Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhani aarre. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhani aarre. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. tammikuuta 2013

Puutarhani aarre

Ei minulla enää puutarhaa ole, muttei se estä minua osallistumasta  Tammikuun blogihaasteeseen, Puutarhani aarre. Haasteen takana on Kukkamessut Uusikaupunki 25.-26.5.2013 ja haasteaikaa tammikuun loppuun.

Oikeastaan on hyvin mieluisaa muistella omia kukka-aarteitaan, kun ulkona on napakka - 22.5 asteen pakkanen. Tosin myös huikean kirkas auringonpaiste ja hanget hohtaa ja houkuttelee suksille, samoin työsarkaa olisi rantteellakin, sillä ensi talven rangat pitäisi saada kotiin ajettua, mutta nämä pakkasasteet sitoo minut ainakin aamupäiväksi tietokoneelle ja selailemaan kukkakuvia.


Iirikset ovat minun puutarhani aarteet

Hieman haikeana katselen nykyään puutarhakuvastoja ja niiden kukkaloistoa. Minullakin oli aiemmin puutarha, ollut jopa kaksi. On ollut mökkipuutarha ja myöhemmin vanhan talon ihastuttavan moni-ilmeinen pihapuutarha, jossa kasvoi paljon erilaisia kukkasia. Enää ei ole puutarhaa. Ympärillä on vain toisella puolen suota, jonka takaa siintää pikkuinen vaara, jonka laki nousee puiden latvojen yläpuolelle ja toisella puolen pihaa kasvavat pilarikuuset erottuen mäntymetsästä. Muutamia kukkasia olen kuitenkin entisestä elämästäni mukana rahdannut ja niiden joukossa on puutarhani aarre, jonka toivon selviävän pohjoisen porstuan kylmistä talvista edelleenkin.
Kun ryhdyin valitsemaan aarretta, oli iso joukko, mistä valita. Yhtenä oli voimakkaan tuoksuinen jasmiini, joka oli kasvanut monimetriseksi laajaksi pensaaksi peittäen osin tuvan ikkunaakin. Alun alkaen sain kaivaa jasmiinintaimen ystäväni mökin pihapiiristä 80-luvun lopuilla. Se juurtui ja innostui valtavaan kasvuun istuttamallani paikalla.
Toisena aarteenani oli neljän kesän ajan vaaleanpunainen pasuunakukka. Sekin kasvoi valtaisiin mittasuhteisiin ja parhaimmillaan laskin kukkien määrän olevan toista sataa. Sen öinen tuoksu levisi pihalta maantielle saakka. Myös se oli lahja, jonka lapsuuden ystäväni antoi minulle. Sain hyvät hoito-ohjeet mukaan ja kukka selvisi kolmesta talvestaan. Sitten syyspakkanen yllätti ja pasuunakukka kuoli.
Varsinaisesti rakkain puutarhani aarre oli ja on yhä matalakasvuinen iiris. Varmuudella en sen nimeä tunnista, mutta lila lilja kuitenkin. Äidiltä olin saanut lapsuuskodin kukkapenkistä muutaman juurakon jo 80-luvun alkuvuosina. Istutin ne silloisen mökkipihamaan kukkapenkkiin. Muutamia vuosia myöhemmin kaivoin iirikseni mukaan muuttaessamme vanhaan, punaiseen taloon, jossa oli laaja piha ja siis runsaasti tilaa kukkaistutuksille. Iirikset innostuivat uudessa ympäristössäänkin hyvään kasvuun ja ilahduttivat kukkimalla joka kesä toukokuun lopulla ja vuosien mittaan sain niistä jo useampia ryhmiäkin.
Kun tuli paikkakunnan muuton aika, niin se, mitä pihapuutarhasta halusin kaivaa mukaan, oli juuri muutama iiris. Koetin saada niille suon reunaan niin hyvät kasvuolosuhteet, kuin mahdollista.  Pelkäsin kyllä talven olevan niille liikaa, sillä edellistalvena oli ankarimmillaan -42 asteen pakkasia ja viikon verran lisänä yli -30. Onneksi suojana oli lunta toista metriä. Iloni oli suunnaton, kun keväällä, lumien sulettua toukokuun lopuilla iirikset olivat hyvässä kasvussa.  Ja ne myös kukkivat, mutta vasta heinäkuun puolella.


Samanlaisena on iiris pysynyt. Ylemmässä kuvassa kasvupaikka rehevä ja ympärillä metsämansikkaa. Alemmassa iirikseni tyytyy vuohenjuuren seuraan.