Kevättalven kuulumisia Karsikonperältä

Lunta, liikuntaa, leppoisaa luppoilua.
Semmoisena on Karsikonperän talvi edennyt. Harmaan pilvisiä päiviä ja lumisateita on piisannut. Toki sekaan sopii silloin tällöin jokunen aurinkopäivä ja se, jos mikä saa aikaan ihmeellisen poltteen lähteä hangille. Yöpakkasia on ollut, mutta hanki ei kanna kävelijää.

Liian usein ovat lumikenkäni joutuneet norkoilemaan terassin portailla, maastosukset vajan seinää vasten. Niiden ohi kulkiessani olen kuulevinani, joko nyt? Joko tänään?
En ole usein vastannut liikuntavälineiden kutsuun. Luppoilu, lorviminen on ollut kova sana. Nautinnollisempaa.
Vaan annas olla, kun alkaa kantohankien houkutus. Silloin en saa pidäteltyä itseäni. Aamuvarhaisella jo liikkeelle, että tarpeeksi paljon ennättää

En aivan läpeensä ole päiviä makoillut.
Koroumassa tuli patikoitua talvipolku ja ihailtua komeita "jäävuoria" Paljon oli väkeä liikkeellä, varmaankin syystä, että talvipolku oli käveltävissä ilman lumikenkiä. Vietävän liukas vain, mikä lisäsi vaikeuskerrointa vähintään tuplasti. Nähtävää piisasi, mutta aurinko verotti osansa pysyttelemällä pilvessä.

Myös viime viikkoiselta Riisitunturin retkeltä odotin paljon. Mielessäni jo kuvittelin laataavani koneelle upeita auringonlaskukuvia. Nuolaisin, ennen kuin tipahti. Huti tuli.

Heti tunturin juurelle päästyä alkoi taivaalle kerääntyä pilviä.
Alkuun polku esittäytyi alkuun leveänä baanana, jota tunturituuli vinhasti piiskasi saaden irtolumen pöllyämään.
Vedin karvahattua vain tiukemmalle. Ylös kiiveten kulku sujui hyvin, mutta tilanne muuttui kuitenkin alaspäin matkatessa.
Polku katosi.
Paikoin näkyi hiihtäjien latua metrin verran. Paikoin lumikenkäilöiden jälkiä, paikoin vain sileä tunrurin rinne,
Vaikka olen reitin kulkenut puolenkymmentä kertaa, niin kovin vieraalta se alkoi tuntua.

Hetken käväsi mielessä, josko pitää palata tulojälkiä myöten takaisin. Ei palattu, mutta selkeästi valkeni, että pienestä on todellinen eksyminen tunturissa kiinni.

Missä pilvet hyväilevät maata,

missä tunturin laki sukeltaa pilviin,

on kaukana kaikki muu.

Kaunis ja karu luonto

ei armoa tunne,

ei kartta, ei kompassi paljon auta,

jos ei tiedä,

mistä on lähtenyt,

minne menossa.

Harhaluuloa, toiveajattelua vain,

että kaikki polut johtaisivat

autiotuvalle,

mutta valkean poron voi silloin kohdata.

Lisää seikkalumieltä hain toissa päivänä, kun hiihtelin päivittämässä muistikuvia (myös napsin kameraan kuvia) maisemistani. Hiihdin läpi Honkisuon, ihailin Kärryvaaraa ja suunnistin Myllyojalle. Tammukkaoja huilii vielä monin paikoin vankan lumipeiton alla.
Mieli teki ylittää oja, mutten halunnut kastella suksiani ja hiihdin pikku sillalle.

Ei ihan suit sait sujunut tuostakaan päästä yli. Pääsin kuin pääsinkin.

Hyvää pääsiäisviikkoa ja Pääsiäisen aikaa teille hyvät lukijani.

Aurinko armas

Ennen loppumistaan marraskuu heltyi. Antoi auringon mollottaa kokonaisen päivän, siis lähes neljä tuntia täydeltä terältä. Se tunti suorastaan juhlalta.
Aamun hämärissä pakkasmittari näytti -15 astetta ja lumi narskui jalan alla juuri niin kuin talvella pitääkin. Auton ovetkin olivat jäässä.
Metsäisellä tiellä aurinko teki verkkaista nousuaan. Väritti kylmän, pimeän ja vielä nukkuvan metsänrannan lämpimään punaansa.

Kauppareissu venyi, sillä kiinnosti kovasti lähteä katsomaan, miltä Korouoman Koivuköngäs näyttäsi ison veden aikana. Autolta oli lyhyt matka köngäälle ja jo muutaman sadan metrin päähän kuului veden pauhu. Polku ei ollut onneksi liukas, vaikka olikin paikoin jäinen. Ehkä päivän pari taaksepäin oli ollut liukaskin, sillä jäljistä päätellen poro oli liukastunut ja toisaalla huvituin huomatessani, että porot olivat nousseet portaille kapuamaan rintettä ylöspäin.

Tuosta porot olivat kiivenneet rappusia rappusia myöten.

Köngäs pauhasi. Se oli saanut valtavat jääpaakut rantamilleen ja kietonut rannan puut huurteeseen.

Auringon valo ei päässyt alas kanjoniin, vain puiden latvat saivat valohoitoa. Sormiin kävi kostea kylmyys, kuvaaminen loppui lyhyeen.

Koivuköngäältä oli lyhyt matka Korouoman tunnetuimmalle kiipeilyjääseinälle, Ruskea virralle. Nyt seinä ei ollut aivan kauttaaltaan ennättänyt jäätyä, mutta hyvää vauhtia jäätymässä. Toivoin, että aurinko olisi osunut säteillään jäähän, mutta sen kaari kulki liian matalalla, kanjoni jää auttamattomasti varjoon.

Kotimatkalla tuli käytyä kaupassakin, löytyi Huopasta Lovikkakintaisiin ja seiskaveikkaa sukkia varten. Kello oli vasta varttia vaille kolme, mutta aurinko suunnitteli mailleen hiipumista.

Kun aurinko laski, oli täysikuun vuoro nousta valottamaan.