lauantai 6. lokakuuta 2012

Ajatus jos toinenkin

On ollut aikaa ajatuksille, kun sataa aamusta iltaan. Yölläkin heräillessä kuulen sateen jatkuvan ropinan ränneissä. Sää kuin sää on tähän aikaan mahdollista. Syksyllä on niin monenlaiset kasvot, eikä auta, vaikka miten olisi halunnut kuulaan kirkkaita päiviä, aamusumuja, ruskavärien pysymistä pitempään maassa ja puiden lehdissä.  Nyt on pakosta pitänyt unohtaa kalastaminen, kun metsäteitä ajaen ei ”rakkaalla romullakaan” pääse lähelle vesiä. Osittain suomaisemia halkova tie on paikoin kuravellin ja veden peitossa ainakin puoli metriä, ylikin, eikä näytä siltä, että maasto yhtään kuivahtaisi. Joki virtaa täytenä uomassaan ja kuljettaa mukanaan liiaksi rannoilta raastamaansa roskaa, joten verkot olisivat kohta sitä täynnä. Olisi liiaksi vaivaa puhdistaa niitä, eikä toisekseen roskaiseen verkkoon kalakaan ui.

En yritä uskotella, että syksyni olisi näin mustavalkea, vaikka harmaa  yleissävyltään onkin. Kuva ei ole siis mustavalkoisena otettu, eikä semmoiseksi muokattu, vaan ihan tavallinen digivärikuva, värejä ei vaan tässä maisemassa ole liiemmin. Hyljätyn kaivoksen lähitienoo on tämmöisen näköinen. Pois sieltä teki mieli, mutta kiinnosti käydä toistamiseen katsomassa, toki kuivan kelin aikaan
Taka-alalle olen siirtänyt sadekauden ajaksi myös vaellusretket. Vaikken sadetta kavahtaisikaan, niin liukkaita maastoja kylläkin. Ei ole varaa turhan päiten altistaa itseään kaatumisille ja loukkaantumisille. Kunhan kelit paranevat, niin mielenkiintoisia reittejä löytyy vaikka millä mitalla.
On toisenlaisen tekemisen aika. Kävin eilen naapurikunnan kirjastossa, ensimmäisen kerran täällä ollessani. Käynti oli oikein mukava ja kassissa tuli kotiin useita runokirjoja. Valitsin entuudestaan minulle vieraiden runoilijoiden teoksia. Nyt tekee mieli ahmia alkuunsa lyhyitä runoja, kuten esim.
iänmyötä meinaa laulut
väkisinki vähentyä
tulitikut lyhentyä
raapasupinta käyä pieneksi
heinäsirkat ei siritä
pukkaa hikiä kesäpäivät.
( marjatta kaasila / Saama kait met rakastaa)

Pitkästä aikaa kaivoin myös käsityöt esille. Lankoja ja hahtuvaa olisi valmiina monenlaiseen työhön, vain reipas alkusysäys puuttuu. Mistä ihmeestä sen saisi? Oikeastaan pientä kipinöintiä on kyllä, mikä sinänsä on hyvä merkki. Alun perin aloittaessani Pollen suuret saappaat-blogia, suunnittelinkin siitä jonkinlaista käsityöblogia, mutta ei siitä semmoista tullut.
Tuon kuvan taidokas työ on haastava. En pystyisi moiseen, en edes tiedä, ottaisiko työkaluiksi puukon tai koveltimen, vai pitäisikö kuviota yrittää virkkuukoukulla tai puikkojen kanssa neuloa pitsikuvioita, vaiko peräti kangaspuilla?
Siis hylkäsin silloin ajatuksen käsityöblogista. Seuraavaksi oli suunnitteilla kirjoittaa liikuntapäiväkirjaa, mutta sekin lahosi, ei ollut liikkumisistani pidemmän päälle tarpeeksi kerrottavaa. Sitten oli vuorossa kasvihuoneprojektista kirjoittaminen. Ei sekään kantanut.
Tämän KuvaKirjeitä Kommintanhualta- blogin suunnittelin vain valokuvia varten, lisukkeena jokunen rivi kuvista mieleen juolahtanutta tekstiä, mutta näyttää taas karanneen pasmat kouristani.  Taidan leikkiä omien blogisuunnitelmieni kanssa kissaa ja hiirtä. Tilaan itseltäni johonkin aihealueeseen suuntautuvan blogin ja tuloksena on jotain aivan muuta, jolloin totean yks kantaan – ei siitä semmoista tullutkaan, teenpä toisenlaisen.  Parasta kaiketi liittää jatkossa motokseni.

Tuon ajatuksen löysin erään käsityötuvan seinältä ja se tuntuu sopivaan niin moneen kohtaan.


31 kommenttia:

  1. Kaikkea kivaa tarinoit, mutta tuo viimeinen pani tyrskähtämään. Niin totta, niin totta :-D

    Ihana postaus!

    VastaaPoista
  2. Se on kuules just niin kun tossa taulussa lukee... 'On näköjään Kommintanhuakin livennyt Karsikonperäksi, mutaa pirunko väliä sillä. Anna palaa jatkossa ihan niinkun tähänkin asti, tulee meinaan sopivaa luettavaa ja katseltavaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, se on nyt niin, että Kommintanhua on Karsikonperällä.
      Toiki minä annan palaa, ei siitä mihinkään pääse.

      Poista
  3. olen Aaren kanssa täysin samaa mieltä aimarii, postauksesi ovat aina niin mukavaa luettavaa ja silmänruokaa riittää yltäkyllin aiheeltaan mitä moninaisimmissi kuvissasi. Kokeileppa vaikka huovuttaa istuinaluset nokipannukahvituokioita varten puunrunkon tarjoaman mallin mukaan. Uskoisin niistä tulevan upeat ja todella lämpimät peffanaluset talvipakkasten varalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ajatuksesi peffanalusista on tosi yes. Semmoiset on tarpeen ainakin talvinuotioilla istuessa. En vaan tiedä, miten minun huovutukset onnistuu.

      Poista
  4. Ei noihin edellisiin paljon voi lisàtà - jatka vain ... Paketoin sinulle kuitenkin edes pikkuisen aurinkoa tààltà helteestà. Nakkaa sinà vastalahjaksi tànne niità sateita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki jatkan, se on varmaa. Kiitos, että lähetät aurinkoa, taisi sse paketti tulla jo tänään, sillä aurinko pilkisteli hetken. Lähetin sateet sinulle, täällä on vettä tullut ihan tarpeeksi, Pohjanmaalla jo evakuoidaan väkeä. Huh!

      Poista
  5. Aika mustavalkeeta. Peikko on joskus koettanut kaivertaa puuta kilpaa ötököiden kanssa mutta ne aina voittavat, ja jolleivät voita, ne tulevat kaivertamaan peikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ötökät on taitavia, mutta luulen, että Peikko ei taidoissaan niille kyllä häviä, paitsi jos taktikoi, ettei saisi ötökkölaumaa kimppuunsa.

      Poista
  6. Onpa aavemainen tunnelma tuossa kaivoskuvassa. Olisi mielenkiintoista nähdä millainen tuo maisema olisi auringonvalossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuolleelta, kuumaisemalta maisema näyttää ja voin sanoa, että valoisana päivänä se näyttää liki mustalta, nyt enemmän harmaalta.

      Poista
  7. Harmaassakin on monia sävyjä, mutta apea tunnelma tulee tosiaan tästä. Tuo runo on ihana, pitääkin pistäytyä kirjastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valisana päivänä alue näyttää mustalta, se on täysin kuollut, hyvin epätodellinen. Kaasila kirjoittaa tässä runokirjassaan Kemijokivarren murteella.

      Poista
  8. Tämmöistä sateista se on täälläkin tämä lokakuu. Pieniä ilon pilkahduksia sopii mukaan, kuin nämä väreissä leiskuvat puut ja pensaat. Nekin lienevät siellä kohta vähissä ja aika tekee tehtävänsä täälläkin.
    Minulla myös blogi rönsyilee sinne tänne. Kun joku kysyy mistä bloggaat, sanon lifestyleä se on kaikki. Omaa bloggaajan elämäntyyliä. Ilman blogia tuskin tulisi kuvia otettua ja runoiltua juuri niin kuin nyt teen.
    Mutta rönsyilköön vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateet jatkuu monin paikoin, mutta täällä oli vaihteeksi aivan hieno syyspäivä, pikkuisen aurinkoa, etupäässä puolipilvistä. Mukava hengähdystauko. Uutisista näin, että Pohjanmaalla on tosi kurjaa.
      Juu- annetaan blogiemme rönsyillä mielin määrin. Kivaa tämä on.

      Poista
  9. Täällä blogissasi on sellainen kotoinen tunnelma, siis erittäin viihtyisä, ja kuvasikin ajatuksia herättäviä....ei mitään "tusina tavaraa".Jo blogillesi antama mielenkiintoinen nimikin houkuttelee ovea avaamaan, ja kurkistamaan sisällön antia.
    Kovin sekavaksi on minukin blogini menneet, mutta haitannooko tuo mithään :-)
    Poutaisia päiviä sinne Karsikonperälle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Annetaan blogittelun vaan rönsyillä.

      Poista
  10. Eläkkeellä olosssa on juuri se parasta, että saa nousta sillä jalalla, mikä parhaiten ottaa vastaan. Jos se on runojalka, niin tulkoon sitä, jos syntyy kuvia, mikäs siinä, jos valokuvanippu lisääntyy, onpa varaksi talven kylmiksi...jos liikuntaa...hyvä, hyvä...jos...jos...
    Joten anna tulla vain mitä on tullakseen, me lukijat olemme oikein moniruokaisia ja tykkäämme erityisesti vaihtelevasta tarjonnasta.
    Hyvää pyhää sinne Karsikonperälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä onkin juuri parasta, että saa tehä, mitä kulloinkin huvittaa tai olla tekemättä, mikäli on sillä tuulella.
      Kiitos, sellaisiahan minä blogittelen, mitä sattuu kulloinkin tulemaan.
      Hyvää illanjatkoa ja uutta viikon alkua sinulle.

      Poista
  11. Hienoa kerrontaa- ja niin "omantuntuista" kuvineen ja runoineen! Kiitos,että pidät blogia!

    VastaaPoista
  12. Meidänkin mökkikuntaan havittelevat kultakaivosta. Laskuvedet tosin eivät virtaisi meidän järveen. Silti kavahdan. Jäljet ovat surulliset, kun hyöty on otettu irti.

    Kuka kerran on tullut blogiisi, on tullut jäädäkseen. Kuvakirjeiden kirjosta jokainen saa jotakin. Jollet olisi paljastanut aikeitasi pitää tätä blogia valokuvablogina, niin kukaan ei olisi huomannut mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen samoin - jäljet ovat surulliset ja pysyvät semmoisina ties, miten kauan.
      Asioilla on aina kaksi puolta ja läheskään aina plussat eivät pitemmän päälle olekaan plussia.
      Kiitos, että luet blogiani.

      Poista
  13. Luulin ensin että teille on satanut jo lunta, mutta se olikin vanha kaivos. Tänä kesänä ja syksynä on satanut rajusti monilla paikkakunnilla, täällä ei ole mielestäni liikaa vettä tullut, joskus kyllä sadettakin on saatu. Mukavaa syksyä ja toivon että kalaankin pääsette. Tuo iskulause on hyvä, se sopii minunkin käsityötaidoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyljätyn kaivosalueen louhintajätteen "kaatopaikka" tuossa kuvassa on. Oikeastaan vain pieni osa siitä mustasta aavikosta.
      Täällä on satanut, vedenpinta noussut vesissäkin paljon, mutta tänään oli sateesta välipäivä ja kalalle päästiin.

      Poista
  14. Noita blogi phdintojasi mielessäni pyörittelin, tuo lause - tilaan itseltäni johonkin aihealueeseen suuntautuvan blogin-, niinhän se menee, sen tilaa, mutta ainahan se ei sitten niin tule olemaan. Itse olen tilannut noita blogeja moneen aiheeseen, mutta niiden päivittäminen on sitten satunnaista.

    VastaaPoista
  15. Hyviä syksyisiä ajatuksia. Toisenlaisen tekemisen aika on nyt, kuten ilmaisit. Samansuuntaista mietin juuri ennen kuin tulin tähän koneelle. Ties mitä sinun käsistäsi syntyy tai mitä muuta ilmestyy eteesi kuraisen tien sijasta... Jänskää :) Mutta ehkä myös lepäämisen aika on nyt. Ja varmasti myös runojen.

    Voipi olla ihan hyvä, ettei blogista tule sellaista kuin tilaa. Meinaan, oishan se kamalaa, jos blogi alkaisi ohjata elämää. Just noin sen pitää mennä, että blogit seuraavat sinua.

    VastaaPoista
  16. Viimeinen motto sopii blogiinkin, antaa tulla mitä tulee, sitä mikä sillä hetkellä sopivalta tuntuu, lukijat on kaikkiruokaisia ja mieleltään vaihtelevia hekin.
    Surullista katsottavaa tuo eka kuva, kuin atomisodan jäljiltä, yritän kuvitella samaa harmaata mustaa silmänkantamattomiin, hirveää.

    VastaaPoista
  17. Ihan kylmät väreet kulki selkäpiitä pitkin, kun tuota kaivoskuvaa katselin. Nimittäin, kun uusi käyntiin pyörähtänyt kultakaivos on ihan nurkan takana. Linnuntietä vain pikku pätkä. Avolouhoksen räjäytykset saavat sydämen pysähtymään. Olen nyt jo huomannut kuinka harmaa pöly kasautuu esim. auton päälle vaikka sataa joka päivä. Ilmassahan se leijuu ja tuulen mukana kulkee. Ja kaiken kukkuraksi kaivosyhtiö on ruotsalainen.
    Mutta mielenkiinnolla kurkkailen mitä kivaa saat aikaan käsitöiden saralla myös. :)

    VastaaPoista
  18. Blogeista tulee loppujenlopuksi itsensänäköisiä, sanovat. Teksti lähtee liitelemään omaa rataansa, ja hyvä niin. Minusta on mielenkiitoista lukea, mitä sinne pitkälle kuuluu. Ja sinne olet tietoisesti hakeutunut vielä :) Hauska pikkuruno, todellakin rapaisupinta alkaa olla aika kulunut minulla myös. Hyvä, että tikkuja löytyy kourallinen, hah hah. Lämmintä keksiviikkoa!

    VastaaPoista