Kesäsateen ropinaa

 

Havahdun aamu-unisena sateen ropinaan. 

Sadepisarat paiskautuvat ikkunaan ja alkavat valua noroina ruutua pitkin.  Ne venyvät  ja läsähtävät lopulta ikkunan alalistaa vasten.

Tuntuu lähes hypnoottiselta tuijottaa vesipisaroiden peitossa olevaa lasia ja seurata samalla, miten osa pisaroista alkaa hamuta viereisiä pisaroita. Ne imaisevat pienemmät itseensä. Siinä ne tekevät kuitenkin virheen. Nämä isot pisarat leviävät vain leviämistään ja menettävät kauniin muotonsa.

Sade kiihtyy ja ruoskii oikein olan takaa kylvöksiäni. 

Ohessa tuulikin voimistuu puuskaiseksi. Sillä tuntuu olevan halu liittyä sateen ystäväksi. Yhdessä ne ovat tuhoa aikaansaava pari, mutta maltilla ollessaan raikastavat kesää.  Parhaimmillaan kesäsade on louna- tai etelätuulen kanssa hellepäivän virkistäjä.

 Vesilastissa olevan ikkunalasin läpi näen, miten kotisuon solakat männyt joutuvat tuulen voimasta kumartamaan syvälle. Kunpa eivät vain rusahtaisi poikki tai vääntyisi juuriltaan nurin. Sellainen mahdollisuus on taas olemassa.

Entä hilla? Sille ei tee hyvää tämä tuulinen sade, sillä sen kukinto on Koillismaalla vielä kesken.  Eivät myöskään pölyttäjät jaksa tässä kylmässä kylvyssä painella töitä.

Kuljin eilen kotisuolla, mikä oikeastaan on räme, sillä puustona on enempi tai vähempi kituliaita mäntyjä. Aluskasvillisuutena  hillaa, suopursua, suokukkaa, tupasvillaa, mustikkaa ja juolukkaa, sekä pehmeää rahkasammalta kauttaaltaan.

Siinä missä hilla taipuu luonnon voiman edessä, suopursu ei ole moksiskaan. Sen vahva varsi ei hetkahda isonkaan tuulen kynsissä. Tuoksu vain leviää. Jos ikkunaa voisin nyt pitää auki, saattaisi nenään tulla suopursun vahva tuoksu. 

On mennyt muutama tunti rajuimmasta sateesta, Edelleen kuitenkin tuulee. 

Tästä päivästä tulee luppopäivä, lukupäivä, kutomispäivä ja/tai kirjoittamispäivä. Ainakaan ei ole tarvetta kastelella ulkona kylvöksiään, pikemminkin käydä tyhjentämässä vain alusvati niiltä, joilla se on.

Vesimittariin on tullut eilisen jälkeen 10 mm. Lisää saadaan, mutta ripsutellen. Ulkona oli luihin ja ytimiin asti tunkeutuva kylmä tuuli. On +6 astetta. Jos oli kevään tulo hidasta, niin yhtä verkkaista on tämä kesän alkukin.

Ikkunasta katsoen ruudun takana on kaunis kesäsää.  Väreiltäänkin kesäinen. Yhä vallitsee heleä vihreys siellä, missä ei ole keltaisina hohtavia kullero-, eikä voikukkaniittyjä. Juhannuksen kotiseutukierroksella kuvasin kukkamaisemia paljon. 

Nyt minulla on sopivaa aikaa järjestellä kuvakansioitani.

Tänään voikukat ovat sulkeneet kukkansa ja pelto näyttäisi toisenlaiselta. Voin kuvitella myös, millaiselta pelto näyttää puhalluskukkien aikana.

Vanhaksi olen elänyt, ennen kuin opin puhaltamaan voikukasta kaikki hahtuvat kerralla lentoon. Se onnistuu, kun puhaltaa alhaalta päin. Kannattaa myös toivoa puhaltaessaan jotain, sillä siihen liittyy taikaa.

Sitä en osaa kertoa, onko kyseessä samanlainen taika, kuin päivänkakkaran terälehtiä nypittäessä.

Ikkunoista on pisarat kuivuneet. Harvakseltaan enää lätäkköönkään pisara tekee renkaitaan. Sade pitää taukoa jaksaakseen vielä iltapäivällä uuden rutistuksen. 

Lopuksi eiliseltä päivältä  porokuva. Kerralla monta poroa lounastamassa....

..mutta nämä tyypit lähtivät seikkailulle ja tällä kertaa on hallussa myös liikennesäännöt.

Yks hallayö

 

 "Yks hallayö voi viljat kaataa...." kirjoitti aikanaan Severi Nyman. 

Nyt ei halla viljaa katanut, mutta paikoin saattoi heikentää tulevaa marjasatoa. Ehkä herkimmät kukkaset ja peruna saivat kylmästä nokkiinsa, kun oli - 0.5 asteen halla usean tunnin ajan.

Me aavisteltiin kylmän yön tulo ja kiikutettiin kasveja suojaan. Ilmeiseti myös onnistuttiin. Eivät paleltuneet suon reunassa hillankukatkaan, mutta vaara ei ole vielä ohi. Ensi yöstä tulee myös kylmä.

Tänä aamuna klo 5.42 oli kesäpäivän seisaus ja tänään on vuoden pisin päivä. Täällä päivän alku näyttää ainakin aurinkoiselta.

Eilen kierrettiin Iso-Syötteen Huippupolku ja tutustuttiin polun varren ulkoilmataidenäyttelyyn, jossa oli kuuden taiteilijan maalauksia, valokuvia ja grafiikkaa. Teosten ohelle katseeni suuntasin myös jylhiin maisemiin. 

Kotimatkalla keräsin suuren sylillisen lupiineja. Siis juuri sitä tuhottavaa vieraslajiketta, josta kuitenkin pidän. Varsinkin nyt oli kivaa saada pihaan jotain kaunistusta, kun kesäkukat jurottavat kylmän kynsissä, eikä luonnonkukista muut, kuin kullero ehtineet täällä nuppujaan pidemmälle. 

Vain muutamia kilometrejä vaarojen kainalosta etäämmällä kukkivat voikukat keltaisina mattoina, kuin myös metsäkurjenpolvet, että puna-ailakit. Vähäkös kateellisena kuvasin niitä, mutta toisaalta tiedän, että kohta kukkii täälläkin.

Taide-elämyksestä kotiin tullessa oli vastassa " kotimies", joka odotteli palaajia keskellä pihatietä ja suvaitsi juuri ja juuri siirtyä auton edestä, mutta ei metsään, vaan patiolle! Siitä se asteli arvokkaasti  jäniksen syömien orvokkipatojen ja patiopöydän välitse grillikodan seinustalle makaamaan. 

Jossain välissä poro oli käynyt syömässä toisen hunajamarjapensaani latvuksesta kaikki lehdet!! Takkuturkki poro, mutta annas olla reilu kuuakusi eteenpäin, niin se on komistus mahtavinen sarvineen.

Piti laittaa suojaverkko, ettei toinenkin hunajamarjapensas katoaisi poron suuhun. Hallanarka se ei kait ole. Toki paras ollakin kestävä, kun en laita sille harsoa suojaksi.

Ihan pihalla, uutta sekä jämät

Hyvää huomenta! 

Heräsin sateen ropinaan ja heti kun sain unihiekat silmistäni, kipaisin portaalle.  Ah, minkä tuoksun sain nenääni. Se oli sekoitus uusien koivunlehtien ja kesän vihreää tuoksua.

Seisoin paljain varpain märällä portaalla. Astuin askeleen pari alemmaksi, Sitten olin oikeasti ihan pihalla. Seuraavaksi voisin harpata tarkastelemaan, missä vaiheessa mustikan kukinta on.

Ei ole vielä raakileita ja onneksi sateinen suht lämmin yö säästi ne toistaiseksi hallan tuhoilta.

 Jotain uutta on tekeillä jokea ylittävälle sillalle. On kehoitettu välttämään turhaa kulkua joen toiselle puolen, ettei siltatyö viivästyisi. Viikonloppuna korjaustyö oli jo niin pitkälle, että kävimme sitä katsomassa. Kaiteet puuttuivat vielä. 

Harpoin työkoneiden lomasta joen rantaan kuvaamaan rentukoita ja palatessani tajusin olevani valvontakamerassa. Ei ollut tukka hyvin, eikä roleksia ranteessa.

Näitä sadeaamuja ja tietysti myös -päiviä on ollut paljon. Se tarkoittaa samaa, kuin liikaa. Varsinaisesti ei minulle, mutta istuttamilleni kesäkukkasille. Jotta tuho olisi täydellinen, niin yhdessä orvokkipadassa on jäjellä enää kukattomat orvokkien  jämät.

Jänis, jota talvella ruokittiin, kävi napsimassa suihinsa yhden padan kaikki siniset orvokit. Viereisestä astiasta kelpasi vain muutama kukka. Olivat väärän värisiä jäniksen mielestä.

En luovuta, vaan hoidan huolella orvokin jämiä, jospa innostuisivat uuteen kukintaan.  Joku nuppu on jäljellä.

  

Tässä tuli sadepäivän bingorivi vasemmalta alas. Vastaukseni Repolaisen kesäkuun bingohaasteeseen ja kiitos haasteesta.

Repolaisen  kesäkuun bingo

Mitä suunnitelmia teillä on juhannuksen ajalle?

Minä olen ajatellut uida, retkeillä, kalastaa. Kaikki nuo mahtuvat samaan pakettiin, jos ei sada. Mutta jos sataa, niin sulkeudun pihanperälle asuntovaunuun kahvittelemaan raparperipiirakan ja jäätelön kanssa. Mukaan myös tietokone ja keskeneräinen neuletyö.  Seuraaakin saa tulla.

Epävakaasta säästä huolimatta toivotan leppoisan mukavaa juhannusta! 

Kesäkuuta puolikas jäljellä

Vielä on pihassakin puuhasteltavaa, mutta mieleni teki ongelle. Valinta oli tänään helppo. Siis kalalle, kun on lämmin päivä, sopivasti myös tuulinen, etteivät pienet vereimijät pysty häritsemään kohon tuijottamista.

Kesä on tullut, mutta sääsket (hyttyset) ovat vielä pois. Sen sijaan mäkärät tai mäkäräiset ovat hyvin edustettuina. Olen siinä mielessä onnekas, etten tarvitse mitään aineita niiltä suojautumiseen. Ne eivät ime minun vertani. Lähentelevät kyllä ja pyrkivät korviin, nenään ja suuhun, mutta en koe sitä kovin kiusallisena.

Kalaretkestä tuli lopulta luontoretki.

Menomatkalla metsäautotiellä mies jarrutteli ja pysähtyi. Ihmettelin mikä on ennen kuin huomasin kyykäärmeen olevan menossa tien yli. Sillä ei ollut kiire, se mateli verkkaan. Vasta käärmeen edettyä kuljettajan puolelta auton ohi, jatkettiin matkaa. Siihen käärme reagoi ja nosti päänsä pystyyn ja katosi vauhdikkaasti ojavesaikkoon.

Myöhemmin, kun kalaa ei innokkaasta onkimisesta huolimatta tullut, rupesin tutkimaan hillan kukkia. Kahdenlaisia löytyi, eli hilla on 2-kotinen. Emi- ja hedekukat eri yksilöissä.

 Suolla kukkii parhaillaan myös suokukka. Sen vaaleanpunaiset pienet kukat ovat pirteä väriläiskä sammaleessa. Paitsi, että suolla on kaunista, siellä on myös märkää ja upottavaa.  Tarpominen hengästyttää, vaikka kalasaalista tarvitsekaan kantaa.

Palatessa sattui lisää eläinkohtaamisia. 

En jätä kuvaamatta pieniä vasoja. Tänään näin luultavasti vain parin viikon ikäisen pikkuporon, joka kulki tiiviisti kylkimyyryä emonsa kanssa, kuin olisi ollut liimattu sen takkuiseen karvaan. Uteliaana vasa vilkuili isoäänistä maasturia, joka läheni hitaasti.

Vaikuttavimman esityksen kuitenkin loihti riekkoemo, joka näytteli taitavasti raajarikkoa. Kun lähestyimme ajoradalle kyyhöttävää lintua, se lähti vaivaloisesti liikkeelle. Pysähtyi kohta ja tullessamme lähemmäksi, laahusti taas vähän matkaa eteen päin. Eteni sen verran, mitä me matelemalla perässä.

Silmäilin penkkaa ja ojaa nähdäkseni riekon poikasia, sillä ihan varmasti emo järjesti näytöksen suojatakseen poikastensa pakenemisen. Pikku riekkoja en nähnyt ja emokin näytti olevan vallan voimissaan, kun pyrähti lopulta auton edestä lentoon.

 

Maisemiani halkovat kinttupolut ja sorapäällysteiset metsäautotiet. 

Kun katsoin autonpeilistä taakse, ei näkynyt hetkeen muuta kuin paksu pöly. Taivastelin mielessäni, hitsiläinen, että tulin jättäneeksi pyykin kuivumaan pihanarulle. Jäljestä päin voi vain harmitella ja pestä vaatteet uudelleen.

Tämä aika on myös kuvauksellisesti kiehtovaa. Luonnossa on vihreän valtakausi, jota monet luonnonkukat kaunistavat.

Tekemistä riittää, vaikka potutkin on saatu peltoon. Ei vain meinaa jäädä aikaa lukemiseen, eikä neuletöihin. Minulla on harmaan hailuotolaismallisen villapuseron tekeminenkin kesken, mutta onneksi talveen on aikaa, joten se valmistuu kyllä.

Meinas unohtua! Talviturkin heitin viikolla pois. Ehdin ennen juhannusta, kuitenkin itselleni tavanomaista myöhemmin.

Mukavaa juhannusviikoa!

Kesä hidastelee

Katselen portaalta koivujen hennon vihreitä kesäkolttuja.Tuntuu, kuin puut tietäisivät koreutensa itsekin keimaillessaan pihalätäkköön heijastuville kuvajaisilleen. Yösade on kasvattanut lätäköitä, mutta sateen jälkeen kohta kimaltaa.

Päivän ensimmäisellä pihakierroksella hipaisen ohimennen koivujen valkeaa kylkeä hyvilläni niiden kesäkoltuista.

Talvi vaihtui sittenkin kesäksi jahkailun jälkeen. Pitkään päivät jaksoivat ailahdella antaako periksi keväälle vai ei, mutta luovuttivat.

Nyt entinen kulahtanut maisema on kadonnut ja tilalle vaihtunut silmiä hivelevä varhaiskesä. Kiireellä mullasta puskenut ruoho on kauttaaltaan pihamaan ja niittyjen peittona. Uudistus venyneen valkoisen ajanjakson jälkeen tekee mielen hempeäksi.

Luonnossa on alkanut melkoinen kuhina. Tuomi kukkii paikoin, mutta Karsikonperällä vasta nupulla, kuten pihlajakin. Mustikka on aloittanut kukintansa, mutta soilla ei näy vielä mitään valkoista sitten keväthankien.

Joen uoma on täysi ja vähän ylikin, Rannat sekä matalat kohdat ovat keltaisenaan rentukoita.

 Kullerot ehtivvät koht´sillään kukkaan, reilusti ennen metsäkurjenpolvia. Puna-ailakit ja niittyleinikit sopivat samaan joukkoon mainiosti. 

Kaikki nuo ovat kauniita luonnonkukkia ja niistä poimin juhannuskukkani. Kuitenkin kullerot jätän niitylle. Niiden kukinto on lyhyt, oikeastaan jo jussina osin ohi.

Hassua, mutta kaipaan voikukkia. 

Kotitontilla ei kasva ainoatakaan, ei edes nokkosia. Jos olisi, niistä tekisin kesän ensimmäiset nokkosshipsit.

Puutarhalla käydessäni parkkipaikan reunamilla olivat leskenlehdet täydessä kukassa!  Vähänkös ovat myöhässä?

Jänis ja orava ovat ehtineet vaihtaa talviturkit kesäruskeisiin. 

Pienet oravan pojat ovat uskaltaneet jo tulla näytille riehumaan. Ne ovat pieniä huimapäitä, mutta vikkeliä. Jäniksen pikkuiset ovat arempia.

Koppelo piipahtaa yön hiljaisina hetkinä pihassa. Tepastelee arvokkaasti, kuin lady ikään ja pesii ilmeisesti lähellä.

Hirvi tuli uteliaana lähelle ajotietä. Avasin maastoauton ikkunan ja kuvasin sitä. Ei kiirehtinyt pois ja odotin, että uskaltaisi tulla vielä lähemmäksi. Koosta päätelleen hirvi oli edellisvuoden vasa, jotenkin orvon näköinen, kuin olisi eksyksissä.

Poroemot ovat tuoneet pikkuisiaan ihailtavaksi. Auto piti pysäyttää keskelle tietä, että pääsin paremmin kuvaamaan pellolla syömässä olevia poroja. Muutamalla emolla oli kaksoisvasat.

Kuvan emo oli mielestään väärällä puolen tietä ja lähti auton edestä toiselle puolen, mutta vasa jäi vastapuolen penkalle. Äkkiä emo käännähti ja päästi napakan komennon. Heti vasa loikkasi tielle ja kipitti emon kylkeen. Kommunikointi toimi hyvin, lapsi oli tottelevainen.

Haarapääskyspari on aiheuttanut huolta. 

Alkoivat rakentaa pesää autotallin (muovirakenteisen) takaseinärakenteiden päälle. Siinä se ei pysyisi! Kun tulee ensiimmäinen kova tuuli, vaijerin keinunta pudottaisi pesän.

Pääskyset tarkkailivat tallin toisessa päässä, kun suuri lintujen ystävä rakensi tuen pesätekeleen alapuolelle. Linnut kelpuuttivat aputason ja jatkoivat pesän rakentamista.

Minä olen nynny, kun en ole vieläkään heittänyt talviaturkkia pois.  Ei ole aivan lähellä uimapaikkaa, joten siinä kai osasyy saamattomuuteeni.

Viikon kauppareissulla katselin kaihoten hiekkarantaa ja pikku vaahtopäinä vellovaa vettä. Ajatuksissani jo pulahdin, mutta tosiasiassa maantien vieressä en alasti kehtaa. Pitänee odottaa auringon kuumentamaa rantahiekkaa ja lämmintä vettä. Tämä loivasti syvenevä ranta on mahtava biitsi. Täst`edes varaan uikkarin ja pyyhkeen aina autoon mukaan.

 

Täällä sataa. On satanut melkein aamusta asti ja minulla orvokoit odottavat istuttajaa, mutta enhän minä sateella viitsi. 

                                     Kesäisen leppoisaa helluntaita!

Piirretyt

Olin mallina 3-vuotiaalle lapsenlapselleni, joka piirteli mielellään kuvia kaikista perheenjäsenistä ja autoista noin kaksikymmentä vuotta sitten. Tallessa ne ovat, kuten monet kouluaikaiset piirustuksensakin.

 

Testasin myös omaa piirrustamistani. Ei se ole parantunut sitten kouluaikojen. En tykännyt piirustustunneista, pakkopullaa ne olivat minulle siinä. missä musiikkitunnitkin.

 

Kristiina K:n kesäkuun haaste - minä piirrettynä. Kiitos tästä vekkulista haasteesta. ja mukavia kesäpäiviä itse kullekin.

Voi sinua toukokuu!

 

Voi sinua toukokuu! 

Olet rätingeissäsi aivan sekaisin, sillä taivaalta suoltaa päivätolkulla räntää. Entisiäkään lumikinoksia et ole saanut pihalta sulamaan. Yhä kököttää talvella aurattujen ja katoilta pudotettujen lumikasojen jäämät. 

Rouva metso alias koppelo rämpii mielellään sohjolumessa, eikä nouse siivilleen. Tuntee kai olonsa turvalliseksi.

Kylmän yön jälkeen ei aamukaan hurraata ansaitse.  Ei tee mieli pinkaista heti ylösnoustua portaalle vastaanottamaan sitä, ei liioin huvita istua yläaskelmalle kuuntelemaan lintujen yhteismusisointia kahvin tippumista odotellessa. 

Lämmintä aamua ei tämä toukokuu ole tarjoillut, mutta tottahan niitäkin vielä tulee.

Järvelle johtava polku on kuurainen. Ihmekös, kun ilma huokuu kylmää. Kevyt toppis sekä työrukkaset ovat hyvinkin soutajalle tarpeen. 

Järvi on tyyni, mutta pilvisyys ennustaa sadetta ja usva tanssahtelee tuulenvireen tahdissa. Airojen kitinä hangaimia vasten särähtää korviin joka vedolla.  Kiusallinen riitasointu, jonka saan joskus loppumaan, kun kastelen airohankainten molemmat osapuolet. Aina en viitsi.

Kalaa ei ahti tänäkään aamuna suonut. Kovin heikoksi ovat saaliit jääneet koko viikolla. Verkoilla ehkä onnistaisi paremmin, mutta järvellä on paljon vesilintuja, jotka voivat tarkertua kohtalokkaasti verkkoon.

Muuttolinnut ovat käkeä lukuunottamatta kaikki palanneet.  Haarapääskyspari ilmestyi alkuviikosta ja voi niitä taitolentelynäytöksiä ja livertelyjä, kun saapuivat tutulle pihalleen.

Onneksi käki on älynnyt odottaa loppujen lumien sulamisia, ettei kuku hallaa hankeen, mikä tietäisi armottoman surkeaa kesää ja aikaisia hallaöitä.

 

Ei ole koivu rohjennut pullauttaa silmujaan hiirenkorville, mutta aavistuksen verran vihertävät jo. Maa huokuu kosteutta ja tuoksuu mullalle. Ihmeen kiihkeästi odotan vihertäviä ruohotuppaita. Aikaisia kukkijoita täällä ei ole, ei leskenlehtiä, voikukkia, kevätlinnunherneitä, lemmikkejä. Suo-orvokin uskon löytäväni ensimmäiseksi kevään kukkasekseni.

Poluille minun mieleni tekevi. 

Märkiä ja paikoin lumisiakin ne vielä ovat, mutta niin huokuttelevia.

Elättelen toivetta kulkea hieman pidemmästi Koiti-Jussin polkua, jos vain se erottuu edes vähän maastosta. Samoin haluttaisi jatkaa Antinkuusen ohittavaa polkua suutaan tai toiseen pidemmällä, kuin viime kesänä. Ehkä löytyy myös sopiva pätkä UKK-reitiltä, joka kiinnostaa. Paikoin reitti  on vähän kuljettu, mikä lisää vain vaikeusastetta ja kiinnostustani.

Kesän kukkahankinnat ovat jäissä. 

Liian usein hankkimani kukat ovat ehtineet paleltua tässä kevään korvilla. Nyt maltan. Toivottavasti en malta niin pitkään, että puutarhat sulkevat ovensa ja jään kokonaan ilman.

Pelkäsin vähän, että viime keväänä istuttamani hunamarjapensaat olisivat kuolleet, mutta alkuviikosta lumen sulettua niiden päältä, huomasin, että lehtisilmuja lykkäävät.

Nyt toivon, ettei tämä joka päiväinen tyyppi käy tekemässä pahojaan. Toistaiseksi käy kaivamassa vain akanakasaa ja löytää aina jotain suuhunsa. Takinvaihto valkoisesta kesämuotiin on vähän vielä kesken.

 

Ensi viikolla täälläkin on lehti puussa ja vihertävä maa ja minä suunnittelin heittää talviturkin pois.

Minkälaisia suunnitelmia teillä muilla on kesän alkuun?

Toukokuun bingorivi

 Repolainen reissaa ja räpeltää-haasteeseen kokosin yhden rivin.

Keskeltä suoraan alas - Aamu - kello - 20.00

Aamu

 Piti lähteä aikaisin kokemaan katiskat.  Torstaina 15.5 lähtivät jäät ja eilen katiskat olivat tyhjät, mutta tänä aamuna yhdessä oli iso hauki. 

Järven tiellä olivat yöpakkasen jälkeen lätäköt jäässä ja paikoin pieniä länttejä yhä lunta. Koivuissa suht pulleat silmut, mutta ei vielä vihreää näkyvissä.

Kirpakan kylmä tuuli, muuten aurinkoisen kaunis aamu.

 Kello

Lehmillä tai ainakin yhdellä lehmällä oli kaulassaan kello,  kun ne päästettiin keväällä laitumelle tai vapaana hakaan. Lapsena oli minun tehtäväni usein hakea lehmät sieltä iltalypsylle. Kun kellon kilkatuksen kuulin, tehtävä oli helppo.

Hevosen valjaisiinkin liitettiin kello. Aisan alle laitettiin aisakello tai kulkuset, että hevosen tulon kuuli. Selän puolelle setolkkaan  kiinnitettiin selkäkello. Minun saamassani setolkkakellossa on kaunis ääni.

Alimman pikkukuvan kopioin googlesta. Siinä näkyy selkeästi setolkkakellon paikka.

Lehmän kaulakellot ja hevosen valjaisiin liitettävät kellot ovat mennyä aikaa, historiaa.

20.00

Päivä on pitkä. Aurinko nousee  jo aamuyöstä kolmen aikoihin ja laskee illalla kello 23. Matalammalta paistava ilta-aurinko maalaa maisemaa pehmeämmällä siveltimellä. Tämän kuvan otin eilen illalla kello 20.00.

Hitaasti, mutta varmasti täällä sulavat lumet.

Muisto kesästä

 Vanha nainen kävelee järven rannalla.

Hän pysähtyy, kun mielensä tavoittaa kaukainen muisto. Hänen on pakko ruveta piirtämään varpaalla hiekkaan sydämiä. Pieni aalto pyyhkii kohta kaiken pois ja naisen huokaus on tuskin kuuluva.

On uusi kesä.

Yhtä hurmaava kesä silloinkin, kun heitä oli rannalla kaksi piirtelemässä sydämiä ja istuskelemassa vieretysten rantakallioilla. Ikänsä nainen muistaa hellyyden, myös iho muistaa, eikä suudelmienkaan muisto ole haalistunut.

Ne ovat lohdullisia viestinään - elämä jatkuu, nauti siitä.

Nainen havahtuu, kun tuulenpuuska on nyhtänyt hänen hiusnutturastaan suortuvia ja hiekka polttaa paljaita jalkapohjia.  Hän riisuu rantamekkonsa aurinkotuolille, kävelee veteen ja sukeltaa. Ui auringonsillalla pitkään nauttien sen kimaltavasta välkehdinnästä.

                                                                       🌟

Krapu 20/25, vihjeenä alla oleva kuva, joka on inspiraation lähteenä  tämän viikon sadan sanan tarinalle. Lisää asiasta  SusuPetalin blogissa. Hänelle ja Caralle lämpäimät kiitokset tästä krapu- kirjoitushaasteesta. ❤️ Hyvää kesää kaikille krapuilijoille vetäjineen ja kirjoittajineen.

 

Pari kuvaa, kaatunut ja vinossa

Noin surkeasti kävi miehelle pilkkireissulta palatessa. Kaatui. Hänellä oli kaira, minulla reppu, jossa oli kalat ja kahvipannu.  

Kun suksi tökkää, niin rähmälleen lentää isokin ihminen. Onneksi ei kaira tehnyt päähän reikää. Ehdin ottaa tilanteesta kuvan, kun hänellä ei tuntunut olevan kiirettä nousta pystyyn.

Tämän tönön ikkunat ovat somasti vinossa. Harmittelen, etten koskaan tullut vilkaisseeksi sitä sisäpuolelta, sillä nyt se ei ole enää tavallisella paikallaan Ranuan eläinpuiston piha-alueella. Liekö missä?.

Kaatunut / vinossa  on toukokuun haaste, Kristiina K on tämän haasteen alulle panija, josta kiitos!🤗

Toukokuun myräkkä

Mies kiiruhtaa aamulla tarkistamaan lumitilannetta parvekkeelta. Se näyttää hurjalta, jopa ahdistavalta.

-Onneksi hain ajoissa varastosta lumikengät ja minisukset. Pääsen ulos, mikäli haluan ja kantti kestää. Tuumi mies.

Lumi on saartanut talon. 

Sisäpuolella on harmaan villasukan värinen hämärä. Mies kiroilee kuiskaamalla, sillä vaimon mielestä hämärätunnelmaa ei saisi rikkoa. Vitsi, vitsi, eihän se niin ole, vaan mies ei saa enää ääntä. Se lähti jo aikaa sitten ärräpäiden mukana.

Lunta on satanut viisi päivää ja yötä. Sitten tuli kirkas auringonpaiste ja valkoisuutta hohtava ympäristö, mikä sattuu silmiin.

Mies haluaa toukokuun hangille. Hän valitsee minisukset ja laskettelee tyylikkäästi parvekkeelta, kuten aikoinaan mutkamäessä.

                                                               🏂

Krapu 19/25, sanat: kuiskata, valinta, kirkas. Krapu on 100 sanan tarina, johon pitää sisältyä annetut sanat. Niitä saa taivuttaa, mikäli haluaa ja on tarvetta. Lisää tietoa tästä löytyy SusuPetalin blogista.

Hyvästit talvelle

 

Talvi on antanut periksi. 

Vielä viimeisillään se yrittää yöpakkasten ja päivittäisen pohjoistuulen avulla säilyttää valtikkaansa, mutta kevään voima on sille liikaa. 

Parasta sanoa talvelle hyvästit. Kuitenkin tiedän sisimmässäni, miten innolla myöhäissyksyllä odotan taas ensilunta.  Tulevien päivien mahdolliset lumisateet syövät kinosten rippeitä ja saattavat hiekkatiet entistäkin loskaisemmiksi. Rospuutto on alkanut, eikä vain soratiellä, oma pihakin on osin uopttavaa kuramössöä.

Lumilinnani "rauniot" kököttävät pystyssä. Se rakennusprojekti epäonnistui liian heikkoon kattoon. Jatkossa uskon olevani viisaampi.

Jos saisin nyt toivoa, niin porrasedustan lumipenkka pysytelköön sulamatta rospuuttoajan yli. Puhdistan ennen sisälle menoa kurat kenkieni pohjista siihen.  Karkea lumi on hyvä harja. 

 

Aamuisin ei vielä parane seisoa portaalla eevan asussa tai edes yömekossaan, ettei vilustuisi. Mutta lämpimien aamujen tultua on mahtavaa hypätä suoraan sängystä portaalle toivottamaan hyvää huomenta koko maailmalle.

Kyllä minä nytkin olen aamut käynyt huikkaamssa portaalla, mutta täysin pukeutuneena pipoa pitkiksiä ja toppatakkia myöten,

Yleensä saan hyväänhuomeneeni vastauksia kulorastaalta ja peipolta. Ne lurittelevat vuoroon tai jopa yhtäaikaa. Hento tuulenhenki sipaisee hiuksiani ja saa tuulikellon pieneen helinään. Kauempaa saattavat joutsenetkin kuulla kiljumiseni. Jos kuulivat, niin vastaavat varmasti.

Jokainen kevään ääni riemastuttaa. 

Pian pihassa tepsutteleee västäräkki pyrstösulat väpättäen. Samoihin aikoihin uskon kuulevani ensimmäisen haarapäskysen ihanan tervehdyksen antennin päältä. Jokunen vihreä ruohotupsukin saattaa ilmestyä tiepenkalle. 

Raparperini uinuvat vielä metrisen lumen alla. Liiterin kattolumet ovat pudonneet niiden päälle. Ihan mietin, pitäisikö mennä auttamaan ne vapaiksi lumivankilasta.

Vapunaattona tein kevään viimeisen hangilla kuljeskelun ilmapallot mukanani. Koneellinen latupohja oli kuin moneen kertaan pesty ja valkaistu pellavamatto metsän läpi.

Lähes luonnontilassa oleva sakea metsä ladun molemmin puolin tarjosi mahdollisuuden hypätä kauniiseen maalaukseen. 

En epäröinyt, vaan hyppäsin.

 Seisoin hetken kuvan alareunassa  pitelemässä kuutta vappupalloa naruistaan käsissäni ja kuvittelin, mikä tarina voisi tästä jatkua. Mitä on mutkan takana?

Mutkan toiselta puolen avautui pitkä suora ja matto alkoi muuttua repaleiseksi.

Kiirehdin metsästä pois. Tulin suon reunaan, Suo oli ollut vesillä, mutta jäätynyt ja hohti sinisenä aurinkoisessa säässä.

Astuin varovasti säihkyvälle jäälle. Ser ritisi ja ratisi, suorastaan houkutteli ylittämään. En suostunut ottamaan haastetta vastaan. Mistä olisin tiennyt, miten syviä suomontut olivat.

Tarinassa eteneminen jäi kesken, kun pomppasin kuvasta pois. 

Kyllä minä oikeasti tiedän, mitä suon toisella puolen on, mutta ei se ole ollenkaan sama asia, kuin päätyä tarinassa sinne. Se on tunnelmasta kiinni.

Palasin hangelle leikkimään vappupallojeni kanssa. Toivoin tuulta, mutta se hyväkäs pysytteli vaisuna, eikä innostunut hössötyksestäni.

 Yksikään palloista ei käsittelyssäni poksahtanut, mutta lopulta ne jäivät puiden oksiin kiinni.

Heitin hyvästit talvelle, että ilmapalloilleni. Nyt jatkan lapsenlapsen villapaidan kutomista, ennen kuin pääsen oikeasti lumettomille poluille.

Kevään kaipaus 

on kuin riekon soidintanssi.

Hurmoksellinen,

kiihkeän voimallinen,

juuri kuin kevät itsekin.