lauantai 26. tammikuuta 2013

Kuutamon kutsu



Kuu paistaa loimotti huoneeseen, aivan kuten tuikkiva tähti taannoin. Että ne molemmat osaavat varastaa unen ja rupeavat sitten valvottamaan oikein urakalla.
Tovin tuijottelin salaperäisen näköiseksi valaistunutta pihamaata ja alitajuntani kuuli kuun kutsun. Kutsu vain voimistui ja lopulta jo hieman harmistuin.
 -  Miksi ihmeessä minä keskellä yötä lähtisin ulos lämpimästä sängystäni? Pakkastakin liki -20 astetta, joten vedin vain peitonkulmaa enemmän korvieni yli ja suljin silmät.
Kuu ei vain luovuttanut.
 - Siksi tietysti lähdet, kun kuutamoa ei ole päivällä. Aamuun mennessä se on kadonnut.  Vasta vuorokauden kuluttua on täysikuu, mutta sää lauhtuu ja tulee lumisateet, jolloin todennäköisesti täysikuu pysyttelee pilviverhon takana.
Nyt on paras aika. Tule. Tule joutuin, sillä koillisesta alkaa nousta pian pilviä.

Kuu osasi viekoittelun.  Oli oikein mestari siinä lajissa. Minä tottelin ja nousin. Pukeuduin lämpimästi ja otin kameran mukaan kuvitellen saavani joitakin kelvollisia kuutamokuvia. Kellon viisarit näyttivät kymmentä vaille kaksi, kun ulko-ovi napsahti lukosta auki. Hyinen kylmä kalvakkuus otti minut portaalla vastaan ja hiljaisuus oli täydellinen. Katsahdin kuuta, joka ikään kuin naureskeli ähä-kuttia. Minä en edes huomannut sen yhden vuorokauden vajausta täydestä.
Keskellä pihaa laskin kameran jalustalleen ja napsautin virran päälle, jolloin silmieni eteen rävähti täysi taulu kaikkea sitä informaatiota, millä kuvan ottaisin.

Siirryin tielle ja maailma näytti ympärilläni mystiselle. Tien varren puut heittivät varjojaan. Väliin ne pehmenivät, väliin terävöityivät, sillä taivaalla liikkui harvakseltaan haituvapilviä. Ehkä sää oli vaihtumassa ja aamulla tulisi jo lunta. Sormet alkoivat tuntea kylmää ja työnsin ne takin taskuihin lämmittelemään.  Ellei lumi olisi narissut jalan alla, enkä silloin tällöin olisi kuullut lähirakennusten hirsien rapsahduksia, olisi maailma ollut täysin äänetön, kalvakka, hiljainen, mutta samalla kaunis.

Mieleeni tuli Seidan blogista hänen upeat kuutamokuvansa, jossa eräässä hän oli kuvannut itsensä kuutamokävelyllä. Innostuin kokeilemaan samaa. Tutkailin tovin kameran täyttä näyttötaulua, sillä kuutamon valossa en ole aiemmin kuvannut mitään. Tuskin lopulta siitä numeroita ja tekstiä erotin, sillä silmälasit tahtoivat huurtua liikaa. Viritin kameran ja kipitin kuvattavaksi. Juoksin takaisin, laukaisin kameran uudelleen kiirehtien taas sen eteen tullakseni kuvaan ja sama uudelleen ja taas ja taas. Sitten kuuloni terästyi, kuulin jotakin.

Pysähdyin ja jäin odottamaan. Pitkän aikaa oli vain pelkkää hiljaisuutta, kunnes lumi kahahteli liiterin takana. Ääni oli samanlainen, mihin ensin havahduin. Ei rapsahdus, ei risahdus, vaan kahinaa. Joku muukin oli liikkeellä aamuyöstä, mutta kuka? Hetken mietin, lähdenkö tutkimaan, mutta rohkeus taisi pettää, vaikka arvelinkin, että ehkä jänis tai kettu olisi ääneen vikapää.

Vaan entäpä jos näkisinkin jotain outoa ja ihmeellistä, jotain selittämätöntä ottamissani kuvissa, joihin olen itsekin toivon mukaan piirtynyt? Jospa hangen kahaus tarkoittikin sitä, että joku ylimääräinen olisi ehättänyt kanssani samaan kuutamokuvaan. Valkoinen poroko?

En pystynyt ulkona kuvia katsomaan, sillä akku loppui. Vasta aamulla rupesin tutkimaan, mitä olin kuvannut. Etupäässä kuvissa oli vain LED-näyttötaulun täydeltä lumisia puiden latvoja. Ei ollut minun rinnalleni tai taakseni kuvaan ilmestynyt ylimääräisiä.



44 kommenttia:

  1. Onpa kauniita talvisia kuvia - mukavaa lauantaita sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mukavaa viikonvaihdetta myös sinulle.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Totta, tykkäsin kovasti yöllisestä kuvausretkestä. Aikaa meni varmaan toista tuntia.

      Poista
  3. Olet kuitenkin saanut kuviisi tuon taianomaisen tunnelman!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenko? Kiitos. Ainakin kuutamoa koetin saada kuviin, mutta tarkennus oli vaikeaa.

      Poista
  4. No aikamoista rohkeutta vaatii lähteä yöllä pakkaseen ottamaan haamukuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä varsinaisesti rohkeutta mitenkään vaatinut. Tutussa ympäristössä liikuin, erillään muusta asutuksesta. Toki on siinä oma jännityksensä liikkua yksin tuohon aikaan, kun varjoja on kaikkialla.

      Poista
  5. Kyllä olet rohkea, kun sinne kuutamoon keskellä yötä uskalsit mennä kuvaamaan ja vielä kuulit kahinoitakin!
    Kyllä mua oltais siinä vaihessa jo lujaa viety sisälle turvaan!
    Hienoja kuvia sait kuitenkin kameraasi tallennettua ja sinäkin siinä..olet vähän kuin kummitus, läpinäkyvänä!!!Taisi kuu-ukko tehdä sulle kepposen, hi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuossa jo Sirokolle vastasin, ei ollut kyse rohkeudesta. Ei varsinaisesti pelottanut, vaikken lähtenyt kahinan perään.
      Kuu tekee usein minulle jekkuja.

      Poista
  6. On taas niin mainiosti kerrottu tarina. Ja hyvin tuo kummituskuva on onnistunut. Taianomainen kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juuri sinun kuutamokuvauksesi innosti minut myös kokeilemaan vastaavaa. Paljon napsin kuvia ja kokeilin säätöjä, vain muutamia kelpuutin ja niihinkin lisäsin napsun verran valoa. Opettelussa on omilla säädöillä kuvaaminen.

      Poista
  7. Oletko varma että sinä olet tuossa kuvassa :)), se on niin taianomainen tuohon tarinaasi verraten, rohkea olet :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, ehken ole ihan varma. Monissa otoksissa oli vain osa hahmosta, jospa se kuitenkin ilmaantui siihen aina enemmän ja enemmän. Enkä minä ehtinytkään kuvaan, vaikka luulin.

      Poista
  8. Katsohan taaksesi, tuolta pensaiden takaa pilkistää pää. Kyllä se on valkoinen porosi minun mielestäni.

    Vavisuttava tarina ja kuva! Olet osa luontoa, siksi pohjoinen sinua veti puoleensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt piti ruveta tutkimaan kuvia tarkemmin! Ehkä salaisesti toivoin ja samalla olin vähän jännittynyt kuvia koneelle ladatessani, josko taustalla näkyisi juuri tuo valkoinen poro.
      Höpsö olen, joka on pohjoisen lumon otteessa.

      Poista
  9. Hieno tarina. Kuva täydentää hienosti tekstiä. Lapintaikaa kenties.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, kiitos. Sitä taikaa juuri ja kuutamo antaa hyvin sille puitteet.

      Poista
  10. Uskallanko sanoa "lapin noita". Uskallan, mutta positiivisessa mielessä :-)
    Sinä teit sen, mikä minunkin piti tehdä ja aamulla se oli myöhäistä. Kaikki oli paksun pilviverhon peittämää ja lunta satoi hiljalleen.
    Hienot kuvat ja kiehtova tarina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan tuo antamasi titteli kunnia, mutta minun etsikkoaikani noissa "Lapin noita" asioissa on tainnut huveta, kun en aikanaan ollut niihin valmis. Kaikki tässä asuinseudullani kyllä kiehtoo, sen tarinat, sen faktat, luonto.
      Hoksasin valvoessani, että tänäinen on pilvinen päivä, eikä kuuta näkyisi. Jos meinasin kameran kanssa kuutamoon, niin paras pompata sängystä ylös ja lähteä.
      Ehkä sinä onnistut seuraavan kuutamon aikana.

      Poista
  11. Mystistä tunnelmaa tarinassa ja kuvissa.

    VastaaPoista
  12. Loistavat unenomaiset kuvat ja vaikuttava tarina!

    VastaaPoista
  13. Sanon,että jotain magiaa tässä tekstissä on :)). En saanut ajatusta irti tästä sinun tekstistäsi. Mietin koko ajan mitä seuraavaksi tapahtuu.
    Tunnistin niin itseni tästä tekstistä. Täydellä kuulla on minulla todella voimakkaat vaikutukset. Pää tuntuu olevan aivan sekaisin jos menen ulos täydenkuun aikaan ulos. Suunnittelen itselleni usein silloin reitin ja kas kummaa olen joka kerta löytänyt itseni aivan väärästä paikkaa. En vain tajua mistä tätä tapahtuu. Usein vain myös tuijotan kuuta ja yö unet minulta menee täysin. : )
    Semmoista se on olen vain turhan herkkä näille kuu jutuille koko minun isän suvulla on samoja "oireita"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niinkö tykkäät. Koetin tunnelmia kyllä luoda tekstiinkin. Kuu sekoittaa varmasti meidän monen pään ja valvottaa. Minun uneni se vie ainoastaan täysin kirkkaana loimottaessaan.
      Kuutamolla liikkuminen on taianomaista, varsinkin yksin liikkuessaan.

      Poista
  14. Kuun lumoa tarinassasi. Kun katselin kuvaa (Uunan kommentit takia) uudelleen, minustakin sieltä huurteisten puiden takaa näkyy joku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä mitä ilmeisemmin olin kuun lumon vallassa. Jospa siellä aavistuksen omaisena häälyvänä varjona sitten oli kuin olikin tuo kahausten aikaansaaja.

      Poista
  15. Juttu ja kuvat upposivat tällaiseen kuuhulluun aivan täysillä. Miten ihanat kuvat! Olen rakastanut kuutamoa koko ikäni. Täällä kaupungissa sitä ei oikein huomaa, mutta mökillä seison yöllä ulkona ja ihailen tunnelmaa. Mikään ei kuitenkaan voita kuutamomaisemissa asumista! Olet onnellinen : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kuuhullu sinäkin. meitä on varmaan paljon. Kyllä minun mielikuvitus lähtee joskus liian vilkkaaksi, kun liikun yksin oikein kirkkaassa kuutamossa. Varjot alkavat elää.
      Olen ainakin tavallaan onnekas asuessani kauniissa maan kolkassa.
      Jatketaan kuun tuijottelua.

      Poista
  16. Taian omainen tunnelma niin tarinassasi kun kuvissasikin! Olet vain aikamoinen kun keskellä yötä lähdet ulos kuvaamaan! Haluaisin tehdä saman mutta joutusin kyllä kulkemaan hieman kauemmaksi talostamme ennenkuin saisin luontokuvia, ja siihen ei rohkeuteni riitä.

    Näissä kuvissa oli jotain mystistä ja kuten jo harakkakin sanoi olet kuin haamu läpinäkyvänä siellä mukana:=).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelmaa oli yölläkin. Vertaansa vaille, kun seisoin maantiellä ihmettelin ja ihailin. Kuutamo on erilainen katuvaloissa ja tiheästi asuttujen taajamien valoisuudessa. Minun lähin naapuri on reilun kilometrin päässä, eikä ole mitään sähköisiä valoja ulkona.

      Poista
  17. hi hi sopii sinun olla Lapin noita, ku täällä kirjoittelee Vässilän noita;) oletpa onnistunut mainiosti valotuskokeiluissasi, katselin pitkään läpinäkyvää hahmoasia ja mietin miten olet sen saanut kuvatuksi. näitä perjantaipakinoitasi on todella mukavaa lukea.
    ps tykkylumiset kuuset bannerissasi myös mahtavat, et arvaa miten ikävä iski niitä katsellessani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa ollaan noidan sukua ja perinne jatkuu. Kiitti vain pikku kehusta.
      Kuvassa ei ole mitään kikkaa tai jippoa. Yritin laittaa kameraan kuutamon valoon sopivan aukon, valotuksen ja vitkakytkimellä 10 sek. viiveen, että ennätin itse juosta tällinkiin, ennen kuin kuva rapsahtaa. Yrityksiä tein kymmenkunta, ennenkuin onnistuin tulemaan kuvaan kokonaan.
      Tänään saattoi tykky varista hieman tuiskun pöllytellessä puita. En tiedä kuitenkaan verottiko se paljon ylempää vaaroilta.
      Tule hiihtelemään tykkypuiden alle, se kummasti lievittää tuota ikävää.....

      Poista
  18. Niinkuin tuossa edelläkin kaikki sanoivat kuvissasi on taikaa ja tunnelmaa. Aivan upeaa tunnelmaa. Niinkuin tekstissäkin. Sitä lukee tahtoen mukaan mutta tietää että rikkoisi tunnelman ja ennen kaikkea sen hiljaisuuden. Aikaisemmassa blogissani käytin useasti lausetta ja mottoa "Hiljaisuus on katoava luonnonvara". Eikö vaan sielläkin ole yksi parhaita hetkiä ne hiljaisuuden kuulemisen hetket.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä selkosilla voi kokea vielä rehtiä, aito luonnon hiljaisuutta. Katoavaa se varmaankin on ajan myötä myös täältä. minun on silloin tällöin aivan pakko lähteä kulkemaan omia teitäni erämaahan ja pysähtyä kuuntelemaan. Siitä, ettei kuulu, kun korkeintaan tuulen huokaus, ehkä linnun lentoon lähtö, ehkä poron taittaman oksan rapsahdus,siis siitä hiljaisuudesta saa mielettömästi vedettyä sisälleen energiaa.
      Kiitos kauniista sanoistasi.

      Poista
  19. Mahtava tunnelma kuvissa. Kyllä kannatti jättää lämmin peti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Deme, ehdottomasti kannatti jättää peti ja siirtyä kuuran puolelle.

      Poista
  20. Hieno tarina vei mukanaan, sehän alkoi olla jo jännä kahinoineen kaikkineen. Kuva öisestä liikkujasta siis sinusta on salaperäinen ja mielikuvitusta ruokkiva.

    Öiseen aikaan äänettömyys ulkona on syvää ja ne harvat äänet saavat paljon tilaa. Pöllöretkellä vuosi sitten jokin suuri lintu kahahti lentoon pimeästä läheltäni ja vaikka arvasin sen pöllöksi, sain minä pienen sätkyn. Oma mielikuvitus on pimeällä vilkas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin, yön hiljaisuus, valju kuunvalo antaa mielikuvitukselle siivet.
      Pöllöretki - se vasta mielenkiintoista onkin.

      Poista
  21. Tuo tunne kun kuun valossa yöllä pohjoisessa...kuin olisin paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä tiedät sen myös. Siinä on jotain käsittämättömän kiehtovaa.

      Poista
  22. Kuu hullaannuttaa ja antaa vauhtia mielikuvitukselle sekä hiljaisuus terästää aisteja!
    Iloista päivää!

    VastaaPoista
  23. Niinpä se on. Kiitos kommentistasi.

    VastaaPoista