Kummallista, miten viime aikoina vanhat asiat välähtävät
usein mieleen.
Joulun läheisyyskö siihen vaikuttaa?
Ehkä? Ehkä se on ikäkysymyskin.
Pihakuusta istuttaessa mietin lapsuuskodin pihakuusia ja huomasin
toivovani omalle kuusellenikin yhtä pitkää elämää.
Joululiinoja ja kynttelikköä
asetellessa ajattelin vanhempiani. Joulupukkikuvia työstäessä väistämättä
mielessä kävivät ne pahvinaamat, joita lapsena pelkäsin.
Kalannin kirkon kuvaa
katsoessa palasin kolmenkymmenen vuoden takaiseen jouluaamuun valmiina lähtemään
kirkkoon.
Pitkä matka lumisen metsän läpi oli elämys. Kapea metsäautotie,
neitseellinen uusi lumi ja koko matkan ajan satoi lisää.
Kalannin pieni kirkko oli tupaten täynnä. Pakosta jäätiin ovensuuhun.
Katselin lepattavia kattokruunukynttilöitä, kun urkumusiikki ja Enkeli taivaan kajahtivat
kirkossa.
Muistot on ihmismielen rikkautta.
♫ ♪♪







