Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Ihmettelyn aihetta..



...antaa kuusi. Sinnikäs kuusi, joka pitää yhä neulasensa vihreinä, vaikka kaadettiin pihajoulukuuseksi jo viime vuoden marraskuun puolivälissä, jolloin kuusi iskettiin routaiseen maahan lapiolla ja rautakangella kaivettuun reikään ja sai silloin oksilleen kynttilät. Joulukuusen virkaa se kantoi helmikuulle saakka valaisten kynttilöillään kaamospimeää pihaa. Sitten napsautin sähköt kynttilöistä, mutta itse kynttilät saattoin riisua vasta toukokuulla, kun lumet ja jää olivat kuusen juurilta ja ympäristöstä sulaneet, että sai myös sähköjohdon kerittyä pois. Kuusi oli tuolloin niin tomerasti pystyssä, ettei sitä saanut maasta irti, joten se sai luvan jäädä paikalleen, kunnes alkaisi varistaa neulasiaan.
Joskus keskikesällä katsoin, että sille on ilmestynyt uutta kasvua ja se kasvaa yhä ja on vihreä, tosin lähinnä runkoa olevista oksista alkavat neulaset varista.


En minä millään henno kuustani repiä olemattomilta juuriltaan ja ruveta sahaamaan polttopuiksi, kun se on noin ihailtavan periksiantamaton. Aamulla mustikoita kerätessäni sen ympäriltä jutustelin sille, että kynttilät saa ilman muuta tulevaksikin jouluksi, jos jaksaa sinnitellä sinne saakka.



Tuossa rakennuksen vasemmalla puolella kuuseni kököttää, hieman kallistuneena, mutta yhtä elävän näköisenä, kuin juurillaankin olevat kuuset. Minua ihmetyttää puu, joka on elävän näköinen, vaikkei sillä ole ollut juuria kahdeksaan kuukauteen!

maanantai 6. elokuuta 2012

Karsikonperällä

Tuulen vire tuo suon tuoksuja nenään. Angervot ovat täydessä kukassa ja hirvensäärinurmi huojuu metsäaukeilla punertavina mattoina. Mukavaa semmoisen maiseman läpi on kulkea joelle, milloin pyörällä, milloin jalan. Milloin kameran kanssa, milloin reppuselässä, jossa on kalavehkeet.

Kesä on ollut oikukas ja kummallinen. Liiemmin se ei ole lämpöjään pohjoisemmassa tuhlannut. No, säät ovat olleet, mitä ovat. Mielelläni olisin kuitenkin halunnut talsia hillasoilla keräämässä sitä herkkua talveksikin. Nyt olen hädin tuskin löytänyt marjan tahi toisen maistiaiseksi. Tai kuvattavaksi.



Ei ollut mustikkareissunikaan järin antoisa. Muuten kyllä, muttei mustikoiden puolesta. Vain parisen litraa kolmen tunnin ahkeruudella. Silmän ruokaa oli sitäkin runsaammin tarjolla. En väsy katselemaan vaaran rinteeltä avautuvaa maisemaa. Se on niin avara ja samalla kaunis. Tuulenhenki pitää itikat loitolla, muuten niiden kanssa on ollut olemista. Kovin hanakasti ne eivät minusta välitä, mutta niiden ininäkin osaa kiusata. "Ohvia" on kulunut. Joskus sivelen ihoon myös kylmäpuristettua ruokaöljyä, ei itikat siitäkään tykkää, iho sitä vastoin kyllä.



Ehkä koriin kertyi siksi vain vähän mustikkaa, kun innostuin virittämään kameraa sinne ja tänne kantojen päälle, saadakseni myös itseäni joihinkin kuviin itselaukaisulla.

Yksin ollessa, omat ajatukset seurana tulee usein mieleen "entinen elämä" lounaisessa Suomessa. Se on vielä niin lähellä, vajaan vuoden takana, joten haikeus yllättää aika ajoin. Monen kymmenen vuoden muistot tallentuvat omiin lokeroihinsa, josta nousevat yllättäen mieleen ja kostuttavat silmänurkat.
Sinänsä muutto on ollut oikea ratkaisu. Ei kahden kodin, varsinaisen ja vapaa-ajan, väliä ollut pidemmän päälle innostavaa matkustaa. Tavattoman kalliiksikin alkoi tulla.
Luulen, että olen pohjimmiltani niin porojen sukua, että mitään sopeutumisvaikeuksia ei ole ollut. Välimatkat joka paikkaan on pitkät, tai miten sen ottaa. Toisaalta joka paikkaan on lyhyt matka! Pitkän kevään hidasta kääntymistä kesäksi oli upeaa seurata. Koivujen hiirenkorvat putkahtivat lopulta hetkessä lehdiksi. Juhannusruusu sai kukkansa auki vasta heinäkuun puolen välin jälkeen. Kulleroniityt olivat ihania.
Orava on saanut viisi poikastaan vilistämään pihalle, samoin sinitiaiset ruokkivat toista poikuettaan. Pyyemo ohjailee poikasiaan maantien yli tämän tästä. Liekö niillä pesä toisella puolen tietä ja ruokapaikat toisella.
Minä tunnustaudun porofaniksi. En pistä lainkaan pahakseni, vaikka tuvan pöydän ääressä istuessani havahdun siihen, kun poro vasoineen kävelee terassin portailla ja katselemme tovin aikaa toisiamme silmiin. Että poroilla voikin olla kauniit silmät! Ilokseni vasatkin on tuotu pihaan ja poron kellon kilinä on musiikkia.