Päivä nro 366

Päivä nro 366 on jo illassa.

Se on vain muuan päivä päivien kimarassa. Se on kuitenkin Uudenvuodenpäivän aatto, kuluvan vuoden viimeinen päivä.

Oikeastaan ylimääräinen päivä on helmikuun karkauspäivä, mutta kuka sitä muistaa.  Paitsi ne, jotka ovat sattuneet syntymään juuri tuona päivänä.  Nekin, joita kosittiin ja ne, jotka saivat hamekankaan.

Karkausvuosi ei ole pahentanut tätä vuotta, ilman muuta pahentaja on se, jonka nimeäkään en viitsi mainita.

Tänään ei aamu selvinnyt hämärästään lainkaan, kunnes tuli jo iltahämy. Tapanin päivästä kukonaskeleen verran olisi pitänyt, mutta eipäs vaan. Sentään edellisyönä satanut nuoskalumi vitivalkeana on juhlavasti ottamassa uutta vuotta 2021 vastaan.

Pihakuusi hoitaa osuutensa loistaen pikku tuikuillaan.

Joulua ei  vielä ole riisuttu. Se saa viipyä meidän pirtissä Nuutinpäivän yli.  Ehdin vielä polttaa loppuun aidot kynttilät, jotka juuttinarulla kuusen oksille sidoin. Pahasta se kyllä on, saa keuhkoihinsa pikkupartikkeleita, mutta nenäänsä samalla ihastuttavaa havupuuntuoksua.  

Hiljaista on syrjäkylällä uudenvuodenyö. Vain muutama raketin poksahdus on kuulunut.  En vala tinaa, en tee uudenvuodenlupauksiakaan, mutta ainakin tässä vaiheessa kuvittelen näkeväni itseni suksilla huomenna.

Lumihuntu harson heittää, 

alleen vanhan vuoden peittää.

On aika ystäviä kiittää,

aihetta niin paljon riittää 

Hyvää uutta vuotta!

Joulutarina

On jouluaatto.

Ensimmäistä joululomaansa pohjoisen hangilla viettävä seitsemänvuotias tyttö ei malttaisi odottaa iltaa, vaan lähtee hiihtämään.  Äiti on asiasta eri mieltä ja ehtii vain huutaa ovenraosta.

-Muista, pimeä tulee täällä pian. Älä hiihdä kauas.

Tyttö ei kuule äidin varoitteluja, mikä on tietysti karvahatun syytä. Tieten tahtoen hän ei ole tottelematon, ei varsinkaan jouluaattona, sillä aivan varmasti tahtoo nähdä joulupukin.

Hiihtäminen on hauskaa. Metsän hiljaisuus ja samalla sen salaperäisyys viekoittelevat hiihtäjää yhä ja yhä jatkamaan matkaa.

Ajantaju katoaa.

Hämärä syvenee ja ladun vierustan komeat tykkypuutkin kasvavat huomaamatta jättiläisiksi, melkein taivaaseen asti. Koko maailma on salaa verhoutunut hopeaviittaan. Myös tähdet ovat syttyneet.

Tyttö hätääntyy. Hän ei tiedä, pitäisikö jatkaa eteenpäin, vaiko kääntyä? Onko tämä ympyrälatu, jollaisia hän on tottunut kotona kiertämään, vai ei? Vieras latu on vieras latu.

Sormia ja varpaita paleltaa, mutta tyttö jatkaa eteenpäin. Ensimmäinen ja ainut hiihtäjä, jonka hän ladulla kohtaa, ohittaa ja pysäyttää hänet.

-Mihin noin pieni tyttö aikoo näin hämärässä ilman retkivarusteita? Ei kymmeneen kilometriin ole autiotupia, joten parasta sinun on kääntyä takaisin.

Mies ei ole pelottava. Hänellä on pakkasen huurruttama vitivalkoinen parta ja kulmakarvat, mahtava karvahattu ja karvarukkaset. Mies vetää tytön käsistä lapaset. Sulkee pienet kylmettyneet kädet omiin suuriin ja lämpimiin käsiinsä ja puhelee rauhoittavsti.

-Olet hiihtänyt kylältä pitkän matkan, käänny ihmeessä takaisin, että jaksat. Tuo kirkkain tähti valottaa matkaasi ja antaa merkkiä oikeasta suunnasta. Älä poikkea ladulta. Joulusaunaan ehdit ja myös joulupukin juttusille. Ei se vielä ole vieraillut, mutta vanhempasi ovat varmasti huolissaan.

 Hämmentynyt tyttö kääntää suksensa saatuaan lämmitetyt lapaset käsiinsä ja lähtee rivakasti sujuttelemaan.  Mies katsoo tovin hänen peräänsä ja katoaa mutkan taa.

Myöhemmin illalla tyttö kertoo joulupukille hiihtoretkestään. Katsoo pitkään ja hyvin tutkivasti pukkia ja viimein rohkenee kysymään.

-Olitko sinä, jonka näin ladulla vai oliko se suojelusenkeli?

Hyvää Joulun aikaa

Kaikille Teille blogissani vieraileville. 

Joulumielen etsimistä

Joulumielen etsimistä

Joulu lähenee, mutta joulumieli? Milloin ja miten sen tavoittaisi?

En mahda mitään, että joulun alla rupean miettimään, – ”turhuuden turhuus kaikki on, niin turhaa touhu tää.”  

Koen huojennusta toteuttaessani joulun valmisteluissa ajatusta - vähän on enemmän, eikä joulu katoa lahjapapereihin, ei kinkku-, ei suklaaähkyyn.

Ei hätää, minulla on koronan takia peruutetun valokuvanäyttelyni avajaissuklaakonvehdit pakastekaapissa! Vanhaksi sain elää, että uskon näin suureen ihmeiseen. Lieneekö jouluntaikaa?

Meille tulee joulu aatonaattona, silloin asennan tonttuoven. Ei missään nimessä liian aikaisin, sillä en kestäisi, jos tekemiseni raportoitaisiin Korvatunturille tuiki tarkasti.

Luulen kuitenkin saavani varmimmin joulumielen kirjoittaessani läheisilleni ja ystäville joulukirjeet, jotka kiikutan postin matkaan.

♥

Krapu 50, sanat; korona, elää joulu. Krapu on 100 sanan teksti otsikko mukaanlukien. Sanoja saa taivutella. Lisää Susupetalin blogissa.