Marraskuun mielentila

Marraskuu meneillään,

mutta monesti mustanpuhuvana mörkönä, myös marisemisena.

                                 Miksi miettiä moisia murskamietteitä?

Muutetaanko marrasmaisemat mieluisimmiksi?

Muistellaan mieluummin mukavia.

Meditoivaan mieleen mahtuu mahtavasti myönteisyyttä,

mystisiä mielikuvia metsän maagisuudesta

mukaansatempaavin mahdollisuuksin.

                                      Mullistava muutos menneeseen,

                                  milloin mätänivät mustavahakkaat,

                           madaltuivat mutapaakuiksi mättäiköt.

                    Marraskuun märehtimiseen mahtuu melkoista mökötysmyrkkyä,

Mutkun melankolinen mielenlaatu manataan muualle,

 muuttuu marraskuukin merkittävästi mainettaan mukavammaksi.

 

Hyvää marraskuuta ♥ hyvät blogilaiset.

Pitkästä aikaa minun mieleni teki ripustella m-sanoja marrakuulle. Etsin ensin vanhat vastaavanlaiset m-riimittelyt, etten olisi toistanut itseäni. En aikanaan plagioinut suoraan.

Totean vain, että marraskuu on aina antanut minulle hieman potkua. Syynä lienee hämäränajan lisääntyminen ja ytimissäni tunnen myös kaamoksen lähestyvän. Tietenkin odotan jo malttamattomasti ensilunta.

Tänään äitini täyttäisi 104 vuotta, mutta ikävä kyllä, hän ei ehtinyt saavuttaa edes seitsemänkymmenen ikävuoden rajapyykkiä. Marraskuun neljäs päivä oli myös vanhempieni hääpäivä.

Oma mieltymykseni myöhäissyksyyn, erityisesti marraskuuhun on ehkä imetty äidinmaidossa, samoin kuin rakkaus koillismaalaiseen vaaramaisemaan.  Usein yksin ollessani poluilla tai onkimassa ajatuksissani piipahtaa äiti ja saan vankan tietoisuuden siitä, kuin hän seuraisi tytärtään. Se tuntuu hyvälle.

Haamun toive

 

Virkistyneenä vilkaisen kelloa, joka on aamuyöllä kolme!

Vääntäydyn istumaan ja kauhistun.  Olisin myös kiljunut, jos kurkustani olisi lähtenyt ääntä.

Tuijotan lamaantuneena makuuhuoneessa seisovaa miestä, jonka harmaat silmät katsovat minuun surullisesti ensin etäältä, sitten lähempää. Päässäni pyörivät enää seinätapetin kuviot väreineen yrittäessäni selvitä näystä pyörtymättä.

-Painu pois! Karjaisen. Sitten viskaan tunkeilijaa yöpöydältä napatulla kirjalla. Se lentää miehen läpi, mutta hän seisoo yhä paikallaan.

-Olen tämän talon poika. Kuollut vuosikymmeniä sitten. En piru, enkä paha, vain etsijä.

- Mitä etsit? Kysyn vaivoin.

-Sielulleni rauhaa.

Tapahtuma mielessäni selailen talon vanhoja valokuvakansioita, kunnes vakuutun eräästä kuvasta.

Siinä hän on, etsijä! Rauha sielullesi!

                                                                       ♥

Krapu 45/25 aiheena on ylläoleva kuva, josta kirjoittaa sadan sanan teksti. Lisää SusuPetalin blogissa.

Vastakohtia rivi

Syksykiireet ovat estäneet minun bingorivieni tai siis- tämän yhdenkin rivin syntymistä. Uskoin kuitenkin itseeni, että varmasti jotain ehdin ennen kuukauden loppua, mutta tiukille näytti menevän.

Minulle aidan matalin kohta on tällä kertaa alarivi vasemmalta oikealle,

                                                                            ♥

Avo ja umpi oli vastakohdista heti selvää, sillä olen innokas kalastaja. Oman virvelini sain reilun 30 vuotta sitten kerran äitienpäivälahjaksi.  Umpikelavirvelin silloinkin, suht samanlaisen, kuin kuvan punainen umpikelavirvelini.

Avokelavirvelilläkin heitot jotenkin onnistuvat, pienen harjoittelun jälkeen, mutta vieraammalta se minun käsissäni tuntuu.

 Avo / Umpi

Kulunut syksy ei ole Koillismaalla ollut mitenkään runsas sienisadoltaan.  Oikeastaan minulle kelpaavat vain herkkutatit. Ani harvoin, se tarkoittaa vain kerran olen löytänyt täällä kanttarellejä ja pari kertaa eri syksyinä suppilovahveroita.

Kuvassa lähes ainoat tämän syksyn edes näkemäni sienet. Paikalleen nekin jäivät minulta. Ovat vissiin kangassieniä.

Iso / Pieni

 

Heti syyshämärien alettua oli mukavaa sytytellä kynttilöitä, niin sisälle, kuin uloskin. Kelpaako tämä kuva bingohaasteen sisä- ja ulkokuvaksi, kun on vain heijastuma ulkona ja itse kynttilä sisäpuolella?

                                                                                   Sisä / Ulko

Lokakuun bingo ei ollut minulle piece of cake.  Kivasti haasteellinen oli Repolaisen keksinyt. Vähän pähkinää.

Vintti-ikkuna

Tuuli kolistelee vintillä. Se on jokseenkin kolkkoa kuunneltavaa.  Varsinkin öisin.

- Kenties tiaiset ovat taas repineet ikkunakarmin eristeet?  pohtii Amaalia tietäen, ettei miestä haittaa moiset äänet, mutta itse hän haluaa niiden loppuvan. Nainen hakee komerosta uretaaniputkilon ja nousee kitisevät portaat vintille pursottaakseen uretaanilla tuuliraot tukkoon.

Avattuaan vinttioven Amaalia näkee ikkunaraoista työntyvässä valokiilassa vintin kaikki pölyhiukkaset. Ihmettelee, miten vallattomasti ne leijuvat sateenkaariväreissään!

Äkisti pölyhiukkaset vaihtavat suuntaa ja syöksyvät Amaaliaa kohti. Tukkivat hänen nenänsä ja saavat samalla silmätkin vuotamaan, eikä aivastusryöpylle näytä tulevan loppua ollenkaan.

Parasta vain paeta suosiolla vintin pölyarmeijaa. Tuulirako jäi tukkimatta, mutta onhan Amaalialla korvatulppia vastaisten kolinoiden varalle.

                                                                                ♥

Krapu 44/25, sanat, pursottaa, leijua, tukkia. Krapu on sadan sanan tarina. Lisää asiasta löydät SusuPetalin blogista.

Mielikki

                                                                  

Mielikki kulkee poronpolulla. Etenee ojan vartta ylöspäin tietäen kuitenkin, ettei eksy ja huokailee ihastuneena ympäröivän luonnon kauniista syysväritystä.

Takaisin kääntyessään Mielikki havaitsee kuusikon suojasta risumajan. Kysyy oven läpi lupaa astua tupaan. Kun vastausta ei kuulu, hän työntyy sisäpuolelle omin luvin.

Toden totta, risumajan perällä on vanha sohvan rötiskö, joka toimii istuimena, että vuoteena, sekä vanerilevy pöytänä. Vaatteita lojuu sohvalla ja muutama pesemätön kuppi pöytätasolla, joka on nokipannun jättämiä jälkiä mustanaan. Pannussa jäljellä vanhat kahvinporot.

Mielikki hakee ojasta vettä, pesee ja huuhtelee kupit ja pannun. Siistii pöydän. Ripustaa vaatteet oksanaulakkoon ja lähtiessään kaivaa repustaan ison palasen Fazerin Sinistä kupin viereen.

                                                                               ♥

Krapu 43/25, sanat, huuhdella, sohva, sininen. Krapu on sadansanan tarina, johon tulee sisällyttää annetut kolme sanaa. Lisää tästä löytyy SusuPetalin blogista,

                                                                    

Pieni kirja, innoittaja

 

Riekonsulka, Ulla-Rosa Rautiaisen kirjoittama vaelluskertomus, joka teki minuun vaikutuksen luettuani sen takasivulta muutamat rivit.

”Tässä minä, rautiainen, nyt olen. Lyhyet siivet levällään, huima unelma sydämessäni. Yksinäinen vaellus – sata kilometriä kiveliötä, asumatonta erämaata. Lähtö Sevettijärveltä, polun pää Norjan tuntureiden takana, jäämeren kylmällä rannalla.”

Minä olin tuolloin, vuonna 2012 vaellusintoisena Inarissa täydentämässä retkivarustuksia ja sattumalta vilkaisin retkeilyyn liittyvää kirjarivistöä.

Luin ahmien kertaistumalta Rautiaisen pienen teoksen. Vuosien varrella olen lukenut kirjan ainakin toisen, jos en jo kolmannen kerran ja nyt taas. 

Minua kiehtoo moni asia, josta Ulla-Rosa kirjoittaa. Samaistun hänen tekstiinsä. Ihailen naista, jolla on iso unelma ja joka päättää toteuttaa unelmansa. Hän oli kuitenkin sadan kilometrin pituiselle vaellukselle lähtiessään voimissaan oleva noin nelikymppin kriisin yllättämä nainen.

Minä en ole enää viikosta kahden pituisen vaelluksen voimissa. Päiväretket ovat riittämiin, mutta unelmissani löydän aina kiinnostavan polun.

Nyt otin taas kirjan luettavakseni, kun poikani pyytämän neulepuseron kutominen takkuili. Purin jo kertaalleen melkein valmiin neuleen. 

Hain kirjasta uskoa uuteen yritykseen. Jos menee vikaan, pitää palata alkupisteeseen ja yrittää uudelleen. Se pätee täsmälleen yhtä hyvin neuleeseen, joka on uudemman kerran taas kainalokorkeudessa.

Ulla-Rosakin hyväksyy, ettei aina voi onnistua, mutta yrittää kannattaa, vaikka joskus huti tuleekin.

Kai se sama ajatus kannusti minua aloittamaan puseronkutomisen uudelleen, Kun se on valmis, niin syksy ei ole vielä ohi, joten mikä minua estäisi lähtemästä tunturipolulle, tai ainakin Kärryn rinteelle niin korkealle, kun jaksan nousta.

" On huikaisevaa katsoa kauas taaksepäin ja nähdä loputtomat tunturijonot ajatellen, että noin kaukaa, noiden takaa olen tullut. Koko tuon äärettömän matkan olen kävellyt. Koko tuon loputtoman eräömaan olen yksinäni kulkenut. Painanut omat jalanjälkeni tuohon maan laajaan avaruuteen.

Hengitän sisääni tunturien villejä tuulia.  Ne ovat korkeiden paikkojen rohkeita tuulia. Niissä ei ole alavien maiden lämmintä lempeyttä, vaan ne ovat hurjia ja rajuja. Ne ovat erämaan hengitys, joka tarttuu omaan sieluuni."

Kirjan piirrokset- Pentti Luostarinen. Kannen kuva - Markku Wiik

Painatus - Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Kristiina K: haaste - Viimeksi lukemani kirja. Kiitos haasteesta.

Se oli sinä päivänä, jolloin…

...olin seisomassa taikateltan edessä, aivan eturivissä. Myöhemmin ajattelin, olisinpa jättänyt tuon markkinakäynnin tekemättä.  

Kyseisen päivän olin pyytänyt vapaapäiväksi, voidakseni juuri käydä syysmarkkinoilla.  Monta vuotta oli jäänyt väliin ja halusin tavata entisiä ystäviäni ja muitakin tuttuja. Markkinatunnelmakin oli aina ollut ainutlaatuista.

Kiilasin itseni paljon mainostettua esitystä katsomaan. Pian fakiiri aloittaisi päivän ensimmäisen näytöksensä, venäläisen ruletin. Käytössä hänellä oli 22 kaliiperin rullarevolveri, johon mahtui kuusi patruunaa.

Nuori illusionisti, akrobaatti, kahlekuningas käytti näytöksessä oikeita patruunoita. Yleisökin sai nähdä ne.

Pian vaaleatukkainen ihmemies asteli estraadille, pyöräytti hymyssäsuin revolverinsa rullaa. Painoi aseen ohimolleen ja laukaisi.

Samassa hän lyyhistyi kuolleena lavalle.

                                                                        ♠

Krapu 42/25, sadansanan tarinan alkulause  - Se oli sinä päivänä, jolloin… Lisää asiasta löytyy SusuPetalin blogista.

Hyvänolon nirvana

Väsyneenä heittäydyn puolukan varpujen päälle pitkälleni. Päänaluseksi vedän lahonneen puupölkyn.

Niitä näitä ajatellen katselen ihastuneena lehtipuita, jotka syksy on värittänyt kultaan ja purppuraan.  Seuraan tuulen ajoittain lennättämää keltaista koivunlehtisadetta, josta saan osan päälleni, enkä välitä ravistaa lehtiä pois. Vaivun hyvänolon nirvanaan ja kuulen etäältä soittoa, kuin viululla soitettaisiin.

Ihmettelen, soitto kuulostaa Schubertin Serenadilta. Se tulee pölkyn sisältä ja uteliaisuuttani kurkistan sinne. Siellä kodikkaassa sopessa soittaa heinäsirkka viuluaan. Miten osaakin soittaa juuri minun mielisävelmääni!

Kuvittelin heinäsirkkojen olevan jo niin kohmeessa, etteivät viulut soisi, mutta tämä taitoniekka uhmaa talvea, kutsuu minut jopa tupaansa.

Yritän päästä pökkelön sisään ja puhelimeni soi....

                                                                             ♪♪

Krapu 41/25, sadansanan tarinan kirjoittamiseen inspiroi tällä kertaa Caran ylläoleva kuva .Krapuilusta lisää löydät SusuPetalin blogista.

Sovinnon avainsanat

Huoneessa leijuvat äskeisen kiivaan ärjynnän jälkimainingit. 

Tunnelma pysyy raskaana ja vaivautuneena, sillä kumpikin puolisoista näyttää unohtaneen sovinnon avaimet.

Taasko ne on hukattu, joilla riitaisuudet ratkotaan ja tunnelukot aukaistaan? Hiljaisuus on muuttunut mykkäkouluksi. Se tekee kipeää korvissa. Paha mieli kalvaa sisintä ja silmiin pyrkii väkisin kyyneleitä, mutta ne on pyyhittävä rapsakasti kädensyrjään, etteivät silmät alkaisi näyttää punaisilta.

Äsken moukaroitiin kovilla sanoilla, joissa hellyydelle ei ollut sijaa, korjaussanoille sen sijaan olisi kovasti käyttöä. Kuitenkin piinaavan tilanteen laukaiseva avainsana on yhä liian iso ja paksu kielen päältä ulos kakistettavaksi.

Ottaa aikansa, että kummankin huulilta kuiskataan, anteeksi rakas ja sovinto on suloinen.

                                                                      ♥

Krapu 40/25, sanat, punainen, ärjyä, rapsakka.

Krapu sadansanan tarina, johon sissältyvät annetut kolme sanaa. Lisää asiastalöytyy SusuPetalin blogista.

Syyskuun Ä-Y-Ö

 En minä Repolaisen syyskuun bingoa unohtanut, mutta kiireitä on ollut. Viime tipassa väsäsin jotakin, joskin vain yhden rivin. 

Ylärivi vasemmalta oikealle ä-y-ö 

Äestäjä, äes, 

 

Ylitys.

 

Ötökkäverkko.

Tällä kertaa lyhyesti näin. Aurinkoisia syyskuun viimeisiä päiviä ja ehkäpä lokaakuukin jatkaa samaan malliin.

Elämänmuutos

Siitä on kauan, kun isä päätti lopettaa karjatalouden. Hän pisti lehmät korkealaitaiseen ja pellot pakettiin ja lähti itse etsimään elantoa etelän tehdastyöstä.

Katastrofi se oli äidille, joka vitkutteli muuttoa viimeiseen asti. Hän oli elämässään kerran sen jo kokenut, pitikö hänen taas. Onneksi penskat ovat aikuisia ja omillaan, joten kai se tästä? Sydän vereslihalla hän suri tilannettaan.

Kerrostalo ja kellokortti olivat isän uutta arkea. Ei äitikään jäänyt peukaloitaan pyörittelemään, vaan hakeutui perhepäivähoitajakurssille.

Elämänmuutos ei ollut lopulta kummallekaan helppo. Se oli totuttelua uuteen, joka ei suostunut tuntumaan omanlaiselta. Eläkkeelle jäätyään he muuttaisivat takaisin entiseen kotiin. Isä muutti.

Äitikin, mutta kirkkomaan multiin.

                                                                   ♥♥

Krapu 39/25, aiheena Muutos, josta tulee kirjoittaa sadan sanan novelli, otsikko sanamäärään sisältyen. Lisää SusuPetalin blogissa

Syksyä

 

Syyskuun maisema on muuttunut viehättävän värikylläiseksi. 

Missä polku ei kiemurtele kirkkaankeltaisessa koivikossa, se luikertelele riemullisen punertavassa kangasmaastossa. On ihmeellistä kokea jälleen tämä väritykitys, jollaista ei aivan joka syksy ole.

Kesä on ohi, vaikka lämmin sää on jatkunut. En harmittele enää elokuun pakkasen tihutöitä, kun se nappasi pihakukkaseni. Säästi vain yhden pienen ruusun ja keltaiset orvokit. Nyt on käynyt joku syömässä myös orvokit ja minä olen pessyt kaikki kukkapurkit odottamaan uutta kevättä. 

Syksy on  kaunista aikaa, varsinkin kun ja jos saadaan nauttia aurinkoisista ja lämpimistä päivistä. Paitsi värit, syksy tarjoaa paljon muutakin. Marjastus ja luonnossa liikkuminen on parasta, suorastaan se on luksusta. Minä en enää tee pitkiä retkiä, lyhyetkin virkistävät. Tunnustan hieman haikeana, että viikon kestäviä syksyn vaelluksia kaipaan.

Pari viikkoa sitten haaveilin Pielpajärvellä käyntiä. Sieluni silmin näin kirkon keltakoivikossa niin kutsuvana, että teki melkein kipeää. Samaan haaveilupakettiin niputin Otsamotunturille kapuamisen ja myös Nattaset. 

Loppujen lopuksi pistin pisteen näille aatoksille ja siirryttiin yhteistuumin suunnittelemaan retkeä Kullaojan vesiputoukselle. 

Kullaoja virtaa Paha Kaakkurivaaran ja Pimiäselän välisessä kurussa, Sallan pohjoisosissa. Matkalla sinne oli välietappina yöpyminen Sallassa ja uutena aamuna reissu jatkuu Naruskan tietä lähes sata kilometriä, ynnä lisäksi pätkä huonokuntoista Värriönpirtintietä. Sitten olemme Kullaojan vesiputoukselle johtavan opasteen kohdalle, joka on lähes  huomaamaton viitta tien poskessa. 

Siitä lähtee polku.

 

Kullaojan polun alku näyttää kiviseltä, on kuitenkin helppokulkuinen. Kävelymatka putoukselle on reilu puoli kilometriä, eikä eksyä voi, kun pysyy polulla.

Naavakuuset ja kilpikaarnaiset männyt luovat metsään hieman salaperäisen tunnelman. Hiljaisuuden rikkoo vain kahdet askeleet, emme juttelekaan.

Pian alkaa kuulua veden kohinaa. Putous ei vielä näy, mutta kohta, kohina voimistuu koko ajan.  Sitten 

näkyy, miten oikealta puolen syöksyy vettä kurun pohjalla olevaan pikku lampeen. 

 

Veden vallaton vauhti on sykähdyttävää. Ryöppynä se syöksyy vihreän sammaleen peittämien kiven lomasta pärskeiden huuhtoessa rantakasveja. 

Istun penkille katselemaan näkymää nojaten takanani olevaan jykevään kallioon. Suljen silmät ja kuuntelen.

Kullaojan putouksesta voi sanoa,  se on pieni, mutta vapaa ja kaunis.

Paluumatkalla autolle ahmin mustikoita. Harmi, ettei mukana ollut mitään, mihin poimia vaikkapa vaan sen verran, että ripotella eväsleipien päälle taukopaikalla.

Naruskan Tammi on loistava paikka pitää tauko.

Tässä tammi tarkoittaa patoa. Vanhaa patoa, joka on rakennettu 1950-luvulla puunuittoa varten, eikä ole enää  käytössä. Sen sijaan vanhan padon vieressä on siisti nuotiokatos, jossa passaa hyvin evästellä.

Reissuilta on ihanaa aina palata kotiin.

Nyt kotiin palatessa tuntui, että oltiin lähdetty merta edemmäksi kalaan. Yhtä upean värikimaran tarjoaa yhä vielä oma kotipiha ja tutut lähimaastot. Osa koivujen lehdistä on jo varissut, osa muuttunut ruskeiksi, mutta vain osa. Enemmän on jäljellä.

Rieskaojan laakso tarjosi tänään näin heleää silmäniloa.

Iloa syksyyn!

Uneton autiotuvalla

 Autiotupa on tyhjä, sen oven päällä on salpa.

Astun koputtamatta sisään. Tervehdin ja puhun tyhjille seinille, kuin kysyen yösijaa. Siirryn peremmälle. Heitän rinkkani penkille ja istun viereen. Silmiä täytyy totutella hetki hämärään. 

Pian tuli rätisee kamiinassa. Olen keittänyt kahvin, muttei se maistu, ei myöskään voileivät.

Aina ennen olen tuntenut itseni tänne tervetulleeksi, mutta nyt hiljaisuus tuntuu oudon painostavalta, melkein pelottavalta, kuin se yrittäisi häätää minut matkoihini.

Näitä miettiessäni sytytän kynttilän, pistän muutaman kalikan kamiinaan ja jään laverille loikomaan.

- Onkohan täällä tapahtunut pahoja? Ajatus puistattaa ja huokaan.  – Äh, miksi minulla on liian herkät tuntosarvet?

 Uni vetkuttelee, eikä tule. Tulee aamu.

                                                                         *

Krapu 38/25, sanat; puhua, leipä, pelottava. Krapu on sadansanan kirjoitus, johon sisältyvät annetut kolme sanaa. Niitä saa tavuttaakin. Lisää asiasta SusuPetalin blogissa.

Tilinteon aika

Potilashuoneen yöpöydällä soi puhelin. Hoitaja ojentaa luurin sairaalakuntoon hakatulle, joka ei pysty liikkumaan. Pahantuulisena mies ärähtää luuriin.

 - Ruumishuoneella!

Syntyy hiljaisuus. Ehkä soittaja katkaisi puhelun luullen valinneensa numeron väärin. Hän yrittää hetken päästä uudelleen ja tunnistaa tällä kertaa äänen, joka sanoo.

-Ruumishuoneella, itse piru puhelimessa.

- Piru sinä oletkin, mutta kuuntele ja lopeta paskan jauhaminen.  Tehdään tilit selviksi! Kai tajuat, ettei tehty muutu tekemättömäksi, eikä mennyt palaa takaisin.  On jokseenkin ikävää uhkailla vanhaa kaveria, mutta itsepä keitoksesi keittelit. Ota lusikka kauniiseen käteen, kun vielä ehdit, tai muuten päädyt sinne, missä kehut jo olevasi.

Pelko nousee hikikarpaloina harmaiksi muuttuneille kasvoille.

                                                                           *

 Krapu 37/25, sanat; tili, puhelin, ikävä.Krapu on sadansanan tarina, johon tulee sisällyttää annetut kolme sanaa. Niitä tarvittaessa taivuttaa. Lisää aiheesta SusuPetalin blogissa.

Pehmeä

 Untuva, niin pehmeä. Siis pelkästään sanat maistuvat huulilla pehmeiltä. 

Untuva näyttää myös pehmeältä ja hyvin ilmavalta, mutta kämmenellään sen vasta tunteekin.

Untuvat kuuluvat höyheniin, kuten peitinhöyhenet ja sulat. Yhdessä monimuotoiset höyhenet tekevät linnun höyhenpeitteen, antavat linnulle värin ja suojan säätelemään ruumiinlämpöä. 

Sulkia lintu tarvitsee lentääkseen.

Etenkin vesilintujen untuva on hyvin pehmeää ja ilmavaa, siksi haluttua hyvän lämmöneristyskynsä takia.  

Vaateteollisuus käyttää untuvaa täytteenä talvivaatteissa, makuupusseissa, peitoissa ja tyynyissä.  Tästä syystä monet linnut menettävät henkensä ja untuvat päätyvät jonkun tyynyyn tai talvitoppikseen, tai sinne, missä ammuttu lintu kynitään.

Kuvissa olevat untuvat ovat pyyn untuvia, jotka kuvasin työpöydälläni.  En ole pyytä tappanut, enkä edes sen lihaa syönyt. Pyysin kerran linnustajalta saada mahdollisesti ampumansa linnun höyhenet.  Hän toi niitä minulle.

Pyyn höyhenet Kristiina K:n haasteeseen- Pehmeä.

Vanha talo

Ruustinnan ja rovastin lapsenlapsi Irmeliini vietti kesiään vanhassa pappilassa. Tyttö oli yksinäinen lapsi, jonka ystävät olivat mielikuvitusmaailmasta.

Pappilan pihapiiri, viereinen kirkko, sekä hautausmaan kivi- ja rautaristit pysyivät lapsen mielenkiinnon kohteina kesästä toiseen.

Eritysesti muuan ruostunut rautaristi puhuttelee Irmeliiniä, joka pysähtyy retkillään ristin eteen keskustelemaan.

Isovanhemmat eivät moista ole säikähtäneet, mutta Irmeliinin vanhemmat järkyttyvät, kun tyttö alkaa kertoa outoja asioita.

-Tämä mummon ja papan talo oli ennen Aadolfin ja nyt hän toivoo, että penkit pestään verestä ja viedään etupihalle.

Isoisä rovasti kysyy varovasti. - Miten Aadolf kuoli?

-Ammuttiin penkille. Hän oli nimismies silloin vuonna 1888. Tiesi Irmeliini.

                                                             *

Krapu 36/25, vihjeenä yllä oleva kuva, josta kirjoitetaan sadansanan tarina. Lisää asiasta SusuPetalin blogissa.

Ulkona nukuttu yö

Nukuin viime yön ulkona osallistuen Suomen Ladun Nuku yö ulkona-haasteeseen. Telttapaikaksi valitsin lopulta oman "Puolen hehtaarin metsäni", joka kuiskutteli alitajuntaani - yövy täällä mustikanvarpumaastossa!

-Miksipä en yöpyisi! Tuumin.

Hyväksyin ajatuksen ja muistissani vilahtelivat useat kyseisessä metsässä koetut hetket. Viimeksi, kun sytytin muuan jouluaatto siellä jäälyhtyjä. 

Ensin poimin kuitenkin mustikat tulevan teltan alta pois. Parempia ne ovat suussa ja mustikkapiirakassa, kuin olisivat olleet litistyneinä housun polvissa.  Ihme ja kumma, etteivät muuten olleet paleltuneet edellisviikon pakkasöinä.

Olin valmistautunut huolella viettämään elokuun viimeisen lauantain yön ulkona. Teltassa oli ilmapatja, sen päällä porontalja. Myös tyyny. Makuupussi oli siinä vaiheessa vielä sisätiloissa.

Tarkastin kuun ja auringon nousut ja laskut. Kuu on parhaillaan vähenevä sirppi, joka nousee niin matalalle, ettei ole täällä näkyvissä.  Aurinko laskee klo 20.33 ja  nousee klo 5.40 toivottamaan minulle hyvää huomenta. Harmittaa, etten näe kuuta. Tähtitaivaskin taitaa jäädä näkemättä, vaikka tähdet mitä ilmeisemmin syttyvät.

Kun kävelen illalla yhdeksän maissa teltalle, piha on hiljainen, Metsäpolulla vain kuivat oksat ja varvut rapisevat ja kahisevat jalan alla.

Kömmin telttaan villasukat jaloissa, pipo päässä ja suljettuani vetoketjut pujottaudun makuupussiin. Aurinko on laskenut puoli tuntia sitten, mutta ei ole pimeää. Mukana kuitenkin otsalamppu varalle, jos tarvitsisi lähteä yöllä pissalle.

 Yö viilenee nopeasti. Kiedon makuupussissa olevan kroppani lämpöpeittoon (avaruushuopaan). Vain kasvot jäävät paljaiksi.

Pian on pilkkopimeää ja täydellinen hiljaisuus. Oloni tuntuu turvalliselta ja lämpimältä, olen kuin kapalossa. Epäilen, ettei uni kuitenkaan suvaitse tulla heti, joten tyydyn olemaan läsnä juuri tässä hetkessä. Mitään velvoitteita minulla ei ole, joten  pyrin tietoisesti rentouttamaan itseni.

Näen mustaa, pidän silmäni kiinni tai auki, siispä odottelen unta avoimin silmin. Kasvoilla tunnen miellyttävänä yön viileyden, metsän yöilman, jossa hitunen suopursua, havupuita ja syksyä. 

Silmät painuvat kiinni, se on merkki unen tulla. Käännyn vain kyljelleni ja sitten kai nukahdin ja heräsin vasta aamukahvikutsulle.

Kylmyys ei hätyytellyt minua koko yönä, vaikka pakkasta oli ollut jossain vaiheessa liki -2 astetta.

Ulkona nukkumisen innostuksesta siirsin teltan metsästä parvekkeelle. Otan uusiksi.

Elämysretkeläinen

Retkelijä tuntee nipistyksiä vatsanpohjassaan. Hänen on pakko poiketa ensimmäisen taukopaikan puuseehen. Kuitenkin hän kääntyy jo ovelta. Hyi sentään, mikä siivo!

Muutaman kilometrin retkeilijä sinnittelee kakkahädässään, mikä tekee matkan etenemisestä kiusallista. Vasta ilmeisen katastrofin uhatessa hänen on pakko poiketa polulta syrjään.

Kyykkypaikan löytyessä retkeilijä nyhtää hätäisin ottein selkärepunsa. Kiskoo sitten housun vetoketjua, mikä iskee vastaan ja jumittuu. Se aukeaa kuitenkin riuhtaisulla, mutta rikkoontuu.

Viimein retkeilijä kyyköttää ähisten paljaan pyllyn kanssa sammalikossa ja tarkastelee arkaillen ympäristöään.

Vessapaperin puute ei tunnu tässä tilanteessa lainkaan ongelmalta. Rahkasammal hoitaa sen asian. Helpottuneena retkeilijä suhtautuu itseensä hyvin empaattisesti.

Onhan hän selvinnyt puhtain housuin kiperästä tilanteesta. 

                                                                                  *

Krapu 35/25, sanat, empaattinen, sammal, tarkastella 

Sadansanan novelliin pitä sijoittaa annetut sanat, joita voi tarvitessa taivuttaa. Lisää asiasta SusuPetalin blogissa.

Elokuussa bingoiltua

 Repolaisen elokuun bingohaaste. Kokosin vaakaan yhdeksällä kuvalla kolme riviä.

Ylin: Kivellä - Kannolla - Katolla

Kivellä olisi mukavaa syödä marjaretken eväät, mutta viime hetkellä muutan mieleni, enkä rupea ruhjomaan kiven kaunista jäkäläkuviointia.  

         

 

Kannolla pidän taukoa, kunhan ensin poimin kypsät vadelmat voileipieni päälle. Ai että,  maistuvat herkullisilta!

 

 Vatut syötyäni jatkan maastossa eteenpäin ja saavun piilopirtille. Maaten sen kunttapäälysteisellä katolla katselen pitkän tovin taivasta.

                

                                                                                *

Vaakaan keskirivi: Taivaalla  - Missä? (Metsässä) - Oksalla

 

Katselen taivaalla hitaasti ajelehtivia tasa-alustaisia ilmalaivoja, joita on kokonaisen armadan verran. Cumuluspilviä.

                    

 Jätän pilvet jatkamaan matkaansa tehden itse samoin ja siirryn metsään.

 Metsässä näkyy harvakseltaan kypsiä mustikoita, mutta iloitsen enemmän hontelosta, valkokukkaisesta kasvista, jota en oikoseltaan tunne. Eivät ne ole valkolehdokkeja, sen tiedän. niin kuitenkin ensin luulinkin. Ovat yövilkkoja. 

Oletteko te nähneet näitä kukkasia?

En ole aivan yksin. Kuusen oksalla istuu talitiainen ja päästelee koko värssyn ti-ti-tyytä elokuussa. Kotipihassa se malttoi vain ti-tyy, ti-tyy.

                                   

                                                                        *

Alin vaakarivi - Piilossa - Maassa - Kolossa

Kukkaniityä ohittaessani horsmien yläpuolella heiluvat kookkaat sarvet. Sarvien omistaja pysyy vielä piilossa, ennen kuin malttaa keskeyttää ruokailunsa ja siirtyä lähemmäksi minua. Katson viisaammaksi perääntyä ja lopulta loikkaan ojan yli.

Päätyen rähmälläni maahan, missä sammalikon pehmeys tuntuu mukavalta. Ei haittaa maasta nenään lehahtava syksyn tuoksu, mutta jestas! Eihän vielä ole kesä loppumassa. Eihän?

 

 

Ei todellakaan, sillä männyn kolossa on hautomattomat pikkulinnut munat! Ehkä pesä oli syystä tai toisesta hylätty? 

Tavallaan pesä on ovelalla paikalla, sillä maasta pystyyn kompuroidessani vasta havaitsen sen. En olisi muuten arvannut niin alas katsoakaan.

 

 Luonto on ihmeitä täynnä. Ihmeistä saa jopa bingorivejä! 

Ei aina etukäteen voi tietää, millaiseksi retket muodostuvat. Marjat voi jäädä saamatta, jotain muuta tulla tilalle.

Lopputulemaksi tältä retkeltä on hyvä mieli ja kolme bingoriviä, joista oikeastaan saisi täyteen koko bingoruudukonkin. Suurkiitokset Repolaiselle!