perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kysymyksiin vastauksia


1.. Mistä löydät parhaimmat aiheet kuviisi tai kertomuksiisi?
Minä ammennan aiheita kuviin ja kirjoitteluun luonnosta. Tykkypuita ja lumimaisemia en kyllästy kuvaamaan, en myöskään syksyn värikästä ruskaa, virtaavaa vettä, taivasta, niin tähtisenä, revontulisena, enkä myrskypilviä nostattavana. Monesti samat aiheet innostavat myös saamaan aikaan jotain tekstiä.
Retkillä on repun sivutaskussa useimmiten myös kynä ja vihkonen. Pikkupokkari kulkee taskussa, sillä koskaan ei tiedä, milloin sen unelmakuvan saa napattua tai milloin kynä alkaa sauhuta.

2. Mikä on aikaisin muistikuvasi?
Lapsuuden muistikuvani ovat hataria. Niitä kyllä on, mutta muisti pettää, mikä olisi varhaisin. Minua hoitivat lapsena isän kasvatusvanhemmat. Vasta ollessani noin 9-vuotias muu perhe muutti samaan taloon Tädin ja minun kanssani. Eno oli silloin kuollut ( isän kasvatusvanhempia kutsuttiin meidän perheessäTädiksi ja Enoksi, joista Eno oli isän oikea eno. Alla olevassa kuvassa olen Tädin kainalossa.)

Petini oli Tädin selän takana sivusta levitettävässä sängyssä, patjana olkipatja. Isossa tuvassa minua pelotti mennä yksin nukkumaan ja mieleeni on jäänyt pelko sängyn alla asuvasta möröstä.




3. Minkä esineen olet omistanut kauimmin?
Ne on piikkarit. Ei mitkään korkkarit vaan juoksupiikkarit. Niiden tarina alkaa vuodesta -58 tai -59, jolloin innostuin pikajuoksusta. Kotipihaan oli mitattu 100 metrin matka, jossa kisattiin kesäisin. Ilmeisesti isä huomasi nopeat kinttuni ja alkoi kuljettaa minua polkupyörän tarakalla kirkonkylän urheilukentälle. Juoksuintoni kasvoi ja palkintolusikoita ropisi. Kunnan urheiluohjaaja huomioi saman, mitä isä. Sitten lähdettiin kunnan piikkiin taksikyydillä ostamaan minulle Heinolasta piikkareita. Yhä nuo piikkarit ovat tallella ja ikää niillä on yli 50 vuotta. 




4. Mitä kirjaa sinulle on lapsena luettu?
Ei minulle ole luettu koskaan kirjoja. Ei vanhemmillani ollut siihen aikaa, eikä kotona edes ollut lasten kirjoja, sanomalehti tuli taloon. Lukemisesta kiinnostuin vasta ensimmäisellä luokalla koulussa. En osannut lukea sinne mennessä. Jonkinlainen mielikuva on, että Täti yritti auttaa ekaluokkalaista läksyissä.

5. Oletko kirjojen lukija?
Olen hyvin satunnainen lukija. Lukuintoni painottuu vahvasti syksyyn jatkuen joulun yli, mutta lopahtaa tavallisesti ”keväthangille” Tänä vuonna intoa piisasi vain joululahjakirjan lukuun asti. Vain muutamia kirjoja olen selaillut sen jälkeen. Aina on kuitenkin yöpöydällä luettavana jotain. Parhaillaan ja edelleen on antologia – Suuri siika.

6. Mistä nykyaika kärsii?
Sanalla sanoen, ahneudesta. Verenpaineeni alkaa kohota, jos rupean analysoimaan asiaa enemmän. Tässä maassa on paljon pahoinvointia ja epäoikeudenmukaisuutta.

7. Mitä arvostat tänä päivänä?
Voisin jaaritella, mutta lyhyesti. Arvostan rauhallista ja tasapainoista arkea. Olen tyytyväinen omiin pieniin kuvioihini ja vapauteeni toteuttaa mieleenjuolahtumia. 



8. Kenen kanssa haluaisit viettää päivän?
Miehen kanssa. Tarkennan, oman mieheni kanssa. Hänen kanssaan olen viettänyt useammista päivistäni suurimman osan yli 42 vuoden aikana ja niinpä vieläkin.

9. Kenen kanssa haluaisit viettää yön?
En halua vaihtaa yöksikään seuraa. Paitsi joskus saatan lähteä sängystä evakkoon, kun uneni loppuu kesken kaiken.

10. Tänään sinua kohtaa onni! Mitä pukisit päällesi?
Tervetuloa vaan onni!  Sopii tulla tänään tai milloin vaan. 
Asu riippuu ajankohdasta, mutta jos kohtaaminen tapahtuu päiväsaikaan, niin olen pukeissa, jos yöllä, niin en ole pukeissa.

75 kommenttia:

  1. Kiva oli lukea hauskasti kerrottuja vastauksiasi.
    Nuo piikkarit ovat hyvin tutun näköiset...tuollaisilla on pingottu kilpaa hiilimurskalla useana vuotena, aikanaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota mallia olivat pikajuoksupiikkarit ennen aikaan. Hiilimurskalla ja tavallisella maantiellä minäkin aloittelin juoksu-uraani. Silloiset tulokseni ovat vieläkin entisen urheiluseurani tilaston kärjessä. Miksiköhän nuoret nykyään ei harrasta tuollaista, vai onko urheiluharrastus paisunut liian kireäpipoiseksi?

      Poista
  2. Hyvin vastailit kysymyksiin. Ihana tuo kuva jossa olet pikku tyttösenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin niin Enon ja Tädin tyttö. Ei minua vanhempani olleet hylänneet, minulla oli vain heitä oikeastaan tuplaten, yhtä rakkaita kaikki.

      Poista
  3. Ihanat piikkarit.
    Taidankin napata tämän kyselyn mukaani, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wonders pallon minulle heitti ja ilahduin todella, kun sinä nappaat nää kysymykset mietittäväksesi täältä.
      Antoisaa pohdintaa.

      Poista
  4. Olipa mukavaa lukea konstailemattomat selkeät vastauksesi.
    Moniin kohtin olisin vastannut samoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä minun lapsuudessani oli niin konstailematonta ja vailla ylellisyyksiä.
      Ehkä olet suurin piirtein samaa ikäluokkaa kanssani.

      Poista
  5. Vastailit aivan kuin Liplatus yllä sanoo, konstailematta. Näitä vastauksia on todella mukavaa lukea.
    Vastailisin myös moniin kohtiin aivan samalla tavalla.Toki lapsuuden kertomus eroaa paljonkin. Vaan nuo arvot, ne on pitkälti samanlaiset. Ahneus ja itsekkyys nostaa minunkin verenpainettani, on kammottavaa. Pahoinvointia ja epäoikeudenmukaisuutta on liikaa. Arjen pikkuasiat ja luonto, ne riittää perheen lisäksi. Luulenpa, että se Onni jo asuu teillä, pienistä asioista se löytyy :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vain on, kun tavallinen arki tuntuu turvalliselta ja hyvältä, niin onnikin on, jos ei aina läsnä, niin likeellä kuitenkin.

      Poista
  6. Vau, piikkarit, hurja laji tuo juokseminen, en ole koskaan juurikaan harrastanut sitä :D

    Rauhallinen ja taapainoinen arki, siinä se, jaan saman toiveen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitko kuvitella, pikajuoksu ja pituushyppy olivat suoraisia intohimojani vuosikaudet, pojat eivät. Hurjimmissa haaveissani ylsin jopa ihan olympiatasolle!!! No, haaveista minulla ei ole koskaan ollut puutetta.
      Hyvä arki on ihan parasta.♥

      Poista
  7. Hienot piikkarit, tosiaan!
    Kysymys 11: Löysitkö niitä lehtikaalin siemeniä? Jos et, niin laita tietoa sähköpostiini. Voin lähettää sulle vähän eri lajien siemenöitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olivat. Hyvä, etten nukkunut ne jaloissani ensimmäisiä öitä ne saatuani. Muutamat kerran pituushypyssä olen vetänyt nilkkohin kunnon naarmutkin, sillä pituushyppyyn ne olivat väärät piikkarit, mutta eihän silloin ollut varaa saada kaksia.
      Vastaus kysymykseen 11 noista siemenistä on jo sinun blogissasi. Kiitos sinulle.

      Poista
  8. Kaikista ihanin oli loppu.Jos päivällä, niin puettu on ja yöllä ei ;-D Ei meillä nelkytluvun loppusella syntyneillä taida kovin suuria eroja olla. Mutta ei kai meistä ole sen huonompia ihmisiä tullut, kuin paremmissakaan oloissa kasvaneet ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä taida olla ei. Olen huomannut, miten melkein samasta muotista ollaan, mitä tulee lapsuusvuosiin ja niiden muisteloihin.
      Kyllä me ollaan oma paikkamme hyvin löydetty ja täytetty ja nyt ihmetellään kovasti muuttunutta maailman menoa.

      Poista
  9. Luonto, arjen rauha, oma tuttu mies lähistöllä ja piikkarit! Onneahan se on, kuten totesin vaatteilla tai ilman.:):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arki on parasta. Joskus kun on juhlan aika, niin se myös tuntuu juhlalta. Yhtä yhteen taitaa olla onni ja hyvän olon tunne.
      Joskus kesällä vieläkin olen kokeillut piikkareita jalkaan. Juoksemista kaipaan, mutta ei siitä enää kunnon menoa tule.

      Poista
  10. No nyt ymmärrän mistä patikointikuntosi on peräisin! Ihanaa kun olet säilyttänyt piikkarisi, veljelläni taisi olla aikanaan suht samanlaiset. Ajatukseni yhtyivät monessa kohtaa ja 50-luvun lapsuuskin oli vielä aika samanlaista. Mukavasti haastelit! Minäkin poimin tämän haasteen, mutta en ole vielä(kään) saanut aikaiseksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä arvauksessasi on sen verran perää, että kipinä liikuntaan on pysynyt. Sitä myötä kuntokin kutakuinkin kohdillaan. Olen huomannut myös, miten paljon meillä -50-luvulla lapsuuttamme viettäneillä on samanlaisia muistoja. Se oli pula-ajan jälkimaininkeja.
      Odottelen sinun vastauksiasi.

      Poista
  11. Oli todella hyvät kysymykset ja hyvät vastaukset.Kiitos, mielenkiinnolla luin ne.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaari on ollut kysymysten alullepanija. Kiitos hänelle tästä mielenkiintoa herättäneestä haasteesta. Hiukan annoin aivokopassani asian muhia, ennen kuin rupesin työstämään.

      Poista
  12. Hienosti selviydyit haasteesta. Onni näyttää asuvan teillä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaani yritin ja hyvähän se, jos sinä ja te muutkin olette tykänneet. Heh, kyllä meillä minun kanssani asuu hessu. Kaipa se mies onnistakin menee.

      Poista
  13. Hyvät vastaukset. Tulit hieman tutummaksi.
    Hyvää viikonloppua, aimarii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täleen on mukavaa tutustua. Eikös? Nappaa sinäkin nämä haastekysymykset ja anna palaa.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  14. Ihanat kysymykset ja niiden vastaukset. Minäkin juoksin kilpaa, mutta en saanut piikkareita koskaan :( En tainnut olla kuitenkaan kyllin hyvä. Suksilla sitten parempi. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaanko kenties juostu samoissa kisoissa? Olin paljon osallistumassa Lahden piirin yleisurheilukilpailuihin. Oma seurani oli Hartolan Voima. Seuran pusero, jonka selässä luki HaVo, oli rakkain vaatteeni kouluaikoina. Tuskin pesuun raaskin sitä antaa.
      Hiihtokisoihin osallistuin vähemmän, minulla ei ollut tuolloin sellaista hiihtoon tarvittavaa kestävyyttä.

      Poista
  15. Jänskästi vastattu, näitä on aika kiva lukea ja tutustua samalla tarkemmin virtuaaliystävään kuten nyt Sinuun. Yhteistä meillä on se, että olemme kasvaneet kasvatusvanhempien hoivissa suuren osan lapsuutta. Ehkä se kuultaa jotenkin elämästä läpi. Tuo pieni tyttö tätin kanssa liikutti minua kovasti:) Olet ollut kova menijä, itse hölkkäsin ja hiihdin, mutta henki ei oikein kulkenut joten olin päkäpäästä aina ensimmäinen, olisipa silloin ollut dopingia eli Ventolinea niin olisin takuulla näyttänyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sinulla myös hyvät muistot ajasta, jolloin olit kasvatusvanhempien hoivissa? Minun muistoni ovat kauniit ja hyvät. Maailmani romahti koulusta tullessani, kun näin Enon kohtauksen saaneena isän hevoskyydissä lähdössä sairaalaan, jolle matkalle hän jäikin.
      Olin todella melkoinen pinkoja aikoinani. Olin jopa kelpuutettu Vierumäelle valmennukseenkin. Ne olivat liian rankkoja viikonloppuja kouluaikaan minulle.
      Iso harmi, että sinun liikuntaharrastustasi haittasi hengenahdistus, ettet päässyt kunnolla vahvuuksiasi näyttämään.

      Poista
    2. Lapsuusajan menetys oli kohdallasi varmasti hyvin järkyttävä. Niistä jäävät elinikäiset muistot ja pitkäaikaiset surut lapsen elämään. Unohtui muuten sanoa, että hieno halo tuossa kuvassa, ilmeisesti pieni pyry tiedossa:)

      Omat muistoni ovat myöskin aika hyvät, mielestäni tulin jossain vaiheessa isän kanssa paremmin tolkkuun kuin äidin kanssa. Äiti kun ei oikein ymmärtänyt onnetonta hentomielisyyttäni esimerkiksi teurastustilanteissa (jonka isä taas ymmärsi hyvin) ja joskus hän haki turhaan syitä ja seurauksia esim. sairastumiselleni, jotka koin hyvin syyllistävänä. Mutta toisaalta äiti opetti minulle paljon elämästä ja kuolemasta hyvin paljon, sain käydä koskemassa kuolleen naapurin papan poskea ilman turhia pyhityksiä ja ihmetellä sitä, miten erilainen hän oli nyt kuin eläessään ja opin ettei se ollut pelottava asia. Siihen aikaan kotona kuoleminen oli muutenkin tavallista. Äiti otti otti minut myös mukaan kun lehmää käytettiin sulhasen luona, vaikka isä pistikin vähän hanttiin:)Taustalla oli aito halu kasvattaa tytöstä rottosa emäntä, joka ei turhia niiskuttanut, mutta ei minusta oikein semmosta tullut:(

      Henkilaitaisuudesta huolimatta hiihtää lasusin, luistelin ja löin palloa siinä kuin muutkin, joten paljon en menettänyt, ainoastaan sen suoritustehon ja -tason, mikä joskus harmitti tupehtumisolon lisäksi.

      Poista
    3. Enon tyttö minä olin pienenä ja hänen kuolemansa oli vaikea paikka minulle. Sittemmin minusta tuli isän tyttö, osallistuin mieluummin hänen kanssaan maatalon töihin, kuin jäin äidin apulaiseksi siivoamaan ja keittämään/leipomaan. Kapinoin kyllä noita, kun veljieni ei tarvinnut tiskata, ei lakaista lattioita, ei silittää jne. Oli ns. naisten ja miesten työt ja minä kapinoin. Mutta se oli sitä aikaa, ei siitä traumoja jäänyt.
      Ei nuo vanhempien toiveet aina käy yksiin omien toiveiden ja halujen kanssa, mutta onpa tätä elämätä jo porskutettu. Ehkä sinulla on kuitenkin enemmän hyviä muistoja lapsuusajan liikunnasta, kun olet suksetkin hommannut ja hiihtoon palaa mieli.

      Poista
  16. Olipa mukava tutustua paremmin! Mukavasti kerrottu, monessa kohtaa olen samaa mieltä!
    Urheilja olin minäkin lapsuudessani, noin hienoja piikkareita en tosin omistanut. Korkeushyppy, pituushyppy ja hiihto olivat vahvimpia lajeja. Silloin liikuttiin, tuntui että kaikki lapset jollain tavalla urheilivat. Urheilukenttiä oli joka kylällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa ennen television valta-asemaa ja tietsikoita sun plystationeita lapset leikkivät ja kilpailivat ulkona ja urheilukentillä paljon enemmän. Minun lapsuusaikanani oli erittäin toimivia urheiluseuroja, jotka kannustivat. Määrätyn tulostason saavutettuaan sai lahjamatkan joko Kalevankisoihin tai Ruotsi-Suomiotteluun, milloin ne olivat Helsingissä. Muistan useampana loppukesänä olleeni noilla reissuilla huutamassa suosikeilleni.
      Korkeushyppyyn itselleni tuli rimakauhu.

      Poista
  17. Thank you for sharing more about yourself Aimarii! I love the "armpit" photo of you! heehee you are so sweet in this! And to have those spikes after all these years- a true testament to how much you loved what you did!! ")

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. All of little girls are sweet, aren¨t they? It is very true that sprint was my loved hobby and I had a dream to run like Wilma Rudolph who was my idol. Do you know who was she?

      Poista
    2. Yes I do know of Wilma Rudolph! What a great inspiration for an idol you had! ")

      Poista
  18. Näitä kysymyksiä olen lukenut useiltakin ja aina minua ilahduttaa vastaajien rehellisyys. Kukaan ei ole vastannut niin kuin odotetaan. Sinun lapsuuden tarinasi on erilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut todellakaan mieleen keksiä satuja. Tuntuu ihan ookoolta kertoilla vähän jotain itsestään. Ole hyvä, nappaa sinä myös tähän haasteeseen kiinni.

      Poista
  19. Hyvät vastaukset ja ihan kuva, tuo tädin kaikussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täti olikin niin turvallinen ja hyvä minulle. ♥ Hänen kainalossaan oli mieluisaa olla.

      Poista
  20. heräsipä minullekin mukavia muistoja lukiessani vastauksiasi aimarii. tuo kuva Tädistä ja Sinusta on otettu vanhempiemme ensimmäisestä omasta kodista, Kitulasta, mikä on ihan lähellä Tädin ja Enon taloa. on jotenkin ymmärrettävää et nukuit Tädin selän takana, käviväthän äiti ja isä tekemässä heidän talon työt siihen aikaan ja viel oli omakin karja hoidettavana kotona, puhumattakkaan siitä, et äidille saattoi tulla hälytyksiä poikimisessa avustamiseen kylän taloihin, hänhän oli siihen aikaan kylän ainut koulutuksen saanut karjakko. Vanhainkodin karjakkona hän toimi isämme tavattuaan heti sodan jälkeen, pitkän tien äitimme kulki Vaarankylästä itä-hämäläisen talon emännäksi. huomasitko muuten et rauniopuutarhassa on vieläkin äidin kalkitsemat seinät, en edelleenkään ole raaskinut niitä kalkita päälle! Olin muuten noista piikkareistasi aina vihreä kateudesta, itse en koskaan saanut omistaa sellaisia, tosin en ihan Sinun veroisesi juksuradalla ollutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin. Eno ja Täti ovat sinunkin Eno ja Täti, vaikket Enoa koskaan ehtinyt nähdäkään. Kuva on otettu isän rakentaman kodin seinustalla, kodin, joka oli minunkin kotini, mutten ole yhtään yötä siinä nukkunut. Yhtenä jouluyönä yritin, mutta keskellä yötä isä oli joutunut kiikuttamaan minut filtin mutkassa Tädin selän taakse!
      Saattaapa muuten olla, että raunioputarhan seinät ovat viimeksi minun kalkitsemani! "Perin" sen homman äidiltä vuosiksi (keväisin se tehtiin) ennen opiskelemaan lähtöäni.
      Totta kai olin piikareistani tarkka. Ei niihin saanut muut kajota. Sitä en koskaan ole ajatellut, että olisit ollut kade.

      Poista
  21. Näiden hienojen ja ajatuksia herättävien vastauksien myötä muistot tulvivat lapsuudesta mieleen,. Maalaislapsuutta vietin minäkin, sekä omassa kodissani, että isovanhempien luona Pohjanmaalla, Olkipatjakin on tuttu, aitoissa kesäisin nukuttiin vierekkäin äidin ja isän kanssa kahisevalla olkipatjalla pellavalakanoissa, joita muuten on joku vielä tallellakin..

    Urheilu ei ollut minulle se juttu, vaikka paljon liikuttiinkin muutoin.

    Hyvää viikonloppua ja naistenpäivää!
















    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aitta nukkumapaikkana on minullekin tuttu. Oikein odotti kesän alussa, että pääsee aittaan. Olkipatja ja pellavalakana tai poppana ei ole ollenkaan hassummat vuoteessa.
      Selvä se, että omia muistoja tämän sorttiset haastevastaukset herättävät lukijoissa. Mieleen voi herätä paljon sellaistakin, mikä on jo luullut unohtuneen tyystin.
      Ihanaista Naistenpäivää.

      Poista
  22. Hymyn sait huulilleni nasevilla ja hauskoilla vastauksillasi. Viisaitakin ovat ja ajattelemaan saavia.
    Turhaan et kynää kanna mukanasi, siitä se lähtee, niin pienet kuin suuret ajatukset ja onneksi monet olet laittanut talteen.

    Komeat piikkarit, hyvä että olet tallentanut. Niissä on monta muistoa.
    Hyvää viikonloppua teille molemmille! (Meille tulee kohta 47 vuotta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En todellakaan enää uskalla lähteä reissuun, ellei muistiinpanovälineitä ole matkassa. se on faktaa,jos niitä ei ole, niin jotain aivan huikeaa ajatuksenpoikasta muhii päässä ja sitten unohtuu ja sekös harmittaa.
      Jos piikkarini vain kertoa voisi! Niitä on hyväilty onnistumisten hetkillä ja kyllä niihin on kyyneleitäkin valutettu. Karvaimmat siloin, kun 4x100 metrin viestissä viimeinen vaihto meni rikki, kun pinkaisin ankkuriosuudelle liian nopeasti, enkä saanut otetta tarpeeksi ajoissa kapulasta.
      Onnittelut kohta 47 vuodestanne ♥♥ ja hyvää Naistenpäivää.

      Poista
  23. My friend,

    All your posts are "books" written by your heart.
    Every time I am here, I feel that I can travel to your warm heart.

    Yannis Politopoulos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. What kind of nice words you wrote. I am touched by them. ♥

      Poista
  24. Koskettava ja sympaattinen postaus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kiitän ja toivotan hyvää Naistenpäivää.

      Poista
  25. Mahtavaa, että sinulla on nuo vanhat piikkarit edelleen tallella. Tosi tärkeä muisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä piikkarit olivat silloin josksu hyvin tärkeät minulle ja monta reissua yhdessä tuli tehtyä.

      Poista
  26. Kiva olikin lukea sun vastauksia, kivasti oli kerrottu.
    Ja piikkarisi ihan mahtavat!
    Niillähän olisikin käyttöä nyt keväisillä liukkauksilla.
    Meillä tulee 44v nyt maaliskuun 13pv.
    Nykyään enää harvoin ollaan näin kauaa saman kanssa, se pitää jossain vaiheessa vaihtaa parempaan ja nuorempaan, mutta me saadaan olla onnellisia! En vaihtaisi!
    Hyvää naistenpäivää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole jalkani kasvanut tuosta piikkarien osto ajasta. Taisin olla viidentoista huitteilla silloin. Monta vuotta juoksin tietysti ensin ilman piikkareita. Liukkaan kelin kengiksi niistä ei ole, heh, heh, olisikin hyvä, mutta toisaalta meillä ei juuri liukkaita ole ja piikkarit ovat niin jalan myötäiset, että ohut sukka vain mahtuu. Ei tarkenisi varpaat talvella.
      Onnittelut teille ja hyvää Naistenpäivää.

      Poista
  27. Kivat vastaukset. Paljon kerroit uutta itsestäsi.
    Mukavaa naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli vähän valotettua, kun sain tuommoisen kivan haasteen.
      Kiitos samoin .

      Poista
  28. Mainioita vastauksia.
    Taitaa olla niin, jotta sängynalus mörköjahtia on harrastettu kaikissa lapsiperheissä. ;o) aina en jaksanut jahdata pikkuvelin sängynalus väkeä niin laitoin taskulampun sängyn alle mörönpelottimeksi.
    Hienot piikkarit.
    Ihanaista Naisten päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio keksintö pistää taskulamppu sängyn alle mörköjä häätämään. Kyllä möröt ovat minua kiusanneet, joten kerronpa siitä sinulle runoiluni muodossa.

      Minun mörköni asuu pimeässä
      ja nukkuu sängyn alla.
      Pimeän aikaan se kuljeskelee
      komeroissa ja pihapoluilla.
      Miten se rakastaakaan myrskyöitä
      kolistellen ullakolla vieden uneni.
      Varjoista se ottaa itselleen hahmon
      ja ulisee kilpaa tuulen kanssa.
      Mielikuvitukseni ruokkii sitä
      ja pelkoni antaa sille voimaa.
      Ei se kunnioita yksityisyyttäni,
      työntyy seuraan lupaa kysymättä.
      Ei mörön kanssa voi järkeillä.

      Poista
  29. Kuinkahan pitkälle olisit saavutuksissa päässytkään kunnon valmentajan kanssa. Onnea oikein kovasti palkinnoista. Luontokuviasi ja kertomuksiasi on todella ilo lukea.
    Kasvatusvanhemmuus on kovin tuttu meidän suvun monessa perheessä. Miehenikin pääsi lastenkodista kasvatuskotiin. Itsellä tietysti näitä adoptiolapsia : )
    Sinulla oli onni pitää myös omat vanhemmat. Hyviä metsäretkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas muuta. Minä valitsin opiskelun, kun en jaksanut viedä kahta asiaa kunnolla eteenpäin.
      Olen minä omalla kohdallani monesti miettinyt, miten olin päätynyt vanhusten hoiviin, ehkäpä juuri ja vain siksi, että vanhemmillani oli kädet täynnä työtä ja minun syntymästäni reilun vuoden kuluttua syntyivät perheeseen kaksospojat. Vanhukset olivat isoksi avuksi.
      Niin, sinä jos kuka tiedät näistä asioista.
      Mukavaa Naistenpäivän iltaa sinulle.

      Poista
  30. Kiitos matkasta sinuun, herkin sormin näpyttelit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, tämmöisiä ajatuksia Kaarin kysymykset nostivat minussa esille.

      Poista
  31. Kirjoitit niin kauniisti ja eloisasti, oli ilo lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puolestaan ilahdun kommentistasi.

      Poista
  32. Olipas kiva löytää tämä blogi! Tutustun aiempiin kirjoituksiisi ajan kanssa. Olen niin smaa mieltä tuosta ahneudesta, kohta 6.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kiva, että löysit. Toivon, että löydät jatkossakin sellaista, mistä pidät.

      Poista
  33. Ihana lukea näitä vastauksiasi, sain saman haasteen ja vastailen niihin kun ehdin...Oli kiva kun kävit kommentoimassa barrio-postaustani..
    Olen lapsuudessani asunut "ihan korvessa" eikä se ollut lainkaan hullumpaa silloin -ehkä toisinaan mielelläni asuisin nykyäänkin. Eiköhän meissä kaikissa suomalaisissa asu jonkinasteinen metsänpeikko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä sielultamme ollaan hieman metsäläisiä. Kenties.

      Poista
  34. Heippa Aimarii!
    Olipa mukava tutustua sinuun. Olemme monessa samanlaisia. Sivustavedettävässä olkipolsterin päällä nukkuneena sen tietää. Ihana kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olet myös nukkunut olkipatjalle, niin muistat varmaan, miten hienon tuoksu uusista oljista lähti, kun polsteriin oli ne juuri vaihdettu. Meillä vaihdettiin loppukesällä ja jouluksi. Joksus keväälläkin, mikäli olkia oli.

      Poista
  35. Ihana lukea tuolta vastauksistasi, että Wilma Rudolph oli idolisi. Meidän perheessä piikkarirahaa riitti vain esikoiselle. Meidän nuorempien vuoro ei tullut koskaan. Miksi muistan tuon Wilman niin hyvin? Olin kai kesän ruskettama ja kävin leikkauttamassa hiukseni lyhyiksi kouluntoon. Kesärenkinä ollut serkkupoika sanoi minun muistuttavan häntä. ;) Näin toisen muistoista nousee omat uudet. Olin tuon(kin) unohtanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä se on, muistoja meillä on. Osa niistä uinuu ja tarvitsee herättelyä.
      Minulla oli Wilma Rudolphin kuvia koulukirjojen kansipapereissa ja omassa kilpailuista kertovassa vihkossani.

      Poista
  36. Kiitos kertomuksistasi, kirjoitit niin lämpimästi lapsuudestasi ja ymmärtäväisesti iän tuomalla viisaudella. Valokuva on hurmaava. Joskus on hyväkin ajatella menneitä vuosia ja nipoa niitä yhteen nykypäivän kanssa. Minä olin myös urheilijatyttö, olin Vierumäelläkin yleisurheiluleirillä, mutta oma glory-urheiluni oli pikaluistelu. Isä osti työkaverin pojan vanhat liitimet. Minulle ikiomat. Juuri jokin aika sitten vanha koulukaveri kertoi, kuinka hän oli ollut minulle niistä niin mustasukksinen. Vastauksistasi nousi rauhallinen onnellisuus läpi, kiitos Sinulle. Viimeinen lause oli sokerina pohjalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän haasteeseen oli ilo vastata. Kiitos sinulle, että sain haasteen. Ajatella, että sinulla oli luistimet, joista koulukaverisi oli hieman kade. Minulla piikkarit, joita siskoni kertoi kadehtineensa, eikä minulla ei ollut aavistustakaan siitä.
      Tuo valokuva on niitä harvoja, jossa on Täti ja jossa minä olen pienenä.

      Poista