tiistai 18. helmikuuta 2025

Häikäisevää helmikuuta

Joka päivällä

on oma tarinansa.

Jokainen aamu

aukaisee uuden sivun,

ilta luo loppusanat.  

Tulppaaneja kiitokseksi teille hyvät blogiystävät!  Tänä aamuna -KuvaKirjeitä Karsikonperältä- kävi vilkaisemassa viidessadas tuhannes vierailija.

 

Vaikka tämän talven lumet eivät jaksa peittää kokonaan ryssänpäitä, eikä peltojen pajupensaikkoja, silti ne ovat hurmaavaa, ehdotonta talven eliittiä.  

Helmikuun alun pari viikkoa ovat olleet aivan jotain muuta, kuin tammikuiset sunttasäät. Niin monesta aurinkoisesta pakkaspäivävästä on saatu nauttia Koillismaan kolkalla. Tosin ensi viikolle luvassa plusasteita.

Mutta viime päivinä taivas on ollut häikäisevän sininen. Puissa kauttaaltaan pörröinen huurre. Pikkuiset kuuset kimmeltäneet kuin joulukuusi. Lumen pinta säihkynyt auringon säteiden osuessa sopivasti lumikiteisiin. Muuten lumi lähes mannaryynimaisen röpelöistä. 

Hyvä oli hiihtäjän hiihdellä. 
Kuitenkaan peukaloni eivät tykänneet.  Vähän väliä nykäisin tuplalapaset käsistä ja puhalsin peukaloille lämmintä ja työnsin äkkiä takaisin tumppuihin. 

Pakkasta oli vain -11, mutta sormet kärsivät kylmästä. Tietäähän sen, kun kaivaa kameraa ja puhelinta taskusta kuvatakseen maisemaa, taakse jäänyttä latua, edessä olevaa ehjää lumenpintaa, kuusia ja käkkärämäntyjä, jotka ovat tällä kertaa paljon kauniimmat, kuin edellisellä kerralla. Ne tosiaan olivat niin juhla-asuisia, kuin olisivat juhliin menossa!





Koiravaljakoita oli vauhdikkaasti liikkeellä lähes kymmenen. Monessa reessä vain jalaksilla ohjastaja, muutamissa myös toinen henkilö reessä. Tämän päivän aljakkoretkeläisillä oli loistokas sää. Koiria oli töissä viisi- kuusikymmentä, sillä yhdessä valjakossa on yleensä kuusi koiraa. Innoissaan ne pitivät vauhtia. Turistit vilkuttelivat ja huutelivat heloutaan hiihtäjälle.




Naavakuusen oksista riippuvien tupsujen läpi valo siivitöityy satumaisen kauniisti. Kuvaan en sitä saa napattua, mutta yritin.
Sitten kotiin, ensin ojan ja hangen yli, sitten koivujen lomitse  ja tien yli kotipihaan  Ehkä huomenna uudelleen. 

sunnuntai 16. helmikuuta 2025

Posliininen saippuakuppi

 


Mies antoi ylen.

Kun helpotti, hän huuhtoi kylmällä vedellä kasvojaan. Jäi sitten nojamaan käsiensä varassa lavuaariin.  Vilkaisu peiliin hirvitti. Harmaa naama ei näyttänyt omalta.

Surkeana mies roiskaisi kädellään vettä peiliin, mutta siinä tempussa petti hutera tasapaino.  Miehen tukea etsivä käsi sivalsi lavuaarin reunalta koristeellisen saippuakupin saippuoineen lattialle.

Posliiniesine särkyi säpäleiksi.

Mies potkaisi palasia. Hän oli aina inhonnut mokomaa turhaketta vessassa, joka usein ennenkin on ollut vaarassa pudota, mutta aikaisemmin hän oli ehtinyt sen pelastaa nappaamalla saippuakupin reunakoristeena olevasta tytön päästä kiinni.

-Sanomista tulee, kunhan vaimo tämän näkee, huokaisi mies ja yökkäsi. – Miksei voinut olla tuossakin vain pumppupullossa nestesaippuaa!

                                                                           🤮

Krapu 8/25 on ylläoleva kuva, josta kirjoittaa sadan sanan tarina. Lisää SusuPetalin blogissa,

                                                                               *

      Pahaa oloa helpottamaan raikas talvisää. Eilen Kärryvaaran rinteessä  näin siistiä.


keskiviikko 12. helmikuuta 2025

Talvinen kuvakolmikko

Tänään on tulossa kuulas pakkaspäivä. Hiihtämispäivä.

Nyt kuitenkin vanhempia kuvia, nekin talvisia,  joilla osallistun Repolaisen helmikuun bingoon.

 


Jää - ennennäkemäntöntä -puu

Eka kuvassa katoilta sulava lumi valui vetenä ruusupensaan läpi saaviin ja öiden aikana jäätyi pensaan oksille enemmän, kuin päivällä ehti sulaa. Saavin yllä kasvoivat komeat jääpuikot.

Toisessa on jäljet keväällisestä metsojen soidinjuhlasta. Hulppeat juhlat ovat olleet edelliskeväänä aamuvarhain vaaran rinteellä, Paikalla on myös koppekoiden jälkiä katsomon puolella. Ukkometsojen siivet ovat laahanneet lumeen jälkeä linnun molemmin. Olisi ollut hienoa nähdä nuo tanssit.

Kolmannessa kuvassa on lumipeitteinen puu, tai on useampikin. Tänä talvena ei ole tykkyä muodostunut ainakaan lähialueella. Muutamaan kertaan on lunta satanut paksulti oksille, mutta sulanut välillä pois. Puut ovat tyytyväisiä. 

Kuva on lumipolulta. Puuiden välissä oli somaa puikkelehtiä, mutta polulta syrjään ei kannattanut astua.

📷 

Bingo tuli!

Lisäys 12.02. Koska  kaksi ensimmäistä kuvaa eivät olleet tämän talven, niin lisään tämän päivän hiihtoretkeltä ajankohtaisen kuvan.


sunnuntai 9. helmikuuta 2025

Runoratsun suru

 

Etkö lainkaan tajunnut,

että viimein olin pakotettu jättämään sinut,

nousemaan lopen uupuneena siivilleni

ja lentämään pois?

Sanattomat tunteet saattoivat minua yhä etäämmälle sinusta,

sillä sinun mielessäsi ei ollut enää tilaa minulle.

Sinä et vaivautunut pitämään minusta huolta.

Unohdit tyystin, että mielikuvituskin

tarvitsi ravintoa.

Et huomannut, tai kiireiltäsi pysähtynyt tajuamaan,

miten näivetyin päivä päivältä.

Tein hidasta kuolemaa ja viimein sammuin,

kuin loppuun palanut kynttilä,

jonka mustasta sydänlangasta leijailevat viimeiset savukiehkurat.

Silti vuosien ajan kuljin toiveikkaana uniesi läpi

ja yritin houkutella sinut tavoittelemaan takaisin runonhenkeä.

Kun olit saavuttamaisillasi sen, se katosi.

Joku ehti viedä sanat, ennen kuin ehtivät päästä tietoisuuteesi.

                                               💕

Krapu 7/25, sanat; musta, runous, kynttilä. Krapu on sadansanan tarina, johon tulee sisällyttää annetut 3 sanaa, joita voi taivutellakin. Lisää Krapuilusta SusuPetalin blogissa.



perjantai 7. helmikuuta 2025

Kaunis päivä

Repolainen toivoi vievänsä helmikuun bingoajat ulos. Tällä kertaa lisähaastetta tarjoaa hänen bingoruudukkonsa keskiruutu, ennennäkemätön!  Tarjosi ainakin minulle, silti lähdin ulos toiveikkaana. Ei koskaan tiedä, onnistuuko saamaan kuvan satapäisestä teeriparvesta, vastaan jolkuttelevasta sudesta tai talviuniltaan herränneestä karhusta. Kenties kaikkein ennennäkemättömin olisi ollut laskeutuva UFO.

Ei sattunut mitään raflaavaa. Oli tuiki tavallinen helmikuun päivä, silti sain kuvista puu-polku-taivas kootuksi bingon. Tuli oikeanpuolen pystyrivibingo alhaalta ylöspäin.


Tämä puu on vanha kuusi. Saattaa olla sairas, tai vain vanha. On kuitenkin lähes kaarnaton ja kuusen oksilta roikkuu runsaasti huurteista naavaa, mikä antaa kuusivanhukselle lisäarvokkuutta. Tästä syystä on päässyt kuvattavakseni usein. Melkein liikutun kuusta katsellessani.


 
Taivas ei heleämmän sininen enää olla vois. Ihailen sitä noin -15 asteen pakkasessa seisoessani laajan hakkuuaukean keskellä. Onneksi ei tuule. 
Polku kaartuu kuvan vasemmasta laidasta lievästi oikealle päin. Lunta on kohtalaisen paljon, joten minun kulkuni oli lähes tarpomista. Jälleen olin unohtaa, että takaisin päinkin on jaksettava.



Polku jatkuu pitkälle. Kesällä ja yleensä lumettomana aikana polulla näkee myös pyörällä liikkuvia. Nyt se lienee niin tukossa, että ainoat jäljet olivat vastasuunnasta suksen tekemät. Näkyivät vielä joten kuten, vaikka tuiskulumi osin ne peittikin.
Minun mieleni teki kävellä vaaranrinnettä vielä alemmaksi, mutta aavistelin ajoissa, että paluumatka tulisi olemaan raskas.
Ainakin kaksi kertaa enemmän siihen kului lopulta aikaa, enkä edes ottanut enää kuviakaan. Puuskutin vain eteenpäin.

                                                                            👣 📷
Toivotan teille heleätä helmikuuta ja loistavia ulkoilukelejä!


tiistai 4. helmikuuta 2025

Suuri uutinen


Suuri uutinen

Älä usko kaikkea, mitä sinulle kerrotaan.  

Eivät uskoneet naapurissakaan, kun kauppa-asioilla ollut poika poikkesi kotimatkalla taloon kertomaan kaupassa kuulemansa uutisen.

-Vanha testamentti on kuollut! Poika kajautti ovesta tupaan päästyään. – On se! Hän toisti, kun näytti, ettei se tehnyt kuulijoihin vaikutusta.

Poika ei jäänyt asiaa enempää selvittämään, vaan kiirehti suksilleen, että ennättäisi kotiinkin uhoamaan tätä ilmeisen tärkeää kuulemaansa.

Sukset ja sauvat lensivät kiireessä pihalle hujan hajan, eikä poika ehtinyt ottaa reppuakaan selästä, kun pinkaisi pirttiin ja kiljaisi uutisensa ovelta. 

Tuli hiljaista. Tuntui, ettei kukaan uskonut.

Sitten äiti kysyy hymyillen – Kuka kuoli? Eikö se kuitenkin ollut vanha presidentti, joka kuoli?

                                                                              *

Krapu 6/25,  nyt on annettu ensimmäinen lause eli kravun pitää alkaa lauseella Älä usko kaikkea, mitä sinulle kerrotaan.

Lisää krapukiijoittamisesta SusuPetalin blogissa.

                                                                             * 
Pakkaspäivä Koillismaalla, tänään -31.6, aurinkoista. Kuva eiliseltä päivältä. 

sunnuntai 2. helmikuuta 2025

Yhdestä en luovu

 


Kristiina K:n haasteet jatkuvat ja hän on antanut helmikuun aiheeksi – Kodinkone, josta en luovu.

Mietin ensin, että kaikista kodinkoneista voin luopua, mikäli olen pakon edessä. Yksi kerrallaan pohdiskelin, miten pärjätä ilman sitä ja sitä ja päädyin lopputulokseen, että pyykinpesukone pysyisi huushollissani kauimmin. 

Pyykinpesukoneita ja pyykinpesua miettiessäni hyppäsin ajassa hirveän kauas taaksepäin. Ihan lapsuuteeni asti, tai niihin aikoihin, kun olin noin kymmenvuotias.

Tässä pieni ote aikaisemmin kirjoittamastani tekstistä.

                                                                             *

Äidin mukana ovesta tulee tupaan lipeän tuoksua ja kylmää talvi-ilmaa.  Hänellä on meneillään pyykkipäivä. Kuten tavallista, yksi yhden ihmisen päivä ei tahdo kaikkeen riittää. Hän on saanut pyykit liotettua ja jyystettyä pyykkilaudalla puhtaiksi. Nyt ne ovat pihalla pärekorissa huuhtelemista vailla. Samoihin aikoihin lehmät odottavat lypsäjää ja ruoan antajaa. Ilta on hämärtymässä ja työt pahasti kesken.

- Menepä huuhtomaan pyykit kaivolle ja ripusta ne narulle, että saadaan lauantaiksi puhdasta päälle. Isä on hakannut jään rikki, että saat vettä. Äläkä kurottele liiaksi, ettet putoa.

Niine hyvineen äiti vaihtaa navettatakin ylleen ja lähtee toisiin töihin.

 Minua ei pyyntö huvita, mutta tiedän ennestään, että totella täytyy.

                                                                          *

 Silloin pyykki pestiin karjakeittiössä, eikä ollut mitään koneita. Vain pyykkilauta, jota vasten vaatteita jyystettiin. Valkopyykki kiehui muuripadassa miedossa lipeävedessä. Huuhteluun ei enää kukaan olklut joutilas kantamaan vettä, joten pyykit sai mennä kaivolle huuhtelemaan.

Myöhemmin ison helpotuksen toi pulsaattorikone, mutta se ilo vasta sitten, kun taloon oli saatu sähköt.

 Minä en jäänyt enää pulsaattorikoneella pyykämääm, vaan äidin apulainen lähti opiskelemaan, jolloin pesin pyykit vielä nyrkkipyykkinä, vasta myöhemmin, kun minulla oli perhe ja lapsemme syntyi, hankittiin kunnon pyykinpesukone. Kyllä se oli onnea se!

Eka koneen jälkeen on aina hankittu uusi, kun vanha palvelija on mennyt rikki, enkä enää luovu pyykinpesukoneestani.  Joitakin villa-asuja saatan pestä käsin. Se piti oppiä pitemmän kaavan mukaan, kun ensin olin tärvellyt monet villasukat ja muutaman villapuseron.