maanantai 6. elokuuta 2012

Karsikonperällä

Tuulen vire tuo suon tuoksuja nenään. Angervot ovat täydessä kukassa ja hirvensäärinurmi huojuu metsäaukeilla punertavina mattoina. Mukavaa semmoisen maiseman läpi on kulkea joelle, milloin pyörällä, milloin jalan. Milloin kameran kanssa, milloin reppuselässä, jossa on kalavehkeet.

Kesä on ollut oikukas ja kummallinen. Liiemmin se ei ole lämpöjään pohjoisemmassa tuhlannut. No, säät ovat olleet, mitä ovat. Mielelläni olisin kuitenkin halunnut talsia hillasoilla keräämässä sitä herkkua talveksikin. Nyt olen hädin tuskin löytänyt marjan tahi toisen maistiaiseksi. Tai kuvattavaksi.



Ei ollut mustikkareissunikaan järin antoisa. Muuten kyllä, muttei mustikoiden puolesta. Vain parisen litraa kolmen tunnin ahkeruudella. Silmän ruokaa oli sitäkin runsaammin tarjolla. En väsy katselemaan vaaran rinteeltä avautuvaa maisemaa. Se on niin avara ja samalla kaunis. Tuulenhenki pitää itikat loitolla, muuten niiden kanssa on ollut olemista. Kovin hanakasti ne eivät minusta välitä, mutta niiden ininäkin osaa kiusata. "Ohvia" on kulunut. Joskus sivelen ihoon myös kylmäpuristettua ruokaöljyä, ei itikat siitäkään tykkää, iho sitä vastoin kyllä.



Ehkä koriin kertyi siksi vain vähän mustikkaa, kun innostuin virittämään kameraa sinne ja tänne kantojen päälle, saadakseni myös itseäni joihinkin kuviin itselaukaisulla.

Yksin ollessa, omat ajatukset seurana tulee usein mieleen "entinen elämä" lounaisessa Suomessa. Se on vielä niin lähellä, vajaan vuoden takana, joten haikeus yllättää aika ajoin. Monen kymmenen vuoden muistot tallentuvat omiin lokeroihinsa, josta nousevat yllättäen mieleen ja kostuttavat silmänurkat.
Sinänsä muutto on ollut oikea ratkaisu. Ei kahden kodin, varsinaisen ja vapaa-ajan, väliä ollut pidemmän päälle innostavaa matkustaa. Tavattoman kalliiksikin alkoi tulla.
Luulen, että olen pohjimmiltani niin porojen sukua, että mitään sopeutumisvaikeuksia ei ole ollut. Välimatkat joka paikkaan on pitkät, tai miten sen ottaa. Toisaalta joka paikkaan on lyhyt matka! Pitkän kevään hidasta kääntymistä kesäksi oli upeaa seurata. Koivujen hiirenkorvat putkahtivat lopulta hetkessä lehdiksi. Juhannusruusu sai kukkansa auki vasta heinäkuun puolen välin jälkeen. Kulleroniityt olivat ihania.
Orava on saanut viisi poikastaan vilistämään pihalle, samoin sinitiaiset ruokkivat toista poikuettaan. Pyyemo ohjailee poikasiaan maantien yli tämän tästä. Liekö niillä pesä toisella puolen tietä ja ruokapaikat toisella.
Minä tunnustaudun porofaniksi. En pistä lainkaan pahakseni, vaikka tuvan pöydän ääressä istuessani havahdun siihen, kun poro vasoineen kävelee terassin portailla ja katselemme tovin aikaa toisiamme silmiin. Että poroilla voikin olla kauniit silmät! Ilokseni vasatkin on tuotu pihaan ja poron kellon kilinä on musiikkia.




18 kommenttia:

  1. Haa, jess, ihanaa, olet taas remmissä. Nyt pistän sinut oitis "liekaan" tuonne suosikkeihini ja kiinnitän itseni lukijoihisi. =DD
    Sitten vasta lukemaan postauksiasi ;)

    Eihän sulla ollutkaan vielä lukijapalkkia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa on itsestänikin olla taas remmissä, mutta kesken tämä on vielä. Ei suju ihan kuin tanssi. Ajallaan ehkä se lukijapalkkikin tulee. Nyt painiskelen profiilikuvan kanssa?

      Poista
  2. Minustakin olisi aivan upeaa katsoa poroa silmiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään ihan mahottomasti poroista.

      Poista
  3. Hieno reissu! Lakkaa en ole tainnu koskaan nähdä, kerran kukan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi, että nämä reissut näillä aavoilla soilla ja vaarojen rinteillä ovat upeita.
      Lakan=hillan kukinta on kaunis, kun suot on valkeanaan, myös tuppivaihe, kun marja on raakileena on silmällä nätti, mutta yliveto on tämä kypsä itse hilla.

      Poista
  4. Onpa hienoa, että jatkat kuitenkin. Minusta olisi ollut tosi surullista, jos olisit antanut periksi. On niin mielenkiintoista lukea ja katsoa tekemistä ja terveisiä sieltä kaukaa.
    Alusta jouduin minäkin aloittamaan, mutta kyllähän me pian saadaan blogi jo pitkälle.
    Aikamoinen kesä on ollut täälläkin, uusi kasvihuone on tuottanut hyvin kurkkuja ja tomaatteja, mutta kyllä liian kosteaa on ollut. Kasvihuone ja muukin puutarha itkee kosteuttaan.
    Kesän toivo on elokuussa ja kauniissa syksyssä. Se on siellä varmaan erityisen kaunis, jos ilmat kuivuisivat.
    Kaikkea hyvää sinulle, terveisin Uuna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa kaiketi ilman blogittelua enää olla. Tosin valitettavan harvoin saan sinne mitään aikaseksi, ehkä osin siksikin, että mokkulan kanssa on vähän niin ja näin. Katkoksia aivan liikaa ja ne tahtoo kypsyttää.
      Tämä uuden alku on minulle vähän hankalaa, taito puuttuu, mutta yritystä vissiin sitäkin enemmän.
      Lounaisen maankolkan kesän kulkua on tullut seurattua, myös postauksiasi. Kasvihuoneesi on kuin karamelli, niin nätti päällepäinkin. Omaa kasvihuonetta kaipaan joskus, varsinkin, kun saa lähteä 35 kilsan päähän ostamaan tilliä, kun ahvenet on saanut kalakeittoaan varten.
      Syksypuolelle ollaan vääjäämättä siirtymässä, katselin tänään, miten koivuista osa rupeaa samaan kellansävyjä lehvistöönsä.
      Kiitos terveisistä, kaunista elokuuta sinulle.

      Poista
  5. Kivaa, kun jatkat, oikein riemastuin kommentistasi!!
    Hankalaa tämä on aluksi, mutta sinun näppäryydelläsi olet kohta enemmän sinut tämän blogin kanssa kuin minä. Uudet kivat blogiystävät ovat minua neuvoneet jopa tuon hankalan sanavahvistuksen poistamisen kanssa. Myönnän kyllä, että vuodatus oli yksinkertaisempi, ja siitä tykkäsin. Ehkä vielä sieläkin bloggailen, aika näyttää.

    Tämä kesä taitaa olla ensimmäinen, että en ole käynyt hillasuolla. Mustikoita olen jonkin verran poiminut. Tuo hilla on niin herkullisen näköinen, että melekeen tunnen sen maun suussasni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, alusta olen jotenkin selvinnyt ja mukavaa on itsestänikin, että bloggaan jälleen. Vuodatus ei huoli edelleenkään minun kuviani, se oli loppuniitti minun vuodatus-blogille.
      Hillasoita olen ravannut, vaan hillaa en ole saanut, kuin maistiaiset.

      Poista
  6. Sinulla on ihanat porot, hienot maisemat ja avaruutta. Minulla pieni tontti, kanat, mettiset jne. Luulen että olemme kumpainenkin onnellisia tahoillamma ja mukava, kun jatkat bloggerissa.
    Kai tämä blogimaailma on niin antavaa, ettei täältä poiskaan voi olla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, näinhän se on. Sinulla on tontti ja rakkaat eläimesi, oikeastaan minulla vain avarat näkymät portiltani, porot ovat ohikulkijoita, mutta tavallaan pidän niitä kotieläiminäni.

      Poista
  7. Ennätin jo murehtia "Pollen suurien saappaiden" katoamista.
    Hienoa, että jatkat bloggailua ja pääsen taas mukaan tarinoihisi ja kauniisiin maisemiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän työlästä oli saada aikaseksi uusi blogi, yritystä enemmän, kuin taitoa, mutta hioskelen ulkoasua pikkuhiljaa. Tervetuloa vaan vierailemaan.

      Poista
  8. Ihmettelet varmaan, miksi Uunan kohdalle on tullut tuollainen huutomerkki. Se tarkoittaa, ettei blogia ole enää olemassa. Olen näköjään siirtymässä kohti syksyä, koska sanat aivan hyppivät syliin, lähes silmille. En voi tehdä kaikkea, ei millään aika riitä, siksi olen tiivistänyt blogit niin, että Siira kuvaa ja Runokivi on uusi tekstiin perustuva blogi, mutta sielläkin Siira on kirjoittajana, niin ei tarvitse koko aikaa kirjautua ulos ja sisään. (http://runokivi.blogspot.fi)
    Harmittaa että turhaan aloitin uuden Uunan, koska Siiran blogi on jo hyvässä alussa ja Siiran pidän kuitenkin jo mandaloittenkin takia. Piipahdapa joskus lukemaan runo iltapuhteeksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tainnut ehtiä vielä ihmettelemään. Toki poikkean uutukaiseesi tutustumassa, se on varmaa, kiitos vain kutsusta.

      Poista
  9. Ihanaa, että jatkat ja olet täällä!!!

    Vai porojen sukua! Sitten olet oikeassa paikassa, sydän sen tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kivaa on jatkaa, vaikka töitä tämä alku on teetättänyt. Luulen kyllä vahvasti, että olen oikeassa paikassa täällä erämaan syrjällä erakoitumassa. Viihdyn.

      Poista