lauantai 1. syyskuuta 2012

Haaveesta totta

Olen haaveillut vuosia pääseväni joku kesä katsomaan Jäämerta. Vain rannalle seisomaan ja haistelemaan sen suolaisia tuulia, kenties maistaman sen turkoosilta näyttävän veden suolaisuutta, ei sen enempää.
Tänä kesänä haave muuttui todeksi.
Kun vaelluskilometrit oli takana, oli saunottu ja yö nukuttu Sevetin Baarin lähellä olevassa rivitaloyksiössä, jatkui matka Näätämöstä rajan yli Norjan puolelle.

Matka rajalta Jäämeren rannalle ei ollut pitkä, mutta maisemat ehtivät muuttua jylhemmiksi ennen merta. Ruskan värejä ei näkynyt, sillä paikoin vaivaiskoivuissa ei ollut lainkaan lehtiä. Ilmeisesti joku tauti oli pudottanut ne tai jotkut ötökät syöneet koivut lehdettömiksi, mutta Jäämeri hohti turkoosin värisenä.


Jäämeri on siinä, edessäni. Tottakai riisuin kengät ja käärin housunlahkeet ja menin meriveteen kävelemään. Taivas, miten jäiseltä se tuntui. Huuhdoin kasvot ja maistelin vettä. Suolaiselta maistui ja totesin, pitkäaikainen haaveeni on toteutunut, eikä Jäämeri pettänyt odotuksiani. Kylmä, suolainen, tuulinen ja kaunis.
Kun olin saanut jalat kuiviksi ja kengät jalkaan, kuljeskelin rannalla poimien monta upeaa simpukan kuorta. En osannut edes kuvitella, miten monenlaisia ja kauniita kuoria rannalta löytyi.

Pohjois-Norjassa Jäämeren ohella kiinnosti myös Bugøynes, pieni kalastajakylä, suomalaisittain Pykeija, sillä paikan historia on mielenkiintoinen. Suomen Lapista lähti sinne noin 150 vuotta sitten siirtolaisjoukko köyhyyttä ja nälkää pakoon ja heidän jälkeläisiään asuu edelleen Pygeijassa. Hautausmaalla luin hautakivistä paljon suomalaisia nimiä.



Hautausmaalla kasvoi myös harvinainen kukkanen. Se kasvoi sekä hautakummuilla että levinneenä pitkin hautausmaata. Tämä Karvainen Sinilatva kasvaa koko Skandinavian alueella ainoastaan Pygeijan hautausmaalla.
Siellä oli ohjeet, miten kasvia tulee suojella.


Tuulessa kukkanen oli vaikea kuvattava. Monia otoksia napsin, mutten onnistunut oikein yhdessäkään.


Mutta missä on Inarinreitin Norjan puoleinen polun pää?  Karlebotnissa se on, mutta missä siellä? Oltiin niin lähellä sitä, joten se tuli etsiä.
Löytyi lopulta ja on aikalailla Jumalan selän takana - autiolla ylängöllä, josta tuuli on puhaltanut pois liki kaiken irtoavan. Maisemaa väritti ainoastaan yksi kyltti, eikä ristinsielua missään.





27 kommenttia:

  1. Meri on aina kaunis. Norjassa on kyllä tosi upeat maisemat, siitä ei mihinkään pääse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri Jäämeren halusin näkemään.

      Poista
  2. Voi, että. Olen onnellinen puolestasi, varmaan mahtava tunne kokea jäämeri ja koko tuo vaellusreitti. Upeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuntui hyvälle seistä meren rannalla ja sain entistä varmemman tunteen,että tuolle vaellusreitillekin haluan, mutta ehdottomasti lähden sitten Sevettijärveltä matkaan. NYt tuli kuljettua vain ensimmäiset 13 km ja sama takaisin, matkaa jäi siis Norjan puolelle polun päähän 87 km, vain polun tulokohdan maantielle tarkistin eli miten siitä valtatieltä osata vielä ihmisten ilmoille Karlebotniin.
      Se on uusi haave, jos jaksan, niin ensi kesänän juttu.

      Poista
  3. Jylhän karuja maisemia. Ihanaa, että unelmasi toteutui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karuudessaan vaikuttavia. Ylhäällä olivat koivutkin lehdettömiä.
      Kiitos, taas yksi unelmani on toteutunut.

      Poista
  4. Upea Jäämeri, samat turkoosit sävyt kuin Välimeressä, vain lämpötila erottaa.
    Eikös tuossa kylässä puhuta vieläkin myös suomea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin - sinisävy oli sama aurinkoilella ilmalla, pilvisyyden lisääntyessä väri muuttui enempi siniseen päin.
      Kyllä Pygeijan kyläläset suomea osaavat.

      Poista
  5. Huikea matka, hieno unelma ja sen sait toteuttaa. Voin aistia tunteen seisoessasi rannalla suolaisen tuulen pyyhkiessä ohitsesi.
    Unelmat pitäisi aina saada kokea, se on elämää. Hyvää matkanjatkoa, vaikka polku karulta näyttääkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, matka oli huikean upea. Matkamuistoina on liuta kuvia ja simpukan kuoret.
      Vaelluspolun taivaltaminen kokonaan alusta lopuun on uusi unelmani. Se voi olla kylläkin liian vaativa minulle, mutta ei ole kiellettyä haaveilla suurista.

      Poista
  6. Juuri Jäämeren rannalle halusin näkemään merta, maistamaan ja tuntemaan sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli jo Amalialle, mutta lipsahti vain tänne, eikä sinne, minne sitä olin tarkoittanuut.

      Poista
  7. Toteutunut unelma, ihanaa! Seisoin tuon jäämeren äärellä, ihan meni kylmät väristykset, ei siksi, että kerroit veden olevan kylmää, vaan siksi että vaikutuin näkemästäni. Saatan kuvitella tuntosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiiris. Tuntoni ja tunteeni olivat herkässä, niin pitkään olen ajatellut Jäämerta ja sen näkemistä omin silmin.

      Poista
  8. Pohjoisessa on kovin erilaista. Kylmää ja karua kuin peikon sydämessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaista pohjoisessa on, se on totta. Enpä vaan usko, että Peikon sydämessä asuu kylmyys ja karuus. Lämpöä siellä on.

      Poista
  9. Upeaa saada toteuttaa unelmia!

    Lapsena olen käynyt jäämeren rannalla ja voisi hyvinkin lähteä muistelemaan menneitä vielä joku päivä.

    Jännittävä juttu tuo kukkanen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelman toteutuminen oli huikeaa.
      Jos tykkäät Jäämerestä, niin miksipä et lähtisi käymään siellä? Kokemisen väärtti se on.
      Harvinainen kukkanen oli viehättävä. Ihmeellistä, miksi se kasvaa vain tuolla hautausmaan alueella, eikä muualla koko pohjolassa.

      Poista
  10. Voi miten huikeaa! Uskaltasipa joskus lähteä kotikivokosta pois? Upeat näkymät ja kaikkein jännintä, että sai olla yksin, rauhassa, sekä rannalla, että polun päässä. Mitä siinä ihminen ajattelee, kun pohjoinen tuuli puhaltaa ja meri siintää turkoosina? Ei siinä ihminen kykene mitään ajattelemaan, saati sitten pieni hopeahapsinen haltija. Ihmettelee vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi Haltija ei rohkenisi jättää hetkeksi kotikivikkojaan?
      Minä olen niin kauan ajatellut tätä reissua, että se oli todella toiveiden ja haaveiden täyttymys.
      Paljon sain ajateltavaa tuolla polkujen risteyskohdassa. Ajatukseni risteilivät edes takaisin, miten mahtaisin selvitä koko tuon pitkän reitin. Miten jaksan kantaa rinkkani, miten lonkkani kestää jne...Kaukana alhaalla siinteli turkoosi Jäämeri.

      Poista
  11. Haaveet ovat toteuttamista varten. Meri on aina ja joka puolella maapalloa upea. Keräsitkös kiviä, simpukoitten kaveriksi?

    VastaaPoista
  12. Haaveita on hienoa olla ja jos niitä voi toteuttaa, se on vieläkin hienompaa.
    Kiviä kyllä katselin, josko olisin löytänyt jonkun pienen koruksi työstettävän, mutta yhtään en ottanut reppuun. Simpukan kuoret laitan ikkunoiden väliin. Kai ne siellä hyvin säilyvät.

    VastaaPoista
  13. Kaunis turkoosi meri. Minäkin olen käynyt kerran jäämeren rannalla, useammin kuitenkin Norjan pidemällä rannikolla. Meri on aina sykähdyttävä näky. Itse otin vettä mukaan pullolla. Pullo seisoi monet vuodet kirjakaapissani muistuttamassa hienosta matkasta. Se haihtui kuitenkin hiljalleen, mutta muisto ei. Patikoinut en ole, mutta ehkä vielä joskus. On aina hauskaa lukea, kun jonkun haave on toteutunut :)

    VastaaPoista
  14. Innostuin tutkailemaan maps.google.fi-sivulta Pykeijan maisemia. Lumiseen aikaan oli kuvattu.

    Hienoa, että haavesi toteutui. Hautausmaa ja meri. Siinä ollaan rajalla monessa mielessä. Norjanmerta olen tuijotellut suunnilleen samalla korkeudella Norjan Andenesissa ja Bleikissä vuosia sitten. Jäätävä tuuli puhalsi.

    VastaaPoista
  15. Innostuin tutkailemaan maps.google.fi-sivulta Pykeijan maisemia. Lumiseen aikaan oli kuvattu.

    Hienoa, että haavesi toteutui. Hautausmaa ja meri. Siinä ollaan rajalla monessa mielessä. Norjanmerta olen tuijotellut suunnilleen samalla korkeudella Norjan Andenesissa ja Bleikissä vuosia sitten. Jäätävä tuuli puhalsi.

    VastaaPoista
  16. Mukava lukea, miten säntäsit heti kahlailemaan tuohon kauniiseen mereen. Niin minäkin olisin tehnyt :) Kaunis hautausmaa, sellainen persoonallisen eksoottinen. Ja se sinilatva, mikähän sen on sinne kuljettanut. Sinä satuit sopivasti sen kukkimisen aikaan paikalle.

    VastaaPoista
  17. Kyllä kaunista ja autiota maisema joka on minunkin mielessäni taidan haluta sinne uudelleen.

    VastaaPoista