perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuosikirja 2017



Tämä vanha vuosi on kahta viimeisintä päiväänsä vaille.
Se on kuin kirja, joka on luettu viime sivuilleen. Kuitenkin tämä ja huominen vielä salaisuutena, varsinkin huominen.

Uusi vuosi nimeltään 2017 annetaan jokaiselle kuin paksuna 365  sivuisena opuksena, jossa jokainen joutuu olemaan oman "vuosikirjansa työstäjä" pystymättä täysin vaikuttamaan sen juoneen.




Uusi sivu on arvoitus edellisen ollessa vielä työn alla.
Vuosikirja on sikälikin mielenkiintoinen, ettei sitä voi kirjoittaa, eikä lukea etukäteen. Ei edes kurkistaa seuraavaa sivua. Avistella vain ja toivoa mielessään.

Monia vuositeoksen sivuja värittävät toivottavasti kirkkaat, iloiset, elämänkirjavat värit, mutta varmasti noin isoon joukkoon, kuin 365 mahtuu tumman ja harmaan sävytystäkin. Skaala on laaja ja toivottavasti meidän kaikkien kohdalla kauniiden ja itselle mieluisien värien vaakakuppi tulee painamaan enemmän.


Toivotan hyviä sivuja vuosikirjaanne 2017, johon tutustuminen alkaa melko pian.

lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulukuu 24




On varhainen jouluaaton aamu ja viimeinen joulukalenterin luukku avautunut.
Blogimaailma on hiljentynyt ja kohta minäkin.

Edellisten kahdenkymmenen kolmen raapaleen kanssa olen palannut usein omiin jouluihini. Uponnut kirjoittamisen myötä esiin nousseisiin muistoihin, välillä syvälle, mutta olen nauttinut tästä matkasta.

Minusta tuntuu, että olen tavoittanut joulumielen. 
Uskon asian olevan näin, kuten laulussakin sanotaan– sydämeeni joulun teen. Ei ole tärkeää, onko lumi maassa vai ei. Onko iso lahjapakettien vuori komerossa odottamassa aattoiltaa, onko siivoukset, jouluruuat, leipomiset tehty. 
Jotain muuta se joulu on.

Jouluja on ollut ja mennyt, sillä alan olla seitsemänkymmenen ikävuoteni rajapyykillä. Käännän sukseni pian kohti kahdeksankympin paalua.
Sinne on pitkä matka.
♪♪♪ ♫

Hyvää ja tunnelmallista Joulua
kaikille blogivierailijoilleni.

(Kerroin Joulukuu 22 kohdalla,  että  saattaa Joulupukki yllättää tänäkin jouluna jonkun/joitakin ja niinhän se teki. Pukki sai jopa suukon!  Kuva: Jonna Määttä / Syötteen Eräpalvelut)





perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulukuu 23


Kummallista, miten viime aikoina vanhat asiat välähtävät usein mieleen. 
Joulun läheisyyskö siihen vaikuttaa? 
Ehkä? Ehkä se on ikäkysymyskin.

Pihakuusta istuttaessa mietin lapsuuskodin pihakuusia ja huomasin toivovani omalle kuusellenikin yhtä pitkää elämää. 
Joululiinoja ja kynttelikköä asetellessa ajattelin vanhempiani. Joulupukkikuvia työstäessä väistämättä mielessä kävivät ne pahvinaamat, joita lapsena pelkäsin.

 Kalannin kirkon kuvaa katsoessa palasin kolmenkymmenen vuoden takaiseen jouluaamuun valmiina lähtemään kirkkoon.
Pitkä matka lumisen metsän läpi oli elämys. Kapea metsäautotie, neitseellinen uusi lumi ja  koko matkan ajan satoi lisää.

Kalannin pieni kirkko oli tupaten täynnä. Pakosta jäätiin ovensuuhun. Katselin lepattavia kattokruunukynttilöitä, kun urkumusiikki ja Enkeli taivaan kajahtivat kirkossa.

Muistot on ihmismielen rikkautta.

♫ ♪♪

torstai 22. joulukuuta 2016

Joulukuu 22



Vuosia sitten ekaluokkalainen tuli kysymään.
      -Sano oikeesti, onko Joulupukki olemassa vai ei.
Pojan silmät napittivat omiini rävähtämättä. Tarvitsin aikalisän, ennen kuin vastasin, ettei sitä oikeesti ole.

En heti varmuudella tiennyt, oliko tieto seitsenvuotiaalle pettymys vai helpotus. Myöhemmin olemme tulleet hänen kanssaan ajatukseen, että ainakin jouluaattona kannattaa uskoa hiukan Joulupukkiin.

Lievää hämmästystä yllättävä Joulupukin tulo aattoiltana aikuisissakin saattaa aiheuttaa. Kuten kerran, kun lähdin joulupukkiasuisena toivottamaan hyviä jouluja.

       - Voi,  Joulupukki-kulta. 
      Nyt taitaa pukki olla eksynyt täysin väärään osoitteeseen. Miten se nyt sillä tavalla on päässyt käymään? 
      Ei tähän osoitteeseen ole tilattu Joulupukkia.

Pukki onnistui yllättämään.

Saattaa tänä joulunakin joku kokea hämmennystä.


♪♪♪ ♫    

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulukuu 21


Nyt en voi syyttää täysikuuta, että heräsin liian aikaisin. Omat ajatukseni minut hereille raastoivat. Moittivat itsekkääksi.  Pohdin, syystä vai suotta?
Nousen liikkeelle.

Ikkunaruudun takana on mustaa. Pian silmän tottuessa näkyy kuitenkin tähtinen taivas. Lukemattomat tähdet syttyneet?

Istuudun nojatuoliin.
Vedän shaalin tiukemmin ympärilleni ja jään varhaisaamun hiljaisuudessa katselemaan tähtiä. 

Tunnistan Otavan ja siitä suuntimalla löytyy Pohjantähti.
Otavan himmein tähtikin tuikkii. Ei huolta, että olisi muka sammumaan päin.

Mutta mikä on Beetlemin tähti? Kautta aikojen suurta mielenkiintoa herättänyt tähti.

Entä, mikä kaukaisin tähti, jonka silmäni erottaa. 

Tein nojatuolissa avaruusmatkaa useiden valovuosien päähän, ennen kuin aamun sinertävä hämärrys palauttaa minut takaisin maan pinnalle.


♪♪  ♫


tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulukuu 20




Kun kaikki on mennyt, koti, perhe ja elämän koura koettelee muutenkin raskaasti, on ihan sama, onko joulu vai ei.

Ikääntynyt, sairas mies ei hevin apua pyydä. Ei tiedä, mistä pyytää. Ei osaakaan.  
On vankina pikku vuokrakodissaan.

 Liikuntarajoitteisena ei pääse huonolla talvikelillä kauppaan, ei edes postilaatikolleen, mutta jaksaa vastata puhelimeensa, kun joku sattuu soittamaan. 
Itse ei soita, kun ei ole soittoaikaa jäljellä,

Sosiaalitoimella on kuulemma kiireistä aikaa jouluviikko. Ei ehkä kukaan ennätä käydä kartoittamassa miehen mahdollista avuntarvetta.
Kirkon diakonissa soittaa ovikelloa ja tuo miehelle mukanaan maallistakin joulua pienen kassillisen verran.  
Kuuntelee, keskustelee.

Ehkä nyt minunkin joulumuistamiseni menee perille, yritän luottaa postiin.

♪ ♪

maanantai 19. joulukuuta 2016

Joulukuu 19




Haen varastosta joulukoristeiden laatikon.

Ulospäin se näyttää melkoiselta Pandoran lippaalta. Päältä pullottava, useaan otteeseen teippailtu pahvilaatikko, josta on monet kerrat revitty teipit pois ja teipattu taas uudelleen. 
Kuitenkin kasassa.

Tänä vuonna kaikessa kodin joulukoristelussa toteutan ajatusta: vähän on enemmän.
Vedän mattoveitsellä laatikon teipit halki.
                               
Ripustan keittiön ikkunaan joulutähden. Pojan tekemän. Puisen. 
Kauneimman, mitä minulla on.
Pöydälle, äidin kutoman pellavaliinan päälle isältä saamani patinoitunut, 5-sakarainen kynttilänjalka ja siihen valkoiset kynttilät.  
Enkelikelloon ei löydy kynttilöitä, ehkä kyläkaupassa voisi olla.  Jos ei, niin laitan lasimaljakkoon joulupalloja.

Sitten suljen maalarinteipillä laatikon. En muista sen kaikkea sisältöä, mutten halua penkoa enempää.

Nuutinpäivänä tiedän valintojeni onnistuneen.

♪ ♫ ♫ 

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joulukuu 18




Postin ja postinkulun kanssa on nykyään niin ja näin. 
Menee vain huonompaan suuntaan.

Ei sillä, että olisin huolissani kirjeen perillemenosta Korvatunturille, vaan muista syistä meinaan boikotoida postia. 
En ole kirjoittanut Joulupukille. Nyt en myöskään lähettele kenellekään joulukortteja, paitsi ihan muutaman.

Meinaan käyttää vallan sähköpostia ja WhatsAppia siihen tarkoitukseen. On vielä hyvää aikaa saada otettua joulukorttimainen kuva, josta muokata omanlainen joulutervehdys.

Kylällä ei ole postia, tosin kirjeitä voi laittaa postin mukaan menemään omasta postilaatikostakin, kun on postimerkki valmiiksi liimattuna ja keltainen merkkilaatta laatikon reunassa kertomassa postinjakajalle, että huomaa ottaa sieltä lähtevän postin.

Mutta jos tulee paketti, sen joutuu hakemaan melkoisen kaukaa.


♪♪♪

lauantai 17. joulukuuta 2016

Joulukuu 17



Taas porot ajatuksissani!
Oikeastaan poronkellot, ne ovat niin kaunisäänisiä.

Kesällä marjastaessa on ihanaa suoristaa selkäänsä ja jäädä kuuntelemaan kellon kilkatusta. Silmä alkaa tähyillä, missä itse poro on.
Hetki katsellaan toisiamme, sitten poro kääntyy ja lähtee kello kilisten vaaran rinnettä alaspäin.  Pysähtyy, vilkaisee taakseen, pysähtyy uudelleen ennen kuin katoaa puiden sekaan.
Mieluisa kohtaaminen.  

Laulussa lauletaan – ”siellä, missä poronkello kalkattaa,  siell`on Joulupukin maa”.  Siis täälläkin nämä marjamaat ovat Joulupukin maata.
Tuskin minä näen aattona Pukkia poroineen meidän pihassa. Huristaa vain tienhaarasta täyttä vauhtia ohi.
                     
Jos tuolloin pihaan tepsuttelisi poro, olisi se elävä joulukortti.  Vielä jos saisin sen ikuistettua tiedostoihini, jo liiankin täydellistä.

♪ ♪ ♪

perjantai 16. joulukuuta 2016

Joulukuu 16




Joulukiireitä en kaipaa, enkä päästä niitä tulemaan tähän huusholliin. 
Mukavampaa on retki laavutulille nokipannukahvittelemaan.

Työvuosien aikana meni jouluja, jolloin nukuin joulua edeltävät päivät ja lähdin öiksi työhön. Ei se mukavaa ollut. Ikävästi kiireet joulun alla alkoivat painaa päälle.
Kun ei jaksanut, niin ei jaksanut.

Jos nyt uhkaa kiireet, se on pahasti oma vika. Asioimisten ja tekemisten suunnittelu on heittänyt häränpyllyä. Kaikki aika on omaani ja sitä myös arvostan.

En ahnehdi turhia, ei kaupoissa kiertelyitä, ei joulusiivousurakoita, ei liikoja paistamisia, ei leipomisia - mikä tarkoittaa, ettei pakastinta täyteen.

Minussa asuu hupsu jouluihminen, joka on kuin kaamoshämärä, mielenlaatu, joulukukka, palava kynttilä pöydällä.     

♪♪♪

torstai 15. joulukuuta 2016

Joulukuu 15


Tauti ei kysy lupaa. Se vaan iskee.

Vuosiin en ole flunssan kourissa kärvistellytkään. Olin unohtunut mokoman riesan, kun aivastuttaa yhtenään ja nenä vuotaa, vaikka juuri sai niistettyä. 
Tiheään yskittääkin.
Petiä olen pidellyt päivän. Pitikin eilen innostua kuutamoa kuvaamaan, vaikka flunssa teki jo tuloaan.

Kuutamo oli kuin ennen vanhaan, kalvakan kirkas ennen kello iltapäivän neljää. Pakkasta – 27, siis liki arktiset olot ja hulluuksissani lähdin ulos.
Tyhmästä päästä kärsii nyt koko kroppa. Myös kamera, joka hyytyi mokoma. Onneksi selvisi minua paremmin.

Takaisku sekin, etten voinut lähteä eilisiltaiseen kirkkokonserttiin, vaikka olin siitä etukäteen iloinnut.

Parempi kuitenkin näin, että flunssa tuli nyt, eikä jouluna.

♪♪

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Joulukuu 14



Aamuun on vielä tunteja. 
En oikeastaan ole hereillä, mutta nukkumisestakaan ei tule mitään. Nousen jalkeille ja kurkistan, miltä ulkona näyttää.

Taivas on täydessä tähdessä ja täysikuu saa aikaan viiltävän teräviä varjoja pitkin pihaa. Värisyttää. Paljaissa säärissä tuntuu ilkeän viileältä.  
Pakkasmittaria vilkaisemattakin tiedän, että ulkona on kylmää.

Kuu pystyy herättämään, muttei Nukku-Matti pitämään unten mailla. Kuu-ukko osaa viekoitella.
Pukeudun ja hiivin hiljaa pakkaseen.
Ovi napsahtaa.

Öinen pihapiiri näyttää aavemaiselta. Kun seison paikallani, on hiiren hiljaista, mutta kävellessä jalan alla narskuu pakkaslumi.

Mökin ikkunasta näkyvä hento yövalo on ainoa väri kalpeassa yössä.
Aamu ei ole vieläkään herännyt, kun kömmin takaisin peiton alle.


♫ ♪♪

tiistai 13. joulukuuta 2016

Joulukuu 13



Joulun alusaika on tonttujen aikaa, mutta liikkuu niitä muulloinkin, eikä kaukaa tarvitse hakea.
Minäkin tonttuilen riittävästi. 
Jo kansakouluajan joulukuvaelmissakin minulle lankesivat tontturoolit.

Eipä sillä. Uskon satuihin, myös tonttuihin. Uskon, että ne kuljeskelevat pihapiirissä pitäen kotia silmällä. Suotta ei niistä ole tehty niin paljon joululauluja.

Yksi rakkaimmista joululauluista on minulle juuri Tonttu. Myös tähän liittyy muisto.
Oli Nuutinpäivän ilta ja oma pikku nuuttipukkini ansaitsi kaikki nuuttipukeille varatut namit, kun lauloi äidilleen ”Tontun”.  Osasi koko pitkän laulun alusta loppuun ja sai vilpittömän ihailuni ja namit.

"Tonttu"tuo mieleen yhä tuon hetken. Minun tarvitsee vain sulkea silmät, niin siirryn ajassa taaksepäin  yli kolmekymmentä vuotta.

♪♫♪

maanantai 12. joulukuuta 2016

Joulukuu 12



Kireän pakkasen aikana jäädytin kokeeksi pari jäälyhtyä.
Epäonnistuin pahasti, jäätyivät umpeen.

Vuosi sitten turvauduin kaupan muovisiin lyhtykupuihin. Tuikut loistavat myös niistä kauniisti pimenevään iltaan ja mustaan yöhön. Kuitenkin jäisistä, itse tehdyistä tuikkii kynttilän liekki ehkä pehmeämmin, kuin kutsuen - katso minua hetki, valoni juuri sinulle.

Uusi jäädytys onnistui paremmin. Nyt lyhtyjä on pihassa 15 ehjää ja kaunista. Meille on tulossa mitä tunnelmallisin jouluvalaistus.
 
En ole koskaan jouluvalaissut pihaa ylellisesti. Tykkään pikemmin, että vähä on paljon. Tietenkin tupaan kaipaan kuusta kynttilöineen, mutta se ei millään mahdu.

Jouluviikolla on kuusta jäljellä enää sirppi, mutta selkeänä pakkasyönä se valaisee hyvin lisänään miljardit tähdet.

♫ ♫♪

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Joulukuu 11



Ostin Kylän puurojuhlassa vitosella viisi arpaa. 
Sen puolesta voin huoletta ostella arpoja, ettei ennen ole tarvinnut voittojen kanssa kotiin tulla.

Vuosi sitten hääräsin riisipuuroa keittämässä. Nyt tulin valmiille.
Puuro maistui, sekahedelmäsoppa myös. Sitten vielä kupillinen kahvia ja joulutorttu.
Myös joulupukki oli lähtenyt kyläläisiä tervehtimään ja joutui lasten piirittämäksi heti laskettuaan lahjasäkin lattialle.

Ennen Kauneimpia joululauluja oli arvonta.
Uskomatonta, mutta totta, että voitin neljällä arvallani. Tuli villasukat, kirja, kynttilänjalka ja hiihtokeskushotellin aterialahjakortti. Olo oli vähintään pöllämystynyt.

Varpunen jouluaamuna kirvoitti entistäkin herkemmästi silmät kostumaan.  
Vielä kotona oli vaikeaa keskittyä telkkarin Joulukalenteriin. Vaikka tonttu Toljander on joulukalentereineen historiaa, niin osaapa tämä uusikin koukuttaa. 

♪♫

lauantai 10. joulukuuta 2016

Joulukuu 10



yö Valkoinen poro on saanut erikoispaikan minun sydämessäni.

Olisi ihanuus istahtaa sellaisen vetämään pulkkaan! Melkoinen haave, mutta toiveiden listallani se on! Tosin en koskaan, en missään ole nähnyt valkoista poroa valjaissaan.
Omat poroajeluni ovat olleet lyhyitä, on vain kierretty pikkuista metsälenkkiä. Ei porolle mieluista, eikä minunkaan mielestäni ”oikeaa” poroajelua, mutta kelvannut paremman puutteessa.

Kerrallinen porokisa oli vauhdikas. Siinä ”oma” poroni kiri parivoittoon ja tienasi minulle poro-ohjastuskortin. Tapahtumasta saatu mitali roikkuu seinällä.

Mitä olisi Koillismaa ilman poroja? 
Pettymys turistille.  Moni manaa äkkiarvaamattomia elikoita liikenteessä. Heidän mielestään poro on parasta käristyksenä pottumuusin ja puolukoiden kanssa.
Toivottavasti Joulupukin Petteri jaksaa rehkiä aattona raskaan työkeikkansa.kkasyö 

♪ ♫

perjantai 9. joulukuuta 2016

Joulukuu 9


Vuoden vaihteessa tulee täyteen kymmenen vuotta, kun jäin eläkkeelle.
Ei parane ajatella tuollaista aikamäärää eteenpäin, mutta taaksepäin katsottuna vuodet ovat vain hujaus.

Tekemistä on riittänyt, mutta rajoitteitakin on ruvennut ilmaantumaan. Näiden vuosien aikana on tullut harvinaisen selväksi, että syrjässä ”kaikesta” pitäisi pysyä omatoimisena ja terveenä. Palveluiden saaminen saattaa olla ison kiven takana.
Ainakin maailman meno kulkee siihen valitettavaan suuntaan.
Koetan pitää mielessä – kunnossa kaiken ikää. Miten pitkään sillä pärjää, aika näyttää.

Tuleva joulu on kuudes näissä vaaramaisemissa. Kenties olisi aika retkeilyjoululle. Millaista olisi viettää osa juhlapyhistä autiotuvalla? Hiihtää sinne, istuskella iltaa kynttilöiden valossa ja tuijotella kaminassa palavaa ja rätisevää puuta.


♫ ♪

torstai 8. joulukuuta 2016

Joulukuu 8


Päivien kunto-ohjelmaa on reipas lumenluonti. 
Tässä vaiheessa talvea kolaan pihaa mahdollisemman laajalti. Ennestään tiedän, että tila loppuu kuitenkin ennen pitkää.

Vallit ovat ruvenneet jo kasvamaan ja minulle lumen työntäminen niiden yli liki mahdottomuus. Vaan  talvella pitää lunta olla!

Ikävä ongelmani on nipottaa lumitöistä. 
Ei niin, etteivätkö ne minulle maistuisi, vaan siitä, että vallien reunat pitää olla niin tiptop.  Muuten silmäni alkaa sairastaa.

Pahinta on - kehtaanko edes mainita – että minä pöljä saatan käydä parsimassa Miehen lumenluontia, eikä siitä hyvää seuraa.

Puukasat ovat vielä metsässä. Lumen paksuus alkaa riittää, että ne voisi moottorikelkan ja reen kanssa ajaa sirkkelöintipaikalle.

Siinä kunto-ohjelmalle jatko-osa.


♫ ♫

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulukuu 7


Punatulkku ja kauralyhde. 
Se pari on monessa joulukortissa.

 Karsikonperälläkin punatulkut käyvät lounastamassa lintulaudoilla.  Viihtyvät talitinttien ja hömötiaisten seurassa. Tietysti aina ilmenee jotain nahistelua.
Oravat eivät hätyyttele tulkkuja, vaikka antavat kipakoita lähtöjä närheille ja harakoille.

Harakka on melkoinen vekkuli, jos se ei saa syödä rauhassa, niin ei anna sitä oravankaan tehdä. Pomppii takaa päin ja nyppää nokallaan oravan pörröhännästä. Saattaa jopa toistaa kiusantekoaan lukemattomia kertoja, kunnes jompikumpi väsyy.
Tai minä väsyn seuraamaan nahistelua.
                                                                     
Lintujen ruoka-avustus toimii. Joskus ollut jopa pakko lähteä hakemaan linnunsiemeniä 70 kilometrin päästä, kun ei lähempää saanut.

 Kun on aloittanut syksyllä ruokinnan, ei passaa lopettaa ennen keväthankien sulamista.
     
♪ ♪ 

tiistai 6. joulukuuta 2016

Joulukuu 6



On juhlapäivä. 
Suomi täyttää 99 vuotta ja minä toivotan onnea.

Kallis on ollut itsenäisyytemme hinta. Vasta katselin  sodassa kaatuneiden muistotaulua ja miten monen alle kaksikymmenvuotiaan nuorukaisenkin nimi siellä oli. 
He ovat antaneet arvokkaimman lahjan, että me saimme pitää Suomen itsenäisenä.  Arvostan ja kunnioitan.

Syksyllä käsiini osui laatta, jossa oli teksti : Kotikuusi. istutettu vuonna 1967. Tuolloin Suomi oli viikymmenvuotias.
 Kuusi on jo aikaa jouduttu kaatamaan sähkölinjan alta, vain laatta on muistona.

Minä aion istuttaa ensi keväänä Suomelle 100- vuotislahjaksi kuusen. Tietysti hankin myös asiallisen laatan, johon kuusen tiedot.


Minkälainen onkaan maailma puolen vuosisadan päästä? Mahtaako kuuseni olla pystyssä vielä  2117?          


♪ ♪ ♫

maanantai 5. joulukuuta 2016

Joulukuu 5




Syksy oli kaunis ja sitä kesti. 
Talventulo vain viivytteli tai paremminkin lumentulo. Pakkaset kyllä jäädyttivät vedet ja meidät verkot veteen. Onneksi ne saatiin raavittua ylös, mutta verkkokalastus sai nolon lopun.

Pikku hiljaa tuli maakin valkeaksi. Näytti hetken oikealta talvelta, mutta ei.  Kohta taas maan kamara suli lähes mustaksi. Räntä ja vesi vuorottelivat.

Täällä on nyt uudet lumet ja reippaat lumityöt tehty pari kertaa. Pakkanen napsahti kireimmillään eilen -28 asteeseen. Hengitys höyrysi ja rillit vetivät kot`sillään huuruun, kun ovesta astui ulos.

Ladut odottavat hiihtäjää, lumimetsä lumikenkäkävelijää, joka reppu selässä suuntaa kulkunsa laavulle keittämään nokipannukahvia ja vartoilemaan, josko kuukkeli ilmestyisi jakamaan eväitä.

♪ ♫

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Hups!




Sattuuipa niin, että blogijuttu karkasi ennen aikojaan.  Pistän sen uusiksi.

Niin tekee tämä komea porokin, joka on tapellut sarvensa mäsäksi. Kasvattaa ensi kesän aikana entistä ehommat.

Poroja on vielä paljon vapaina. Tykkäävät ettei lumi haittaa liiaksi ja kait vapaus on niillekin mieleen. Hakeutuvat tarhoihin vasta, kun ruon etsintä käy liian vaivaloiseksi.


Joulukuu 4





Oma jouluni on vuosien myötä muuttunut paljon. 
Poikkeuksetta jossain vaiheessa joulun alla muistuu mieleen jotain lapsuuden jouluista. Rakkaimmat, mutta myös ikävimmät muistot eivät unohdu.

Kun ensi kerran näin joulupukin, pelkäsin mokomaa karvareuhkaan ja nurinpäin käännettyyn pomppatakkiin pukeutunutta pahvinaamaa. Turvallisinta oli piiloutua isän tai äidin selän taakse. Ei pukilla aina ollut jakaa lahjoja, mutten niitä osannut odottaakaan.

Kerran oli jouluaattona riisipuuro mennä väärään kurkkuun. 
Syy oli sinapin!  Veli Vilkastus oli salaa töräyttänyt sinappia puurooni, kun tiesi vastenmielisyyteni sitä kohtaan. Yäk. Riita oli rakennettu ja pelkäsin, että ainakin minulle joulupukki tuo koivuniemen herran.

Ei tuonut, mutten sen koommin ole sinappia suuhuni pistänyt.





lauantai 3. joulukuuta 2016

Joulukuu 3




Jos kodinkoneiden oli pakko hajota, niin valitsivat edes ajankohdan, ettei ihan joulun alla.
Aika parantaa haavat. Vinha perä siinä taitaa olla.

Tuosta lokakuun lopun karseasta viikosta on jo ikuisuus. Uudet koneet toimivat mallikkaasti. eikä enää viitsi murehtia silloista rahan yhtäkkistä menoakaan. Mikään ei ole ikuista, ei ainakaan kodinkoneet.

Ei ihan piisannut, että pesukoneet ja liesi simahtivat samaan hässäkkään. Vain joitain päiviä myöhemmin pirtin sohvasta pukkasi jousi ylös ja rikkoi kankaan. Tietysti uusi vastaavanlainen oli hankittava.

Ajokilometrejä tuli reippaasti. Kaupat ovat yli kuudenkymmenen kilometrin päässä ja matkalla autokin joutui hinaukseen.

Oli reipasta menoa ja meininkiä monessa mielessä. 
Ihmekös, jos jo väsyttää.

♪♪ ♫ 

perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukuu 2


Lapissa on jo kaamos ja kaamoksen pastellisävyt aamua iltaa, kun on selkeä sää.
Kyllä Koillismaallakin, Lapin porstuassa  saadaan kokea kaamoksen tuntua. Parhaimmillaan sininen hetki on niin hieno, ettei silloin mikään työ ota tarttuakseen, vaikka miten kiire olisi.

Niinä hetkinä mieluiten vain istun hämärässä pirtissä ikkunan edessä ja tuijottelen ulos.
Ei siihen väsy, ei vaikka vasta aamulla olisi jo maailman sinisyyttä ihaillut, niin illalla se on yhtä ihmeellinen.

Varmasti nämä lyhyet päivät ovat myös intoni lähde kirjoittaa raapaleita. Loppuvuosi on “minun aikaani”. Sanonkin itsestäni – pimeälle ihmiselle pimeän aika on herkkua.

Ollapa joskus kauneimman sinisen hetken aikana  levy Fazerin sinistä. Edes palanen.

♪♪

torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukuu 1





Istutin omaan pihaan kuusen. Siis nyt istutin.
Syksyllä naapuri oli ympäröinyt pihakuusensa oranssilla nauhalla merkiksi kaataa pois. Silloin minä rupesin katsomaan sitä kuusta joulusilmin.

 Kaivoin kuuselle mahdollisimman paljon mukaan juuripaakkua, että se pystyisi jatkamaan elämäänsä uudessa paikassa. Tietysti iso osa juurista katkesi, mutta paljon niitä myös kuuseen jäi.  Rohkenen toivoa, että se pystyy juurtumaan meidän pihakuuseksi ja ottamaan joulukuusen virankin.
Päivittäin kuusen ohi mennessäni tykkään hipaista sen oksia ja supattaa sille rohkaisun sanoja. Ehkä se ymmärtää ja tekee kaikkensa täyttääkseen toiveeni.

Joulukuun alkajaisiksi ripustin kuusen oksille kynttilät ja vasta satanut lumi huolehti koristelusta. Kuusi näyttää kauniilta, kait se on mielissään. 

    ♪♪
( Toistan ideaa viimevuotista adventtikalenteriani pienoisin muutoksin. Valitsen jokaiselle joulukuun päivälle tutun joululaulun, josta korttiin joku säe. Tektinä raapale.)

tiistai 29. marraskuuta 2016

Mustavalkoista pehmeyttä

Hämärtää, vaikka päivä on vasta puolessa.
On marraskuun toiseksi viimeinen päivä ja minä hiihdän hiljalleen kohti jokea. Maisema esittäyty mustavalkoisena. Rauhallisena. Hiljaisena. Kauniina.

Lumella näkyy monenlaisia jälkiä. 
Seuraan hetken jäniksen jättämiä, jotka saavat seurakseen ketun tassujen painallukset. Jänis edellä kettu perässään. Kovin pitkälle en ruvennut seuraamaan. Miten lienee tuossa kuviossa käynyt?

Poroja on ollut liikkeellä.
Paikoin poron kopara on kaivanut lunta ja löytänyt suuhunsa jotain. 
Myös hirvi on ollut matkalla jonnekin tai jostain pois. Näköjään välttänyt metsästäjien pyssyt.
 Nyt minä olen vuorostani suksilla jälkiä jättämässä.


Piskuinen Myllyoja on jäässä, mutta heikossa jäässä. 
Heiveröistä siltaa pitkin se on ylitettävä. Nakkaan sukset etukäteen toiselle puolen, kuten aina. Sitten juolahtaa mieleen. jos silta ei kestäisikään ja sukset on väärällä puolen?
Kyllä se kesti.

Joelta kuuluu kosken vaimea kohina.
Muutaman päivän yhtämittainen pakkasjakso ei sitä hyydytä, vaan on saanut sen kutomaan jääpitsiä pitkin vedenrajaa.




Suo on unitilassa.
Pysähdyn katselemaan ja kuuntelemaan.
Pehmeä utuinen harmaus on levinnyt kaiken yllä.  On hiiskumaton hiljaisuus. Yksikään lintu ei ole liikkeellä. Ei ripsahduksia, ei rapsahduksia. Tuulikin on muualla. Tuntuu, etten itsekään voi ruveta kääntämään suksiani ja rikkomaan hetken lumousta.


Mikä tunnelma.
Se tarjoaa kaikille aistille jotain.
Jokainen puu ja vaivaiskoivut ovat kauniisti koriteltuina. Valkoista harteillaan, eikä marraskuu näytä harmaana päivänäkään ankealta.

Tämmöinen pysähtynyt hetki on herkkua.
Hiljaisuus, kun ei kuule mitään muuta, vain oman hieman tihentyneen hengityksensä, on nautinto.
Ajatukset ovat kyllä vikkelästi liikkeellä. Ne rakentavat kaikesta näkemästään sanoja. Ravaavat suon laidalta toiselle. Väliin taivaalle. Taas alemmaksi metsän rajaan etsimään, eikö Kärryvaara tosiaankaan piirry taivaanrannalle.

Käännyn kotiin päin ja tiedän, että pimeä ehtii ennen minua. Ei se haittaa, sillä reitti on tuttu.


Marraskuu on selättynyt. Enää huominen  ja alkaa joulukuu.


Eilen tuli Lepikseltä Marraskuun selättäjä- plakaatti. Kiitos.

selattaja

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kuvia kesästä

Sain ....Viiletellen-blogin Risalta mieluisan haasteen muistella kuuden kuvan verran kesää.
Sinällään helppoa, sillä kesä ja sen tapahtumat eivät ole kaukaista historiaa, mutta valita vain kuusi kuvaa. Siinä pähkinää.

Marraskuuta jäljellä enää viikko ja tämän marraskuun lopun selätyksen ( Lepis) aloitan kuvien selailulla. Mainiota puuhaa, kun ei huvita näillä keleillä ulkoilla.
Sukset nojailevat apeina terassin seinään. Ei vesi- eikä räntäkelit ole suksien kelejä.

Toukokuun loppupuolella istutin männyntaimia. Edellisen kerran olen ollut istuttamassa metsää lapsena. Tosin silloin kuusia ja kuokka systeemillä. Nyt modernimmin.


Voikukat kukkivat täällä täysillä vasta kesäkuun alussa. Minä iinnostuin tekemään voikukkahyytelöä. Kukkateriöiden kerääminen sujui helposti, kun pelto oli keltaisenaan. Terälehtien nyhtäminen teriöstä oli huomattavasti hitaanpaa. Viisi litraa viitsin niitä nyppiä ja valmista hyytelöä sain n.litran.


Alkukesän hienoimpia hetkiä on aina kohdata pikkuisia poron vasoja. Ne kulkevat kylkimyyryä emon kanssa ja nälkä saattaa yllättää jopa kesken maantien ylityksen. Tänä kesänä sain odottaa pitkään emojen tuovan pikkuisiaan näytille. Ennättivät kasvaa "isoiksi".


Pärjänjoella viiden kilometrin Rivertubing-seikkailu oli heinäkuun juttuja. Ehkä ensi kesänkin, kenties. Niin hulvattoman hauskaa se oli. Vielä tulee ne vatsanpohjan nipistelyt mieleen, mitä silloin märkäpukua pukiessa.
Matkan koskiosuuksilla kumituubi täyttyi vedellä ja melalla loiskutin sitä vähemmäksi .



Oli marjakesä ja minä innokas marjastaja. Tuli mustikkaa, hillaa, puolukkaa. Maistiaisia mesimarjoista ja lillukoista. Vadelmia en nähnytkään.
Hillastaminen on rankkaa puuhaa. Sen totesin hyllyviä rimpisoiden reunoja kulkiessa kohti marjaisampia paikkoja.


Tuntematon polku on haaste, josta tekee mieli ottaa selvää.
Ei viikkoa ilman retkeä, jos ei pidempää, niin lyhyempi. Kotoa pitäen kalalle tai marjaan tai vaan nuotiolle kahvittelemaan. Joskus myös pidemmälle, ihan päiviksi. Kesän viimeisin retki suuntautui Pielpajärven kirkolle. Tällä kertaa patikoiden. 
Joku tuossa pikkiriikkisessä kirkossa kiehtoo, kun kolmannen kerran sinne jo "eksyin".



Risalle kiitos haasteesta. Minä nakkaan haastepallon Cranelle, Simpukalle ja Mayolle
Ottakaapa koppi!

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Rännät päästi valloillensa...

Aamutuuli ei ole pystynyt ajamaan yötaivaan harmautta, vaan tasainen pilvikerros jää pysyttelemään paikalleen vuorokaudet läpeensä. Edellisten viikkojen raikkaat auringonnousujen ja -laskujen värit sekä lumen häikäisevä kirkkaus ovat muistoja vain.

Kuukin on kadottanut koostaan pian neljänneksen. Tosin se ei ole edes näyttäytynyt sitten täyden naamansa.




Lie vanha totuus, marraskuun talvi ei kestä? Ei nytkään.
Sukset ehdin ottaa kesäteloilta. Testataamaankin niitä yhden hiihtolenkin verran.
Ei se ollut lainkaan hassumpaa ja luminen marraskuu olisi saanut jatkua, mutta mielenmasennukseen ei ole syytä.
Muistin toissa talven riimittelyni ja se tuntui jotenkin niin ajankohtaiselta.

Ilmatar, ilman neiti nuori
pilvet viskoi taivahalle,
ilmat harmaiksi väritti.
Auringon kiusalla sumensi.
Rännät päästi valloillensa,
loskalumet alas pudotti.
Säät kerralla pahoiksi taikoi.
Ihmisillä töitä teetti,
tiet ummeksi tuprutteli,
vähääkään välitti muista.
Loikoeli pilven päällä.
Rypi murheessa sydämen,
kun ei armasta hänellä.


Metsähommiin oli mieluisampaa kävellä narskulumi jalan alla. Eikä haitannut, vaikka lunta tupsahti niskaan puuta kaadettaessa ja pöllikuormaa kootessa. Pikku pakkasella työrukkasetkaan eivät kastuneet. Hyvä niin, tosin kylmyys tahtoi joskus sormia nipistellä.
Minun marraskuuni selätystä (How to survive November) on ollut  päivittäin muutama reipas työtunti metsässä ja urakan jälkeen saunan makoisat löylyt.


Toki talvi tästä kohta tokenee.
Ei ole kuulema kenekään muistissa, että Vaaramaiseman joulu olisi ollut musta.  Ei se sitä ole tänäkään vuonna.


sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Täydenkuun aikaa


Kohta kuu mollottaa täydellä naamallaan.
Mollottaa ja viekottelee minulta unet muutamaksi yöksi. Kai se tekee höpöksi muutenkin, kun ilta illan perään juoksuttaa kuvaamaan itseään.

Marraskuu on selättynyt pian puoliväliin ja millainen marraskuu. Minun mieleeni kyllä. Aurinkoa, pakkasta ja muutama sentti lunta. Kaikkialla maisemassa upea talvikuorrutus, jonka tosin ennustetaan sulavan tulevalla viikolla.
Niin tai näin.

Eilen illalla kuun kuvausreissulla näin suksen jäljet ja ne sytytti.
Sukset on otettu nyt esille ja aikomus lähteä hiihtämään, ellei pakkanen torpedoi intoa. 



keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Aamutaivas

Marraskuinen auringonnousu parhaimmillaan värien juhlaa.

Koillismaalla talventulo on ollut ja näyttää jatkuvankin lempeänä. Hiljalleen silloin tällöin on satanut pakkaslunta, ei vielä lumitöihin asti. Yöllä on pakkasta enemmän, päivällä hieman vähemmän. 
Marraskuun selätys on suorastaan nautinnollista, kuten tänäaamuna. 



torstai 3. marraskuuta 2016

Malja marraskuulle



Malja marraskuulle?
Masennuksen marinat,
matalat mollisoinnut menkööt menojaan.
Muutetaan marraskuu miellyttäväksi.
Mennään metsään,
mahdollisesti mökkeilemään.
Matkataan mielimaisemaan
myötätuulessa,
myrskykin musisoi.
Mustanpuhuva marraskuun myytti
menettää mahtinsa.