Valkoinen vankila

 

Sisäinen palo yllyttää nousemaan, vaikka toiset kääntyvät. Katselen heidän loittonevia selkiään ja jatkan hiihtämistä Vatikuruun päin.

 Vatikurussa syön eväitä katsellen eteeni levittäytyviä näkymiä. Äkkiä havahdun.  Kuvittelinko kuulevani jotain? Pienen humauksen ehkä?

  -Ehkä lumilippa ratkeilee. Ei kai keskitalvella ole lumivyöryjä? Kauhukseni tajuan, että ylempänä lumi liikkuu!

 Sujautan eväsrepun selkään ja lasken viistoon kurun oikeanpuoleista rinnettä ehtiäkseni lunta karkuun. Se kuitenkin vyöryy voimalla ohitseni.

Luulin olevani tarpeeksi sivussa raskaimmasta lumimassasta, kunnes sen laita pyyhkäisee minut alleen. Sitten pimenee ja hiljenee.

 Olen lumen vankina. En luovuta. Kaivan reittiä vaaleampana näkyvää lumikerrosta kohti. Ilmaa riittää, mutta voimat loppuvat.

Onneksi jääräpäälläkin on ystäviä.

♥

Krapu 6/23, vihjeenä alla oleva kuva.

Lisää tietoa krapukirjoittamisesta SusuPetalin blogissa.

Aamuhämärän hälvetessä

Aamuhämärän kaikotessa taivaan pilvipeitto repeilee. 

Pitkään viipynyt harmaus väistyy. Selkeää, sinistä taivasta on ilo nähdä, kuten lisääntyvää vaaleanpunaistakin pilvien reunuksissa.  Pakkasen lisääntyessä väri vahvistuu, kohta koko idän puoleinen taivas näyttää punertavalta. 

Eilisen hennon lumisateen jälkeen kaikkialla on neitseellinen valkoisuus, soratielläkin, jossa näkyy kuitenkin yhden auton jäljet. Metsä on höntylumella kuorrutettu, eikä  toissapäivän ladustani ole paljoa näkyvissä.

Sää on mitä mainioin hiihtämiseen. Tuuli uinailee vielä. Lunta on maastossa paljon, kuitenkaan suksi ei mahdottomasti uppoa.  Mutta hennoimmat koivut, ne kumartavat hyvin syvään. Tekisi mieli ravistaa lumet pois. En kuitenkaan  henno.

Pysähdyn katsomaan, kun teeri lentää ja laskeutuu hontelon männyn latvaan. Taitavaa tasapainoilua siipien kanssa, ennen kuin latva rauhoittuu keinumasta ja lintu ryhtyy aterioimaan.

Pysähtelen melko tieheään kuuntelemaan täydellistä hiljaisuutta. Vaikka yritän terästää kuuloani, paksun pipon alle ei kuulu mitään. Vuorovetoa hiihtäessä suksen alta vain pakkaslumen narina, sama kuin kävellessä. Otsatukka ja silmäripset huurtuavat, silmälasit jätin suosiolla kotiin.

Teeren lisäksi peltoaukean pajukosta säntää pakoon jänis jättäen hankeen pitkät loikkajäljet. Muitakin liikkujia on ollut. Kettu jolkotellut suoraviivaisesti, ei ilmeisesti saalista jahtaamassa. Myös viimeisiä lumisateita ennen hirvi on harpponut vanhan latuni poikki. 

Vaikka metsä on nyt hiljainen, se kätkee uskomattoman paljon elämää.  En usko ollenkaan olevani siellä yksin, vaikka kukaan ei tule tervehtimään.

Tiheä koivikko ei ole vielä selvinnyt aamuhämärästä, mutta sen läpi hiihdettyäni on valoisampaa.

Pätkän matkaa seuraan koiravaljakon reittiä lähelle jokea. Sitten seuraan Myllyojan rantoja umpihankea hiihtäen.  Osa ojasta on jäätynyt talviunille. Muistan varoa, ettei kannata mennä liian lähelle reunaa. Siinä voi odottaa yllätys.  (krapu Kylmä kylpy) Kaide puuttuu nyt kokonaan. En edes kuvitellut suksivani sillasta yli. Jänikselle silta kelpasi mainiosti.

Tämä oli eilen, toista on nyt lauantaina. 

Viime yön  vähää vaille täysikuu oli kirkkaudessaan vertaansa vaille. Hiihtoretki siinä valossa olisi kokemus. 

Kirjasin sen toivelistalleni, (talvisen issikkavaelluksen lisäksi). Nyt oli kylmä yö, ennen puoliyötä jo -25 ja nyt aamulla -28.8. Pakkasen paukkeet talohirsissä tuntuvat aina yhtä hurjalta, entä jos hirsi halkeaisi?

Talvea tämä on.  Tykyt eivät ehtineet vaaroilla kokonaan pudota, vaikka taannoin oli reipas lämpöaalto. Kuuset vain entistä solakampia lumipeiton alla.

Kamelinnahkapussukka

 Istun tunturihotellissa aamiaisella.

Kahvimuki edessäni suunnittelen 0maa päiväohjelmaani. Äkkiä minua puistattaa, kuka kulki hautani ylitse?

 Kauimmaisen pöydän takaa minua katsovat tummat silmät.

Väistän katseen. 

Mietin, tuskin turisti, ehkä polttariporukkaa. Miehen vaatetus on  kummallinen ja pikimustat hiukset roikkuvat niskassa poninhännän tapaan.

 Mieleeni tulvii kummallisia asioita. 

Ikään kuin muistoja, että olisimme tavanneet ennen, vuosisatoja sitten. Kerran myös myöhemmin, jonka jälkeen  sain Casablancasta muistoksi kamelinnahkaisen pussukan. Se on kirjeen kanssa yhä tallessa samassa kirjekuoressa, missä posti ne toi.

 Räpäytän silmiäni. Nukahdinko aamiaispöytään? 

En, kahvi ei ole kylmää, mutta kauimmainen pöytä on tyhjä.

Suunnittelemani retkiohjelman mukaan lähdin jäälinnaan. Peruin kuitenkin yövaraukseni nähtyäni huoneen jääfiguurin silmät.

 

Krapu 5/23, sanat; kylmä, kirjekuori, poninhäntä

Lisää krapuilusta SusuPetalin blogissa

Outo häiritsijä

Outo puheääni herättää Eevertin iltapäiväunilta.

Hän säikähtää pahanpäiväisesti. Hamuaa sängyn vierestä kävelykepin turvakseen. Lähtee sitten epäluuloisena ja arkaillen liikkeelle.

Sähkökatkaisijaa ei löydy ja hämärässä huoneessa kuuluu toistamiseen konemainen ääni. Hoksattuaan, mistä se tulee, Eevertti lähestyy punavaloa vilkuttavaa tummaa kapinetta ja hakkaa sen kepillään hiljaiseksi.

Tunnin päästä kotisairaanhoidosta tullaan katsomaan, mikä hätänä, kun lääkkeet ovat ottamatta. Eevertille kerrotaan, että kone on lääkerobotti, kiltti auttaja, joka huolehtii aamuisin ja iltaisin lääkkeenottamiset ja työntää lääkkeet tarjolle.

 Eevertti ihmettelee hetken uutta tekniikkaa, mutta unohtaa pian tapahtuneen, kunnes robotti muistuttaa yölääkkeistä.

Temperamenttinen Eevertti saa tarpeekseen kotirauhan häirinnästä ja raahaa vilkkuvasilmäisen otuksen saunaan rauhoittumaan.

♥

Krapu 4, sanat; epäluuloisesti, tumma, iltaisin. Krapu on sadansana teksti, jossa annetut vihjesanat mukana.

Krapuilusta lisää SusuPetalin blogissa

P.s  Mites teidän talvi? Minulla hiihtokelit, lumityöt, tykkypuiset maisemat. Muistin lapioida auki reitin hiirille, oraville, linnuille pihaterassin alle ja vastapuolelle toisen.

Possu-Peconi

Possu-Peconi

 Irmeli on pieni tyttö.

Hän asuu maatilalla, jossa kasvatetaan sikoja. Totta kai tyttö tykkää possuista, mutta silti haluaa oman ponin.

Irmeli kokeilee ratsastamista perheen mukavalla bernhardilaisrotuisella koiralla, joka tosin ei harjoittelusta tykkää, vaikka taipuukin tytön hassutuksiin.

 Sitten hevoshaaveet unohtuvat, kun Irmeli saa nimikkopossu, Peconin. Se kasvaa nopeasti isoksi ja tyttö ryhtyy opettamaan sitä ratsuksi.

 Helpolla Peconikaan ei huoli selkäänsä ketään, mutta Irmeli ei lannistu. Viimein hänen onnistuu päästä pihakarsinassa possun selkään sen sinnikkäistä vastusteluista huolimatta.

 Irmeli pysyttelee mahallaan possun selässä sen ravatessa ympyrää sika-aitauksessa, kunnes leikki saa nolon lopun.

Peconi heittää itsensä pitkälleen siansontarapakkoon ja Irmeli sukeltaa samaan velliin.

 ☻

 Krapu 3, sanat; oma, vastustella, mukava.

Krapu= 100 sanan tarina, jossa annetut vihjesanat mukana. Lisää krapuilusta SusuPetalin blogissa

Tammikuun talvea

 

Lumi narskuu saappaan alla ja villapipon saa vetää syvään korville, että tarkenee.  On kunnon talvi lumitöineen, pakkasineen. Pehmoista lunta on kahlata asti, mikä tuo lisänsä metsästä puurankoja kotiin ajaessa. Lumilapiokin muistettava ottaa mukaan.

Vain kerran olen malttanut käydä hiihtämässä. Jouluaattona. Silloin ajattelin ehtiä kotiin Turun joulurauhan julistusta näkemään. Oikaisin järven jään yli, mutta se oli virhe! Yllättäen lumen alta nousi vesi ja suksenpohjat paatuivat. Tipalle meni ehtiä ajoissa telkkarin ääreen. No. Ihan en ehtinytkään.

Pakkasmittarin lukemat ovat viime aikoina pysytelleet -15  ja -30 välillä. Rokulipäiviä on tullut, mutta ne ovat olleet vain tervetulleita. (Tämä on niitä eläkeläisen etuja.) Ei huvittanut pistää nenää ollenkaan ulos, kun mittarilukemat olivat -31 toissa  päivänä.

Kaamoshämärää riittää vielä tovi. Taivas hehkuu aamuisin, kuin myös illansuussa värikkäänä. Useana yönä on myös upea kuutamo valottamassa maisemaa. 

Pilarikuuset sojottavat upeassa tykyssä ja koivumetsiköt sädehtivät lumikiteisinä, kunnes monikymmenpäinen teeriparvi pyrähtää puiden latvustoon aamuaterialle.  Uskon sataan pääseväni laskuissa, jos linnut pysyisivät tarpeeksi kauan paikallaan. En ehdi ynnätä niitä kaikkia, kun jo pyrähtävät toisaalle, mutta paljon niitä on.

Parhaillaan sataa lunta. Hiutaleet ovat suurempia, kuin lumensydämet, kunnon pakkaslunta toistaiseksi Aamuinen tuisku ehti varistaa enimpiä lumia puiden oksilta, joten lisää sopii. Vaarojen tykkyihin tuisku ei pystynyt. Nekin kasvattavat muotojaan lisälumen sataessa.

Mutta lumisade tietää huomiseksi lumitöitä ja minä opettelen sulkemaan silmäni pihan lumitöiltä ja pitämään suuni kiinni nipotuksilta, vaikka vinot vallit kirpaisevatkin.

 

  

 

Joulusatu

Yöllä on satanut lunta.

Piha on aamulla puhtaan valkoinen ja lähimetsä kuin satumaa.

Lumen paljoutta ihastellessani harmittelen kuitenkin, miksen viitsinyt aikaisemmin hakea peltosaran takaa metsän laidalta joulukuusta. Nyt ne ovat lumen peitossa.

Saha kainalossa lähden etsimään joulupuuta ja siirryn kuusen luota toisen luo. Kiertelen ja katselen.

Viimein silmään osuu kuusi, joka näyttää lumisena hyvin sievältä. Menen sen viereen ja kopistan lumet oksilta. Katson hetken kuusta arvostelevasti ja yllätyn, kun kuusi kuiskaa hädissään tuskin kuuluvasti.

- Älä hyvä ihminen kaada minua! Kasvaisin mielelläni paljon isommaksi.

Hämmennyn.

Ei  voi olla totta! Kuin puu puhuisi? 

Taitaa olla ajatusteni kepponen. Tarkastelen kuusta toiselta, jos toiseltakin ja kelpuutan sen. Kuiskuttelusta huolimatta potkin loput lumet puun juurelta  ja kumarrun sahaamaan, mutta muutan yllättäen mieleni.

Jätän puun kaatamatta ja lähden harppomaan syvemmälle metsään.

Ravistan lumet useiden joulukuusiehdokkaiden harteilta, kunnes valitsen seuraavan sopivan ja ryhdyn sahaamaan. Kohta kuuluu taas hento ääni.

- Älä hyvä ihminen kaada minua! Kasvaisin mielelläni paljon isommaksi.

Toisen kerran! Ja kohta kolmannen kerran.

Tämä on hulluutta. Olen joutunut varmasti joulusatuun? Joka kerta, kun saha kädessä kyykistyn kuusen juurelle, se kuiskaa – älä kaada.

Lopulta en pysty kaatamaan yhtään kuusta. En tuota, en tuota, en tuotakaan. Kuvittelen jopa puiden nyökkäävän minulle kiitoksensa pelastumisestaan sahan hampailta. Ne näköjään ovat jollain konstilla pystyneet vaikuttamaan mieleeni. 

Näin uskon, mutta silti haluan kokeilla vielä kerran. Saha kädessä kumarrun muka sahaamaan, mutta puu anoo armoa.

Minä luovutan. Tuntuu, ettei sahakaan enää suostu kunnolla yhteistyöhön. Kävelen kotiin ilman kuusta ja tyydyn viettämään jouluni ilman koristeltua joulupuuta.

Lähden puutarhalle kukkaostoksilla.

Kuin ohimennen katson sivusilmällä joulukuusirivistöä. Toistaiseksi ei ostettu joulukuusi ole ollut minun juttuni, ei kai nytkään.

Olen valinnut ostoskoriin muutaman tulppaanin ja hyasintin. Maksettuani teen lähtöä, mutta joulukuusiasia askarruttaa ja vetkuttelen.

Myyjä tulee kysymään minulta, onko kuusi jo valittu?

Kauniita ne ovat. Varta vasten joulukuusiksi kasvatettuja, ajattelen itsekseni ja vastaan myyjälle kuitenkin.

-Ei! Ei ole, eikä taida tulla kuusikauppaa nytkään. Ovat liian isoja.

Myyjä poistuu ja minä toiseen suuntaan. Kohta en ole uskoa korviani, mitä takaani kuulen.

- Osta, hyvä ihminen minut. Olen joulua varten kasvanut. Jos en kenellekään kelpaa, minut silputaan pyhien jälkeen hakkeeksi ja poltetaan. Sellaista osaa ei itseään arvostava joulukuusi toivo. Kiltti ihminen. Osta ja koristele minut joulupuuksesi.

Minä ostin puun.

Kiikutin sen autotalliin aattoa odottamaan. Ehkä joulukuuseni kuiskaa minulle aattoiltana - hyvä ihminen, hyvää joulua sinulle! 

Teille, hyvät blogini lukijat toivotan Hyvää Joulua ja Onnea, Iloa ja Terveyttä vuodelle 2023.

Iso on toive, tulisipa maailmaan rauha!   ♥♥

p.s olen satuillut näin jo kymmenisen vuotta sitten. Tuli mieleen kuusenhakumatkalla.