torstai 3. joulukuuta 2015

Havukransseja jouluksi - raapale


Ettäs osaavat nuo havut pistellä.

Ei auta välittää, jos mielii tehdä kranssit omin kätösin. Parina päivänä savottarupeaman päätteeksi olen kerännyt kransseja varten tykötarpeita. Kuusen- ja katajanhavuja, sekä mustikan että puolukan varpuja. Koivunoksiakin.
Pikku oksasaksilla olen leikannut kaikki sopivaan mittaan jo metsässä.
Yksivuotisista pajun hujopista saa väännettyä helposti kranssin kehän.

Vaikka itse tekee, aina ei tule juuri sellaista, kun haluaa. Kuitenkin tulee sellaista, kun tulee. Siihen on tyytyminen.
Koristelu on toinen asia. Joskus ihan helppoa, joskus taas vaikeaa tavoittaa tärkein, Se punainen lanka.
Kranssin ripustin paikalleen, mutta se jokin puuttuu. Siitä puuttuu joulu, mutta onhan onneksi vielä aikaa.
Uskon joulun löytyvän.


26 kommenttia:

  1. Hyvinhän tuo onnistui. Hieno, joulun ehtii laittaa siihen.

    VastaaPoista
  2. Juuri oikeassa vaiheessa komea kranssisi on. Joulua odottamassa :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä joulukin vielä tulee. Kaunis ja luonnonmukainen kranssi ja tuoksuukin varmaan ihanalle. Osaan kuvitella kuusen ja katajan raikkaan tuoksun. Linnutkaan eivät havukranssia pura. Sammaleet ja jäkälät lähtevät helposti niiden matkaan ;-)

    VastaaPoista
  4. Upea kranssi jossa on kokoa ja näköä.
    Tulloo se joulu , ei enää kuin 21 päivää :)

    VastaaPoista
  5. Punaista ympärille ja on niin valmis jouluun! .)

    VastaaPoista
  6. Hieno kranssi. Mukavaa joulunalus aikaa, täältä käyn hakemassa joulutunnelmaa, kiitos Aimarii ♥

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunis kranssi on. Minusta ei kaipaa mitään enempää!

    VastaaPoista
  8. Hieno tuuhea tulikin. Kyllä se joulun ilo vielä tulee, meillä niin pimeää,lumi poissa ja harmaata..lunta kaipailen ja valoa.

    VastaaPoista
  9. Boa tarde, para seguidores do Natal, este é belo, as fotos são lindas,
    AG

    VastaaPoista
  10. Minä tei haudalle yhden havukranssin hanskat kädessä, onnistui niinkin.

    VastaaPoista
  11. Hieno taito tuo krannsin tekeminen. Hienolta näyttää lopputuloskin.

    VastaaPoista
  12. Joskus se vähän koristelu on enemmän!

    VastaaPoista
  13. Arvostan itsetehtyä ja nostan olematonta hattuani. Komea kranssi.

    VastaaPoista
  14. Kaunis kranssi, lupaus joulusta.
    Onpa kiva idea tämä sinun kaunis kuvakirjeinä tuleva joulukalenterisi. Innolla odotan jo seuraavaa postausta. Hienoa päästä mukaan mielestäni ihan oikeaan joulutunnelmaan.

    VastaaPoista
  15. Kyllä se joulu tuohon kranssiin vielä tarttuu!! Nytkin näyttää jo niin hyvältä!

    VastaaPoista
  16. Kranssisi on kaunis, omin käsin tehty, se on tosi tärkeää. Kyllä joulu siihen hiippailee, kunhan aika on kypsä...

    VastaaPoista
  17. Kiitos kommenteistanne.
    Kransseja on tullut jo kaksi lisää, samoin pihakuusessa palavat kynttilät. Minusta tuntui, että kuusi oli vallan mielissään.

    VastaaPoista
  18. Tuohan on jo jouluinen ja nätti kranssi. Noin se askartelu valloittaa sinutkin :-)

    VastaaPoista
  19. Tunnelmallista ja mukavaa, kun on saanut itse väkertää.

    VastaaPoista