Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaamos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaamos. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. tammikuuta 2023

Tammikuun talvea


 

Lumi narskuu saappaan alla ja villapipon saa vetää syvään korville, että tarkenee.  On kunnon talvi lumitöineen, pakkasineen. Pehmoista lunta on kahlata asti, mikä tuo lisänsä metsästä puurankoja kotiin ajaessa. Lumilapiokin muistettava ottaa mukaan.

Vain kerran olen malttanut käydä hiihtämässä. Jouluaattona. Silloin ajattelin ehtiä kotiin Turun joulurauhan julistusta näkemään. Oikaisin järven jään yli, mutta se oli virhe! Yllättäen lumen alta nousi vesi ja suksenpohjat paatuivat. Tipalle meni ehtiä ajoissa telkkarin ääreen. No. Ihan en ehtinytkään.

Pakkasmittarin lukemat ovat viime aikoina pysytelleet -15  ja -30 välillä. Rokulipäiviä on tullut, mutta ne ovat olleet vain tervetulleita. (Tämä on niitä eläkeläisen etuja.) Ei huvittanut pistää nenää ollenkaan ulos, kun mittarilukemat olivat -31 toissa  päivänä.

Kaamoshämärää riittää vielä tovi. Taivas hehkuu aamuisin, kuin myös illansuussa värikkäänä. Useana yönä on myös upea kuutamo valottamassa maisemaa. 

Pilarikuuset sojottavat upeassa tykyssä ja koivumetsiköt sädehtivät lumikiteisinä, kunnes monikymmenpäinen teeriparvi pyrähtää puiden latvustoon aamuaterialle.  Uskon sataan pääseväni laskuissa, jos linnut pysyisivät tarpeeksi kauan paikallaan. En ehdi ynnätä niitä kaikkia, kun jo pyrähtävät toisaalle, mutta paljon niitä on.

Parhaillaan sataa lunta. Hiutaleet ovat suurempia, kuin lumensydämet, kunnon pakkaslunta toistaiseksi Aamuinen tuisku ehti varistaa enimpiä lumia puiden oksilta, joten lisää sopii. Vaarojen tykkyihin tuisku ei pystynyt. Nekin kasvattavat muotojaan lisälumen sataessa.

Mutta lumisade tietää huomiseksi lumitöitä ja minä opettelen sulkemaan silmäni pihan lumitöiltä ja pitämään suuni kiinni nipotuksilta, vaikka vinot vallit kirpaisevatkin.

 




  
 

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulukuu 21


Nyt en voi syyttää täysikuuta, että heräsin liian aikaisin. Omat ajatukseni minut hereille raastoivat. Moittivat itsekkääksi.  Pohdin, syystä vai suotta?
Nousen liikkeelle.

Ikkunaruudun takana on mustaa. Pian silmän tottuessa näkyy kuitenkin tähtinen taivas. Lukemattomat tähdet syttyneet?

Istuudun nojatuoliin.
Vedän shaalin tiukemmin ympärilleni ja jään varhaisaamun hiljaisuudessa katselemaan tähtiä. 

Tunnistan Otavan ja siitä suuntimalla löytyy Pohjantähti.
Otavan himmein tähtikin tuikkii. Ei huolta, että olisi muka sammumaan päin.

Mutta mikä on Beetlemin tähti? Kautta aikojen suurta mielenkiintoa herättänyt tähti.

Entä, mikä kaukaisin tähti, jonka silmäni erottaa. 

Tein nojatuolissa avaruusmatkaa useiden valovuosien päähän, ennen kuin aamun sinertävä hämärrys palauttaa minut takaisin maan pinnalle.


♪♪  ♫


perjantai 16. joulukuuta 2016

Joulukuu 16




Joulukiireitä en kaipaa, enkä päästä niitä tulemaan tähän huusholliin. 
Mukavampaa on retki laavutulille nokipannukahvittelemaan.

Työvuosien aikana meni jouluja, jolloin nukuin joulua edeltävät päivät ja lähdin öiksi työhön. Ei se mukavaa ollut. Ikävästi kiireet joulun alla alkoivat painaa päälle.
Kun ei jaksanut, niin ei jaksanut.

Jos nyt uhkaa kiireet, se on pahasti oma vika. Asioimisten ja tekemisten suunnittelu on heittänyt häränpyllyä. Kaikki aika on omaani ja sitä myös arvostan.

En ahnehdi turhia, ei kaupoissa kiertelyitä, ei joulusiivousurakoita, ei liikoja paistamisia, ei leipomisia - mikä tarkoittaa, ettei pakastinta täyteen.

Minussa asuu hupsu jouluihminen, joka on kuin kaamoshämärä, mielenlaatu, joulukukka, palava kynttilä pöydällä.     

♪♪♪

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Hiljainen Karsikonperä



Aamulla ikkunan takana olisi pelkkää mustaa ilman lyhtyjä. 
Vasta valjetessa puut alkavat piirtyä siniharmaata taivasta vasten. Värisävyt elävät tuntien kuluessa, mutta pysyvät sinnikkäästi rajattuina mustaan ja harmaaseen, kuten niin monena marraskuun aamuna tässä kaamoksen syleilyssä.

Ei tule sinistä hetkeä, ei oranssia taivaanrannalle. Tuskin  myöskään illan sinistä, sinipunaakaan, mutta jaksan odottaa. Jonakin aamuna  mustan ikkunan takaa näkyy auringon yritykset kavuta Kärryvaaran takaa näkyviin  ja silloin on värejä. Silloin minä niitä myös mökin hämärissä aamukahvitellessa ihailen.... tai kipaisen jopa suolle odotettua ihmettä kuvaamaan.

Karsikonperälle eivät rajut lumisateet ulottuneet. Kuitenkin on niin paljon uutta lunta, että piha kaipaisi kolaamista.

Ei kiirettä. 
Pyhäaamuna on mukava edetä hitaalla, varsinkin kun taivaalta tupruttelee kevyesti koko ajan lunta lisää. Tien päälle ei haluta.


Kuulen taustalta hiihtokisaselostusta ja katselen ulos. Lumisade tihenee.
Aamusaunassa kokeilin joogaa. Saunajoogaa. Innostuin, kun kuulin sitä kehuttavan.
Ehkä juuri joogan takia olo on edelleen hieman raukea. Käynnistymätön, mutta tuntuu hyvältä.
Tavoitteenani olisi saada lisää liikkuvuutta niveliin, kuin myös joustoa lihaksiin, että metsänraivuussa paikat kestäisivät, eivätkä kipeytyisi, vaikka hieman rajumminkin puita karsii ja raahaa pinoon.


Kirjoittamisen ajatus ja sanat katoavat mielestä tämän tästä. Katse suuntautuu usein tähyilemään Kärryn huippua. Se pysyy piilossa. 

Tähtiä en ole nähnyt pitkiin aikoihin. Sen sijaan luin Elsi Komun kirjan  - Tähtien tällä, tuolla puolen.
Kirjailija antaa ajatuksen vaeltaa  vapaasti tähtien tuollekin puolen ja kuvaa jälleennäkemisen maagisia hetkiä, Hän toivottaa lukuiloa allaolevalla P.Mustapään runolla.

"Sen, jonka saimme,
tuskin saimme ensinkään,
ja kadotettu tuskin poissa on."
         - P. Mustapää-

perjantai 5. joulukuuta 2014

Sydäntalven aikaa

Kaamos on sydäntalven aikaa. Aurinko ei nouse lainkaan horisontin yläpuolelle, mutta pimeitä päivät eivät ole. Sitä ihmettä piti lähteä katsomaan paikan päälle.
Matkalla pohjoiseen kurkin auton sivupeilistä, miten aamutaivas värittyy. Aurinko itse pysytteli piilossa. Yö vaihtui hämärästä idän puolella punaisesta oranssiin.


Lännen puolella olivat toisenlaiset värit. Siellä sävy oli tummasta sinisestä vaaleampaan. Lumikin näytti siniseltä.


Minun ihka ensimmäinen täydellinen kaamospäiväni oli värikylläinen, suorastaan värien leikkiä kautta taivaankannen.katsoinpa mihin suuntaan vain.




Ei palellut sormia kuvatessa, vaikka tuuli oli tuntureilla navakkaa. Tietysti käsiä lämmittivät Titityyn lähettämät "härpäkkeet". Olin ollut onnettaren suosikki hänen blogiarvonnassaan. Kiitokseni siis Ti-ti-tyylle.


Hetken mietin, miten tämä käteen pujotetaan, ennen kuin sormet löysivät reittinsä näissä kauniisti virkatuissa kädenlämmittäjissä.

Huomenna on itsenäisyyspäivä. Onnea Suomi ja hyvää itsenäisyyspäivää  teille lukijani.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kaamoksen kauneutta


Kaamos on lopuillaan ja aurinko on Lapissakin ehtinyt käväistä useampana päivänä näyttäytymässä. Hämärän aika on pidentynyt ja pikku hiljaa päivä alkaa pidentyä. Tietenkin pilvipäivinä on yleiskuva harmaan sävyissä, mutta selkeänä päivänä aamutaivas alkaa punertua enteillen auringon pikavisiittiä puolen päivän aikoihin.


Taivaan pastellisävyiset värit heijastuvat hankeen, joka sekin vivahtaa siniseen pohjois-koillisessa. Kun taas päinvastaisella suunnalla hehkuu oranssia ja punertavaa.


Keskipäivällä kuu näyttää olevan matalalla ja antaa maisemalle lisää kylmäntuntua. Kylmää todella on, sillä mittarissa on -30.


Maisema kuin maalaus, paitsi nuo sähköjohdot, tosin niihinkin taiteilija on sivellyt valkoisen harson peitteeksi.


Sukset pysyivät paketissa ja paketti Savottakahvilan seinustalla. Ei tullut intoa laduille, vaikka ne niin houkuttelevilta näyttivätkin. Myös ennustettua revontulien leiskuntaa ei näkynyt, vain aavistus, että iltayötaivaalla jotain väreili. Toisella kertaa sitten.