maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden vaihtuessa uuteen


Kiitos blogivuodesta hyvät ystävät, paljon on vuoteen mahtunut. Kiitos myös, että osasitte löytää tänne Karsikonperälle vilkaisemaan KuvaKirjeitä sen jälkeen, kun Pollen Suuret Saappat hajosivat ja tulivat haudattua.  Minulle oli melkoinen loikka Vuodatuksesta Bloggeriin, meinasi lopahtaa vauhti kesken.

Varsinaisesti tämä vuosi 2012 on ollut minulle ensimmäinen koko vuosi Koillismaalla. Kokemus sinänsä viime talven -42 asteen  pitkä pakkasjakso. Lumetkin sulivat vasta paljon toukokuun puolella ja elokuun puolivälissä tulivat ensimmäiset hallat, jotka nitistivät ainokaisen terassikukkani. Kolean ja sateisen kesän päätteeksi syksy alkoi varhain ja kääntyi talveksi lokakuun puolivälissä, jolloin nippa nappa ennätettiin verkot vesistä, kun jäätyivät. Kalenterissani on päiväys 16.10, kun tuli ensi lumi. Lähes olemattomiin se ehti sulaa marraskuun aikana, vaan ei ihan kokonaan. Nyt alkaa lunta olla olla taas reippaasti ja tänään sain ensimmäiset ahvenet pilkillä. Kokonaista 22 ahventa perkasin ja huomenna on luvassa ahvenkeittoa.

Tuleva vuosi 2013 on kuin kirja, joka saadaan vuoden ensimäisenä päivänä. Täysin vieras ja tuntematon, jossa on sivuja 365. Siitä kummallinen kirja, ettei sitä noin vain voi ahmaista kerralla, vaan se on otettava päivä kerrallaan, joskus vieläkin pienemmissä osissa. Pääpiirteiltään voi ehkä juonen kulkua jossain kohden arvailla ja toivoakin, mihin suuntaan menisi, mutta varmaa on, että hyvin monenlaista noille sivuille mahtuu. Elämän koko kirjavuus, joskus tasaisempana, joskus vähemmän sileänä. Kokonaisuudessan kirjan -Vuosi 2013- tarinan vasta tietää, kun on sen viimeinenkin sivu auki ja lopuillaan.
Utelian mielin aloitamme Vuoteen 2013  tutustumisen jo huomenna. Toivotan kaikille hyviä hetkiä ja onnen pipanoita, terveyttä ja selviytymistä sen moninaisista haasteita.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulu joutuu jo taas pohjolaan

Kohta se joutuu, enää kaksi yötä ja joulupukilla alkaa tulenpalava kiire. Aikamoinen urakka vanhalle miehelle. Vaikka en minä joulupukkiin ole uskonut enää noin viiteenkymmeneen viiteen vuoteen, silti ihan pikkiriikkisen kuitenkin aina jouluaattona. Oikeastaan minä näin Joulupukin jo koputtelemassa ovelle hieman etuajassa.


Talvipäivän seisaus oli eilen ja vielä tänään on yksi vuoden lyhyimmistä päivistä. Kaamoksen väri oli tänään sinertävän punainen. Kireän pakkasen värinen, kun aurinko noustessaan ja laskiessaan heitteli kylmiä sävyjä taivaalle.
Lumi narskui jalan alla ja hengitys huurtui kaulahuiviin. Pakkanen nipisteli poskipäitä, eikä käsiä tehnyt mieli nykäistä lapasesta kovin usein pois.
Pakkasmittari näytti aamulla - 32.8, eikä lukemat päivän mittaan pahemmin siitä muuttuneet.


Tein myös viimeisiä silauksia jouluuni, sillä jänöjussit saivat pikkuisia heinätuppoja suon reunaan. Vähän joulua niillekin, kun jäljistä päätellen niitä lähistöllä liikkuu. Linnuille uudet talit  ja auringonkukkasiementen täydennys. Oravat saavat massunsa täyteen, kun käyvät osingoilla lintujen ruokintapaikalla.
Kauppareissulla katselin haltioissani maisemaa, joka pystyy ihastuttamaan minua joka kerta uudestaan ja uudestaan.


Siis joulu tulla saa. Jäälyhdytkin on tehty ja myrskylyhtyihin pantu öljyä, että aattona koko pihapiiri olisi valaistu. Tällä kertaa varasin epäkuranttejja cd-levyjä jäälyhtyjen pohjille, ettei tuikku tai lyhtykynttilä niin helposti sulattasi niitä puhki. Näyttää toimivan oikein hyvin. Moneen saumaan noita cd-levyjä näköjään voi käyttääkin. Talviretkeilyssä niillä saa kiinnitettyä teltan/kodan kiinnitysnarut lumeen. Tämä vinkki on retkeilijä Ruskalta.


Ei nämä yli -30 pakkaset onneksi täälläkään jatku jouluun asti, joten toivotankin teille kaikille rakkaat lukijani  Lämmintä Joulua

torstai 20. joulukuuta 2012

Tähtiyö

Täysikuu osaa valvottaa, mutta minulle sitä tekevät joskus myös tähdet. Viime yö oli napakka pakkasyö, kireimmillään kylmyyttä piisasi aina -29.7 ja taivas oli tähtikirkas. Herätessäni yöllä katsoin ikkunasta suoraan taivaankannen kauneinta tähteä. Tuntui, että se tuikutti vain minulle. Miten lämpimältä sen tuike vaikuttikaan kylmässä yössä pohjoisen puolen taivaalla.
Kun yritin saada unta uudestaan, en tahtonut onnistua. Sulkiessani silmät tiesin vahvasti tähden olemassaolon ja pakostakin vilkaisin sitä uudestaan ja uudestaan. Ei auttanut edes kyljen kääntäminen. Tunsin vain sen tuikkeen seljässäni. Joku viesti sillä minulle oli, kun tunkeutui noin ajatuksiini. Lopulta luovutin ja ryhdyin seurustelemaan sen kanssa. Sen tuikkeen myötä lähetin lämpimät joulutervehdykseni edesmenneille rakkailleni.  Kirjoittamani vanha runonenkin muistui yöllä mieleen.

Selkeänä yönä minä katselen
usvaisen Linnunradan
halkovan taivaankantta.
Tähtiä tuijotellessa
lähetän ikävöivän
ajatuksen luoksesi tähtisumuun,
jonka kirkkaimmalla tähdellä
uskon sinunkin muistavan minua.


Tähti johdatti minut myös jouluun. Ajattelin Beetlehemin tähteä. Onkohan minun tähteni se sama, joka aikoinaan näytti itäisenmaan tietäjille tietä vastasyntyneen Jeesuksen seimen luo? Kertasin mielessäni joulun tapahtumia Beetlehemissä ja vasta näkemääni joulukuvaelmaa lapsenlapseni koulun joulujuhlassa. Siinä oli kedolla lauma lampaita, (lapset seljässään lampaantaljat) oli paimenia sauvoineen, oli enkeleitä hohtavin siivin, oli Maria ja Joosef. Oli myös kaunis tähti. Kuvaelma oli vaikuttava, varsinkin lopussa, kun Maria lauloi  " Taivas sylissäni" herkisti mukanaolijat. Minun jouluni alkoi tuosta illasta.



Vielä neljä yötä jouluun. Mielestäni parasta aikaa juuri nämä joulunaluspäivät. Tänään ajattelin löytää jostakin kuvattavakseni poroja. Pelkään pahoin, etteivät vaan kaikki olisi jo varattuina Joulupukille. Lopuksi - leppoisia, piparintuoksuisia, joululaulujen sävyttämiä päiviä teille kaikille.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Oi kuusipuu, oi kuusipuu


Yöllä oli satanut paljon lunta. Piha oli aamulla puhtaan valkea, samoin metsä.
Lumen määrää ihastellessani harmittelin samalla saamattomuuttani, miksen jo eilen tahi toissapäivänä käynyt hakemassa joulukuusta.  Ehkä olisin löytänyt sen helposti metsän reunasta, pellon metsän puoleiselta penkalta, missä kuusille ei anneta mahdollisuutta kasvaa isoiksi puiksi. Sellaisen pienen kuusen kuvittelin löytäväni ja kantavani kotiin joulupuukseni. Kaataisin juuri sen kuusen, joka ei saisi kasvaa isoksi.

Huomiseksi on luvassa lisää lunta, joten parasta hakea kuusi tänään. Saha kainalossa lähden kuusta etsimään. Paikka paikoin tuisku on kasannut lumen polveen asti ulottuviksi kinoksiksi, mutta ei se kuitenkaan estä kulkua haitalle asti.
Kävelen metsäisen peltotilkun pientareet ympäriinsä.
Viimein silmään osuu kuusi, joka näyttää lumisena hyvin sievältä.  Menen sen luo ja kopistan oksilta enimmät lumet. Katselen kuusta arvostelevasti kiertäen puuta ympäri. Yllätys on täydellinen, kun kuusi kuiskaa minulle hädissään.
-  Älä hyvä ihminen kaada minua! Kasvaisin mielelläni vähän isommaksi.

Hämmästyn. Ei voi olla totta! Eihän kuuset puhu. Tekevätkö omat ajatukseni minulle tepposia? Tämä kuusi on kaunis, juuri toivomani kokoinenkin, joten rupean kuiskuttelusta huolimatta potkimaan lumia pois sen juurelta. Kumarrun aikoen sahata, mutta muutan kuitenkin mieleni ja lähden pois.

 Kiertelen syvemmälle metsään edes takaisin, ristiin rastiin. Ravistan lumia löytämieni joulukuusiehdokkaiden harteilta, kunnes taas valitsen ja ryhdyn sahaamaan, mutta nytkin kuuluu.
-  Älä hyvä ihminen kaada minua! Kasvaisin mielelläni vähän isommaksi.
-  Taasko sama? Äimistyn. Moinen rupeaa tuntumaan liki hulluudelta vai olenko joutunut satuun sisälle? Jospa kuulen vain omia arveluitani kuiskauksina. Ehkä sisimmässäni ajattelen sahaamaan alkaessani, ettei tätä puuta raaskisi kaataa, eikä tätä, eikä tätä ja kuvittelen puiden vastaavan minulle.
Niin sen täytyy olla. Otan sahan paremmin kouraani ja kumarrun sahatakseni puun.

Ei, ei sittenkään. Lähden eteenpäin ilman kuusta. Minusta tuntuu, ettei sahakaan enää suostu yhteistyöhön. Vielä kolmannenkin kuusen kohdalla käy samoin. Puu kuiskaa, älä hyvä ihminen kaada minua, enkä minä myöskään kaada sitä. Lopulta kävelen kotiin ilman joulukuusta. Ehkä tänä jouluna olen ilman joulukuusta.

Myöhemmin kukkaostoksilla käydessäni huomaan puutarhalla joulukuusirivistön ja mieleen juolahtaa ostaisinko täältä joulukuusen? Koskaan aiemmin ei ole ostettu joulukuusi tupaani koristanut.
Olin löytänyt kassiin muutaman tulppaanin ja hyasintin ja valmiina lähtemään puutarhalta pois. Kuitenkin joulukuusiasia askarrutti ja viivyttelen.
Myyjä tulee kysymään, olenko kuusen valinnut. Ei, en ole, kun en tiedä, minkä ottaisi. Kaikki ovat kauniita. Ovat varta vasten joulukuusiksi kasvatettuja.
En taida sittenkään tulla kuusikauppaa. Ovat liian isoja. Myyjä lähtee pois, samoin minä toiseen suuntaan, kunnes kuulen pienen äänen.
-  Osta, hyvä ihminen minut. Olen joulua varten kasvanut. Jos minua ei kelpuuteta joulupuuksi, minut silputaan hakkeeksi uuniin, enkä sellaista kohtaloa toivo.
-  Osta ja korista minut joulupuuksesi.

Ostin puun ja kiikutin sen kotiin autotalliin aattoa odottamaan. Ehkä joulukuuseni kuiskaa minulle jotain aattoiltana.

Minä kuiskaan nyt teille kaikille leppoisan hyvää joulun alusaikaa? Kiitän myös Evangelinaa, kun lähetti blogiini tällaisen kauniiden saatesanojen kera.  Kiitos Evangelina.



tiistai 4. joulukuuta 2012

En unohda koskaan

Yritän saada jotain aikaan Mandala 16 haasteeseen, jonka aihe on  - en unohda koskaan.  Aihe tuli niin sanoakseni nyt iholle, etten voinut muuta, kuin ryhtyä kokeilemaan. Kun en osaa taiteilla, niin se, mitä en koskaan unohda, on kuvassa.


Ei pysynyt Mandalani pyöreässä muodossa, tokko sitä siihen malliin edes sain, mutta haitanneeko tuo?

Aamu valkenee pakkassäässä

Hitaasti valkenee aamu tähän aikaan vuodesta. Hitaasti, viipyilevän pehmeästi. Täysin säkkipimeää ei ole, sillä lumi valottaa, mutta vasta hämärän muuttuessa sinerrykseksi alkaa nähdä paremmin. Pakkanen on ollut jo muutaman päivän napakkaa. Pitemmän aikaa se on pysytellyt yli -25.
Parhaillaan on -26.9. Pikku takassa räpsähtee tuli ja silloin tällöin hirsikin rapsahtaa pakkasen kourissa. Päivästä on  tulossa eilisen veroinen. Otan neuleeni ja / tai kirjan esille.

Eilen aamulla oli lumihöntyä ilmassa ja se sai auringonnousunkin näyttäytymään tavallista mukheammissa väreissä. Lunta on paljon vähemmän, mitä olikaan marraskuun alussa, mutta kyllä sitä tullaan saamaan.


Illalla ennen auringonlaskua kävin tarkastamassa järven jäätilanteen. Kovin pitkälle en tohtinut jäällä mennä, mutta paksulta ja kestävältä se vaikutti.  Muuten täysin hiljaisessa maisemassa rannan metsiköstä pyrähti neljä riekkoa ilmaan. Lumesta en niitä havainnut, olivat niin lumen valkoisia, mutta ilmaan noustessaan näkyi hieman mustaa. Kylmän kohmettamat sormeni eivät vain ehtineet kameran nappulaan.


Selkeinä päivinä taivaan värit ovat oranssista hentoihin pastellin punertavaan ja siniseen yhdessä harmaan sävyjen kanssa.  Huokuvat sinänsä kylmää.



Päivän valjettua lintujen ruokintapaikalle pyrähtää kahdeksan oravaa! Siinä on vähintään kuusi liian kanssa, mutta tarvitsevat nekin murua rinnan alle näillä pakkasilla. Alvariinsa saa täydentää uudet auringonkukansiemenet, aina ne loppuvat. Närhet sen sijaan kaikkosivat, kun talipalot saivat ympärilleen laajan verkkokehikon. Ne katsoivat parhaimmaksi siirtyä erämaahan, siemenet ei niitä niinkään kiinnostaneet.



sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ensimmäinen adventti




Hyvää ensimmäistä adventtia hyvät lukijani. 
Valkoista, hieman sinenertävää pakkasaamua, jolloin sai avata jo toisen joulukalenteriluukun. Minulla ei tänä vuonna ole muuta joulukalenteria, mutta Tonttu Toljanterin edesottamuksia aion seurata, jos en aina aamuisin, niin illalla sitten. Rupean olemaan uudelleen Pikku Kakkosen väen iässä.

Ihmepihakuusi sai aamulla kynttilät oksilleen. Ihmekuusi se on sen takia, että se on kököttänyt paikallaan jo toista vuotta ilman juuria. Ajattelin, että edellis jouluksi tuotu kuusi varistaisi neulaset viimeistään kesällä ja päätyisi saman tien takkapuiksi, vaan kuusi kasvatti keväällä jopa kerkkiä ja näytti voivan oikein hyvin. Tuli syksy, kuusi oli edelleen yhtä hyvän näköinen kuin muutkin kuuset ja silloin lupasin sille, että saa tulevankin joulukuu - tammikuun ajaksi kynttilät oksilleen, jopa silloinkin, vaikkei enää olisi neukasen neulasta.




Tässä taannoin blogini on saanut huomion osoituksiakin, joista haluan kiittää. Tuli kauniit huomionosoitusplakaatit Kameran kertomaa- blogin Marjukalta ja tuli Värjärin padan Ilona Winebridgeltä. Semmoiset huomaavaisuudet lämmittävät mieltä, tuntuvat hyviltä ja minä kelvoton olen niin saamaton, etten osaa niitä jakaa edelleen. Joka blogilla on ansionsa ja joka blogi ansaitsee plakaatteja, joten niitä lähtee täältä Karsikonperältä jokaiselle blogille.