Näytetään tekstit, joissa on tunniste tähti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tähti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Tontun ovi




Tontun ovi

Riihitonttu on mielissään, kun saa jättää riihikolonsa ja muuttaa ihmisasumukseen.
Tupaan oli rakennettu hänelle varta vasten oma kulkutie.

Itse emäntä laittoi  toimeksi saadessaan ällin, että  jokaisen itseään kunnioittavan talon tulee huolehtia haltiatontuistaan ja osoittaa heille kiitollisuuttaan.
Tontun kodiksi valikoitui pirtistä huomaamaton soppi, mutta ovea se kaipasi.
  
Emäntä suunnitteli, hankki vaneria, ruuveja ja saranat.  Lisäksi kynnysmaton ja ovikranssin näin joulun ajaksi. Itse hän oli mestarina, paitsi lasimestariksi ei olisi hyövännyt ruveta.
 
Herttileijaa, eihän nyt riihitontun asuntoon ovi-ikkunoita, eihän tottu salli  tupaansakaan ikkunoita! Kerrankos sitä tekevälle virheitä sattuu. Emäntä hankki uutta vaneria ja peitti lasit. 

Riihitotusta tuli koko kodin yleistonttu.

♥
Krapu 52, annetut sanat: lasimestari, emäntä, tonttu.
Krapu on otsikko mukaanlukien sadansanan teksti. SusuPetalin ja Caran blogeissa on krapuilijoiden linkkilista.

                                                         Hyvää joulua ♥


maanantai 19. joulukuuta 2016

Joulukuu 19




Haen varastosta joulukoristeiden laatikon.

Ulospäin se näyttää melkoiselta Pandoran lippaalta. Päältä pullottava, useaan otteeseen teippailtu pahvilaatikko, josta on monet kerrat revitty teipit pois ja teipattu taas uudelleen. 
Kuitenkin kasassa.

Tänä vuonna kaikessa kodin joulukoristelussa toteutan ajatusta: vähän on enemmän.
Vedän mattoveitsellä laatikon teipit halki.
                               
Ripustan keittiön ikkunaan joulutähden. Pojan tekemän. Puisen. 
Kauneimman, mitä minulla on.
Pöydälle, äidin kutoman pellavaliinan päälle isältä saamani patinoituneen, 5-sakaraisen kynttilänjalan ja siihen valkoiset kynttilät.  
Enkelikelloon ei löydy kynttilöitä, ehkä kyläkaupassa voisi olla.  Jos ei, niin laitan lasimaljakkoon joulupalloja.

Sitten suljen maalarinteipillä laatikon. En muista sen kaikkea sisältöä, mutten halua penkoa enempää.

Joulun jälkeen pääsen vähemmällä.

♪ ♫ ♫