torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden viimeinen päivä


On vuoden viimeinen päivä.
Kun aamun pimeys haihtuu, tilalle tulee päivän hämärä.

Muutamien viime päivien värilliset aamukajastukset ovat poissa. Eilinen tuuli on puhdistanut puista irtolumet ja pakkasista vain rippeet jäljillä. Aamuisella kauppareissulla saa muistella, miten kaunista oli alkuviikolla.



Tänään on kuitenkin hyvä päivä lähteä hiihtämään.
Latua en tarvitse, sillä metsässä on lähes kantohanki. Pitkää suksea ei upota. Minun tekee mieli kierrellä tuttuja paikkoja, tuntuu kuin kävisin tervehtimässä ja toivottamassa niille hyvää uutta vuotta. Viimeistään kesällä kökötän taas tuossa rannalla virveli kourassa.
Niin ainakin toivon.


Aina jää yksi viimeiseksi.
Niin kuin tämäkin päivä tästä armon vuodesta 2015.
Viikon takaisesta joulusta on vain muistot ja minä putosin kirjoittamattomuuden tyhjiöön. Olin ollut joulukuun jouluaattoon asti niin tekstien kuin sanojenkin lumoissa. Melkein toivoin, että joulukuun adventtikalenteripäivät olisivat jatkuneet.
Muutamia yrityksiä on ollut aloittaa uutta, mutta sormet ovat kieltäytyneet näpyttelemästä, Väkisin ei synny mitään, vaikka olisi miten kova halu kirjoittaa. Tulee vain levoton olo.

Aamupäivän hiihtoreissulla etsin poispääsyä levottomasta olostani. Sitä ennen eilisillan saunomisella koetin samaa. Ensimmäisen kerran tuli kokeiltua pakasteessa kesästä lähtien ollutta vastaa. Jo saunan ovea avatessa sieltä tulvahti kesä! Koivun tuoksu oli hurmaavan kesäinen, niin täyteläinen.
Vastan värikin on kuin itse kesä.


Eilisen myöhäisillan aikana kävin vilkuilemassa taivaalle usein. Odotin revontulia, vaan pilvisyyttä oli liikaa. Reposet olisivat niin paljon komeampia räiskeitä, kuin uudenvuoden tulitteet.
En meinaa valaa tinoja, enkä tee lupauksiakaan. Ihan vaan matalaa profiilia.

Himmelioljet odottavat toimeen ryhtymistä. Se homma siirtyy tältä vuodelta tulevalle. Ei ole kiirettä, sillä ensi jouluun on liki vuosi aikaa.
Kirjastosta hain kylläkin jo kirjan, josta löytyy mieleiseni malli.

Kalenterisukat sain valmiiksi jouluaattona. Se oli sangen mukava ja mielenkiintoinen joulukalenteri. En ole sukkiani vielä missään esitellyt, joten jospa nyt.





torstai 24. joulukuuta 2015

Joulupukki - raapale


Aattoilta jännittää. Kuten aina.

Tuleeko joulupukki tupaan asti vai jättääkö kiireissään lahjat porstuan puolelle? Mikä olisi hirveä pettymys.

Ennen joulupukilla oli harmaa nuttu, karvareuhka päässä, nahkarukkaset käsissä ja huopikkaat jaloissa. Nyt se kulkee punaisissaan.
Lahjapaketteja sai tavallisesti vain yhden jokainen lapsi. Pukilla kontissaan vitsojakin.

Kauan sitten minä löysin joululahjapaketistani sinikantisen pienen ruutuvihon ja lyijykynän. Silloin kuulema töhertelin kirjaimia joka paikkaan.

Joulupukki!
Melkoinen huijaus aikuisten puolelta.

Taannoin olin piinapenkissä, kun lapsenlapseni tivasi, onko joulupukki olemassa vai ei.
Mietin tarkkaan ja vastasin rehellisesti, ettei oikeasti ole.
Seurasi hiljaisuus.

Tultiin lopulta tulokseen, että meistä kumpikin uskoo joulupukkiin ihan pikkuisen ..... jouluaattona.
Tänä iltana.


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulukirkko - raapale



Joulu herkistää syvällisesti.
Muutenkin, kun kuuntelemalla - Varpunen jouluaamuna.

Sytytän muistokynttilöitä. Tunnen, miten kurkussa rupeaa karhenemaan, miten silmänurkka alkaa kostua.
Se haikeus, mikä sillä hetkellä valtaa mielen, on niin voimallinen.

Lapsena olin vain kerran joulukirkossa. Se oli rekiretki. Sain tehdä matkaa reessä vällyjen alla. Siitä joulukirkosta on jäänyt pysyvästi mieleen vain hevoset ja vällyt. Ehkä olen nukkunut isomman osan aikaa.

Kuusi vuotta siitä, kun veli Vilkastus sairasti. Lähdin yksin aattoillan joulukirkoon. Kotiin kävellessä katselin tähtitaivasta.

Äkkiä näkyi kirkas tähdenlento. Ehdin toivoa ja mieli keventyi.
Mutkan takaa ihanaa huomata, että minua odotettiin kotiin. Jäälyhdyt oli sytytetty ja aaton jouluateria katettu pöytään.




tiistai 22. joulukuuta 2015

Teen himmeliä - raapale


Himmeli on kaunis joulun koriste.
Se on katseenvangitsija, joka lumoaa. Nimenomaan olkihimmeli.

Olin jo vakuuttunut, etten saa mistään olkia. Tilaamalla kylläkin, mutta minkä laatuisia.
Silti paperiset mehupillit eivät innostaneet askartelemaan, joten jatkoin kyselyjä ja olin onnekas.

Nyt minulla on puoli kupoa metrisiä ruisolkia, tähkineen. Itse himmelin tekemiseen tarvitsen vain aikaa ja innostuksen.
Tähkät päätyivät jouluasetelmaan, sekä maljakkoon joulupöydälle ruistähkiä ja kuusenoksia.

Perinteisiä himmeleitä olen aikaisemminkin tehnyt, mutta nyt haluan kokeilla, osaisinko muunlaisen. Kirjastokäynnin tämä aikomani malli kuitenkin vaatii. Aivan googlen opeilla ei taida syntyä valmista.

Uskon, että himmelille alkaa uusi tuleminen. Lähes unohdettuna se palaa kotien joulukoristeeksi.

Onnistuukohan minulta tämmöinen!


maanantai 21. joulukuuta 2015

Kolme yötä jouluun - raapale



Vielä kolme yötä jouluun.

Karsikonperällä, täällä vaarojen syleilyssä ollaan jo valmiit ottamaan joulu vastaan.
Kiireet eivät ole osanneet tänne.

Joulukuusi on kököttänyt pihassa joulukuun ensimmäisestä päivästä. Se on saanut useaan kertaan lumikoristeet harteilleen. Välillä ne ovat sulaneet poiskin.

Joulukirjeet ja -kortit on kirjoitettu ja lähetetty lämpimien ajatusten saattelemina matkaan. Niiden postiin vieminen jäi viime tippaan, mutta ehtivät kyllä.

Kirjoittamieni raapaleiden myötä matkasin lapsuuteeni ja muistin sokkeloista löysin monenlaista. Joulu tulee ilman lahjavuoriakin.
Myös tänä vuonna toivon itselleni vain yhtä - mielenrauhaa.

Neljä pehmeää pakettia olen käärinyt ja rakentanut suklaakarkkikuusen valmiiksi.  "Namikuusi" herkutellaan yhteisvoimin.

Aattoiltana tulee joulupukki. Ehkäpä annan suukon partaposkelle.




sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Koulun joulujuhla- raapale




"Hyvää iltaa, hyvää iltaa pienet tontut te. Oomme tulleet kysymähän, leikittekö kanssamme?"

Oltiin keijuja ja tonttuja. Harjoiteltiin esityksiä ahkerasti pitkin syksyä. 
Harmaa tonttuasu sopi minulle paremmin, mitä keijukansan harsomekko pumpulisiipineen.

Hirmuisen jännittyneenä odottettiin iltaa ja joulujuhlan alkamista. 

Ihanin alakoulun joulujuhlamuistoni on -50 luvulta. Isä vei pikku koululaisiaan hevosreessä illan pimetessä koululle. Hevoselle oli pihassa puomi, johon se sidottiin odottamaan. Heiniä eteen.

Ohjelmaa oli paljon. 
Enkeli taivaan ja evankeljumi aloittivat juhlan. Sitten leikittiin, laulettiin, näyteltiin. Saatiin joulutodistukset. Joulupukkikin tuli jakamaan säkistään jokaiselle oppilaalle ruskeassa paperipussissa omenan ja piparkakun. Piparit maistuivat ihan Bertta-keittäjän leipomilta.

Rekikyyti kotiin oli juhlavaa aisakellon kilkatessa.



lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulua metsän väelle



Lumi peittää maiseman ja toissa päivän napakka pakkanen huurrutti joka puun ja pensaan. Tänään nouseva aurinko ei kajastellut oranssiväriä itäiselle taivaalle, eikä ollut sinistä hetkeäkään. Syvä harmaus levittäytyi kaiken ylle.

Tuiskuttaa. Pakkasta -7.
Lintulautojen siivekkäät ovat höyhenet pörröllään. Ovatko talven tuiskut ja kylmät nyt tulleet jäädäkseen?
Itsellä on hyvä, kun on lämmintä pirtissä ja ruokaa pöydässä.

Auringonkukansiemenet ja talikakut häviävät muutamassa päivässä.
Meidän perheessä on selkeä työnjako. Mies pitää huolen, etteivät lintulaudat ole tyhjinä ja minä napsin kuvia.
Luulen kyllä, että pihapiirissä liikkuu näin joulun alla myös tonttu huolehtimassa metsän väestä, joka käy ruokailemassa lintulautojen alla.

Näin tontun kerran vilaukselta.






perjantai 18. joulukuuta 2015

Puurojuhla - raapale



Kylätalolla on perinteinen puurojuhla ja olin lupautunut riisipuuronkeittäjäksi.

Jännittää, mutta kyllähän joulupukin muori osaa joulupuuron keittää. Ei hätää.
Kaapista löytyy tonttulakki ja pitkä punainen villahame. Jalkoihin punaiset huopatöppöset. Asusteen täydentää vielä punavalkoinen essu ja pukinmuori on valmis ottamaan puurokauhan käteensä.

 Kylätalon portailla palavat kynttilälyhdyt ja juhlasalia koristaa kaunis kuusi. Kipakka pakkanen antaa puurojuhlalle vielä upeat jouluiset puitteet.

Tontut ovat keittäneet sekahedelmäsopan, joten muorilla vain puuronkeittäminen.

Vieraita tulee paljon.
 Puuro maistuu, kuten myös kahvi ja joulutortut.

Eteisessä kopisee.
Joulupukki tulee viikon etuajassa ja nappaa muorin keittiöstä avukseen kantamaan lahjakoppaa. Lapsia jännittää, mutta rohkaistuvat laulamaan Joulupukille.

Kauneimmista joululauluista tulee niin jouluinen olo.




torstai 17. joulukuuta 2015

Joululahjavalvojaiset - raapale



Äidin kanssa vietetyt joululahjavalvojaiset muistan. Olin "iso, enkä uskonut enää joulupukkiin, sen sijaan nuoremmat sisarukset uskoivat.

Joululoma oli alkanut ja äiti otti minut aputontukseen.
Osasin kutoa. Sain valvoa ja tehdä joululahjoja, jotka olivat tuohon aikaan juuri sukkaa, lapasta, kaulaliinaa ja slipoveriä. Villapuserokin syntyi. Minä kudoin helpommat osat ja äiti jatkoi kavennukset. 
Oli mahdottoman mukavaa jakaa salaisuuksia äidin kanssa. 

Tonttumuori ja tonttutyttö, äiti ja minä istuttiin tuvan isolla pöydälla jalat penkillä. Tällättiin itsemme liki radiota, Kunneltiin joululahjavalvojaisia, kudottiin ja supateltiin. Ei passannut herättää nukkuvia taikka salaisuus joulupukista olisi paljastunut viimeistään aattoiltana.

Onhan tuosta jo joululahjavalvojaisista ikuisuus, mutta hyvin on muistissa säilynyt..


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Kinkunpaisto - raapale


Oli ostettu vanha maalaistalo ja halusin sukujoulun. Oli mielettömän jännittävää suunnitella joulunviettoa uudessa kodissa.
Leivoin itse, niitä perinteisiä, mitä lapsuuskodissakin oli aina leivottu. Tein laatikot alusta alkaen. Siivosin ja koristelin.
Koti oli valmis vastaanottamaan jouluvieraat. Eniten jännitti, tykkäävätkö äiti ja isä talosta, jota eivät ollet vielä nähneetkään.

Aatonaatoksi jäi vain kinkunpaisto.
Tupakeittiön valtava leivinuuni oli haasteellinen lämmitettävä. Kun viimein vedettiin hiilet arinalta ja tarkastettiin lämpötilaa. Mittari näytti 400 astetta!

Uunia tuu-le-tet-tiin....
Kinkku joutui sittenkin liian kuumaan uuniin, eikä ehtinyt paistua kypsäksi, sillä uuni jäähtyi nopeasti.

Kinkunpaistoa jatkettiin sähköhellan uunissa.
Sanoivat, jotka söivät, että hyvää oli.
Minä en silloin syönyt kinkkuja.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Jouluyö - raapale


Ne raskaimmat, kuin rakkaimmatkaan joulumuistot eivät unohdu koskaan.
Joulun lähetessä ja jouluna mielessäni häivähtää erään jouluyön muisto.

"Jouluaatto rupeaa vaihtumaan yöksi, ja samalla lumisade lakkaa. Tähdet tuikkivat pakkasen kiristyessä. Murhemielin lähden taas navetalle, ties monenneko kerran. Ymmärrän liiankin kanssa, että vastuulleni on jäänyt niin Madonna kuin pienemmät sisaruksetkin."

Olin nuori tyttönen ja yritin auttaa poikivaa Madonna-lehmää, saamatta yöllä eläinlääkäriä apuun.  Äiti oli sairaana, eikä isäkään kotona. Viisi nuorempaa sisarusta eivät enää kyselleet, miksei joulupukki tule meille.

Vasikkaa minä en osannut kääntää lehmän sisällä. Se kuoli, niin Madonnakin. Mukavaa olisi ollut nostaa vastasyntynyt puhtaille pahnoille,
Itkin lopun yötä lohduttomasti vasikan karsinassa.


maanantai 14. joulukuuta 2015

Kohta siivoan - raapale



Siivoamiset odottavat tekijää. Kovin helposti en syty asiasta, mutta jotain haluan jouluksi kuitenkin kohentaa.
Alkuun pääsy on pahinta.

Taannoin luin HyväTerveys-lehdestä mainion jutun, miten huijata itsensä siivoamaan.
-Puhdista vain keittiön tiskiallas, ei muuta. Mutta niin puhtaaksi, että näet kuvajaisesi altaan teräspinnasta ja tarkkaile, tapahtuuko mitään.-

Jynssäsin tiskialtaan ja istahdin katsomaan työn tulosta.

Kappas vain.
Tiskiallas kiilsi, mutta ympäristö näytti epäsiistiltä.

Silloin se tapahtui. Minussa syttyi siivousinto.
Puhdistin lieden, uunin, koko tiskipöydän. Keittiön pöydän. Otin puhtaat tiskikoneesta kaappiin ja pöydälle jääneet astiat koneeseen.

Näin keittiössä pölyä  ja... tartuin rättiin. Lattiakin kaipasi imurointia.

Myöhemmin tein tiskiallastestin uudelleen. Ei tepsinyt enää kuin puolittain.


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Metsä tuikkimaan - Raapale



Kuvittelen itseäni Luciaksi, vaikken ikinä ole kulkenut kynttiläkruunu hiuksillani.

Innostun  joskus valaisemaan  pihametsikköä, viemään lyhtyjä lumen peittämille marjamättäille.
Pakkasia ei ole ollut sen vertaa, että olisin voinut jäädyttää jäälyhtyjä. Siispä tuli hankittua muovisia. Asiansa ajavat, eikä pimeässä kaukaa erota, palaako kynttilä muovi- vaiko jäälyhdyssä.

Edellisen lumisateen jälkeen lyhdyt olivat hautautuneet lumeen.
Unohdin ne. Jouduin etsimään ja kaivamaan ne esille.
En joka ilta valota lähimetsikköä. Vain mielijohteesta, milloin kokopäiväinen harmaus verhoaa kaiken. Silloin tekee mieli tunnelmoida napsauttamalla sähkövalo pihasta pois.

Harppailen lumessa lyhdyn luota toiselle  ja kohta metsä tuikkii. 
Punaiset kynttilät värittävät lunta. Mieluummin kyllä sytyttäisin kirkkaita, mutkun aina ei ole. 



lauantai 12. joulukuuta 2015

Joululauluista rakkain - raapale



Monelle on yksi joululaulu rakkain kaikista muista.
Minulle Varpunen jouluaamuna.

En muista, milloin kuulin sen ensimmäisen kerran, mutta vaikutuksen teki heti. Se on voimakkaasti tunteisiin vetoava. Saa minut kyyneliin asti, mikä tietysti nuorena nolotti. Aina en kuullut laulusta muuta, kuin alun, niin korvissa alkoi suhista.

Minä tykkään joululauluissakin haikeudesta ja surumielisyydestä. Siksi pidän myös Sylvian joululaulusta.

Veli Vilkastuksen kuoleman jälkeen - Varpunen jouluaamuna - on tuntunut entistäkin henkilökohtaisemmalta. Varsinkin, kun Mauno Kuusisto sen laulaa.

Ja varsinkin juuri tämä kohta -  En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta.
Olen pieni veljesi, tulin taivahasta.

Oi että, olisipa näyttää nyt varpuskuvia!





perjantai 11. joulukuuta 2015

Kutsu ulos syömään - raapale


Merkkipäivää on mukava joskus juhlistaa. Tavallisesti se on vain päivä muiden joukossa.

Vajaa vuosi sitten minulta kysyttiin, lähdetäänkö ulos syömään?  Arvelin, josko jonnekin autiotuvalle. Muutaman vuoden takaisesta autiotuvan sviitistä jäi mukava muisto. Ikkunat olivat jäässä, pakkasta -20, sisälläkin.
Puita oli ja tupaan saatiin lämmintä. Oli grillimakkara-ateria ja kuksista skoolattiin skumpalla. Sinisen hetken aikaan lähdettiin hiihtämään ja kairaamaan jokeen haukikoukuille avantoja.

Eväät reppuun ja maastosuksilla matkaan. Hiihdetään pihasta vain liiterin taakse muutama kymmenen metriä. Siihen lapioidaan Pena-laavulle pystytyspaikka. Mies on vienyt puut valmiiksi ja rakenteli rakovalkean. Nuotiolla mustui taas makkaraa.

Puolille öin tulisteltiin, sitten kömmittiin laavuun porontaljoille ja makuupusseihin unta odottelemaan.




torstai 10. joulukuuta 2015

Saunassa tuoksuu koivu - raapale



Viime kesänä tehtiin vastoja.
Opettelin jopa sitomaan vitsaksella. Valmiit vastat ripustettiin roikkumaan ilmavasti vajan kattoparrusta.

Mikä on poissa silmistä, on pois mielestäkin. Usein vasta saunan lauteille kivutessa muistaa: VASTA! Taas se jäi hakematta, mutta ensi kerralla.

Tänään on se kerta.
Vasta on upotettuna lämpimään veteen. Ennen vastomista sitä haudotaan vielä kiukaan löylyhöyryssä. Toivottavasti se valmistelujen jälkeen ymmärtää pitää lehtensä, ettei niitä joudu siivoamaan pitkin lauteita ja lauteiden aluksia.

Sauna on saunojia vaille.
Sipasen vain saunahatun päähäni. Kipuan lauteille. Viskaan löylyä ja vaston.
Vastan läiskintä rentouttaa mukavasti metsätöissä kipeytyneitä lihaksia. Hiki irtoaa ja koivu tuoksuu.

Totta kai myös joulusaunaan koivun tuoksua.




keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Hupia ja hyötyä - raapale



On kuulas pakkaspäivä. Monta päivää kateissa ollut aurinkokin ilmestyy vaaran takaa ujostellen näkyviin.
On aivan mainio keli ajaa moottorikelkalla jälki, että lumi tamppaantuisi ja myöhemmin kestäisi puukuorman kanssa.

Syystalven mittaan kaadetut, karsitut ja pätkityt puut on saatava metsästä ja sarkapenkoilta pois ennen metrisiä hankia, jolloin puupinoja on hankala edes löytää lumen alta.

Hupia ja hyötyä siis samalla kertaa. Kuuma tahtoo tulla kammetessa kelkkaa kääntymään. Monesti reitti tulee kuitenkin kierrettyä. Nyt toivotaan vaan lisää lunta, että pääsisi tosi toimiin vielä ennen joulua.
Sitten kun on reki kelkan perässä, en rohkene ajaa, mutta kuorman teossa olen tyhjää parempi apulainen, kuten sen purkamisessakin.




tiistai 8. joulukuuta 2015

Aamuvirkkuna - raapale



Heräsin liian aikaisin.
Hiivin alakertaan vilkaisemaan kelloa. Varttia vaille viisi, eikä unesta tietoakaan.

Tupa on hämyinen. Pieni led-valo vain hyllyllä. Verhottomista ikkunoista näkyvät pihakuusen kynttilät, jotka tuikkivat tuulen heilutellessa kuusen oksia. Tuvan seinään piirtyy varjoja.

Olen vain. Istun. Kuuntelen hiljaisuutta. Ajatukset vaeltavat lähellä ja kaukana.
Sitten särjen hämärän sytyttämällä valon.

Pöydällä on eilinen lehti, lukematta.
Selailen ja löydän himmelin askarteluohjeet. Juuri edellisviikolla etsin olkia. Ei niitä mistään löytynyt. Tai jos löytyi, niin pahasti halkinaisia. Ohjeessa tehtiin himmeliä paperisista mehupilleistä ja sprayjattiin lopuksi kultavärillä.

Monta himmeliä olen tehnyt oljista. Itsellä ei enää yhtäkään.
Jään pohtimaan himmelin tekemistä ja pistän aamukahvin tippumaan.


maanantai 7. joulukuuta 2015

Pipareita leivotaan - raapale



Tänään leivon piparkakkuja.

Usein olen leiponut itsetehdystä taikinasta, mutta nyt ostetusta. Ensimmäinen pellillinen on jo paistumassa ja huoneeseen alkaa levitä ihana tuoksu. Niin jouluinen.

Hetki vielä ja sitten saa maistaa.
Tykkään haukata ensimmäiset piparit lämpimänä, Silloin mausteetkin tuoksuvat ja maistuvat eniten ja maku on pehmein. Tavallisesti en koristele pipareita, mutta jos on apulainen, niin hän kaunistelee ne mieleisikseen.
Minä paistan ja maistelen.
Nautin piparin tuoksusta yhtä paljon, kuin niiden syömisestäkin. Loppuvat kesken ennen aikojaan, kuten suklaakarkitkin.

Voi olla, että viikon päästä haluan huusholliin uudelleen jouluista tuoksua, siksi pitää varata pakasteeseen lisää taikinaa.
Tässä mökissä saattaa olla pullahiiriä. Sellainen vahva epäily minulla siitä on.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivänä- raapale



Onnea Suomi, olet tänään 98 vuotias.

Tarkoittaako itsenäisyys enää samaa, kuin silloin, yli 90 vuosikymmentä sitten? Tuntuu, että tämä maa on kovaa vauhtia sulautumassa eurooppamassaan. Isoissa kasvukeskuksissa kuulee jo enemmän muuta kieltä, kuin suomea.
Kehitystä ja muuttoliikkeitä on tapahtunut paljon sota-aikojen jälkeen. Välttämättä kaikki ei ilman lieveilmiöitä.  Paljon on pahoinvointia.

Minä olen suomalainen, vanhempani suomalaisia. Isä oli sodassa ja haavottui, eikä täysin hyväksynyt EU-ajatusta. Ymmärrän häntä.

Arvidssonin tuttu ajatus voisi olla nykyaikana paremmin näin  - Olemme suomalaisia, emme ruotsalaisia, emme venäläisiä, paitsi jos muutamme kansalaisuutta.
Oma kieltä ja kulttuuria pitää arvostaa, muuten se alkaa voida huonosti. Ei kaikkeen tarvitsisi sulautua.




Hyvää Itsenäisyyspäivää

lauantai 5. joulukuuta 2015

Poron pusu - raapale


Poroja.
Kuvaamaan on pakko pysähtyä.
Poroja on paljon. Niitä on pellolla ja osa maantiellä, mistä eivät auton lähestyessä viitsi siirtyä lainkaan syrjään.

Yksi poroista lähestyy rohkeasti autoa. Tulee ihan kylkeen ja antaa pusun. Se osuu auton kylkeen, ei kameran linssiin.
Pahus, etten ehtinyt tarkentaa.
Olisipa minulla ollut antaa sille tuppo heinää, vaan ei ollut.  Syötävää poro kuvitteli saavansa, eikä suinkaan rakkaudesta minuun tullut suukottelemaan.
Tai mistä senkään tietää?

Minä tykkään poroista, jospa nekin minusta.


Poro poseeraa lukemattomissa joulukorteissa Joulupukin kanssa. Turistit Eglantia ja Japania myöten käyvät sitä katsomassa ja kuvaamassa.
Tänäänkin bussilastillisia ulkomaalaisia kameroineen Ranuan Zoon pihassa lähtövalmiina kuvaamaan eläimiä.


perjantai 4. joulukuuta 2015

Suklaan mieliteko - raapale



Tiesin kyllä, mitä saattaa tapahtua, kun rupean rakentamaan suklaapuuta.

Silläkin uhalla hankin suklaanameja kilon verran.
Toki iltakahvin kanssa maistoin muutaman, ennen kuin rupesin joulupuuta rakentamaan.

Ajattelin, käykö samalla lailla, kuin joskus karkkilakossa ollessani, jolloin oltiin puutarhalla ja katseeni osui eläinten ruokaosatolla koirien suklaanappirasioihin.
Ostettava niitä oli....

Kotimatkalla suklaanhimo voitti ja söin kaikki namit. Kotona oli vain tyhjä rasia. Kyllä nolotti.

Reippaasti aloitin suklaapuun tekemisen.
Vuoroon kiinnitin karkin kaksipuoliteipillä kartion muotoon taivutettuun kartonkiin kiinni, vuoroon pistin suuhuni.

Puu alkoi näyttää karkkikuuselta, vaan kuinkas kävi? Karkit loppuivat kesken ja latvus jäi rumasti tyhjäksi.
Miksi suklaa on niin hyvää, että taas kävi noin?



torstai 3. joulukuuta 2015

Havukransseja jouluksi - raapale


Ettäs osaavat nuo havut pistellä.

Ei auta välittää, jos mielii tehdä kranssit omin kätösin. Parina päivänä savottarupeaman päätteeksi olen kerännyt kransseja varten tykötarpeita. Kuusen- ja katajanhavuja, sekä mustikan että puolukan varpuja. Koivunoksiakin.
Pikku oksasaksilla olen leikannut kaikki sopivaan mittaan jo metsässä.
Yksivuotisista pajun hujopista saa väännettyä helposti kranssin kehän.

Vaikka itse tekee, aina ei tule juuri sellaista, kun haluaa. Kuitenkin tulee sellaista, kun tulee. Siihen on tyytyminen.
Koristelu on toinen asia. Joskus ihan helppoa, joskus taas vaikeaa tavoittaa tärkein, Se punainen lanka.
Kranssin ripustin paikalleen, mutta se jokin puuttuu. Siitä puuttuu joulu, mutta onhan onneksi vielä aikaa.
Uskon joulun löytyvän.