Amaalian kesäaamu

Amaalia tuntee olonsa väsyneeksi. Joltisenkin alavireiseksi.

Hän vääntäytyy istumaan sängyn laidalle. Kello on viisi aamulla, mutta turha haikailla unen perään, eivät hikiset lakanatkaan houkuta.

Amaalian ajatukset rönsyilevät siellä täällä. Eilisessä, sitten kaukana menneessä palaten takaisin eiliseen, ja lopulta nykyhetkeen. Nainen nousee kiskomaan verhot auki olevan ikkunan edestä ja avaa oven saadakseen huoneeseen pienen ristivedon.

 Avoimesta ikkunasta tulvii sisälle kesä. Ihanasti tuoksuva kesä, mutta kohta alkaa inistä ensimmäinen hyttynen. 

Yön jälkeinen viileys hyväilee Amaalian kasvoja ja paljaita käsivarsia. Äkkiä nainen sipaisee yökoltun sängylle ja antaa koko alastoman itsensä nauttia kesäaamun ihoa hivelevästä hellyydestä, mikä on ihan parasta riittävän hapen jälkeen vanhan naisen mielestä. Ainakin se on jotain muuta, kuin päivien haahuilu pitkin sairaalan käytäviä. 

Pukeuduttuaan mielimekkonsa Amaalia lähtee pihakierrokselle. Alasti ei ilkeä, vaikka tuskin porot ja oravat siitä välittäisivät, eivät linnutkaan pihasta kaikkoaisi. Nainen vilkaisee kuin vahingossa isojen mustelmien laikuttamia käsivarsiaan ja tuumaa, ettei verenimijöihin voi luottaa. 

 Amaalia nyppii kukistaan kuihtuneita pois.  Harmittelee, miten hulluuksissaan tuli hankittua nuokin pari kukkaa. Kyllä hän tiesi, ettei hänestä enää ole joka päivä niiden hoitajaksi. Hellepäivä tuntuu olevan jälleen tulossa. Jaksaakohan kastella kukkia illallakaan?

Ohi menevältä tieltä kuuluu auton ääni. Hillakuumeen kourissa olevat ihmiset kiirehtivät erämaahan ja jalkautuvat soille hillojn perässä. Amaalia ei lähde, hän ei jaksa. Hän siirtyy terassin tuoliin lepuuttamaan jalkojaan.

Yllättäen haarapääskyspari lentää suhahtaa katto-orrelle  Amaalian seuraan. Pääskyset lentävät edestakaisin ja keskustelevat keskenään kiihkeään sävyyn 

-Ei kai ne vaan pesän rakennuspuuhiin! välähtää Amaalialle. Ajatuksestaan hätääntyneenä hän toimittaa pääskysille, ettei niiden touhussa enää puolivälissä kesää ole mitään järkeä. Eikö muka yhden kesän lapsiluvuksi piisaa neljä jälkeläistä? hän toruskelee.

Kun ei sana tehoa, niin varpuluuta sitten.

Saatuaan pääskysten asiaan jotain tolkkua, Amaalia siirtyy tyytyväisenä kaivamaan laatikosta lääkedosettinsa ja rupeaa aamukahvinkeittoon.

Kesää puolet jäljellä ♥

Kesä ja heinähelteet

On niin kesä ja heinäntekohelteet.

Tosin minä en heinätöitä tee. Ei ole tarvis edes nurmikkoa leikata. Joskus kuitenkin pihaojan penkoilta huiskin viikatteella maitohorsmat, koiranputket, niittyleinikit ja mitä sattuu olemaan. Kerran kesässä tuo ei ole iso homma.

Lapsena, eikä aina nuorena aikuisenakaan viehättänyt isän komennus heinäpellolle. Keljutti. 

Niistä ahoista on reilut viisikymmentä vuotta ja luullakseni aika on kullannut muistot.  

Vajaa kaksikymmentä vuotta sitten juhannusta vietettäessä keksittiin sisareni kanssa verestää heinäntekomuistoja. Lapsuuskodin pihapiiriin oli alkukesän aikana ehtinyt kasvaa pitkä ja vahva heinikko, ettei siihen ruohonleikkurilla ollut asiaa.

Syntyi idea heinätalkoista. 

Isä isäntänä ohjeita jakamassa, kuten ennenkin. Kaikki tarvittava välineistö oli tallella ja työt lähtivät sutjakasti käyntiin.

Kahvit keitettiin valmiiksi pannumyssyn alle.

Kun yksi seipäällinen oli niitetty, haravoitu ja seivästetty, pidettiin paussi.

Filtin päälle katettiin ja istualtaan hörpittiin pullakahvit posliinikupeista.

Muuan kesä taaksepäin innostuin myös niittämään muutaman seipäällisen verran heinää jäniksille talveksi. 

Ehkä olisi syytä taas. Ei suinkaan tiedetä, millainen talvi on tulossa.

Vanamot ja tupasvilla kukkivat. Laajalti ja kauniina. 

Vanamon hienostuneen tuoksun saattaa tavoittaa yllättäen metsässä liikkuessaan ja varmasti tupasvillaa valkoisenaan kukkiva suo on näkemisen väärtti.

Sää on kovin helteistä. 

Uiminen virkistää. Niin arveli porokin, joka tallusteli pitkin rapaista ojanpohjaa. Ehkä se sittenkin koetti paeta miljardeja paarmoja ja mäkäräisiä, joilla on alituinen jahti päällä.

Eilen poro aikoi vieraisille. Kovin vauhdikkaasti nousi portaalle ja ehti kurkistaa hyttysverhon raosta tuvan puolelle ja pelästyi minua. Mikäli en olisi ollut sisällä, kai poro olisi rojahtanut pitkälleen lattialle nauttimaan tuvan viileydestä.

 Säikähtäneenä poroparka pinkaisi pellolle ja katosi lähes niittykukkien joukkoon.

Kesä ehti Karsikonperällekin

Totta se on. Kesä tuli.

Jo pari aurinkoista aamua ja liki helteistä päivää. Ihan oikeita kesäpäiviä, on valoa lähes vuorokausi ympäriinsä, eikä itikoitakaan vielä. 

 Koivu on hunnuttunut hentoon vihreään ja pellolla heinätupsut heränneet eloon. Vihon viimeisiä lumenrippeitä näkyy paikoin. Lumipallon saa juuri ja juuri jos oikein haluttaa. Tuomi ei ole vielä kukassa, eikä liioin mustikka, mutta vain hetki, kun tilanne on toinen.

Käki kukkuu ahkeraan. Muutaman kerran kuuntelin niin kauan, kuin kukkuminen jatkui. Haarapääskyset eivät asu meillä, mutta käyvät kyliltä tervehdyskäynnillä rupattelemassa niitä näitä antennin päällä.

Mutta minkä teki mustarastas? Ei sillä rakennuslupaa ollut, eikä asemakaavastakaan tietoa, mutta kuitenkin rakensi pesän.  Ja niin väärää paikkaan!

Sirkkelöintityömaalla oli jo vastakuoriutuneet poikaset, kun huomasin pesän. Olin vahingossa vyöryttää puut sen päälle.

Emo lämmitti pesässä poikasiaan. Ei lentänyt pois, vaikka vajaan metrin päästä katseltiin silmästä silmään toisiamme. Rohkea lintu oli jo viikon hautoessaan kuunnellut traktorin hurinaa ja sirkkelin ulinaa, ettei minua säikähtänyt.  Ihmettelen kuitenkin, miten se kesti ilman kuulosuojaimia.

 Mustarastas saa hoitaa poikasensa maailmalle, koneet seisokoon sen aikaa. Ei pöllit mihinkään sillä aikaa karkaa. Ehkä mustarastas tyytyväisyyttään joskus laulelee meille.

Olen käynyt tänään saamassa koronarokotteen ja eilen heitin talviturkin pois. Oli jo aikakin, kun alkoi käydä niin kuumaksi.

Kun töistä on  on vielä viikon verran luppoaikaa, niin jospa taas löytyisi polunpää!

Kivaa kesää kaikki lukijani.

Maakrapu

 

Maakrapu

Pieni poika roikottaa sammakkoa kädessään ja kiljuu portaikossa.

-Äitiii! Avaa ovi, mulla on maakrapu ja sen munia.

 Äiti kiirehtii kesken sämpylätaikinan teon ovelle ja pudistaa päätään ihmetellen taas kerran vekaran touhuja. Viimeksi nuo ”maakravun” munat olivat kirjahyllyssä jäätelörasiassa ja huonetta siivotessa rasia sattui putoamaan ja sisältö levisi pitkin lattiaa. 

Hyi! Sammakonkutua elättinä! Kivat oli kaukana.

 -Onks tää maakrapu? poika esittelee ovenraossa sammakkoaan, joka hoksaa hetkensä tulleen ja loikkaa pitkälle porraskäytävään.

 -Ei ole maakrapu! Sammakko on ja sammakkona pysyy. Äiti toteaa harmistuneena. -Etsi ja vie se ulos. Munat myös! Missä ne muuten ovat tällä kertaa?

 Viiveellä ulko-ovelta kuuluu uhmakkaasti.

-TASKUSSA!

     ♥

Krapu 21, sanat; ihmetellä, kiva, krapu.

Nyt Krapu lähtee kesälomailemaan. Tapaamisiin syksymmällä. Kiitos paljon  SusuPetalille, joka tätä krapuajuttua emännöi. Kiitos myös kanssakrapuilijoille innostuneesta mukanaolosta ja kaikille hyvää kesää.

Kun käki kukkuu hankeen

Kun käki hankeen kukkuu, niin hallaa se kukkuu - sanoo vanha kansa.

Kaksi päivää sitten kuulin ensi kerran käen kuk-kuu, kuk-kuu. Kehtasi kukkua minulle vain kaksi kertaa, kun lopetti. Lunta oli näkyvissä ja paikoin on laikkuja vieläkin. Ei paljon, mutta kuitenkin ja muistin heti vanhan sanonnan. 

Käki saattaa hyvinkin osua oikeaan, sillä säätiedotus lupailee viikonlopun jälkeen muutaman hallayön. Tuskin se sentään näin nopealla aikavälillä osaa ennustaa. Ehkä saa vain yskän? Ehkä hankeen kukkuminen tarkoittaa vain koleaa kesää??  Ehkä luultavammin ei mitään.

Kevään edistyminen on kuitenkin jumissa.  Ei hangenpalokaan saanut isoja aikaseksi. Oli vain näyttävän näköistä. Kylmää ja sateista on ollut toista viikkoa, eikä parempaa luvassa.

Jäät kuitenkin lähteneet. Vene rannassa ja katiskat vedessä. Sataa ropisee ja kesä tulee.

 

Täydellisen hillaretken loppu

Täydellisen hillaretken loppu

 Amaalia riisuu suossa rämmittyään mutaiset vaatteensa. Levittää ne vaivaiskoivujen päälle kuivumaan ja rupeaa puolipukeissaan päivänokosille.

Aurinko lämmittää ja erilaisten lintujen äänimaailma saattaa Amaalian nopeasti uneen. Sielunsa silmin hän näkee itsensä vajoamassa suohon. Syvemmälle ja syvemmälle, aina viimeistä hiustupsua myöten.

Amaalia havahtuu raottamaan silmiään vasta, kun hänen vatsansa päällä liikkuu jotain. Katse osuu kyykäärmeen punaisiin silmiin ja mustista pystypupilleista on heijastuvinaan takaisin kauhistunut nainen.

 Amaaliaa puistattaa. Käärme reagoi välittömästi ja matelu pysähtyy. Kaksihaarainen kieli lipoo ahnaasti ilmaa, mutta sitä näkyä Amaalia ei kestä, vaan ponkaisee pystyyn. Kyy puree pudotessaan ja katoaa ryteikköön.

 Nipin napin Amaalia selviää hengissä hillaretkeltään.

♥

 Krapu 20, sanat; viimeinen, ryteikkö, vaatteet. Lisää krapuilusta SusuPetalin blogissa.

Oi aamut toukokuun

Tänä aamuna on kevät.  

Oli jo eilen ja sitä edellisenäkin.

On pilvetön taivas ja aurinko helottamassa varhain. Lämmin, juuri ja juuri tuntuva tuuli hipaisee kasvoja ja paljaita käsivarsiani, kun  seison portaalla tervehtimässä uutta aamua.

Lunta on vielä. 

Vain harppaus portaalta, niin seison lumihangessa, mutta en viitsi tehdä sitä paljain jaloin. Hanget ovat viime päivinä madaltuneet huomattavasti ja vastaavasti vettä liikkeellä.  Katolta lähtevät ilmeisesti tänään viimeiset lumirippeet.

Tuoksu on keväinen. 

Siinä on sopiva sekoitus metsän, kostean maan ja suon tuoksuja. Tuoksujakin voimallisemmin voi kuulla kevään. Lintujen soolot ja yhteiskonsertit ovat hurmaavaa kuunneltavaa.   Upeinta sooloa on esittänyt mustarastas ensi kertaa lähimaastossa. 

Joutsen huutelee  pihassa töllistelijöille suunnitelmistaan käväistä lähilammella, olisiko jo sulaa. Tyhjä reissu se vieläkin on, mutta en osaa huutaa sille joutsenen kielellä, että paras pysyä vielä joella.

Tiedän järven jäätilanteen. Eilen hiihdin ottamassa selvää, joko saa veneen vesille. Tyhjä reissu.

Toukokuun aamuilla on monta ilmettä.  

Viime päivien  kesäisen lämpimät aamut ovat omiaan virittämään Karsikonperälläkin kevään tunnelmiin. Minkäänlaista viherrystä, eikä kukkaa luonnossa vielä näe, mutta parin viikon sisällä tilanne on toinen.

Varsin lämmin sää, lumet peltoaukeilla, soilla ja teiden varsilla, nostatti pari aamua sitten vesihöyryä, joka maanpinnan lähellä tiivistyi usvaksi. Kehittyi hangenpalo- ilmiö tai sanotaan sitä lumenpaloksikin.

Se peitti paikoin näkyvyyden lähes kokonaan, mutta päivän edetessä ja pienen tuulenvireen tullessa hangenpalo "sammuu", usva leijui nopeasti pois.  

Ehkä hangenpalokaan ei ollut tarpeeksi tehokas lumensulattaja, joten lisäksi oma apu.