maanantai 14. syyskuuta 2020

Ruska-aikaan

 


Ruska-aikaan

Amaalian tekee mieli polulle, vaikka hänen kulkunsa on ikävästi alkanut iän myötä vaikeutua. Joskus hän tuntee olevansa nuoremmille tien tukkona näiden pyyhältäessä huohottaen hikipäissään ohi. Kuitenkaan Amaalian into tunturipoluille ei ole samassa suhteessa terveyden kanssa laantunut.  Lohdullista, sillä aina voi valita lyhyempiä ja helpompia reittejä, joilla päästä helpottamaan vaeltamiskaipuuta.

Nytkään mies ei arvaa laittaa jarruja Amaalian suunnittelemalle ruskaretkelle. Hän tietää, etteivät ne jarrut ole koskaan Amaaliaa pidätelleet.  Päin vastoin, saattaisivat vain lisätä vauhtia.

Miehen lupaus lähteä mukaan seuraksi ilahduttaa Amaaliaa, vaikka hän tietää varsin hyvin, että ”paimeneksi” taitaa myöntyä. Mieluummin seurustelisi kirjan kanssa sohvalla.

Rakkaus kestää niin paljon, ruskaretkeilynkin.



Krapu 38, sanat : arvata, lupaus, koskaan. Sanoja saa tauvuttaa ja kirjoitusaikaa on viikko. 

Linkitä SusuPetalin blogiin oma krapusi.


maanantai 7. syyskuuta 2020

Hukassa on


Hukassa on

Tyhjän sivun tuijottaminen ei ole nautinto.

Mieluummin se pitemmän päälle ärsyttää.  Eilenkään en päässyt kirjoittamisen makuun. Krapusanoja yhdistävä punainen lankaa oli hukassa. Se tärkeä lanka piilottelee juuri syksyisin ison nokan takana tai paenneena kuuluisaan paikkaan nimeltä Hukka. Siellä kirjoitusinto lojuu kaiken muun joukossa.

Eilen yritin kevyesti houkutella sitä syntymään, mutta turhaan. Ärsytyskynnys vain kasvoi, kun kuulokkeiden läpi paahtoi Finnkampenin selostus. Siinä häiriötilassa ei syty yksikään lamppu aivokopassa, eikä löydy polkuja Hukkaan.

Luovutin, ryhdyin itsekin seuraamaan maaottelua.

Silti uskon, että inspiraationi on pelastettavissa.  Minun täytyy vain hoksata oikea metodi, elvyttää se ruokkimalla herkkuannoksin.

Monesti se on näin arkikonstein pelastettu.




Krapu 37, sanat: pelastaa, paikka. ärsyttävä. Tämä on krpaukirjoitushaaste = sadansanan tarina otsikko mukaanlukien.

Oman krapulinkkinsä voi jättää SusuPetalin blogiin.

tiistai 1. syyskuuta 2020

Valokuvanäyttelyn jälkitunnelmia



Olin käynyt vuosien mittaan  katsomassa liki jokaisen Syötteen Luontokeskuksessa esitellyn näyttelyn. Ajan oloon kiinnostuin myös omasta valokuvanäyttelystä.

Valokuvaajana en ole osaaja, pikemmin liian isolla innolla asialle syttynyt harrastelija.  Vuoden kaksi kypsyttelin näyttelyasiaa, sitten rohkaistuin ja varasin ajan. Tuolloin oli vuosi 2017 ja marraskuu, kun sanottiin, että vuoroni tulisi olemaan v.2020 maaliskuun lopusta 3 kk eteenpäin.

Entä kuinka minun kävikään! 

KORONA! Se tuli ja suunniteltu aika siirtyi kesäkuun alkuun ja kesäkuussa Luontokeskus on avoinna vain ke-su.  Jos en olisi ennättänyt teettää kuvasuurennoksia, olisin pistänyt pillit pussiin, mutta en voinut tieltä kääntyä.

Niinpä pikku porukalla ripustettiin kuvat näyttelytilan seinille kesäkuun alussa ja kuukauden kuluttua ne siirrettiin Luontokeskuksen auditorioon, eikä se asia tietystikään minua miellyttänyt.

Nyt on kaikki OK. Näyttely on ohi ja kahdeksan kuvaa saanut kodin, mistä olen tietty otettu. 

Kaikkiaan 32 kuvaa, luontokuvia kaikki. Kuvakokoja kahta sorttia.

Kuvakooste 1, Mielimaisema, Jääkide, Muuttunut maisema, Uninen metsä, Koivuvanhus, Sininen hiljaisuus 


Valokuvia kootessani perusajatus oli, että kaikki kuvat ovat juuri tältä seudulta, missä asun. Voin sanoa, että olen juurtunut tänne. Rakastan talvea, hohtavia hankia, myös kaamoksen ajan taivaanrannan upeita värisävyjä. Entäs kevät ja kesä, niin odotettuja ja hetkessä ohi kiitäviä. Eikä tietenkään minulla ole mitään vastaan syksyn väriloistoa, joka suorastaan hehkuu maassa ja lehtipuiden latvustoissa. Ei joka syksy, mutta sopivasti. Pitää muistaa, ei kait magiaa mahan täydeltä.
 
Kuvakooste 2, Rannalla, Vihreät kivet, Ylväät tykkypuut, Muistojen silta, Tupasvilla, Kivet


Sanotaan, että runous on sielunruokaa ja lumotun hetken saaminen kuvaksi hivelee sielua. Moniin ottamiini kuviin minulla on vahva tunneside. Suurimmat haasteet koen, miten saada välittymään ohikiitävän kuvaushetken tunnelma kuvaan

Kuvakooste 3, Kulleropelto, Täysikuu, Illan rauha, Halipuu, Aavistus syksystä, Yökaste


Näyttelyn nimi - Luonto lumoaa, maisema hurmaa-  tarkoittaa juuri sitä, että luonto on pääosassa. Olen esittelyvihkoon jokaisesta kuvasta runoillut jotain, mitä tunteita kuva on minussa herättänyt. Tuskin kovin moni vierailija jaksoi kuitenkaan tutustua niin paljoon tekstiin, vaikka itselleni se tuntui tärkeältä. Nykyään ollaan niin kiireisiä. Siksi ehkä herkistyin, kun selatessani vieraskirjaa löysin muutamat nimet useampaan kertaan.

Kuvakooste 4; Vanha vakaa, Poro, Autius,Usva-aamu, Uupunut päivä, Ruskavärit 


Esim. ylläolevan kuvan  (oikealla keskellä) Uupunut päivä viereen olen kirjoittanut.
- Uupunut päivä hamuaa hämärää peitokseen. Vielä viimeiset värit taivaalla, sitten syttyvät tähdet.

Alla vasemalla Usva-aamu, johon teksti.
- Torkkuva tuuli, utuinen ranta ja tyyni vedenkalvo kuulevat hiljaisuuden, ennen kuin se pakenee ja takertuu tuulenkeinuun.
 
Kuvakooste 5, Pitkospuut, Taivas ja maa, Piennarkoivut ,Ensilumi, Vielä vapaa


Kuvakooste 6, Iltarusko, Keväthurma, Oma latu



Ylhäällä vasemmalla Iltarusko,
- Auringon kaari on päivä päivältä matalampi, sen lämpö hiipumassa. Kaamos alkaa asetella paksua viittaansa ajan harteille. Kesä on vielä lähellä, kuitenkin niin kaukana.

 
Kuvasuurennokset olin tilannut Suomen Studionetiltä, mattapintaisina muutama musta-valkoinen ja suurin osa värikuvina. Kehystäjä löytyi Oulusta, Taide ja Kehys Anita Jokela.  

Päänvaivaa oli miettiä kuville pohjustus ja kehykset. Lasin kanssa vai ilman. Raha ratkaisi, joten kuvat ovat ilman lasia, kapalevylle vedettyjä, sekä alumiinikehystettyjä. Pääasia, että lopputulos oli mielestäni odotetunlainen.

Näissä kollaaseissa värit eivät osu kohdilleen, on liikaa heijastumia, joita eri puolella salia olevat kattolamput saivat aikaan.

On alkanut syyskuu.  Millä mielellä sen olette ottaneet vastaan? 

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Erilainen kesä

Erilainen kesä

Alkoi kesä, jatkui korona, päivittyivät kesäsuunnitemat. Minunkin valokuvanäyttelyni avajaiskutsut lojuvat edelleen pöytälaatikossa.

Keskiviikkoaamujen Koronakesän seniorijumpasta muodostui tämän kesän tärkein viihdyttäjä. Vauhdikasta menoa Luppoveden rannalla, lisukkeena seurustelua ja ohjaajan keittämät nokipannukahvit. Tottakai kaikessa turvavälit…..

Vastoin ennakkouhoilujani tulin hankkineeksi juhannuskukkaset kahteen ruukkuun.  Rankat kesäsateet hukuttivat ne kuitenkin. Harmistuin ja ostin uudestaan kukkia, nämä upouudelle pihaterassille, mutta lyhyeksi jäi sekin ilo. Paleltuivat jo.

Sisäinen pakko on ajanut minut kesän aikana useimpia kertoja retkelle. Välillä tasaisille, kangasmaita halkoville poluille, joskus vaaranrinteille puuskuttamaan kaikki tympeys mielestään ulos.

Kesän rippeiksi osallistuin eilen kampanjaan– Nuku yö ulkona. Raikasta oli, vaikka ilmaan sekoittui tervaksen tuoksuista  nuotiosavua.


 
Krapu 36, sanat uudestaan, maa, viihdyttää. 

Krapu on otsikko mukaanlukien 100 sanan kirjoitus. Kirjoitusaikaa on viikko ja uudet sanat löytyvät sunnuntaisin Susupetalin blogista, jonne voit myös jättää kirjoittamassi kravun linkin. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossa. 

kuvalisäys 31.08 



maanantai 24. elokuuta 2020

Otan oman hetkeni


 

Otan itsekkäästi oman hetken ja livahdan retriittiini. Omaan tuttuun maisemaan, vielä kesän lämmön hyväilemään, mutta aavistuksen jo syksyn sävyttämään.

Teen mielenmatkaa jonnekin. On sama, minne. Hurjaa joka tapauksessa tämä ajan kiihkeä vauhti, jota vastaan tuloksetta koetan pyristellä.  Vain kuukausi siitä, kun tähän, osin hajonneeseen ja lahoon hirsiseinään nojatessani ajatukset olivat taivaalla. Siellä, missä haarapääskyset sukkuloivat ja visertelivät. Silloin ajatukset olivat sinisessä vapaudessaan. Nyt sydänalaa kaihertaa ripaus haikeutta.

Nojaan pitkän tovin seinähirsiin. Silitän nöyhtääntyneen harmaan puun pintaa. Ihaillen nurkkasalvosten taidokkuutta ja olen herkällä kuulolla, josko hirret kertoisivat menneestä. Varmasti rakennuksella on kiinnostava historiansa. Minulta se kuitenkin pysyy salassa.  

Seuraan hetken keltaisen koivunlehden leijailemista maahan.  Matka syksyyn on aluillaan, vaikkei kesä olekaan mennyt pois. Illat ovat hämärtyneet,  suon tuoksu on muuttunut sitten hilla-ajan ja tuuli, vaikka hentokin vire on saanut  viileähkön vivahteen. Ei ole suvituuli enää, on kirpeämpi ja saa helposti hytisemään.

En jää sen kummemmin syksyajatusta märehtimään, minähän rakastan kaamosta! Istun mättäälle ja haron suuhuni varvikosta kypsiä mustikoita. Saan sormet ja suun äkkiä mustikkaisiksi.

Halla kävi muutamana yönä, mutta säästi mustikat. Ne vähät, joita sentään paikka paikoin hieman oli.

 

Retkilläni kaipaan poronkellon kilkatusta.  Siihen ääneen on mukava havahtua. Nyt ei kilkatusta kuulu, ei näy porojakaan. Vasta lähempänä kotia vastaan hölkyttelee valkoinen poro. Albino ei taida olla, sillä  selässä on hieman harmaita karvoja sekä musta kauneuspilkku kaulalla, eikä silmätkään punaiset.
Katsotaan silmästä silmään, toivotetaan toisillemme ja sinulle, hyvä lukija hyvää päivän jatkoa.
 

lauantai 8. elokuuta 2020

Helle hemmottelee laiskottelijaa

Siirrän puutarhatuolini varjoisampaan paikkaan pois suoranaisesta auringon heloituksesta. Nostan jalat toiselle tuolille ja nojaan selustaan. Pidän luppoa.Suljen nautinnollisesti silmät ja vedän hellehatun reunaa hieman alaspäin. Olotila lähentelee nirvanaa. Keskellä päivää koko luomakunta tuntuu torkkuvan, en yksin minä. Ei livertele yksikään lintu, tuulikin on hissukseen. Vain jokunen itikka rohkenee rikkoa idyllin tulemalla inisemään korvan juureen.  Läps ja henki pois!Pari viikkoa kestänyt hillaralli ohimenevällä tiellä on tauonnut. Naapurin kesäasukkaiden ruohonleikkuri on hiljennyt, mutta ruohon aromikas tuoksu tupsahtaa ajoittain nenääni. Taivaalla purjehtivat poutapilvet, eikä niilläkään kiire.
Aikoja sitten kesannoksi jääneen pellon kesäkuinen kullerokeltaisuus on vaihtunut rantatädykkeen sinisyydeksi. Ennen sitä pelto oli kurjenpolvien  ja niittyleinikin värittämä. Nyt paikoin rantatädykkeen kaverina kukkii maitohorsma.Raotan silmiäni ja jään seuraamaan kimalaisen lentelyä kukasta toiseen. Näköjään se valitsee mieluiten kultapiiskut eli värillä tuntuu olevan väliä.
Saan seuraa. Komeasarvinen poro tepsuttelee pihaan. Emme häritse toisiamme. Poro hamuaa pihan maitohorsmat, eikä edes vilkaise minuun.  Vielä pari viikkoa sitten porot olivat takkuisia, kun vanha karva lähti tukkoina.Herkkää vasan ruokahetkeä taisin häiritä kuvaamisen verran. Hyvin tarkkaan vaadin seurasi toimiani, mutta imetys ei keskeytynyt.
Marjastuksestakin pidän tänään vapaapäivää, enkä ihan helteellä suolle rohkenekaan.  Parasta huvia vetelehtimisen päälle on käydä uimassa ja siirtyä sitten vaikkapa Baden Badeniinsa lukemaan.   Itikkakesä tämä on ollut, mutta toistaiseksi en ole tarvinnut öljyjä, enkä muitakaan karkottimia mäkäräisten ja muiden inisijöiden suhteen. Kaipa olen jonkun sorttinen paksunahka!Hyvää kesää teille, sillä kesähän jatkuu, vaikka hieman haikeana katselin aamulla, miten pihakoivu alkaa kellastua latvuksistaan.

torstai 23. heinäkuuta 2020

Kesäsateen ropistessa


Tuttu kait sanonta - sade tekee hyvää meijän perunalle ja naapurin kuiville heinille.
Ironista. Kuitenkin, mikä passaa yhdelle, saattaa olla iso harmi toiselle.

Minä kuvittelen itseni tuohon välimaastoon, ei ole perunaa kasvamassa, eikä heinäluokoa märäntymässä.
Siis sää, kun sää passaa minulle, paitsi ei helle. Se läkähdyttää meikäläisen nopeaan laiskamadoksi.

Itse asiassa kuuntelen mielelläni sateen ropinoita ja sallin itseni vaipua flowtilaan, antaa mielen lähteä hallitsemattomasti karkuteille.  Jos ei ole tähdellisempää suunnitteilla, niin mielen retki on seikkailujen seikkailu.


Tällaisia retkipäiviä on viime aikoina ollut tiheään.
Eilen satoi, toissa päivänä satoi ja myös sitä edellisenä. Parhaillaankin tulee vettä taivaan täydeltä. On kuitenkin lämmintä.

Sade ropisee kiihtyvällä voimalla kattoon, valuu ikkunalasilla ja kerääntyy lätäköiksi pihassa.
Kirjoittamiseni katkeaa tuon tuostakin, kun kiirehdin  ajatuksen siivellä käkkärämäntyjen lomitse suolla. Etsin sopivaa reittiä loikata vetisten ojien yli. Silmäilen, missä hohtaisi kypsyvää hillaa, Saappaan alla hölskyy. Joskus suo imaisee saapasjalan niin tiukkaan otteeseen, että sitä saa suorastaan nyhtää irti.
Harmailla pilvillä on kiire. Toivottavasti ne pystyvät kohta lakaisemaan auringon vapaaksi

Suolla tuoksuu hyvälle. En tunnista tuoksua, ehkä joku kukkaistuoksu. Joka kerta, kun sen saan nenääni, vedän henkeä syvään. Parfyymi-ihminen en ole lainkaan, mutta tämän suotuoksun haluaisin. Sen nimi voisi olla vaikkapa Aavistus,


Minä en halua eksyä suolle, en usko eksyvänikään, eikä mieleni joudu eksyksiin. Se palaa heti häiriötekijän ilmaannuttua todellisuuteen ja huomauttaa, ettei tekstiä taaskaan synny, haaveiluksi tuppaa menemään.

Turvallisia marjastuksia teille muillekin. Minulla on sadepäivän askareena vauvasukkien kutominen ja muutaman saunavastan teko, mikäli sateen alle pääsen koivunoksat hakemaan. Pari vastaa pakastin jo tiukasti elmukelmuun käärittynä. Ne ovat joulusaunomista varten!