Päiväretki

Edessä on polun pää.
Tuntemattoman polun pää ja juuri siksi tavattoman kiehtova.
Sää on pilvinen, lämmin kuitenkin. Tuntuisi sinänsä olevan  mainio retkisää. Viime hetkellä olin vaihtanut maastokengät retkisaappaisiin ja nyt tuumaan, ettei ehkä olisi kannattanut.

Polku on oikea polku.
Ei sepelöintiä, eikä kärrytieksi levinnyt. Ihan runollisen kaunis ja hyvä jalan alla. Alkajaisiksi maasto on komeaa männikköä, mutta tiedä sitten, miksi muuttuu vai muuttuuko.
Mustikka kukkii valtoimenaan.
Matka jatkuu harjun päällä ja molemmin puoliset maisemat hivelevät silmää jylhyydellään.  Polku luikertelee korkealla ja koen suorastaan huimausta katsoessani alas.

Oli virhe jättää hyttysöljyt kotiin, sillä nyt niiden tarve alkaa olla totinen. Inisijät piirittävät hikistä päätä pilvin pimein ja inisevät raivostuttavasti. Yrittävät tunkeutua korviin ja suuhun. Vähän väliä niitä saa pyyhkäistä silmistäänkin, että varmasti näkee valita oikean polun.

Jyrähtää. Salamoi.
Kohta jyrisee voimakkaammin. Sää on muuttunut ja pohjoisen taivaalle on kerääntynyt tummia pilviä. Harmi, ettei tullut seurattua säätiedotuksia. Sade on varmuudella uhkaamassa, ehditäänkö edes sateen alta laavulle.
Poromyhkyrän ja Pikkumyhkyrän välisessä kanjonissa ukkosen jyrinä voimistuu. Välillä tuntuu, kuin koko taivas putoaisi paukkeella alas.

Sade alkaa ripsutellen, mutta onneksi laavu näkyy samalla.
Mies tekee heti kunnon tulet, ettei sade pystyisi niitä sammuttamaan ja minä haen järvestä vettä pannuun ja pannu saman tien tulille.  Juuri ja juuri vesi ehtii kiehahtaa, ennen kuin sade muuttuu kaatosateeksi ja jyrinä yltyy.

Laavulla on hyvä.
Selästä kostuneet pusakat ehtivät kuivaa kahvinkeiton aikana ja sitten istutaan laavussa kuumaa kahvia kuksista hörppien, ukkossadetta kuunnellen ja jutustellen.




Sateen onnistui sammuttaa likimain tulet.
 Ei ollut apua, vaikka lisätään puuta tulen päälle. Kaksi tuntia on pitkä aika oottaa sateen loppumista. Välillä nuotio elpyy ja silloin heti makkaraa paistamaan.
Vähitellen ukkonen loittonee. Enää jyrähtelee vain harvakseltaan, mutta sade ei ota loppuakseen.
Kun ei lopu, olkoon loppumatta.
Ei me reippaat retkeilijät sokerista olla, joten polulle vaan ja kastutaan niin maan perusteellisesti, mutta kyllä kesäsade kuivaa, minkä kasteleekin.

Väreilyjä

Kesäisen aurinkoisia ja kauniita päiviä on luvassa. Minä lähden Irnille kalaan. Kuksa, kahvia, virveli ja vieheet, ne tärkeimmät mukaan.

Tavaroita kasatessa mieleen tuli jo vuosia sitten kirjoittamani säkeet.

Seison tutulla portaalla,

minulle kaikkein rakkaimmalla.

Katselen pihalle

tuulen hyväillessä kasvojani.

Pääsky livertää.

Sekin saapuu keväästä toiseen

omalle räystäälleen.

Kuuntelen sen laulua.

Lumoudun,

niin kuin joka kevät.

Aamun tunnelmapalasia

On aamu.
Seison portaalla ja huikkaan ilmoille hyvät huomenet. Koko pihalle, siivekkäille ja oraville.

Käki kukkua helskyttelee parhaillaan.  Tavallaan se vastaa tervehdykseeni. Se kukkuu minulle kesää.

Vaihtaa istumapuuta ja kukkuu kohta taas.

Orava ei huomio kukkumisia eikä liioin minua. Sille on tärkeämpää kaivaa akanakasaa, josta se löytää pähkinämursketta ja syvälle uponneita auringonkukansiemeniä. Turkki on sen tuhannen kirjava, Ei enää talviturkki, mutta ei vielä kesäkarvakaan.

Edelleen seison portaalla ja vedän syvään henkeä.
Pihakoivu tuoksuu ja näyttää kauniilta puhjettuaan lehteen. Kirjosieppo lentää pönttöön ja kohta ulos.
Yön jäljiltä vesipisarat kimaltelevat poimulehdillä ja valo hehkuu hennoissa mustikankukissa. Eivät paleltuneet, vaikka pakkasen puolella yö oli käynytkin.

Tyyni ja lämmin aamu houkuttaa järvelle.
Ehkä kannattaa laittaa pari katiskaa taas pyytämään. Sama se, tuleeko saalista, mutta itse touhu on mukavaa.
Rantaan ei ole pitkälti. Ensin tien yli, sitten pellon poikki,
Pellolla tulee vastaan kyy ja sillä on suuntana mökkipiha.

Hätistettäessä kyy joutuu muuttamaan mieltään. Pakko sen on kääntyä ja ruveta luikertelemaan metsään. Kovin mielellään se ei vetiseen ojaan tunnu suostuvan, mutta pakon edessä ui.
Hyvä niin, että ui, muuten olisi voinut päästä hengestään. En minä kyytä muulloin tapa, paitsi jos tuppaa ihan pihaan.

Toivottavasti ei kesällä puraise minua, kun olen marjassa. Parasta kait olla luottamatta kyykäärmeen muistiin.

Järven pinta välkehtii auringossa. On tyyni, ei värettäkään veden pinnalla. Katiskat ovat järven vastapuolella,
Käki kukkuu taas. Siitä soutaja saa rytmin airon vetoihin.
Joutsenet uivat pesimispaikkansa tuntumassa. Tarkkailevat vesillä liikkujaa.

Keskellä järveä katselen ympärilleni. On uskomattoman kaunista katsoinpa minne päin tahansa. Lähivaarat heijastuvat veteen. Airojen liike on saanut jo pientä väreilyä veden pintaan.

Katiskat ovat unohtunet hetkeksi. Maiseman lumo herkistää.
Sitten kuuluu korvan juuresta ininää. Se on herätys todellisuuteen.
Itikat ovat saapuneet.

Armas toukokuu

Oi kevät ja armas toukokuu.
Vapusta se alkoi ja on kiirehtinyt jo puoliväliin hirmuisella kiireellä.
Karsikonperälläkään ei lumia enää näe. Koivut vihertävät hennosti ja lähiseudun vanhat viljelemättömät pellot työntävät horsmaa, niittyleinikkiä ja metsäkurjenpolvea. Uuden kasvuston alle alkaa peittyä lumesta vastikään paljastunut maa.

Ei aikaakaan, kun pellot ovat kauniita kukkameriä.
Hyvä niin. Luonnonkukkaset, juuri nuo "rikkaruohot" kestävät kylmää ja minä tyydyn mielelläni niihin. En mene enää puutarhalle kukkaostoksille.

Talven jälkeen on hienoa pakata reppu ja etsiä polun pää.
Puikkelehtikoon polku sitten vaaran rinteillä tai suolla, niin se on aina yhtä mielenkiintoinen.
Kevät näkyy kaikkialla. Se tuoksuu ja kuuluu kaikkialla.

Menneen viikon toukokuisilla retkillä tunsin sukeltavani luonnon satumaahan. Koin olevani kuin Liisa Ihmemaassa. 

Luonto tekee vahvaa heräämistä. Tavallaan minäkin, vaikken varsinaisesti talvella "hidastukaan" 

.

Pitkospuilla on helppo liikkua.
Suot ovat vielä niin märkiä, etteivät saappaanvarret aina riittäisi. Tuo metsän rajassa oleva pikku lato tarjosi mainion taukopaikan. Saman oli huomannut västäräkkikin, joka parhaillaan rakenteli omaa pesää ladon kurkihirren alle.
Se liikkui levottomasti pitkoksilla keräämänsä heinätupsu nokassa, kun ei rohjennut livahtaa rakennukselleen.
Tunkeilijoiden oli parasta jatkaa matkaa ja antaa västäräkeille rauha.

Tiltaltti ei hievahtanutkaan pesästään, vaikka tovin tuijoteltiin silmästä silmään. En lintua varmuudella tunne, mutta google ja lintukirja ovat sitä mieltä, että tiltaltti saattaisi olla.

Nokipannulla kahvit.
Veden kiehahtamista ootellessa katse vaeltelee taivaalla sallien ajatusten tehdä omia retkiään.
Tuuli tupsauttaa nuotiosavut silmiin yleensä silloin, kun ei ainakaaan pitäisi.
Totta kai höystöt ryöpsähtävät yli.
Kummaa, vaikka omalla nuotiolla istuu, niin savu käy silmiin. Tavallisesti kai vieraan nuotiolla saa savut silmiinsä varsinkin, jos ei huomaa kysyä lupaa tulla tulistelemaan.

 Vielä silmäys lammen yli ja kotimatkaa voi alkaa.

Jäät lähtevät ja katiskat vesiin

Jääpeite on sulamssa.
Sen verran on jo rantaporeita, että katiskan saisi pyytämään.
Järvi vain ei tunne rajojaan ja tulvii suolle. Kuitenkin routaa löytyy jalan alta, ettei saapas uppoa liikaa.
Jolla löytyy ehjänä rannan hatarasta talvisäilöstään ja kohta ovat katiskat järvessä.

Aurinko paistaa lämpimästi ja kalalokit metelöivät. Sekaan sopi välillä kuikan huutokin. Etäältä tilannetta tarkkailevat joutsenet.
Toiveissa on siis saada ahvenia, kenties myös haukia. Olisi taas pihapiirin korpeille perkuujätteitä. Kovin ahneesti ne käyvät tekemässä kaarroksen tutkiakseen, onko lumivallille ilmestynyt ruokaa.
Kerta kerralta rohkeammiksikin tulevat.
Komeita lintuja.

Viikolla löysin kananmunien joukosta yhden pilaantuneen ja epäilin, että saattaisi olla joku toinenkin. Niinpä vein puolisen tusinaa kananmunaa  hangelle.

 

Ihmettelin aamulla, mihin oli puolikennollista kananmunia kadonnut niin täydellisesti, ettei yhtään kuorta edes ollut jäänyt. En kait ihmettele enää, sillä noin komean nokan otteessa kananmuna kyllä pysyy.

Oravat pysyvät lintujen ruokintapaikan vakivierailijoina. Ihan liikaa niitä on edelleen ja kohta vielä enemmän, sillä pihakuusessa on pesä.
Saattaa olla juuri sen pesän emo-orava, jonka edesottamuksia päivällä seurasin. Se söi ja söi.
Ahtoi suunsa täyteen. Viipotti pois ja tuli takaisin.
Pahastui, kun rupesin juttelemaan sille. Paiskoi häntäänsä, muttei voinut äännellä, muuten suu olisi tyhjentynyt ja minä olisin sanonut sille - ähä kutti, ahneella on....

Karsikonperältä kevätleikkeitä

Napakka koilistuuli vauhditti eilen kevään edistymistä.
Vaikka oli koilistuuli, niin kuitenkin lämmin. Se kuivatti hetkessä koneellisen pyykiä ja sai sen tuoksumaan ihanasti keväältä.
Isoin vaiva oli lapioida kulkureitti pyykinkuivaustelineelle.

Karvahattu ja villapipo joutivat seuraavaan koneelliseen ja minulle lippis. Se vanha ja reissuissa kulahtanut. Päähineen vaihdon myötä tuntui kevätkin taas harpanneen lisäloikan. Oli mukavaa nyhtää ponnaria lippiksen reiästä vapaaksi.
Kaukana kuitenkin ne ajat, kun sai vappuna pukeutua kesämekkoon, polvisukkiin ja lakerikenkiin. Nyt ei tule kuuloonkaan. Eipä minulla ole kesämekkoa, ei yhtään paria polvisukkia, eikä liioin nappaskenkiä. Kumisaappaat ovat itselleni varma vapun valinta.

Edellisellä viikolla oli linnunpönttöjen siivoustalkoot.
Se onnistui parhaiten kantohangen aikana. Linnut eivät ole vielä innokkaasti pihan pesäpaikkoja tutkailleet, joten ei olla myöhässä.
Pönttöjä siivotessa syttyi into rakentaa muutama lisää.
Siis toimeen.
Ihan ite naulasin valmiiksi sahatut laudat pönntöaihioksi. Katot ja pohjat sain "tilauksesta" ja lopuksi urakointi kökötti pöydällä x kolme.
Yhtään pihan pönttöä ei ole varattu, mutta katselmuksia on tehty..

Vaikka lumet ovat sulaneet hopulla, niin hiukan oli autettava.
Polttopuiden sirkkelöiminen pitäisi saada alkuun, joten konevoimat töihin ja lumet lingolla vähemmäksi rankapinon vierestä.

Pihassa on lätäköitä.
Saappaankärki on loistava työväline lätäköiden yhdistämiseen ja vesivirtojen ohjailuun ojaa kohti Käteen sopivalla karahkalla voi vielä työtä viimeistellä ja kohta piha näyttää maailman kartalta.

Hauskaa Wappua !

Keväthuumaa ootellessa

Edellisen viikon avainsana oli kimaltavat hanget, jotka olivat terästä.
Tosin hankipäiviä ennen sataa ryöpsäytti kunnolla lunta ja pihan pikkutirpat olivat hädissään. Se vähäinen nokittavissa oleva ruoka oli kadonnut lumen alle.
Meillä lähdettiin auringonkukkasiemenostoksille ja linnut kiitti. Syötyään kyllikseen peipotkin pyrähtivät männyn oksalle. Päät nuokkuen ottivat unosia.

Olen kertonut, että kotikylääni ympäröivät noin 300 metrin korkuiset vaarat usealta kantilta. Pakkasaamuina on suorastaan vaikeaa valita vaara, jolle nousta. Nyt sai unohtaa sukset ja lumikengät, hanki kesti.
Ylös kapuamista varten kävelysauvat olivat oiva apu, enkä unohtanut ottaa reppua, en myöskään sinne vesipulloa ja banaania.

Olen rehkinyt noille vaaroille itseni kesällä, koivujen ollessa lehdessä. Samoin syksyisin maiseman kylpiessä ruskaväreissä, mutta nyt ensimmäinen kerta, kun saatoin silmäillä maisemia talviasussaan, enkä pettynyt.
Aavistuksen havaitsin koivikkoalueilla koivujen silmut jo turvonneiksi. Kevät on hiipimässä Varpuvaaralle.

Toisen reippaan pakkasyön jälkeen oli vuorossa Kärryn "valloitus".
Päivittäin sen huippua katselen ikkunastani. Milloin sitä hyväilevät raskaat tummat pilvet, milloin sakea usva kietoon sen syleilyynsä.  Nyt hohtaa hanki valkoisena ja niin houkuttavana. Minä vastaan tähän kutsuun.
Aamuvarhaisella on turkasen kylmää ja suon yli on paras askeltaa reippaasti. En malta kuitenkaan olla pysähtymättä kuuntelemaan teerien pulputusta.

Kansallispuiston rajalle asti nousuväylä on paikoin merkattua kesäistä polkupyöräreittiä. Sitten tulee eteen tenkka poo.
Rajalta ylöspäin on vastassa aarnimetsä, tiheä, kuin mikä.
Tuumaustauolla hörpin vettäni ja haukkaan banaania. Nojailen kävelysauvoihin ja ihmettelen ihastuneena maisemaa, mikä levittäytyy eteen kuin tarjottimelle.

Seison Kärryn rinteellä.
Tuolla kaukana alhaalla on minun kotini. Vasemmalla Pikku-Syötteen rinteitä, sitten lumisena taivaanrannalle piirtyy Iso-Syöte, edessään Varpuvaara ja oikealla Teerivaara tuplahuippuineen.

Ylärinteellä näkyy vain ikihonkia, -kuusia. Raskaasti on tapionkylvöä ja pudonneiden tykkyjen muodostamia möykkyjä. Juuri ja juuri aurinko pääsee puiden lomasta pilkahtamaan. Maisema muuttuu pimeäksi, mitä syvemmälle painun metsään.

 Kärryn huippua ei näy.
Arvelen, että sinne on vielä paljon matkaa. Liikkuminen käy vaivaloiseksi, kun alkaa upottaa. Lopulta jokaisen kookkaan lumikasan alla nukkuu karhu! Myös isoja tassun jälkiä alkaa näkyä liikaa. Susiako liikkeellä!

Heh, heh, mässäilen mielikuvituksellani. Karhut nukkuvat vielä, enkä varmasti susiakaan kohtaa, mutta ilveksen jälkiä ne saattoivat olla. Olivat jotenkin ison kissan tassun oloisia ja poukkoilivat siellä täällä. Ei edennyt jälkirivistö helminauhan lailla, jollaisen kettu jättää jolkotellessaan kiireettömästi.

Kärry jäi huiputtamatta. Jäi haastetta kesälle.
Koskapa en päässyt Kärryn kanssa tavoitteeseen, niin paras siirtyä tasamaalle.
Pärjänjoella on aina mukavaa piipahtaa. Joki ei ole vielä kokonaan sula, mutta solisee kevätriemuaan. Viikonloppuhoitokoiran kanssa sitä nauttien kuunneltiin. Koiralla teki mieli ylittää silta, minulla ei.
Näytti niin paljon huterammalta, mitä lumen aikana konsanaan.

Kotipihan koivusta otin alkuviikolla koivunoksia maljakkoon ja neljän päivän kuluttua niihen puhkesi hiirenkorvat. Se tietää sitä, että meidän pihakoivu on toukokuun puolivälissä hiirenkorvilla.

Kyllä keväthuumaa alkaa hiipiä vartaloon.