Järjestelin kuva-albumeitani pakkaspäivän ratoksi ja harmittelin.
Olen vuodesta 2020 käyttänyt samaa tietokonetta, enkä ymmärrä edelleenkään sen logiikkaa järjestellä kuvia. Kun laitan kuvat mieleiseeni malliin, niin seuraavalla kerralla ne ovat takaisin tietokoneen haluamassa järjestyksessä.
Mahdollisuus muuttua lumilinnaksi!
No, mutta kuitenkin nyt jäin pitemmäksi aikaa katsomaan yhtä kuvaa, jossa oli tikkukirjaimin teksti - OLIPA KERRAN KOLME PIENTÄ... ja suuntaa osoittava nuoli. Jouduin sen enempää miettimättä tuohon vanhaan satuun.
Kuvan nuoli opasti selvästi meidän pihan perällä olevaan lumikasaan. Vilkaisin ikkunasta ja hetkessä se muuttui rumasta mielenkiintoiseksi. Se ei enää ollut silmissäni ollenkaan ruma, vaan mahdollisuus.
Mahdollisuus muuttua lumilinnaksi!
Miksi en voisi leikkiä? Viimeksi leikin pojanpoikien kanssa, siitä kylläkin noin kaksikymmentä vuotta, mutta ei minussa ole mitään muuttunut. Muistot veivät hetkessä yhdessä rakentamiemme lumilinnojen satumaisiin sokkeloihin.
Tuli hetken hiljaisuus ja sitten paljon kysymyksiä. Ei luvannut suoraan, mutta ei kieltänytkään.
Itselleni teen tästä liikuntaprojektin. Selvitän kesällä ottamani kuvan nuolen tarkoituksen. Uskon, että tästä saattaa tulla seikkailu.

