Kirjelappunen
Kesken viimeisen koulutunnin Liisa tuntee tönäisyn selässään. Hän
vilkaisee taakseen ja saa kirjelappusen.
-SAAKO TULLA HUOMENA YÖKYLÄÄN?
Luettuaan Inkan lähettämän lapun, Liisan vatsaa kouristaa. Ei hän
uskalla luvata ketään yökylään, ei ota siksi itsekään kyläkutsuja vastaan!
Tyttö rutistaa lapun taskuunsa ja päättää unohtaa sen.
Tunnin päätyttyä Liisa kiirehtii kotiin vilkaisematta taakseen.
Hänellä on paha mieli. Kotiolot eivät ole muuttuneet
sitten edellisen yökyselyn. Inkan
pitäisi tajuta, ettei Liisa voi kutsua kavereita yökylään. Hänellä ei ole omaa
huonetta. Hän jakaa vuoteensakin kahden pienemmän sisaruksen kanssa.
Mutkan takana Liisa hidastaa.
Alkanut sade kastelkoon hänet vain märäksi, niin äitikään ei huomaa itkun jälkiä.
*
Lisää krapuja, sadansanan juttuja (otsikko mukana laskuissa) löydät klikkaamalla SusuPetal ja Cara. Tällä viikolla krapu 45 ja annetut sanat, jotka pitää sisällyttää tarinaan ovat: märkä, muuttua, yökylä. Sanojen taivuttaminen sallittua.
Jotkut lapset joutuvat pienestä asti keksimään valkoisia valheita ja luovimaan eri todellisuuksien välillä. Kotona Liisa ei tietenkään halua äidin tietävän, että hänellä on mitään huolia tyttöjen kesken. Liisa joutuu aikuistumaan varhain ja kehittämään selviämiskeinoja, joista paremmissa oloissa elävät lapset eivät tiedä mitään.
VastaaPoistaKoskettava kertomus!
Tuntuu, kuin lapset, jo pienetkin jostain kumman syystä osaavat vaieta perheen sisäisistä asioista. On vahva yhteenkuuluvuus.
PoistaPerheiden lapsiluku oli vuosikymmeniä sitten isompi ja lapsille annettiin vastuuta ja vaadittiin kodin askareisiin osallistumista voimien mukaan.
Voi Liisaa ja kaikki niitä lapsia, joiden kotiin, syystä tai toisesta, ei voi tulla. Surullista.
VastaaPoistaSiinä on pienelle ihmisenalulle tasapainottelua unelmien ja arjen välimaastossa.
Koskettava krapu.
Kun palaan muistoissani viiskymmentä luvulle ja kuusikymmenluvun alkupuolelle, niin elämä oli vaatimatonta.
PoistaTosin ollessani alakoululainen en tiedä oliko kenelläkään ikäiselläni lapsella omaa huonetta. Ei semmoista osattu kaivatakaan.
Tuli oikein paha mieli Liisan puolesta. Lapselle on hirveää elää perheessä, jossa pitää taiteilla esim alkoholin tai jonkun muun vaikeuden kanssa ja jäädä pois kaikesta mitä muut lapset kokevat. Tiedän kokemuskesta, että äidille ei niitä voinut puhua.
VastaaPoistaJos tarinani siirretään tähän päivään, niin se saa aivan toisenlaiset mittasuhteet. Mutta vähän yli kuusikymmentä vuotta sitten ei ollut lainkaan poikkeuksellista, että kodissa huoneen jakoi useampi lapsi ja nukkuivatkin samassa sängyssä, vieläpä olkipatjoilla.
PoistaVoooi...minullekin tuli myötäsuru Liisan puolesta.
VastaaPoistaNykypäivän vähävaraisissa perheissä lapset ja nuoret saattavat tuntea monasti itsensä ulkopuolisiksi tässä kulutusyhteiskunnassa, jossa paremmin toimeentulevien perheiden lapset saavat kaikki härpäkkeet,joihin toisissa perheissä ei ole varaa.
Eriarvoisuutta on ollut aina. Nykyaikana se on päässyt kärjistymään suunnattomasti. Lasten kohdalla mukana on myös kiusaaminen ja siihenhän aiheita löytyy aina. Myös lasten vaatimukset ovat yleensä ottaen kasvaneet verrattuna vuosikymmenten takaisiin.
PoistaTerveellä, vahvalla itsetunnolla pärjää nykynuorikin, kun tietää olevansa aivan yhtä hyvä ja tärkeä kuin kuka muu tahansa.
Tuosta terveestä itsetunnosta olen kanssasi täysin samaa mieltä!Itse esim.pärjäsin sen avulla koulussa kun minua kiusattiin koska en meikannut,eikä minulle ostettu kalliita merkkivaatteita.Kiusaaminen ei kuitenkaan hetkauttanut minua tippaakaan,olin täysin sen yläpuolella,kiitos kotoa saadun itsetunnon.
PoistaOmalla kohdallani on ollut myös näin. Itsetuntoni oli lapsena ok, ei minuakaan kiusattu, vaikka en vaatteilla voinut elvistellä. Saavutin jonkinlaisen "aseman" olemalla hyvä urheilussa.Vaan enpä tiedä, miten niillä avuilla oisin selvinnyt tämän päivän koulumaailmassa.
PoistaAikuisena itsetuntoni ei ole enää niin vankka, huoman olevani kovin epävarma monessa asiassa.
Turhan monta Liisaa on tässäkin hyvinvointivaltiossa. Yritä siinä sitten rakentaa itseluottamusta ja uskoa parempaan huomiseen. Pienille hartioille jää liian raskas paino.
VastaaPoistaLiikuttavan surullinen Liisan tarina. Ajankohtainen aihe,taitavasti kerrottuna.
Tää aihe on varmasti nykyaikana riipaisevampi, mitä yli puoli vuosisataa sitten. Tuntuu, että nyt joukosta erottuminen on monelle kiusaamisen aihe. Eihän kukaan edelleenkään halua esitellä kavereilleen kotinsa köyhyyttä ja häpeää juovuksissa olevia vanhempiaan.
PoistaPieni Liisa ressukka <3 Ennen asuttiin ahtaasti eikä lapsilla omia huoneita ollut. Nykyään se on selviö monille lapsille ja nuorille. On surullista kun lapsi tuntee tsensä tästä syystä erilaiseksi.
VastaaPoistaMuuttuva aika sen tuomat vaatimukset kasvavat sukupolvi toiselta. Se mikä on nyt selviö, oli ennen harvinaista, jos ollenkaan.
PoistaNyt voi olla jonkun lapsen oma huone niin täynnä tavaraa, ettei sinne yökylään kaveri sopisikaan!
Tuo tarina Liisasta oli kyllä todellisuutta kauan sitten, ainakin siellä missä itse kasvoin. Ei puhettakaan että jokaisella lapsella olisi ollut oma huone tai edes oma sänky. Ja tuo olkipatja oli arkitodellisuutta. voi sitä ihanuutta kun uudet pitkät oljet laitettiin patjaan ja sitten illantullen kiivettiin sinne korkealle olkipatjan päälle. Onnaksi silloin ei tuop yökyläily ollut ollenkaan ajankohtaista, mutta kai sinne olisi sitten sovittu toisten sekaan jos olisi yökylään menty.
VastaaPoistaOikein kivaa marraskuuta sinulle Aimarii.
Juuri tuonne kauan sitten tämä tarinani ajoittuu. Kyllä minä olen ollut lapsena yökylässä, mutta vain serkkujen luona. Kesällä oli tilanne monen lapsen kohdalla toinen. Oli tilaa laajeta, saatettiin nukkua aitoissa, jopa tallin ylisillä tai jopa omin käsin rakennetussa havumajassa. Tällöin oli hauskaa kutsua yökyläläisiä.
PoistaHieno ja todentuntuinen tarina. Tuntuu, että tarinan kirjoittaminen olisi osa luovan kirjoittamisen kurssia, ainakin meillä on ollut tämäntyyppisiä tehtäviä.
VastaaPoistaUsein olen ajatellut tuota luovan kirjoittamisen kurssia. Aina on vain jäänyt toteuttamatta. Onko kurssisi netin kautta käytävä vaiko ihan jossain paikan päällä?
PoistaSamastuttava tarina, vaikka meille ei yökylään voinut pyytää ketään muista syistä. Nämä tällaiset kyläilyt ovat lapsille tärkeitä: ne ovat pieniä itsenäistymisriittejä tavallaan. Jokaiselle lapselle sellaisia soisi.
VastaaPoistaSyitä on varmaan erilaisia, miksi lapsi ei halua luokseen yläkylään ketään. Tiedän esim. että alkoholistikodin ystäväni ei koskaan ketään pyytänyt heille kylään ja kertoi syynkin - häntä hävetti
PoistaKyllä jokainen lapsi on ansainnut turvallisen lapsuuden.
Hieno krapu! Monenlaisia syitä löytyy, ettei nykyäänkään kaikki kulje yökylässä.
VastaaPoistaNäin on. On myös sellaisia niin kotona viihtyviä lapsia, etteivät vain halua olla yötä muualla. Tietävät, että ikävä tulisi heti.
PoistaÄnkesin usein serkkujen luo yökylään ja nukuttiin hyvässä sovussa 3 tyttöä samassa sängyssä. Muistan kuinka mukavaa oli ja vastaavasti serkut yöpyivät meillä. Lapsille nämä jutut ovat tärkeitä. Kun joutuu häpeämään kotiolojaan on se aika rankkaa lapselle, jää paitsi monesta asiasta.
VastaaPoistaMukavaa varmasti samanikäisen lasten yhdessäolo. Leikitkin olivat kauan sitten täysin erilaisia. Nyt jo nuortenkin lasten yhdessäolo menee liian usein kännykän naputtelun ja tietsikkapelaamiseen. Jokaisella ajalla on omat juttunsa.
PoistaYhtään yö-kylää en muista kaverin luona, mutta yön vietto puu majassa oli mahdollista.
VastaaPoistaAidolta tuntuva kertomus lapsuudesta.
Kyllä tämän kirjoitin ystävien kanssa käytyjen muistelujen pohjalta.Ei siis varsinaisesti henkilökohtainen tarina.
PoistaEn minäkään yökylässä halunnut olla. Ongelmani oli suureksi osin syöminen, olen aina ollut niin ronkeli.
kiva muistella, ton näkösii oltiin, viime kuus Suomes... lapsenlapseni kanssa, katseltiin juuriani.
VastaaPoistaTuollainen on luokkakuva -50-luvulta. Kyllä koulupäivä oli hyvin erilainen silloin, mitä nykyisin. Paljon itselläkin muistuu mieleen noilta ajoilta.
PoistaVoi juku,miten hienosti taas olet kirjoittanut aiheesta.
VastaaPoistaVarmaankaan ei voinut ystäväänsä kutsua kylään aina, mullakin sellasia kokemuksia joskus lapsuudestani. Mutta muuten siltikin on kivoja kokemuksia ystävieni ollessa yökyläsä...oltiin kesällä teltassa pihalla, tai sitten vintilläkin voitiin olla, kun isä teki meille sinne oman huoneen, se olikin luksusta se!Mutta se olikin vain kesäaikaan, talvella ei mahtunut kaverit olemaan, kun olin vielä aika nuori.Ja meitä sisaruksia oli kuitenkin 3.
Sitten kun kasvoin ja muutettiin uuteen kotiin, niin asiat sitten muuttuivat, sitten voinkin kutsua ystäviäni yökyläileen,melkein koska vain.
Mutta muistuu mieleeni eräs yökyläily ystäväni luona, jolloin pelkäsin todella paljon!
Ystäväni vanhemmat alkoivat riidellä kovasti ja kuului huutoa ja kovia ääniä, tuolien kaatumisia, yms.
Pelkäsin tosi paljon, pelkäsin itseni puolesta ja ystäväni puolesta..oli se hänellekkin todella kurjaa...mutta lopulta tuli hiljaista ja alettiin nukkkua, vaikka kauan me valvottiin ja juteltiinkin vähän kaikesta...oli kurja yökyläily!
Jäi mieleeni kauaksi aikaa ja edelleenkin sen muistan.
Hyvää marrraskuuta sinne sulle!
Lapset pitävät perheen "puolia" siis tarkoitan, etteivät hevin perheen sisäisiä asioita kerro vieraille, edes omille ystävilleen. Tietenkin tapauskohtaista.
PoistaJuuri noin itsekin muistan, miten kesällä saatettiin nukkua aitoissa, latojen ylisillä, navetan ylisillä ja miten kivaa se oli.
Kerroitko sinä omille vanhemmillesi, mitä koit yökylässä?
Oikein mukavaa marraskuuta myös itsellesi.
Minun kouluaikaani yökyläily oli harvinaista, mutta yhden yökyläilyn muistan. Pieni, harmaa mökki rannalla, jossa tupa ja kamari. Nukuimme tuvan sängyssä luokkatoverini kanssa. Tarjotun ruuankin muistan, kalakeittoa ja ruisleipää. Vaikka ulkoiset olosuhteet olivat vaatimattomat, niin tunsin oloni kotoisaksi mukavien ihmisten seurassa.
VastaaPoistaSinulle on jäänyt mukava muisto lapsuudenaikaisesta yökyläilystä.
PoistaMinulla oli vaan ne syömiset ongelma, jos yökylään lähdin, joten en juurikaan käynyt.
Kylläpä tarinasi sai ajatukseni aikoihin entisiin kun kävin kansakoulua, kävin useinkin yökylässä muutaman koulukaverin luona mutta muistaakseni meille ei tullut ketään kun oli niin hankala ja pitkä matka kulkea ja olihan meitä jo 3 sisarusta omassa huoneessa mutta ehkäpä olkipatjoja olisi ollut vieraille..en kyllä muista oikein.Olin hyvä urheilussa ja tarvittavan ärhäkkä etteivät edes pojat saaneet minua kiusattua eikä niistä kiusaamisen yrittämisistä puhuttu kotona sanaakaan. Hienosti osasit tunnelman ja tunteen saada esille, minäkin haluaisin osata
VastaaPoistaSinäkin muistat olkipatjat! Se oli sitä aikaa. Semmoisilla olen minäkin nukkunut sivusta vedettävässä sängyssä.
PoistaMaailmas on makkuu kyl, mut ei oo köyhän kattilas. Tulee mieleeni tämä mummoni legendaarinen sanonta lapsuudestani. Kaikilla ei ole samanlaista kotia, ei näinäkään päivinä.
VastaaPoistaKaikessa pätee - tasan ei käy onnen lahjat, mutta niillä, mitä meillä on, niillä on tultava toimeen.
PoistaKiitos kun jaksat aina kommentoida tekemisiäni! Itse olet kyllä ihana tarinoiden keksijä, uskomaton suorastaan. Minä en koskaan ollut missään yökylässä, johtuisko siitä että kylälle oli 10 kilsaa, riitti kun systerin kanssa nukuin samassa huoneessa, hän luki yökaudet kirjoja peiton alla taskulampun kanssa kun inhosin että pitää valoja päällä:-))
VastaaPoistaKiitos itsellesi.
PoistaHarvoja kertoja minäkään olen yökyläillyt, jotenkin kammoksuin ruokailuja. Pelotti, jo skylässä on tarjolla jotain, mitä en todellakaan voinut syödä, olin niin kranttu. Keskikouluaikana sentään muutaman kerran.