tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kesä on tullut

Kun edelliskerralla kirjoitin, niin lopetin sanoihin - meillä on kevät. Päiväys oli tuolloin 22. toukokuuta.
Nyt aloitan - meillä on kesä  ja päiväys on tänään 2. kesäkuuta ja välissä vajaa kaksi viikkoa.
Totta se on - Karsikonperällekin on tullut kesä ja haarapääskyset.
Kevät oli ja meni niin sukkelaan.


Nyt täällä tapahtuu luonnossa nopeasti ja paljon.
Porot ovat vasoneet ja tuovat pienokaisiaan näytille. Muutama päivä sitten näin ensimmäisen pikkuporon. Emo kiirehti sen kanssa hyvin nopeasti metsän suojiin. Vasa oli niin pikkuinen, etteivät jalatkaan tahtoneet sitä kantaa.
Kuvan vasa on ilmeisesti vain muutamien tuntien ikäinen. (Eipä vasaa kunnolla edes kuvastani huomaa.) Toisen kuvan vaalea vasa jo hieman vanhempi.




Ihka ensimmäiset rentukat on pakko kuvata ja esitellä. Pihaojan varsilla ovat suurimmaksi osin vielä nupulla, mutta aukeavat varmasti pian. Aurinkoiset rentukkapaikat helottavat jo keltaisina.

Koivu on saanut lehdet ja koko puu ihastuttaa hempeän vihreässä kesäkoltussaan. Niin ikään maasta on ruvennut tunkemaan jos jonkin moista rikkaruohoa, myös luonnonvaraiset niittykullerot ovat päässeet kasvun alkuun. Mustikka on kukkanuppuvaiheessa.
Minun ainokainen hyötykasvini - raparperi on saanut puhkaistua multapeittonsa ja pullottaa punaisena pallona sen päällä.


Mutta kylmää on. Huh, miten kylmää ja tuulista.
Kesäiseltä ei tunnu, vaikka miten on kesäkuu. Yöllä on ollut pientä pakkasta tai hallaa, miinusta joka tapauksessa, eikä päivisinkään helteillä herkutella.
Viime maanantaina silpasin talviturkin pois, tosin toppatakki on yhä käytössä. Minun uimalampeni on puolen kilometrin päässä, enkä saunasta suinkaan pulahtanut.

Kesä puhalsi linnut ruokintapaikoilta, tai paremminkin, ne eivät jääneet norkoilemaan, kun tarjoilu on loppu.  Sen sijaan oravan poikasia näkee tuon tuostakin tutkimassa, löytyykö syötävää. Tässä vaiheessa hirvittää, miten monta pikkukurrea loppujen lopuksi näihin nurkkiin jää.

Pihan pesäpöntöt ovat lähes kaikki varattuja. Vihdoin kelpasi pönttö myös leppälinnuille, joista koiras viihdyttää nyt koko pihapiiriä sulosävelillään. On varsin innokas livertelijä. Hyvin mielelläni minäkin jään sen musisointia kuuntelemaan.


Jänis vaihtaa kiiresti valkoista talvipukuaan ruskean sävyiseksi. Eilen sillä vilkkui vielä pitkät valkoiset sukat, kun loikki auton edestä karkuun. Kevään poikasia on näkynyt useita liiskaantuneina maanteillä. Eivätkö osaa pelätä autoja?

Oli myös sopiva aika lähteä kesän ensimmäiselle retkelle.


 Kiinnosti löytää polun pää ja antautua sen viekoteltavaksi. Lähteä kesäseikkailuun pitkospuille ja kiivetä vaaran rinteitä korkealle katsomaan, miten kauas voi nähdä. Löytää viehättävä autiotupa, jonka portailla hörppiä kahvit ja ajatella sinisiä ajatuksia.


Niinhän minä sitten teinkin.

72 kommenttia:

  1. Nämä viikot ja kuukaudetkin kuluvat ihan mahdotonta vauhtia ja uutta ihmeteltävää pukkaa koko ajan esiin.
    Olisi muuten ihana nähdä luonnonvaraisten kulleroitten esiintymä!
    Viileitä ovat aamut täälläkin, mietin joka aamu että pitäisikö vielä ottaa vielä käsineet työmatkapyöräilyyn.
    Toivottavasti kahvi maistui ja sinisiä ajatuksia syntyi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todettava on, että ajalla on siivet. On ainakin semmoinen vauhti.
      Täällä kulleroniittyjä löytyy, tosin taitavat olla jostain syystä ehtymässä.
      Kiitos, kahvi todella maistui noilla portailla, aurinko lämmitti ja joku kaunis ääninen lintu musisoi. En tunnistanut, enkä nähnyt sitä.

      Poista
  2. Kevät on siellä jo pitkällä. Ihmeen äkkiä se tulee ja meneekin. Valoisat yöt kai antavat kasvulle vauhtia. Porot tykkäävät sinusta, kun tuovat vasatkin näytille. :-)
    Kutsuvannäköisiä pitkospuita on kuvissasi ja kahvi maistuukin noin ihanan näköisen mökin portailla, eikä varmaankaan vielä ole niitä inisijäverenimijöitä lentelemässä.
    Nautinnollisia kevätretkiä edelleenkin sinne kairaan. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meidän kevät on vaihtunut kesän puolelle.
      No, jos porot tykkäävät minusta, niin se on täysin molemmin puolista. Minäkin tykkään niistä. Arkoja ovat kyllä vasojensa kanssa.
      Pitkospuissa näen aina hieman romantiikkaa, samoin kuin näissä erämaiden autiotuvissa.
      Kiitos, sinulle kivaa kesän alkua.

      Poista
  3. Oikein suloisia nuo porojen vauvelit. Ihmeen nopeasti tuo toukokuu meni, sitä vaan odotteli ilmojen lämpenemistä. Olisipa somaa kulkea siellä pitkospuilla kohti seikkailuita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat. Tykkään kovasti kuvata niitä, mutta harvoin osuu kohdalle.
      Pitkoksia myöten on somaa kulkea ja täällä niitä on.

      Poista
  4. Nopeasti tuli kesä teillekin, kuin varkain. Ei ehdi kevät varpaitaan lämmittää, kun jo kesä häätää sen pois. Kauniita kuvia, ihania poronvasoja. Pikkuisesta tulee mieleen oma hevosen varsamme vuosia sitten, tumma pitkäjalkainen, kuin hirvenvasa.
    Meilläkin rentukka kukkii parhaillaan. Kahvihetki luonnossa, ah, nautinnollisia hetkiä.
    Upeasti taas kirjoitit retkestäsi. Näitä on nautinnollista lukea, joten kiitos matkasta kesäänne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhdilla tuli, melkeinpä viikon sisällä. Ehkä lämpö ei sen vuoksi ehtinyt mukaan.
      Ehkä nyt pohjoisen puolen vauhdikas kiri kesälle otti hieman eteläisempien alueiden kesää kiinni.
      Tämä aika on täällä parasta kesää juhannukseen saakka.
      Kiitos itsellesi, että tulit mukaan tälle retkelle.

      Poista
  5. Nopeasti kesä tekee tuloaan, kunhan alkuun pääsee.
    Suloinen pikku vasa, muutaman tunnin ikänen ja jo omilla jaloillaan hoipertaa emon vieresä.
    Ainahan se kahvi luonnossa maistuu ja etenkin kauniissa maisemissa, kivojen ajatusten parissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Junnaamista oli koko toukokuu viimeistä viikkoa vaille, jolloin luonto havahtui ja pisti töpinäksi. Hyvä näin.
      Luontoretket ovat herkkua parhaasta päästä.

      Poista
  6. On se ihmeellistä tämä Suomen luonto! Meillä kesti kevät ja kesän tulo maaliskuusta asti ja teille ne tulla hurahtivat kahdessa viikossa. (Oli teillä kunnon talvikin. ) Monessa asiassa olemme jo tasoissa melkein. Rentukat lopettelevat kukkimistaan ja kullerot kukkivat parhaillaan. Kylvötöissä ollaan myöhässä, ne ovat vähän kesken vielä. Kylmää ja tuulista on, mutta kasvit voivat hyvin ja kukat kestävät kauan.
    On niin kiva seurata retkiäsi ja pohjoisen elämää. En ole koskaan pientä poronlasta nähnyt, se on varmaan suloinen, niin kuin muutkin eläinlapset. Ihania kesäpäiviä Kommintanhualle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjoisemmassa on pakko kiirehtiä, jos on ensin lorvinut, että kukaset ehtii saada kukintonsa ja siemenensä ennen syyshalloja, sillä ne tulevat jo elokuulla.
      Vaikuttaa siltä, että etelässä on neljästä vuodenajasta on yksi tipahtanut pois ja kolme jäljellä olevaa sulautuneet toisiinsa.
      Mukavaa, että tulit retkelle ja viihdyit. Pikku poroja koetan kuvata edelleen, jos satun onnistumaan.
      Lämpimiä kesäpäiviä toivon sinne kulmille.

      Poista
  7. Piti vielä sitäkin ihmetellä, kuinka reipas olet! Minunkin uimalampeni on puolen kilometrin päässä, mutta ei ole tullut mieleenkään sinne pulahtaa. Huh, huh!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedä häntä, onko reippaudesta kyse. Piti vain käydä uimassa, etten lipsu aiemmista keväisistä talviturkin heittämisistä. Kylmä kylpy se oli, todettakoon. Vaikka kyllä minä uimisesta tykkään.

      Poista
  8. Niin ihmeellistä on tämä luonto!
    Yhtäkkiä se kesä tänne meillekin tuli, ihan huomaamatta vain, vaikka kylmää täälläkin on ollut vielä.
    Kova tuuli ja kylmä, puhaltelee aina.
    Kivan retken taas teitkin, oikein sua karehdin , kun vielä pystyt näille retkillesi lähtemään! Mutta hyvää kesäkuun alkua sulle sinne oikein paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnolla on kaikki avaimet hallussaan. Se tekee just niin kuin tykkää ja nyt sitä huvittaa sataa joka päivä ja puhallella kylmää navakasti. Ehkä se joku päivä kyllästyy tämmöiseen. Toivotaan niin.
      Retkeni oli kiva ja matka sopivan pituinen. Kiitos, että tulit tutustumaan retkeeni.
      Sinulle myös hyvää kesän alkua.

      Poista
  9. Pohjoisessa kesäntulo tapahtuu nopeutetulla aikataululla. Nyt kun vielä tulisi vähän lämpimämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeutus oli todellista pikavauhtia, mutta kait se oli pakko, jos luonto ehtii sitten syyspuolella valmistua talven tuloon oikeassa ajassa.
      Sanos muuta - tulisi kesälämmintä. Vaikka riesaksi tulevat itikatkin, senkin uhalla.

      Poista
  10. Kesältä näyttää. Toisaalta on vaikea kuvitella näin erilainen maisema ja ilmasto kuin mitä meillä etelässä on (vaikka ei täälläkään sitä kesän hellettä juuri ole ollut)
    Tuntuu kiehtovalta tuo sinun patikkaretkesi, pitkospuut ja automaja. Toivottavasti koit paljon sinisiä hetkiä ja ajatuksia (tännekin laitettavaksi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patikkaretket, pitkospuut ja autiomajat ovat aivan upea juttu.
      Aina jotain reissuilta keksin laittaa blogiinkin kirjoitettavaa kuvien kera.
      Nyt ootellaan kesään lämmintä.

      Poista
  11. Taivaallinen kokemus kesän alussa. Sääsket ja mäkäräiset nukkuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tykkään myös. En anna noiden verenimijöidenkään olla haitaksi.

      Poista
  12. Kyllä näyttää houkuttelevalta ja rauhaisalta. Upeita kuvia ja kiitos matkakertomuksesta myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erämaassa on rauha. Tällä reissullakaan ei näkynyt ketään, muutama lintu vain, ei edes poroja. Vettä virtasi monin paikoin ja virtaavan veden äänihän on sievän kuuloista.

      Poista
  13. Pohjoisen kesäntulo on totta tosiaan ollut nopeaa, niin kauniin vehreää.

    Suloinen pieni poronvasa. Sitä aina ihmettelee miten nämä vasat ja vasikat, lampaan karitsat ja muut nopeasti nousevat jaloilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesää tämä on, vaikkei lämpömittarin mukaan.
      Hellyyttävä näky aina nuo pikkuiset ja emojen huolenpito niistä.

      Poista
  14. Nuo porojen vasat ovat niiin suloisia, jalat vähän huteria vielä.
    On teilläkin jo kesäisen vihreätä. Pitkospuut houkuttelevat kulkemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa noita pikkuisia on katsella.
      Pitkospuilla on tenhovoimansa.

      Poista
  15. Sulonen söpö pikkuporo. Kyllä se kesä vaan tulee, paripäivää ja lehti on koivussa. Kyllä se on vaan niin tosi, kuinka laulussakin sanotaan, että lapissa kaikki kukkii nopeasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo laulu on niin totta - jo täällä Lapin portuan puolellakin kaikki kukkii nopeaan. Kesä on lyhyt, mutta sitäkin ihanampi.

      Poista
  16. Ihania alkukesän kuvia! Lehyt oli teitin kevät, mutta onneksi kesä tuli. Nautitaan, vaikka täälläkin kylmää jatkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein voi sanoa, että talvesta rävähti kesäksi, niin nopeaan kaikki kävi lumien sulettua.
      Totta kai ulkona voi olla, se on pukeutumiskysymys. Sateella ja myrskyllä keksin tupahommia.

      Poista
  17. On se vaan uskomattoman nopea tapahtuma, vielä viimeksi lunta näkyi. Mutta tosiaan, valon määrä siivittää. Pitkospuilla kävelyssä on ihan oma tunnelmansa, minäkin tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkospuut suon halki, siinä on jotain, mikä kiehtoo.
      Yöt ovat jo valoiset selkeällä ilmalla.
      Kyllä lunta toki löytyi tuolla patikkareissulla ja oli paha paikka, kun pitkokset olivat paikoin lumen alla ja viereen astumalla olisi saappaan varsi hörpännnyt.
      Varovainen sai olla.

      Poista
  18. Yhdessä hujauksessa se kevät tosiaan teiltä hupeni ja nyt kullerot kasvavat kovaa kyytiä ja rentukat jo lähes kukkivat.
    Nuo vasat ovat suloisia!
    Miten ihanalta tuo seikkailusi kuullostaakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä vaeltelut on niin minun juttuja ja kuuluvat tiiviisti kesääni ja syksyynkin. Ain asuunnittelen uusia retkiä uusiin paikkoihin.
      Nyt on kivaa seurata, milloinka rentukat avaavat nuppunsa, samoin kuin kullerot. Molempia on paljon.

      Poista
  19. Vaikka on vielä viileää, on sinulla kauniit maisemat ja mukavat lenkkiseuralaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itse myös kovin näistä maisemistani. Ja toivon aina poluille lähtiessäni näkeväni eläimiä. Aina toive ei toteudu, joskus sentään.

      Poista
  20. Tulipa teille kesä nopsasti! Nuo vasat ovat liikuttavia. Reippaita retkiä ja sinisiä hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkukesä on juuri niin hienoa aikaa. Luonto elää hektisesti ja mukava on pysytellä vauhdissa mukana.

      Poista
  21. Ihanaa että kesä jo teillä kurkistaa ja luontoa vihertää vauhdilla.
    Suloiset uudet tulokkaat hoippuvat emon rinnalla uuteen elämän alkuun.
    Hyvää jatkoa pitkospuille ja kesäisille poluille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on kesä, vaikka kylmäkin on. Sitä se on kaikille nyt, mutta eiköpä se tästä lämpene.

      Poista
  22. Boa tarde, o Verão está a chegar, com ele a falta de chuva e consequentemente a seca o que é maus para os animais. belíssimas fotos.
    AG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boa tarde AG. Agradeço-lhe as amáveis ​​palavras.

      Poista
  23. Niin on, kesä on tullut! Tosin ei meillä nyt ihan noin kylmää ole enää ollut, toppatakki on jo kesäsäilössä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö? Kyllä minun vaan tänään piti vetää niskaani kevyt toppis. asteita ei kovin monta ollut ja välillä satoi rankasti.
      Mutta lämmintäkin tulee, niin uskotaan.

      Poista
  24. No mutta teillä on siellä todella tapahtunut asioita nopeasti =D. Vasa oli todella suloinen, kaikki eläinlapset ovat. Kylmää on täälläkin ja tuulista vaikka kesä on muka ollut pidemmällä. Aivan ihania ja tunnelmallisia kuvia sinulla <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan olekin? Kesä pisti töpinäksi, että ehtii, kun lorvi aikansa.
      Luulisi nuo Venäjän lämpimät kohta ulottuvan tänne meillekin koko maahan.

      Poista
  25. Sinne päin ollaa tulossa katsomaan, miten kesä tulee Lappiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapin kesä taitaa olla likimain samassa vaiheessa, mitä tässä sen porstuan puolellakin on.
      Parasta kesää ja vielä parempaa, kun se odotett lämpöaalto tulisi. Vai tuotko sen mukanasi?

      Poista
  26. Ihanuus, kun luonto vauhdilla on alkanut kukoistamaan.

    Niin on lysti postaus Koillismaan tanhuvilta.

    Pohjoista kohti lähden lähi aikoina, luonnon hiljaisuuteen.
    Mitenkään kuumia helteitä ei ole luvannut lähiviikoiksi, mutta eipä haittaa, pysyypä hyttyset syntymättä. Niin ja jaksaa paremmin kuljeksia luonnossa.

    Kylmähköä on täällä etelässäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kuljeksimisia luonnossa pohjoisen reissullasi.
      Tuskin helteitä tulee, mutta huonon ilman alle sopii aian, se on se kuuluisa pukeutumiskysymys.

      Poista
  27. Voi onpa hurjaa vauhtia kesä saapunut sinne. Ehtiikö siinä kaikkea uutta havainnoimaan? Keväällä tapahtuu niin paljon, että minä en ennätä täälläkään kaikkea nähdä ja kokea. Toki työ vähän häiritsee retkeilyä.

    Leppälintu on varsin komea ilmestys ja varmasti mukava sen touhuja seurailla. Rohkeasti olet talviturkin ilman saunaa pois heittänyt. Kuulostaa ihanalta istuskella kahvilla autiotuvan portailla ja ajatella sinisiä ajatuksia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhdilla kesä tuli, mutta sitten sen eteneminen pysähtyi. On kylmää ja sateista, kuten muuallakin.
      Minulla ei enää työ haittaa vapaa-aikaa, vaan kaikki aika on omaani ja kerkiän oikei hyvin seurata, mitä ympäristössä tapahtuu.
      Meidän leppälinnulla on varmasti jo poikaset. Toivottavasti niille ja muillekin riittää ravintoa.
      En ole tuon eka kerran jälkeen uimassa käynytkään. Tänään aioin, mutta tuuli oli niin raakaa.

      Poista
  28. Voi miten söpöjä pikkuisia vasoja,ihanaa että voit kuvata tuollaista.Ja kesä sehän on tullut sinne vauhdilla,täälläkin äskettäin rentukat kukkivat.Tuuli tuivertaa ja on viileää mutta sehän on vain vaatetus kysymys.Lempeitä säitä sinulle ja pikku vasallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpöjä ne on pienet, mutta kasvavat nopeaan.
      Nyt meidän rentukat ovat jääneet paikoin vesien alle, kun joessakin vesi nousee ja nousee.
      Vaatetusasia ulkoilu tietysti on, joten kevyttoppaa yhä vain päälle ja ulos.

      Poista
  29. Hyvää kesää sinne pohjoiseen! Luonto on niin käsinkosketeltavana lähellä. Kyllä se vielä lämpökin tulee.
    Stressi katoaa jo kuviasi katsellessa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samaten hyvää kesää itsellesikin.
      Minulla on luonto ihan käytännöllisesti ottaen portailla. Harppaus vain ja olen mustikkametsässä. Mustikka alkaa muuten kukkia täällä, kuten myös hilla. Pelkään pahoin, että pakkasia tulee sopimattomaan aikaan.

      Poista
  30. Vastaukset
    1. Niin on, samoin ovat jo yötkin valoisia.

      Poista
  31. Kyllä kelpaisi tuollainen retki minullekin. Ja tuo vasa, aivan hellyttävä! En ole koskaan nähnyt noin pientä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä oikein odotan aina keväisin näkeväni näitä pikku-pikku baby poroja. Emot ovat vain niin varovaisia niiden kanssa, että harvoin onnistun kuvaamaan ja nekin otokset kaukaa
      MInä olen niin retki-ihminen. Mukavaa liikkua metsissä, vaikka pikku lenkkejäkin.

      Poista
  32. Happy summer my friend.
    Your posts can travel my students to the "land" of your feelings.

    I wish you a happy week.
    Yannis Politopoulos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I am glad your students have got some from those feelings what I am writing and taking photos here in Finland.
      Happy summer to you and your students.

      Poista
  33. Kauniisti olet kuvannut kesän tulon niin kuvin kuin sanoinkin Aimarii:) Jännästi siniset ajatukset olivat meillä kummallakin toisistamme tietämättä?

    Tämä kesä tulee omalla painollaan ja ennen vanhaan puhuttiinkin kesäkuun ensimmäisestä viikosta monesti kurjana viikkona, koska se oli yleensä kylmä ja sateinenkin. Pitkäaikaisen säätilaston mukaan kesäkuun toinen ja kolmaskin viikko ovat usein kylmempiä kuin toukokuun viimeiset päivät. No, nyt sadetta piisannut niin toukokuussa kuin kesäkuussakin, joten heinäkuu lienee taas rutikuiva ja lämmin? Odotan 16. päivää kesäkuuta ja uuden kuun syntymistä, josko se kääntäisi ilmat vähän kuivempaan suuntaan. Täällä oli muutama kaunis aurinkopäivä ja niin kesäistä kuin vain olla voi, vaikka ilma on ollutkin aika koleaa ja ensi viikolla taas paistaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siniset ajatukset rentouttavat, eikö vaan? Joskus on niin hyvä antaa vain ajatusten juosta siinä kaikessa, mitä näkee.
      Ahaa, pidän siis minäkin merkillä tuota 16. päivää. Olisi aika säiden jo muuttua kesäisemmiksi
      Peukutetaan.

      Poista
  34. Kesä ja kesäretkikin. Kesän tulo on todella hyvin eri aikaista siellä kuin. täällä etelämmässä.
    Ensi viikonloppuna käyn tutustumassa Rovaniemen kesäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä ja retket kuuluvat niin yhteen. Retkillä viihtyy.
      Hyvää Rovaniemen reissua sinulle.

      Poista
  35. WOW! I can't believe you are already into summer!! Ours does not arrive until June 21!
    Sorry for the late commenting, we too were off on a trip, camping, will post about it soon!
    Your pictures are and writings are always so wonderful, a glimpse into your world- I love it!! But, now a question, is it always cold there? heehee We were up to 87F last week and it is still spring!
    hugs to you Aimarii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. We have summer but cold early summer so far. Often the begin of June we have here nights some degrees below freezing and I am afraid blossom of blueberries and cloudberries will get cold. I believe we will get before Midsummer many sunny and warm days. Maybe over 30 C degrees(= 86 F) This moment here it´s only 11 C (52F)
      Was your trip nice? I am waiting for your post about it.

      Poista
  36. Kesä ja valon aika on koittanut. Juhannukselta yötkin alkavat lämmetä.
    Nuo kuvaamasi pikkuvasat ovat söpöläisiä, mutta eipä kauaa kestä ettei niitä paraskaan maileri juosten kiinni saa.
    Lämpeneviä päiviä ja antoisia kesäretkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sanoo vanha kansa, jos on kylmä pikku kesä (ennen juhannusta), niin on lämmin iso kesä (juhannuksen jälkeinen kesä). Katsotaan nyt.
      Minä en saa juosten kiinni enää pikkuvasaakaan, joka on jaloilleen päässyt. On ne niin vikkeliä.
      Niitä lämpimiä ootellaan.

      Poista