torstai 24. tammikuuta 2013

Puutarhani aarre

Ei minulla enää puutarhaa ole, muttei se estä minua osallistumasta  Tammikuun blogihaasteeseen, Puutarhani aarre. Haasteen takana on Kukkamessut Uusikaupunki 25.-26.5.2013 ja haasteaikaa tammikuun loppuun.

Oikeastaan on hyvin mieluisaa muistella omia kukka-aarteitaan, kun ulkona on napakka - 22.5 asteen pakkanen. Tosin myös huikean kirkas auringonpaiste ja hanget hohtaa ja houkuttelee suksille, samoin työsarkaa olisi rantteellakin, sillä ensi talven rangat pitäisi saada kotiin ajettua, mutta nämä pakkasasteet sitoo minut ainakin aamupäiväksi tietokoneelle ja selailemaan kukkakuvia.


Iirikset ovat minun puutarhani aarteet

Hieman haikeana katselen nykyään puutarhakuvastoja ja niiden kukkaloistoa. Minullakin oli aiemmin puutarha, ollut jopa kaksi. On ollut mökkipuutarha ja myöhemmin vanhan talon ihastuttavan moni-ilmeinen pihapuutarha, jossa kasvoi paljon erilaisia kukkasia. Enää ei ole puutarhaa. Ympärillä on vain toisella puolen suota, jonka takaa siintää pikkuinen vaara, jonka laki nousee puiden latvojen yläpuolelle ja toisella puolen pihaa kasvavat pilarikuuset erottuen mäntymetsästä. Muutamia kukkasia olen kuitenkin entisestä elämästäni mukana rahdannut ja niiden joukossa on puutarhani aarre, jonka toivon selviävän pohjoisen porstuan kylmistä talvista edelleenkin.
Kun ryhdyin valitsemaan aarretta, oli iso joukko, mistä valita. Yhtenä oli voimakkaan tuoksuinen jasmiini, joka oli kasvanut monimetriseksi laajaksi pensaaksi peittäen osin tuvan ikkunaakin. Alun alkaen sain kaivaa jasmiinintaimen ystäväni mökin pihapiiristä 80-luvun lopuilla. Se juurtui ja innostui valtavaan kasvuun istuttamallani paikalla.
Toisena aarteenani oli neljän kesän ajan vaaleanpunainen pasuunakukka. Sekin kasvoi valtaisiin mittasuhteisiin ja parhaimmillaan laskin kukkien määrän olevan toista sataa. Sen öinen tuoksu levisi pihalta maantielle saakka. Myös se oli lahja, jonka lapsuuden ystäväni antoi minulle. Sain hyvät hoito-ohjeet mukaan ja kukka selvisi kolmesta talvestaan. Sitten syyspakkanen yllätti ja pasuunakukka kuoli.
Varsinaisesti rakkain puutarhani aarre oli ja on yhä matalakasvuinen iiris. Varmuudella en sen nimeä tunnista, mutta lila lilja kuitenkin. Äidiltä olin saanut lapsuuskodin kukkapenkistä muutaman juurakon jo 80-luvun alkuvuosina. Istutin ne silloisen mökkipihamaan kukkapenkkiin. Muutamia vuosia myöhemmin kaivoin iirikseni mukaan muuttaessamme vanhaan, punaiseen taloon, jossa oli laaja piha ja siis runsaasti tilaa kukkaistutuksille. Iirikset innostuivat uudessa ympäristössäänkin hyvään kasvuun ja ilahduttivat kukkimalla joka kesä toukokuun lopulla ja vuosien mittaan sain niistä jo useampia ryhmiäkin.
Kun tuli paikkakunnan muuton aika, niin se, mitä pihapuutarhasta halusin kaivaa mukaan, oli juuri muutama iiris. Koetin saada niille suon reunaan niin hyvät kasvuolosuhteet, kuin mahdollista.  Pelkäsin kyllä talven olevan niille liikaa, sillä edellistalvena oli ankarimmillaan -42 asteen pakkasia ja viikon verran lisänä yli -30. Onneksi suojana oli lunta toista metriä. Iloni oli suunnaton, kun keväällä, lumien sulettua toukokuun lopuilla iirikset olivat hyvässä kasvussa.  Ja ne myös kukkivat, mutta vasta heinäkuun puolella.


Samanlaisena on iiris pysynyt. Ylemmässä kuvassa kasvupaikka rehevä ja ympärillä metsämansikkaa. Alemmassa iirikseni tyytyy vuohenjuuren seuraan.

33 kommenttia:

  1. Iirikset ovat todella kauniita kukkia! Minulla ei tuollaisia ole. Pitäisi itse asiassa hankkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä liljakasvit on tavallaan helppoja, ovat vähään tyytyväisiä ja tosiaankin hyvin kauniita.

      Poista
  2. Hieno juttu, että edes irikset ovat kestäneet mukana. Vähän saman näköisiä, näitä meidän villejä, kaivoin viime talvena vuorilta ja kappas, aloittivat kukinnan ennen joulua ja kun palasin Suomesta niin vielä tammikuussakin pukkaa kukkaa. En uskonut että täällä alhaalla kesän kestävät, mutta sitkeitä näyttävät olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä ja täällä elellään niin eri ajassa, täällä talvea ja siellä kevättä kohta.
      Ihan vielä en kesää osaa kaivata, sillä talvi vietetään ensin, varsinkin, kun on niin upea talvi.

      Poista
  3. Tuo iiriksen väri on niin kaunis! Näin puutarhattomana ihailen kesäisin toisten ja julkisia puutarhoja....- ne ovat sielun lepopaikkoja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole minullakaan enää puutarhaa, vain tuon kokoinen pläntti, missä tuo alakuvan iiris kasvaa. On lunnon niittyjen kukkasia, mitä ihailla. Sanoit hienosti, puutarha on sielun lepopaikka.

      Poista
  4. Olin satavarma, että nyt teille on kesä tullut, mutta onneksi kyse oli aivan muusta :D Ihana kukka ja hieno muistutus kuitenkin , että muutaman kuukauden kuluttua saamme taasen ihailla näitä luomuksia.

    VastaaPoista
  5. Höh, mistäs kesä tänne pakkasen ja lumen keskelle, vain omasta kuvakansiosta se tähän hätään löytyi ja muistoista.

    VastaaPoista
  6. Olipa hieno tarina iiriksestä. Muuttohalukas kukka ihan ilmiselvästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, katsotaan nyt, selviääkö myös tästä kuluvasta talvesta. Olisin kyllä pahoillani, jos ei selviäisi.

      Poista
  7. Minun kukkapenkkini kasvavat nokkosta ja heinää. Kun ostimme Rajalan mökin, siinä oli iiriksiä ikkunan alla. Pelastin ne. Niillä on hieno kasvupaikka, mutta kun emäntä ei saa heiniä nyhdetyksi juurilta, niin eivät ne kovin hyviltä näytä. tuoksu on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istutin aikanaan niin tiiviisti kukat ja maanpeittokasvia sekaan, että lopulta rikkaruoho alkoi voida huonosti. Toki aina kukkapuutarhankin hoidossa hommia piisasi. No, enää ei ole.

      Poista
  8. Iiris on todella kaunis kukkanen, täällä kasvaa rannalla sitä keltaista versiota, joka on myö ihana, mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  9. Luulen, että se kosteikoissa kasvava on kurjenmiekka ja se melko korkea. Tämä minun iirikseni on vain noin 15senttiä korkea.

    VastaaPoista
  10. sopivan aarteen löysitkin aimarii, onhan iiris "jumalten lähetti sateenkaaren hahmossa". yhdistäessäsi kaikki iiriksesi, pääset katsomaan syvälle menneeseen puutarhaasi, elämääsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon tosiaan, että iirikseni sopeutuisivat tänne uuteenkin paikkaan. On kyllä totta, että noita muutamia iiriksen kukkia viim ekesänä katsoessani näin pitkälle menneeseen.

      Poista
  11. Iiris on tosi kaunis kukka, minä tykkään.

    VastaaPoista
  12. Iiriksistä pidän minäkin, lapsuuskodissani oli niitä. Nyt omat iirikseni jäivät Turkuun, en niitä mukaani ottanut, kun en ollut varma onko niille tilaa täällä. Olisi ollut tuolla pihalla syreenien lähellä. Se on myöhäistä tällä kertaa, tai ei sitä tiedä josko kaivan maalta juurakon tänne.
    Mukava juttu puutarha-aarteesta. Hienosti on omasi kasvanut ja jo kukkinut uudessa kodissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiris on vanhojen asumusten yksi vakiokukkasista. Monia muitakin olisin tahtonut muuttokuormaani, vaan en ottanut, kun olen epävarma kukkasten pärjäämisestä tällä kasvualueella. Onneksi iiris ainakin yhdestä talvesta selvisi.

      Poista
  13. Minullakin irikset ovat "kummallisella" tavalla vallanneet paikkoja pihalla. Viime keväänä ostin kolme uutta ennestään tuntematonta. Saa nähdä ovatko hengissä ensi keväänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon kanssasi kukkasillesi kukintakesää.

      Poista
  14. Iiris on hyvä valinta, pidän siitä itsekin. Se on tarkka kasvupaikastaan, jos kaikki on OK niin vuosia se viihtyy siellä. Koskaan en saa tarpeeksi isoja pehkoja, viherpeukalo en ole, vaikka puutarhaa kasvatankin. Siellä Lapissa varmaan joudut peittamaan juurakonkin talveksi syvälle. Kiva, että kukallasi on historiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla, etten saa enää iiriksiäni rehevään kasvuun ja kukintaan. Niillä on nyt niin vaatimaton kasvualusta ja lyhyt kesä. Lappia asuiseutuni ei sinänsä vielä ole, tosin Lapin rajamailla, siis porstuassa.
      Sikkis rakastankin iiriksiäni, kun niillä on niin pitkä historia.

      Poista
    2. Kukkia on helppo rakastaa: ne ei kuolaa kuten lapset tai ole ärtyisiä kuten miehet. Tietysti lapsissa , miehissä ja eläimissäkin on puolensa. Minä olen vallan rakastunut niin typeriin kaveihin kuin auringonkukkiin. Niihin lennähtelee syksyisin pieniä lintuja, jotka syövät kukan siemenet ihan tuossa tuokiossa. Ja jalat alta menee jo kesän alussa, kun idänunikko kukkii.

      Poista
  15. Iiris on kaunis kukka samoin kuin sen keltainen sisar kurjenmiekka. Mukava tarina muuttokukastasi. Olen myös siirtänyt muuttaessani, en kukkaa, mutta mahoniapensasta. Vasta täällä, kolmannen kerran muutettuani, se on alkanut kasvaa. Nyt se on niin iso, että jää tänne kun seuraavan kerran muutan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli muutat, niin ikävää varmaankin podet mahoniapensaasi takia. Jotenkin pitkäaikaisiin puutarhansa kasveihin kiintyy.

      Poista
  16. Iiris on minullakin tuolla talon päädyssä ja joskus jopa kukkiikin olisi sille siirrron paikka alkaa jäädä muiden kasvien varjoon,no ensi kesänä..
    Ihana kuva sinulla tuo banneri kuva,upeaa.Terveiset ja hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä anna iiriksesi jäädä muiden jalkoihin. On se niin kaunis, ainakin hyvin voidessaan.
      Kiitos bannerikehuista ja terkkulit sekä ulkoilusunnuntaita myös sinulle.

      Poista
  17. Kaunis kukka tuo iiris ja väriltään myös :). Minulle tuli heti mieleen meidän mökin lähellä aivan rannalla kasvava keltakurjenmiekka, ja kun sitä kasvaa vain kahdessa kohden muutama, niin aina kesäisin odottaa että sieltä ne putkahtaa kukintaan ja toivottavsti kukaan ei kerää niitä :).
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltakurjenmiekka on myös kaunis kukka, sitäkin oli puutarhassasi. Olin ojan varresta siirtänyt. Se on suhteellisen kookas kasvi, iirikseni on matalaa sorttia.
      Hyvää viikonloppua itsellesikin.

      Poista
  18. Ihania puutarhamuistoja! Irikset on! Niihin ei kyllästy koskaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taitaa olla, että rakkaimmista puutarhan kukkasistaan eivät muistot kuole, jos vaikka kukkaset kuoleekin. Toivon, että iirikseni pärjäisi taas talven yli.

      Poista