joulun alusaikaa? Kiitän myös Evangelinaa, kun lähetti blogiini tällaisen kauniiden saatesanojen kera.  Kiitos Evangelina.



tiistai 4. joulukuuta 2012

En unohda koskaan

Yritän saada jotain aikaan Mandala 16 haasteeseen, jonka aihe on  - en unohda koskaan.  Aihe tuli niin sanoakseni nyt iholle, etten voinut muuta, kuin ryhtyä kokeilemaan. Kun en osaa taiteilla, niin se, mitä en koskaan unohda, on kuvassa.


Ei pysynyt Mandalani pyöreässä muodossa, tokko sitä siihen malliin edes sain, mutta haitanneeko tuo?

Aamu valkenee pakkassäässä

Hitaasti valkenee aamu tähän aikaan vuodesta. Hitaasti, viipyilevän pehmeästi. Täysin säkkipimeää ei ole, sillä lumi valottaa, mutta vasta hämärän muuttuessa sinerrykseksi alkaa nähdä paremmin. Pakkanen on ollut jo muutaman päivän napakkaa. Pitemmän aikaa se on pysytellyt yli -25.
Parhaillaan on -26.9. Pikku takassa räpsähtee tuli ja silloin tällöin hirsikin rapsahtaa pakkasen kourissa. Päivästä on  tulossa eilisen veroinen. Otan neuleeni ja / tai kirjan esille.

Eilen aamulla oli lumihöntyä ilmassa ja se sai auringonnousunkin näyttäytymään tavallista mukheammissa väreissä. Lunta on paljon vähemmän, mitä olikaan marraskuun alussa, mutta kyllä sitä tullaan saamaan.


Illalla ennen auringonlaskua kävin tarkastamassa järven jäätilanteen. Kovin pitkälle en tohtinut jäällä mennä, mutta paksulta ja kestävältä se vaikutti.  Muuten täysin hiljaisessa maisemassa rannan metsiköstä pyrähti neljä riekkoa ilmaan. Lumesta en niitä havainnut, olivat niin lumen valkoisia, mutta ilmaan noustessaan näkyi hieman mustaa. Kylmän kohmettamat sormeni eivät vain ehtineet kameran nappulaan.


Selkeinä päivinä taivaan värit ovat oranssista hentoihin pastellin punertavaan ja siniseen yhdessä harmaan sävyjen kanssa.  Huokuvat sinänsä kylmää.



Päivän valjettua lintujen ruokintapaikalle pyrähtää kahdeksan oravaa! Siinä on vähintään kuusi liian kanssa, mutta tarvitsevat nekin murua rinnan alle näillä pakkasilla. Alvariinsa saa täydentää uudet auringonkukansiemenet, aina ne loppuvat. Närhet sen sijaan kaikkosivat, kun talipalot saivat ympärilleen laajan verkkokehikon. Ne katsoivat parhaimmaksi siirtyä erämaahan, siemenet ei niitä niinkään kiinnostaneet.



sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ensimmäinen adventti




Hyvää ensimmäistä adventtia hyvät lukijani. 
Valkoista, hieman sinenertävää pakkasaamua, jolloin sai avata jo toisen joulukalenteriluukun. Minulla ei tänä vuonna ole muuta joulukalenteria, mutta Tonttu Toljanterin edesottamuksia aion seurata, jos en aina aamuisin, niin illalla sitten. Rupean olemaan uudelleen Pikku Kakkosen väen iässä.

Ihmepihakuusi sai aamulla kynttilät oksilleen. Ihmekuusi se on sen takia, että se on kököttänyt paikallaan jo toista vuotta ilman juuria. Ajattelin, että edellis jouluksi tuotu kuusi varistaisi neulaset viimeistään kesällä ja päätyisi saman tien takkapuiksi, vaan kuusi kasvatti keväällä jopa kerkkiä ja näytti voivan oikein hyvin. Tuli syksy, kuusi oli edelleen yhtä hyvän näköinen kuin muutkin kuuset ja silloin lupasin sille, että saa tulevankin joulukuu - tammikuun ajaksi kynttilät oksilleen, jopa silloinkin, vaikkei enää olisi neukasen neulasta.




Tässä taannoin blogini on saanut huomion osoituksiakin, joista haluan kiittää. Tuli kauniit huomionosoitusplakaatit Kameran kertomaa- blogin Marjukalta ja tuli Värjärin padan Ilona Winebridgeltä. Semmoiset huomaavaisuudet lämmittävät mieltä, tuntuvat hyviltä ja minä kelvoton olen niin saamaton, etten osaa niitä jakaa edelleen. Joka blogilla on ansionsa ja joka blogi ansaitsee plakaatteja, joten niitä lähtee täältä Karsikonperältä jokaiselle blogille.

torstai 29. marraskuuta 2012

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Aurinko armas

Ennen loppumistaan marraskuu heltyi. Antoi auringon mollottaa kokonaisen päivän, siis lähes neljä tuntia täydeltä terältä. Se tunti suorastaan juhlalta.
Aamun hämärissä pakkasmittari näytti -15 astetta ja lumi narskui jalan alla juuri niin kuin talvella pitääkin. Auton ovetkin olivat jäässä.
Metsäisellä tiellä aurinko teki verkkaista nousuaan. Väritti kylmän, pimeän ja vielä nukkuvan metsänrannan lämpimään punaansa.


Kauppareissu venyi, sillä kiinnosti kovasti lähteä katsomaan, miltä Korouoman Koivuköngäs näyttäsi ison veden aikana. Autolta oli lyhyt matka köngäälle ja jo muutaman sadan metrin päähän kuului veden pauhu. Polku ei ollut onneksi liukas, vaikka olikin paikoin jäinen. Ehkä päivän pari taaksepäin oli ollut liukaskin, sillä jäljistä päätellen poro oli liukastunut ja toisaalla huvituin huomatessani, että porot olivat nousseet portaille kapuamaan rintettä ylöspäin.



Tuosta porot olivat kiivenneet rappusia rappusia myöten.

Köngäs pauhasi. Se oli saanut valtavat jääpaakut rantamilleen ja kietonut rannan puut huurteeseen.


Auringon valo ei päässyt alas kanjoniin, vain puiden latvat saivat valohoitoa. Sormiin kävi kostea kylmyys, kuvaaminen loppui lyhyeen.

Koivuköngäältä oli lyhyt matka Korouoman tunnetuimmalle kiipeilyjääseinälle, Ruskea virralle. Nyt seinä ei ollut aivan kauttaaltaan ennättänyt jäätyä, mutta hyvää vauhtia jäätymässä. Toivoin, että aurinko olisi osunut säteillään jäähän, mutta sen kaari kulki liian matalalla, kanjoni jää auttamattomasti varjoon.



Kotimatkalla tuli käytyä kaupassakin, löytyi Huopasta Lovikkakintaisiin ja seiskaveikkaa sukkia varten. Kello oli vasta varttia vaille kolme, mutta aurinko suunnitteli mailleen hiipumista.



Kun aurinko laski, oli täysikuun vuoro nousta valottamaan.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Ei kartta, ei kompassi yksin

Valokuva- ja Runotorstai 265 antoi kuvan, josta inspiroitua.

Minut annettu kuva johdatteli kompassin ja kartan käytön tarpeellisuuteen ja tarkkaavaisuuteen tunturialueella liikkuessa. Laajalla alueella haarhaan joutuminen on vaarallista oli kesä tai talvi.


Missä pilvet hyväilevät maata,
missä tunturin laki sukeltaa pilviin,
on kaukana kaikki muu.
Kaunis ja karu luonto
ei armoa tunne,
ei kartta, ei kompassi paljoa auta,
jos ei tiedä,
mistä on lähtenyt,
minne menossa.
Harhaluuloa, toiveajattelua vain,
että kaikki polut johtaisivat
autiotuvalle,
mutta valkean poron
voi silloin kohdata.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Yks oikein, yks nurin

Kuukausi vielä ja ollaan jouluaaton aaton illassa. Ihan vielä en ole jouluisissa tunnelmissa, vain kynttilä palaa mökkipöydällä iltaisin. Pihakuuseenkin on kynttilät laittamatta, vaan ehtiipä nuo. Niitä odottaa oksilleen juureton kuusi, jo toista vuotta sitten kaadettu ja pihaan pystytetty, mutta viheriät neulaset yhä.
Lumet ovat saaneet kyytiä ihan hirveästi. Edelleen on vielä lunta, mutta suksille en ehtinyt, vaikka ladutkin oli kunnostettu. Saamaton, mikä saamaton. Joskus vain jahkailee liiaksi, eikä kerkiä mitään. Seurailen ja haikailen, miten lujille talven tulo ottaa. Syksy koettaa pitää pintansa, mutta kuitenkin uskon tämän marraskuun päättyvän aurinkoisena ja valkoisena. Viikko on aikaa muutokseen.
Kaamos on pimeimmillään juuri nyt, kun edes rakastamani sininen iltahämy ei ole näyttäytynyt, ei aamun siniset hetketkään.

Kun toiveistani huolimatta sää ei kirkastunut ja tiet alkoivat olla peilikirkkaita, kaivoin lankakopan esille. Innostuin tekemään rästitöitä ja innostuin hankkimaan uuttakin lankaa. Varmasti vuoteen en ole neulonut mitään ja sen huomasi. Sormet tuntuivat kömpelöityneen muun kropan kanssa.


Tehokkaimman potkun käsitöiden virittelyyn sain Värjärin padan neuletöistä. Odotti vain aikansa ennen kuin sytyin, mutta rupesi tapahtumaan. Jo kolmas pari Lovikka-lapasia tekeillä ja kaulahuivin tekasin heti samana iltana, kuin langan hankin. Olen pettynyt kyllä paikallisiin lankavalikoimiin, eipä löytynyt juuri paljon muuta, kuin seiskaveikkaa tai isoveliä. Huovutettavia töppösiä varten olisin tarvinnut kerän valkeaa Huopastakin, vaan ei ollut. Vanhasta varastosta löytyi vain yhteen tossuun huopanen, joten etäämmälle on lähteminen langan ostoon. Kaulahuivi tuli siis valmiiksi. Nyt ei ainakaan kurkkua palella, vaikka tulisi ne -40 asteen pakkaset.


torstai 22. marraskuuta 2012

Pyöräilyreitti

sanan kaksi viimeistä kirjainta TI


Maastopyöräilyreitti  on joskus haasteellinen. Lokakuun lopulla oli joessa vesi korkealla ja virta koskessa melko voimakas. Katselin pyöräilijän valmistautumista joen ylitykseen. Sukat ja kengät reppuun, housun lahkeet kääritty polven yläpuolelle ja sittenkin kastuivat. Pyörä yhteen tukinaruun kiinni, toinen naru tukevasti kouraan ja menoksi.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Konsteja, jos jonkinlaisia



Aamupäivän reipas rupeama kirveellä puita karsien teki hien puseron sisäpuolelle ja tihkusade kasteli  takin päältä päin.  Olo alkoi olla muutaman ahkeran työtunnin jälkeen kuin uitetulla koiralla.
Siksi ajatus kipakoista saunan löylyistä oli tervetullut, vaikkei pääni tavallisesti moisia kestäkään. Yleensä vain piipahdan lauteilla pikaseltaan.
Vaari, äidinisäni nappasi aikoinaan saunaan mennessään päähänsä karvahatun, että jaksoi nauttia tulisista löylyistä paremmin. Toki karvahattu eristää kuuman, kun tekee sen kylmällekin. Kokeilin vaarin konstia ja pistin villamyssyn päähän löylyhuoneesen menessä.
Toimi oikein hyvin. Ehkä minun pitää vastaisuuden varalle hankkia varsinainen löylyhattu.

Konstit ovat joskus tarpeen ja ihan käyttökelpoisia. Muutama vuosi taaksepäin alkoi vasemman silmäluomeni alapuolella olevat jonkinsortin varrelliset ns. vanhuuden syylät haitata näkökentässä. Sen vuoksi halusin niistä eroon, mutta lääkärille oli kuukausien jono ja kenties pitkä odotus toimenpiteeseen, joten otin omat konstit käyttöön. Ennenkin varrellisia vanhuuden syyliä on poistettu omalla hiuksella hirttämällä. Joten, nyppäsin itseltäni hiuksen ja kiristin sen "varsisyylän" ympärille. Kiristin varovasti niin tiukalle, kunnes alkoi tuntua nipistystä. Seuraava päivänä kiristin hiusta tiukemmalle. Alta viikon tippui tällä konstein kolme varsisyylää tai mitä olivatkin, pois. Uusia ei ole toistaiseksi tullut.



Mieltäni kiehtoo myös ennen kylätiellä ollut mielenkiintoinen kivi, varsinainen taikakivi, jonka pinnalla oli painanne. Vielä 60-luvulla kiven olemassaolon ja "taian" tiesivät monet ja käyttivät sitä hyväkseen päästäkseen syylistä eroon. Piti vain ukkosilman jälkeen mennä pesemään syylänsä kivenkoloon sataneella ukkosvedellä, eikä saanut syylänpesusta pois lähtiessään katsoa taakseen. Tämä konsti tepsi syyliin.
 Kuvan kivi ei ole taikakivi, mutta voisi hyvinkin olla, kun on sen verran kummallisen näköinen. Sittemmin oikea syyläkivi katosi tieparannustöiden aikana. Todella monesti olen sitä etsinyt tienpenkoilta, josko olisi joutunut jonnekin sinne, mutta kadoksissa on pysynyt. Silloin tällöin kivi tulee puheeksi täkäläisten kanssa. He vannovat, että saivat sillä konstein syylät katoamaan.

Konsteihin piti turvautua silloinkin, kun sain silmääni rakennusprojektin aikana karhuntalja-eristeestä jotain. Roskan tuntu silmässä oli hirvittävä. Kaikki tutut konstit tuli käytettyä heti, kuten huuhtelu, luomen kääntäminen ja huuhtelu, mutta apua ei tullut. Terveyskeskus on kuudenkymmenen kilometrin päässä ja olin jo sinne lähtöaikeissa, mutta rohkenin kuitenkin antaa pistää lapiskynällä sipaisun silmän alaluomeni reunaan. Pelkkä lapiskynä-ajatuskin tuntui karmealta, pelottavalta, mutta silmäänkin koski liki sietokyvyn rajoilla, joten lapista luomelle. Kyynelnesteen virta lähti tsunamivauhtiin. Aikani "itkettyä" roskakin joutui kyynelvirtaan ja silmä oli kuin särjen punasilmä. Hirvitti, sillä konsti oli hurja, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, eikä silmä vuorokautta pitempään punoittanut. Lapiskynää oli kuulema ennen käytetty paljon silmäroskienkin poistoon. Joskus tuota samaista kynää haettiin lainaksi jopa naapuristakin.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kuusi kuvaa kesästä

Nappasin idean Kuusi kuvaa Kesästä Mustarastas laulaa-blogista. Oikeastaan oli vaikeaa sopeuttaa kokonainen kesä kuudeksi kuvaksi. Rajan vetäminen tuotti tuskaa.
Ensimmäinen kuva on lapsuuden onki-ja uimapaikalta. Iilimatoja siinä oli silloin, taitaapa olla vieläkin.


Jo toistamiseen seisoin Talvisodan Monumentin valtavan lohkaremäärän keskellä. Lohkareita n. 20 000, kuten Suomussalmen taisteluissa kaatuneiden määrä. Koskettava näky. Tuuli toi korviin hennon 105 kellon kilinän ja tupasvilla heilui kiviä vasten.



Kesän kalaretkiltä, eräretkiltä, patikkaretkiltä, luontopoluilta on paljon kuvia, joista en osannutkaan valita. Alla ikään kuin portti niihin kaikkiin.



Vaelluksilla oli joskus miettimistä, miten päästä eteenpäin, mistä päästä kenties kuivin jaloin. Alla olevaa kuvaa ottaessani jo podin pystynkö kohta itse rinkka selässä pomppaamaan kiveltä toiselle.



Olen intohimoinen porojen kuvaaja. Niitä olen kuvannut omassa pihassa, poluilla, maantiellä, metsässä, keväällä, kesällä, aina kun vaan näen. Ainakin jokaikisen valkoisen poron koetan ikuistaa. Se on minulle sydämen asia.



Kukat ovat jääneet nyt vähemmälle, heiniä on sen sijaan päässyt kuviini. Niistä löytyi paljon mielenkiintoista kuvattavaa, kuten nämä Sevettijärven kenkäheinät.







perjantai 16. marraskuuta 2012

Marraskuu

Valokuva- ja Runotorstain 264 innoittajana on tekstikatkelma.

"Metsä oli sateesta raskas, puut aivan hiljaa. Kaikki oli lakastunut ja kuollut, mutta maatuneesta maan kamarasta nousi kohisevalla voimalla myöhäissyksyn salainen puutarha – kiiltävien turvonneitten kasvien outo lajisto, jolla ei ollut mitään tekemistä kesän kanssa. Paljaat mustikanvarvut olivat kellanvihreitä ja karpalot tummia kuin veri.[…] Sateen kohina ja veden solina jatkuivat muuttumattomina, niissä oli sama lempeä yksinäisyyden ja täyttymyksen ääni."
Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu (1970),  suom. Kaarina Helakisa.

 

Täyteläinen puu
on varissut lehtensä
maan märkään syliin.
Kaikkialla näkyy
poismennyt kesä,
jota syystaivas
itkee.
Nurmettomille teille
nousee uusi elämä,
eikä mikään ole autioitunut.

torstai 15. marraskuuta 2012

Mitä tänään tekisi?



Autiotuvalle tekee mieli. Sinne pitkän pöydän taakse tuijottelemaan pimentyvälle järvelle talinroiskeisesta ikkunasta. Ihan vielä ei suksella pysty metsissä liikkumaan. Ladut on kuitenkin tehty jo hiihtokeskuksiin, joten eiköpähän piakkoin etäänmällekin.

Aamuisin tykkään kaffekupin ääressä pohtia, mitä päivä toisi tullessaan, mitä pitäisi tai mitä viitsisi tehdä. Kummoisia nuo tekemiset evät tähän vuodenaikaan itselläni ole. Oma aikansa menee ensin seurata aamun valkenemista päiväksi ja kirjoitella siinä ohessa aamusivuja. Katsella lintuja ruokintapaikalla, nähdä porojen  kulkevan jonossa pihan poikki suolle päin.



Tänään näyttää kostealta, suksille ei siis ihan vielä, mutta ei puusavottaankaan huvita. Siellä vain kastusi housunpolvet ja rukkaset, ehkä parempi odotella lunta lisää ja pikku pakkaspäiviä, jolloin onnistusi jo hiihtäminenkin, sekä kirveellä oksien karsiminen olisi kevyempää. Paidanselkämys kastuu kummassakin lajissa, mutta sehän olisi hyvä asia, tietääpä jotain tehneensä ja kunto kasvaisi kohisten.

Tänään voisi mennä vaikkapa Värjärin padan Ilonan Värjärin Puotiin tupareille, siellä on tarjolla glögiä ja pipareita. Kerrassaan sopiva päivä seurusteluun ja Puodin tuotteiden hypistelyyn.  Sinne siis.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Joutsen

Kirjainhaasteessa # 007  haussa kaksi viimeistä kirjainta -EN, kuin
joutsEN


Enää täällä ei joutsenia näe, mutta myöhäissyksyllä kylläkin.

Kirjat ja minä




Sain Uunalta haasteen vastailla annettuihin kysymyksiin omaa elämää kuvaavien kirjojen nimillä. Ei ollut ihan helppoa muistaa lukemiaan kirjoja, sillä olen tuurilukija, väliin luen paljon ja ahmimalla, väliin tulee pitkiäkin taukoja. Nyt kevät, kesä ja alkusyksy olivat lukupaastoa. Olen pohjoisemmaksi muutettuani käynyt vasta kolme kertaa kirjastossa. Useimmat tähän haasteeseen valitsemistani kirjoista löytyvät kuitenkin omasta kirjahyllystä. Oli tosiaan erittäin mielenkiintoista yrittää löytää näitä "yhtäläisyyksiä" ja tähän tapaan valitsin. Uunalle kiitos vielä haasteesta.

Oletko mies vai nainen?
- Sudenmorsian - Aino Kallas

Kuvaile itseäsi.
- Tulihan minustakin sairaanhoitaja - Helmi Oksanen

Kuinka voit?
- Eletyn valo - Anne Hänninen

Kuvaile nykyistä asuinpakkaasi.
- Missä pitkospuut loppuvat - Kai-Veikko Vuoristo

Kuvaile työtäsi
- Tyhjän paperin nautinto - Julia Cameron

Kuvaile harrastuksiasi
- On aika sytyttää kiehiset - Veikko Haakana

Minne haluat matkustaa?
- Saamelandia - Magne Hovden

Kuvaile parasta ystävääsi
- Puhuva tunturi - Paavo Pitkänen

Mikä on lempivärisi?
- Valkoiset talot - SusuPetal

Millainen sää nyt on?
- Lumi peittää setripuut - David Guterson

Mikä on paras vuorokauden aika?
- Kun suljen silmäni - S. J. Watson

Jos olisit TV-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
- Mentalist

Päivän mietelause.
- Pysähdy, olet jo perillä - Tommy Hellsten

Millainen on parisuhteesi?
- Uskottuni - Héléné Grémillon

Mitä elämä sinulle merkitsee?
- Riekonsulka - Ulla-Rosa Rautiainen

Minkä neuvon tahtoisit antaa?
- Onni tulee eläen - Heikki Palmu

Käsityksesi kuolemasta.
- Viimeisellä vedenjakajalla - A.E. Järvinen

Mottosi
- Huomenna kaikki on paremmin - Annemarie Selinko


Että tällä lailla. Parhaillaan on lukulampun alla lopuillaan "Kun suljen silmäni", mutta valitsin sen mukaan kuitenkin, sillä en tahtonut löytää muuta sopivampaa kohtaan "Mikä on paras vuorokauden aika?"
Heitän haastepallon Demelle. Toivoisin, että ottaisit kopin.

                                                                      

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Närhen munat

Pakinaperjantai 311 antoi aiheen - Lemmen syömävelka


Mitä lie, menneen kesän närhipariskunnan lemmen syömävelkaa, kun lintujen siemenannostelijat saa täyttää joka päivä. Tätä menoa kohta kaksi kertaa päivässä, sillä aina vaan viimeistä siementä viedään.
-         Voi närhen munat, manailee Mies.
-         Harmia niistä näyttää syntyneen. Jos olisi tämän arvannut, niin keväällä olisi etsinyt ja tuhonnut koko pesän tekeleen. Pitihän se arvata, kun häipyvät vähin äänin kuusikkoon, niin pesimään menivät. Taatusti munineet vähintään puoli tusinaa munaa.
Totta. Semmoinen närhiparvi rehvastelee ja putsaa hetkessä lintulaudalta siemenet ja nyhtää pötkylöistä talit suihinsa häätäen samalla pikkulinnut etäälle. Se raastaa syvästi Miehen hermoja. Miehen, joka on pikkulintujen suuri ystävä.

Kuulemma närhetkin saisi ruokaa, mikäli kunnioittaisivat häntä edes hitusen, mutta kun ei. Tällä menolla jäävät pikkulinnut täysin herkuista paitsi ja tätä menoa on ensi syksynä pihapiiriin ilmestynyt toinen mokoma närhiä lisää, jopa tuplaten. Tämä peli ei vetele.
Tämmöistä yksin puhelua kuuluu päivittäin ja välillä Mies kaappaa ilmakiväärinsä ja paahtaa vimmoissaan portaalle ampuakseen yhden närhin varoitukseksi muille.
Ilmeisesti helpottaa, kun saa pamautettua. Ei se kohti ammu, pelottelee vaan, mutta närhetkin ovat hoksanneet sen ja oven kolahtaessa kiepsahtavat puun taakse tai lehahtavat vieren kuusen alaoksille, mistä tilanteen rauhoituttua palaavat hyvin nopeasti takaisin napsimaan ruokaa ja taas pienet siivekkäät saavat lähteä.
Väliin Miehen nyrkki kajahtaa ikkunan pieleen semmoisella voimalla, että koko talo tärähtää. Minä olen ainut, ketä moinen jysäri säikäyttää, ei närhiä. Kun nyrkki ei tehoa, niin mies kipaisee jälleen pyssynsä ja seisoo kohta portailla kiroilemassa kiusanhengille.
-         Jos ei sana kuulu tai tehoa, niin seuraavan kerran täräytän kohti. Sopii uskoa, että tää on viimeinen varoitus.
Moneskohan viimeinen varoitus se on? Joka päivä närhet saavat kuulla ainakin puolen kymmentä viimeistä varoituksen sanaa, mutta yhä ne riekkuvat tyhjentämässä auringonkukan siemenet suihinsa ja lappamassa niitä lintulaudalta maahan.

Mies ei pysty keskittymään enää Päätaloihinsakaan, joita tavaa ikkunanvierus sohvalla pitkällään. Tämän tästä täytyy komuta ylös ja tarkastaa ikkunan läpi lintulaudan tilanne. Lukukohta katoaa kirjasta sen sileän tien, kun hän paiskaa sen kädestään ja ponnahtaa pyssynsä kanssa ulos hätistelemään ei-kutsuttuja lintulaudan vieraita. Kuuluu pam ja pamauksen seuraukset toistuvat samana. Katson, miten närhet nousevat siivilleen, mutta vaivautuvat lentämään juuri ja juuri lähimmän puun taakse. Sekös ottaa Miestä pattiin. Ei vaan hennonut ampua kohti, on se lintu närhikin.
Mutta miten ratkaista ongelma, joka paisuu ja näyttää aiheuttavan Miehelle kohta vatsahaavan?  Yritystä häneltä ei muutu. Se meni ja osti isosilmäistä kanaverkkoa ja rakentelee suojamuuria tirppojensa lintulaudan ja kuusen oksalla roikkuvan talimöhkäleen suojaksi. Mies uskoo vakaasti, että pienet siivekkäät lentävät aterioimaan kanaverkon aukoista läpi, mutta närhi ei sitä tee.

No niin, on vain ajan kysymys, milloin pihaa koristaa kanaverkkoaitaus ja minä veikkaan hiljaa mielessäni, että Mies kiikuttaa ennemmin tai myöhemmin närheillekin syötävää, ei kestä katsella niiden norkoilua, mikäli ne pihaan jäävät.  Varislintu närhikin on, kuten kuukkeli ja kuukkeleiden ilmestymistä pihaan Mies on taas toivonut jo pitempään. On se vaikeaa, teet niin tai näin, aina meinaa tulla tenkkapoo vastaan.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Tämäkö kaamosta?

Päivän pituus on enää alle seitsemän tuntia, sillä kovin pitkää kaarta aurinko ei enää marraskuulla jaksa tehdä. Se nousee myöhään ja laskee varhain ja kaamoksen aika on käsillä. Siltä se ei kuitenkaan tänään näyttänyt.




Lunta on paikoin metsissä niin paljon, ettei saappaan varret tahtoneet piisata ja kävely kävi raskaaksi.



Aurinko loisti tänään koko naamallaan ja pakkastakin -14.

torstai 8. marraskuuta 2012

Marraskuun aurinko

Aurinko on edelleen taivaalla, vaikka marraskuun seitsemän ensimmäistä päivää pisti hieman epäilemään. Puoli yhdeksän aikoihin se jaksoi nousta pilkistämään vaaran takaa ja kun pääsi täyteen teräänsä, niin paistoi koko päivän häikäisevän kirkkaasti. Silmiään sai siristellä.


Vastapäinen rinne näytti upealta. Tummat lumisadepilvet tyytyivät väistymään, eivätkä ropsautteet lumia, ehkä kuitenkin vaaran toisella puolen.



Pitkin päivää on ollut miinus 5-8 asteen pakkanen. Edellisen lumisateen lumet ovat pysyneet puissa, joten tämmöinen marraskuun päivä piristää nuutuneimpaakin tallaajaa.



Päivän kääntyessä iltaan, taivas alkoi seljetä. Pilvet hävisivät auringon laskiessa puoli neljän paikkeilla ja taivaan rannalle ilmestyvät pastellisininen ja -punainen. Sinertävä hämäryys peittää hetkellisesti koko tienoota. Näyttää, että tulee pakkasyö.

Tässä minun marraskuun seltätystä. Lepis heitti haasteen - how to survive november

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Värikästä

On mitä ihastuttavin marraskuun aamu. On pirteä pikkupakkanen, lunta maassa ja puussa. Ensilumenlatu on hiihtokunnossa. Neuleet on aika ottaa esille, sekä ylle, että neulottavaksi.
Tässä suosikki neulepuserossani on värien kirJO



Kirjaimet-haastena  # 006 on sanan lopun kirjaimet JO


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Iltapäivällä

Marraskuu saapui ja sen kunniaksi valokuvatorstaissa kootaan tällä viikolla digitaalista kuvapeittoa. Tarkoituksena on, että osallistujat kuvaavat viipaleen elämästä laukaisemalla kameransa yhtäaikaisesti sunnuntaina 4.11. kello 14.00  tai ainakin mahdollisimman lähellä h-hetkeä.

Minulla on ollut lumisadepäivä. Kuvaaminen ei tahtonut onnistua yrityksistä huolimatta. Tienvarren koivut kumartelivat kulkijaa, kun raskas lumi painoi oksilla. Kuvat otettu tänään kello 13 40 - 13.59 välillä.


Ei ole aivan helppoa poroillakaan.

 Olivat makuulla puolittain hautautuneena lumeen,

mutta eivät kestäneet kuvausyrityksiäni

ja lähtivät peräkanaa siirtymään takimmaiselle saralle.

Valokuvatorstain 262 digitaalista kuvapeittoa lisää.