torstai 10. huhtikuuta 2025

Huhtikuun ihastuttava aamu



Aurinkoinen ja tuuleton aamu, mainio alku torstaille.
Kovasti paljon on neulasia ja muuta puista varissutta roskaa hangella, mutta sekaan sopii kimaltelevia hankitimanttejakin. Kenen timanttikaulanauhasta lienevät karanneet tällä kertaa?
Joka tapauksessa mukavaa kävellä narskuvalla hangella ja nauttia ahavasta.


Tästä hankiherkusta ei ole liiaksi päässyt näinä viikkoina nauttimaan. Vain viisi vastaavanlaista aamua aiemmin.
Koillismaalla alkaa tuntua keväiseltä. Vanhojen peltosarkojen pajuista vain harva yrittää saada kukintoja. Tuntuu, että kissaksia on vuosi vuodelta vähemmän. Useampi paju ei kuki lainkaan. Eivät kai jaksa.
 

Pajukoissa on kuitenkin elämää. 
Lähes kaikista puskista riekot ovat käyneet napostelemassa tuoreravintoa. Hangelle jääneet jäljet paljastavat  nämä kekkerit. 
Riekolla on varpaissaan höyhenpeite ja se tekee jäljestä pehmoisen ja tavallaan suttuisen näköisen, ikään kuin riekko tepsuttelisi töppöset jaloissaan.
Riekko on talvipuvussaan valkoinen lintu. Jos se malttaisi pysytellä pajukossa tai kiepissään minun ohittaessani sitä, en huomaisi lintua lainkaan.  Mutta ei se malta, vaan lentoon noustessaan päästää niin räkättävän naurun, että olen sätkyn saada.

Tänä aamuna ei kuulunut riekon räkätyksiä, sen sijaan teerien kukerteluja. Sitä oli somaa kuunnella. Soidinmenoihin ne kujertelut kuuluvat. Näillä hankikeleillä on vain pysähdyttävä niitä ääniä kuuntelemaan, sillä muuten menevät ohi. Karkea hanki rouskuu jalan alla ja piilottaa muut äänet.



Tonko-oja on jäistä vapaa, mutta rannat vielä lumiset. Katselin ojan vartta sillä mielin, miten kesällä pystyisin sinne päästä kalastamaan. 
Ei kovin helposti ainakaan, sillä rannat ovat kesällä pusikkoiset ja ryssänpäitä niin tiheästi, ettei näe, mihin seuraavaksi askeleen ottaisi.  
Talvella valkoiset hatut ovat söpöjä kumpuja lumesta, nyt vain kulottunutta saraheinää, jonka sisältä alkaa pian nousta uusi kasvu.
 

Yllättäen alkoi kuulua työn ääniä. Aamu oli edennyt niin pitkälle. Metsätyökone kaatoi puuta. Karsi ja pätki.
Nyt lähtee pikku järvien välinen metsä. Häviää osa polusta joelle. Kyllä se jo talvesta lähtien oli tiedossa, sillä hiihtäessäni laitoin yhden sinisen nauhan rusetille. Oli mielestäni nätimpi niin.
 Kesällä polkua on enää mahdoton kulkea, joten tulipa haikea mieli.



Pihaan tullessa kysyin pikku ystävältä, mitä hänelle kuuluu. Kovin orava näytti pohtivan, miten asian minulle esittäisi. Alkoi säksättää ja pyyhälsi runkoa pitkin ylös ja säksätti mennessään.

Reisussa parasta oli huhtikuun ihastuttava, oikeastaan hurmaava aamu ja riekon töppösten jäljet.

Riemastuttavaa viikoloppua!
 

tiistai 8. huhtikuuta 2025

Koiti-Jussin polku

 

Tämä on metsä. Sen tuoksu on vihreä ja siellä asuvat puut.

Puiden lomassa kiemurtelevat polut, joita myöten joskus ennen kuljettiin vallan paikasta toiseen. Niin teki myös Koiti-Jussi. Hän talsi jokinivalta palstalleen metsätöihin sata vuotta sitten.

Hänen polkunsa on sittemmin ollut kulkijaa vaille, mitä nyt satunnaisesti liikkeellä oleva metsästäjä tai porot ovat käyttäneet sitä. Se on umpeutumassa, sillä metsä hamuaa omansa takaisin.

Huhutaan, että marjastaja olisi vasta nähnyt itse Koiti-Jussin nimikkopolullaan. Mies oli seisonut polun päässä ja kadonnut aavemaisesti.

Vaikka ihminen kuolee, hänen muistonsa elää, mutta ihme kuitenkin, kun marjastaja saa yllättäen outoa seuraa tai patikoija kuulee jonkun näkymättömän kiirehtivän ohitseen.

                                                                             🚶‍♂️‍➡️

Krapu 15/25, katso teksin alussa olevaa Caran kuvaa ja kerro siitä sadalla sanalla. Lisää krpukirjoittamisesta SusuPetalin blogissa.

lauantai 5. huhtikuuta 2025

Vaakaan, pystyyn ja vinoon

Repolaisen hauska bingohaaste sai minut jättämään lumilapion. Bingoruudukon täyttäminen oli paljon kevyempää puuhaa, kuin lumityöt patiolla. 
Aioin ensin täyttää kaikki yhdeksän ruutua talvijutuilla, mutta turneekestävyyteni loppui kesken ja kelpuutin mukaan kesäkuviakin.
Melko kovaksi pähkinäksi osoittautui hersyvä. 😔

Ylärivi vaakaan
 
Huhkia - tarkoittaa minulla tällä kertaa lumenluomista patiolta pois. Aloitin urakan jo toissapäivänä.


Hapuilla-Vesillä oleva oja piti päästä ylittämään. Hapuiluksi meni miehelläkin, mutta saappaan varret eivät piisanneet. Kiertämään jouduttiin.



Harjoitella -  harjoittelu tekee mestarin ja mestaritkin harjoittelevat. Ei minulta kovin helposti onnistu saippukuplat. Harjoitella täytyy.


Keskirivi vaakaan

Hiljainen oli kotitie viime kesäkuun 2 päivä aamulla kello 3, kun matkamme etelään päin alkoi. Aurinko oli herännyt jo tovin meitä ennen.


 Huoleton teeriparvi aterialla vaarallisesti tien leveydeltä. Joskus autoa paetessaan niitä saattaa jäädä pyörien allekin. 


Hersyvä. Tuota sanaa piti pähkäillä. Minusta kovan tuulen nostattamat laineet liikkuvat hersyvästi, vain olenko ymmärtänyt sanan väärin?

 
Alarivi vaakaan

Hännällinen. Niistä oli valinnan vaikeutta. Valitsin viimeksi kuvaamani hännällisen ja se on susi.



 Hehkeä.  Halusin jotain kaunista, siis hehkeää näiden kuvien joukkoon. Vaalean punainen ruusu kukki viime kesänä pihassa. Kuvasin sitä päivittäin pitkän aikaa.

 
Havinaa kuulin tänään aamulenkillä viimeksi, kun joutsenpari huolestuneena lenteli ohitsemme ollessamme hankikävelyllä. Taidetta ja taitoa on joutsenen laskeutuminen veteen.
 
 
Bingoruudukko tuli täyteen. Kiitos haasteesta Repolainen ❤️


torstai 3. huhtikuuta 2025

Näin sattui

Ei päivän pitänyt mennä, niin kuin se meni.
SEn oli tarkoitus olla mukava kotiseutuun tutustumisretki. Kahvia termoksessa ja kaupasta ostetut croissantit, jotka nautittaisiin Livojärven levähdyspaikalla.



Kahvitellessa katselin pikku sälää, joka roikkui imukuppiin kiinnitettynä auton ikkunassa, tuulilasin  oikeasta yläkulmasta. Niistä jokaisella pikku esineellä oli oma historiansa. Ne olivat matkamuistoja, vesitiivis kelluva pallo, minijuomapullo, pikku reppu ja uistimen viehe.

Olin kesällä laittanut rimpsun joukkoon kolme ruiskaunokkia. Aikaa sitten ne olivat kuihtuneet, mutta yhä vain mukana. Mies oli ehdottanut niiden poistamista ja ehdotti nytkin.


Rupesin tällä kertaa toimeen. Kukkavarret olivat pahuksen lujassa avainpallon naruun ja pikkurepun ketjuun kietouneina. 
Mitä niitä säästämään ja nykäisin napakasti yhdestä valkeaksi haalistuneesta kukan varresta.

Auts, ai! Vieheen koukku upposi oikean käden keskisormeen.  Käsi jäi kiinni autokoristerimpsun jatkeeksi!
En pystynyt nykäisemään koukkua irti. Muutaman yrityksen jälkeen luovutin. Muistelin, miten pari kertaa aikaisemmin olin onnistunut vastaavanlaisessa tilanteessa, mutta en nyt.
Olisinpa edes vieheen saanut irti muusta tavarasta, mutta sekään ei onnistunut, joten irroitin imukupin, että sain käden kaikkine imukupista riippuvine tavaroineen syliini.
Autossa ei ollut mitään työkalua, joten mies käänsi auton Posion terveyskeskusta päin.

Tk:n aulassa kysyttiin, onko ensiaputapaus. Olinhan minä sellainen, joten pääsin lähes suoraa päätä toimenpidehuoneeseen.

Ensin lääkäri irrotti muun tilpehöörin, vain viehe jäi. Seuraavaksi hän tunnusteli, missä kohden sormen päätä koukun kärki tuntui ja katkaisi pihdeillä koukun liki ihoa. 

Teki kipeää, kun hän painoi koukkua saaden kärjen näkyviin, josta nyhti pideillä läpi sormenpään koukun pois.
Nyt sormenpäässä näkyy kaksi reikää vajaan sentin välein ja lievä punoitus.


Kelpaako tämä Kristiina K:n huhtikuun pieni ja punainen haasteeseen? 
Onhan tässä kaksi pientä ja punaista.  Punainen pallo on Kalannin säästöpankilta saatu ja punarunkoinen ustimen viehe löytyi rannalta, ensimmäisen Kultalaretken aikaan.
 🌞 Hurmaavaa huhtikuuta !

sunnuntai 30. maaliskuuta 2025

Väärä bussi


-Näköjään tässä kävi nyt näin. Mentiinkö pitkästikin ohi? Kysyy linja-auton kuljettaja päätepysäkillä herätellessään autoon nukahtanutta matkustajaa.

Unen pöpperöinen nainen vilkuilee hätäisenä ympärilleen, kun ei näytä yhtään tutulta, kysyy lopulta. -  Missä ollaan? Ei ainakaan Laitilassa.

-Juu, ei, vastaa kuljettaja. Ollaan Kustavissa ja tämä auto jää tänne varikolle. - Se Turku - Laitila – Oulu- auto lähti samoihin aikoihin viereisestä laiturista. Nainen tajusi heti, miten oli käynyt.

Samassa hänen puhelimensa soi.

Mies on matkalaista vastassa ja ihmettelee, miksei hän tullut.  Itkuisen selostuksen kuultuaan mies lähtee pyjamassa ja reinotossuissaan ajamaan yöllä Kustaviin.

Autoradio soittaa - sinua, sinua rakastan.. 🎵 Mies vääntää isommalle.

                                                                   💕

Krapu 14/25 tulee alkaa lauseella Näköjään tässä kävi nyt näin. Muuten säännöt ovat vanhat tutut eli tasan sadan sanan tarina oma otsikko mukaan luettuna. Lisää SusuPetalin blogissa.

torstai 27. maaliskuuta 2025

Kevättä talitintin laulussa


Monta kertaa jo kuluvan kevättalven aikana olen ilahtunut talitiaisen ti-ti-tyystä. Se on niin raikkaan kuuloinen liverrys, että pysähdyn sitä ihan varta vasten kuuntelemaan monen säkeistön ajaksi.

Talvella talitinttiä ei huvittanut laulella niin perinteisesti.Vasta aurinkoisten päivien lisäännyttä sen laulu on saanut tavun lisää. Hoksasin heti, kun tintin  tii-tyyt olivat vaihtuneet  pitempään versioon. Vai voisiko kyseessä sittenkin olla toinen yksilö, joka lauloi erilailla?

Suomen luonto lehdessä kerrottiin kiinnostavaa faktaa, että talitiaiset osaavat matkia jopa pii-paa-autojen pillin ääniä. Kuka sen tietää, jos vaikka laulelevat mielenvireytensä mukaan, milloin mitenkin tai vaihtavat laulua paikan vaihdoksen mukaan. Variaatioita talitiasilla löytyy, kuitenkin niitä kaikkia viserryksiä on ihastuttavaa kuunnella.

Eroa kai siinäkin on, laulaako naaras vai koiras talitiainen. Minä en tiedä, kumpi milloinkin on äänessä, mutta sama tuo. Luontolehti opasti erottamaan eri sukupuolet - koiraan musta "kravatti" on suorassa kaulan alla, mutta ladyn kraka vähän sinne päin.


Kevättä on myös saada pyykit ulos kuivamaan. 
Kuja on lapioitu kuivaustelineelle valmiiksi. Jos ei suoranaisesti sada vettä huomenna, niin seuraava koneellinen kuivuu jo ulkona ja saa kuivaessaan hurmaavan tuoksun, joka on raikasta talvea arominaan keväinen höystö.


Tällä kertaa kujan lapioi mies. 
Hän ei kai viitsinyt vetäytyä lukemaan, kun näki minut lumilinnapuuhassani. 

Oikeastaan yritin tehdä luminlinnan eteen lumiakat ja -ukon, mutta eivät minun lumen muokkaustaitoni mihinkään riittäneet. Homman keskeytti lopulta vesisade. Jäi mekot ja pusero napittamatta, enkä hattujakaan saanut kokoon. Toivon, etteivät saisi kuitenkaan mitään romuskaa ensi yönä.


Myöhemmin kävin katsomassa, miten lumiväki selvisi sateesta. 
Sanoisin, että huonosti. 
Napitin mekot niiltä osin, kun napit löytyivät. Akkojen solakat kädet olivat pudonneet jonnekkin helmoihin.
Ei mennyt ukollakaan hyvin, hänen lippiksensä oli sulanut lähes kokonaan ja oikea lonkka murtunut. Jos huomenna olisi edes muutama aste pakkasta, voisin leikkiä kirurgia ja korjata kaikki vauriot.

Päivällä oli kylillä kaunista. Lumivallit hohtivat valkoisina ja tiet hyvin aurattuja. Ei sulapikkoja.

 
Nauttikaa kevätahavasta, mikäli on aurinkoista!

tiistai 25. maaliskuuta 2025

Ahvenkeiton mieliteko

Amaalia halusi ahvensoppaa.  Sen saaminen lautaselle on kuitenkin pitkässä viivassa, kun syötitkin ovat vielä kaupassa.

Kalasoppa mielessään Amaalia heittäytyy sohvalle ja kiskaisee päiväpeiton jalkojensa päälle. Uni nappaa naisen heti omaan maailmaansa ja tarjoilee nukkujalle ihmeellisiä vaihtoehtoja.

Amaalia ohittaa täysin välinpitämättömänä kaikki unimaailmavaihtarit. Hänelle ei päiväunimiljööksi tunnu kelpaavan mikään.

Unimaakari pysäyttää turhautuneena maailmansa esittelyn.

Hupsis, Amaalia ei ehtinyt taistella alitajuntaansa vastaan, vaan sukeltaa eteensä ilmestyneestä avannosta Ahdin valtakuntaan.

Ahvenet tulevat tervehtimään. Ihan niin liki, että iholle asti ja valittavat, miten kukaan heistä ei tykkää mormuskan koukussa kärpäsen toukista. Pitäisi olla mieluummin matoa.

Myöhemmin Amaalia ihmettelee, miksi tuli ostaneeksi kastematoja.

                                                                          🐟🐟🐟

Krapu 13/25, sanat: ohittaa, kiskaista, taistella. Krapu on sadansanan tarina, johon annetut sanat pitää sijoittaa. Sanoja voi taivuttaa halutessaan. Lisää krapuilusta SusuPetalin blogista.