Vappupallot

                     

Tytti puhaltaa vappupalloja. Muutaman pallon puhallettuaan hän on läkähtymäisillään.  Poskilihaksiinkin sattuu.

Harmittavasti vaivalla puhalletut ilmapallot eivät leijaile ilmassa, kuten torilta ostetut. Niitä katsellessaan Tytti muistaa, miten isä täytti pallot joskus kaasulla!

Varastossa on edelleen ilmapallojen täyttöön helium kaasupullo.

Tytti osaa täyttötekniikan, hankalaa vain pallojen suiden sitominen.  Kuitenkin into ja näppärät sormet ovat iso apu. Pian parikymmentä vappupalloa leijuu laipion rajassa eri pituiset kalalangan pätkät perässään. Ne täyttävät melkein koko huoneen.

 Pallot on vietävä ulos. Tytti sitoo ne mollamaijansa vyötärölle ja änkeää vaivoin ovesta pihalle.

Mollamaija kohoaa hitaasti ilmaan. Kohoaa yhä korkeammalle. Lopulta rakkaasta nukesta näkyy enää pieni piste taivaalla.

                                                                  🎈🎈🎈

Krapu 18/25, Vappupallot.  Lisää sadansana tarinoista SusuPetalin blogissa.

Myllyojan kevätvallattomuus

Lätäkkö oli jäässä. 

Jää olisi mennyt saappaan kärjellä rikki, mutta en hennonut särkeä  kaunista kuviointia. Mutainen ojanpohja oli hyvin kaunis aamuauringon kilossa.

Eilisen vesisateen ja yöpakkasen jälkeen hangella saattoi taas kävellä. 

Eteneminen oli välillä harppomista lumilaikulta toiselle, suotuppaalta seuraavalle, mutta kevyempää kuitenkin, mitä kesällä marjastaessa. 

Tämmöinen aamuliikunta on huoletonta kivaa. Olen hyödyntänyt kaikki hangella jalan liikkumisen aamut, joita on ollut huhtikuussa melko monta. Joka aamu on ollut suunta eri kohteeseen. 

Tänään Myllyojalle, joka on suosikkiojani, kun otan tonko-ongen ja lähden kalalle, mutta se aika on vasta, kun mesiangervo alkaa kukkia. 

Matkan varrella metsäojien ylitykset onnistuivat ongelmitta. Ne olivat jäässä ja lumen peitossa, mutta itse Myllyoja oli sula. Kuulin kaukaa, miten vauhdikkaasti vesi virtasi. Kohisi jopa pikku koskissaan, kuin olisi ollut isompikin virta.

Vastarannan töyräät olivat lähes lumettomat. Minun puolellani lumipeite ulottuui aivan ojaan asti. Piti varoa, etten lähestynyt liian liki vettä, muuten...

 Tupassaramättäät ovat vallanneet rannat molemmin puolin. Hassut ryssänpäät eivät haitanneet kulkua, mutta kesällä tilanne on toinen. 

Nyt tuppaat ovat ruskeita kuivia heinäkasoja, kunnes kevät herättää ne. Niistä kasvaa kauniin vihreitä pulskia mättäitä niin tiheään, että maapohjaa välistä näe.

Katselen tuppaita  ja kuuntelen peipon liverrystä. En näe lintua, mutta kuulen veden solinan kanssa  sen laulelun. Sillä on hyvä mieli, kuten minullakin.

Aurinko paistoi kirkkaasti ja siivilöityi somasti puiden lomasta piirtämään hangelle sinertäviä varjoja.

Oja mutkittelee ja muistuttaa serpentiiniteitä, jos ylhäältä pääsisi katsomaan. Mutkien oikaiseminen on ilman minkäänlaista siltaa vaikeaa. Olen yrittänyt, mutta en onnistunut.

Kuljin Myllysillan ja maantiesillan välisen matkan pitkin ojan vartta.  

Vanhan Myllysillan  luona kuului jäiden helinää. Veden vauhdikas meno sai jääpuikot kilahtelemaan. Ei aivan urkumusiikkia, mutta herkkää kuunneltavaa kuitenkin.  Oli myös mukavaa katsella veden vauhtia.

Kohta lumet sulavat  ja ojanpenkat viheriöivät. Kesäkuun alussa on kukkivien rentukoiden vuoro vallata ojaa monin paikoin.

Jatkotikkaat

Pilkkitoukka ei kiinnostanut kaloja ja väsyin puuhaan. Heitin pitkälleni hangelle, jalka toisen päälle ja rupesin pilvilautoilla surffailemaan.

Pilvilampaiden joukossa oli yksi erilainen, joka jumittui auringon eteen ja näytti hetki hetkeltä enemmän ukkospilveltä kuin hattaralta.

Tummaan pilveen repesi äkkiä iso reikä. Se näytti kattoluukulta, josta laskettiin alas tavallisen näköiset jatkotikkaat.

Kumiseva ääni kehotti minua tikkaille. Nousin jaloilleni, mutta alin puola oli liian korkealla ylettyäkseni siihen. Pyysin pidempiä tikkaita. Lisä jatko-osa tuli, mutta edelleenkään tikkaat eivät riittäneet.

Pilven aukko hohti sellaista kirkkautta, että silmissäni musteni. Valo tuli takaisin maailmaani vasta, kun nitro oli sulanut kielen alla.

 -Mitä, jos olisin ylettynyt tikkaisiin?

                                                                      👽

Krapu 17/25, sanat; jalka, valo, tumma. Krapu on sadansana tarina otsikoineen, johon tulee sisällyttää annetut kolme sanaa.  Lisää SusuPetalin blogissa.

                                                                  

Pääsiäistervehdys

 

Hyvää pääsiäistä!

Eilen oli kevään lämpimin päivä  +15, aurinkoinen, tyyni ilma.  

Patio on yhä lumivallien ympäröimä, vaikka laudat sinänsä jo kuivat ja lumettomat. Viimeiset jäät lakaisin varsiluudalla eilen. Sitten hain porontaljan keinupenkille ja istuin kuuntelemaan kevättä.

Ympäristön huokaileva metsä oli tuudittaa minut kevyeen uneen.

Suljin silmäni ja kuin tuutulauluksi keskellä aamupäivää minulle esitettiin monen sirkuttajan yhteiskonsertti. 

Yhteismusisoinnista en eroittanut laulajia, mutta puhelimen Lintujen kevätmuutto-seranta ilmoitti, myöhemmin,  että solisteina olivat ainakin talitiainen, hippiäinen, vihervarpunen, urpiainen, punakylkirastas ja punatulkku.

Mustarastas loisti poissaolollaan tai oli parhaillaan aamuaterialla sepelkyyhkysparin kanssa, joilla tuntui olleen kovasti keskinäistä kuhertelua.

Ehkä suunnittelivat, miten talon isännän kylvettyä papuskaherneet napsitaan ne saman tien parempiin suihin.

 

 Iltapäivä jatkui lämpimänä, mutta lunta on muuallakin, kuin vain pation ympärillä. Pihatie on kuitenkin sulanut ja maantie kuralla. Isot autot saavat äkkiä soratien reiät kasvamaan montuiksi. 

Jokainen pihan mänty ja koivu on saanut tyvensä ympärille kevätkauluksen, joka tursuaa mustikan- ja puolukanvarpuja, paikoin suopursun varsia.

 

Päivä päivältä pälvet laajenevat ja viimein, kun valkoinen niiden välistä loppuu, on kevät tai jopa kevätkesä. Koillismaalla kevät saattaa hujahtaa niin nopeaan, ettei ehdi kunnolla havaita, kun puussa on täysi lehti ja maa vihreä, sekä ahvenen ja hauen kutu kertakaikkisen ohi.

Tänään, pitkäperjantaina sää on toisenlainen. Voisin sanoa, että tyyppillinen pitkäperjantain sää. Harmaa ja alakuloisen oloinen. Tuuli heilauttaa  porraspielen tuulikelloon silloin tällöin elämää ja ohi lentävien joutsenten tervehdystoitotus tuntuu mieluisalta vaihtelulta.

Kevät etenee, vaikka ottaakin pari askelta eteen päin ja yhden taas takaisin, kuin pysyäkseen tahdissa Semmoinen kuuluu kevään vakiokuvioihin.

Monet teistä jo haravoivat pihaa ja kylvävät jotain uutta. Varmasti myös teette puutarha- ja pihakierroksia aamuisin ihastellen kaikkea, mitä on edellispäivän jälkeen maasta noussut ja kukassa.

En minun uskoni kevääseen horju. Se tulee aina ajallaan.

Toivotan hyvää jatkoa pääsiäiseenne.

Mausteinen pääsiäiskeitos

 Marmeladin Katti palasi karkureissultaan Kyöpeliin. Ei kissa pään silityksillä selvinnyt katoamisestaan. Koulunpenkille joutui.

Noitayhteisö vaati, ettei kissakaan saanut häpäistä yhteisön perinteitä tai henki katkolle.

Pääsiäinen on tulossa. Marmeladi takoi perinnetietoa kisulinsa päähän ja keitteli ohessa uudella pannulla pääsiäiskeitostaan, johon musersi hulluruohoa lisämausteeksi.

Pääsiäisyön lennolle Marmeladi livahtaa salaa ennen aikojaan. Lähtövalmisteluja tehdessään noita nauttii puoli nokipannullista kokkaustaan. Se sai hänet kohta tirskumaan itsekseen. Kattikin ihmettelee moista, mutta asettuu emäntäänsä vasten kehräämään.

On hupaisaa lennellä edestakaisin täysikuun ohi, kunnes lentoporukka luutineen tupsahtaa maantielle partioivan poliisiauton eteen.

Ei auta Marmeladin sekavat selitykset, vaan häkin ovi heilahtaa.

-Naamiaiset vissiin jossakin? Naureskelevat poliisit.

                      😋

Krapu 16/25, sanat, tirskua, perinne, häkki. Lisää krapukirjoituksesta SusuPetalin blogissa

Huhtikuun ihastuttava aamu

Aurinkoinen ja tuuleton aamu, mainio alku torstaille.

Kovasti paljon on neulasia ja muuta puista varissutta roskaa hangella, mutta sekaan sopii kimaltelevia hankitimanttejakin. Kenen timanttikaulanauhasta lienevät karanneet tällä kertaa?

Joka tapauksessa mukavaa kävellä narskuvalla hangella ja nauttia ahavasta.

Tästä hankiherkusta ei ole liiaksi päässyt näinä viikkoina nauttimaan. Vain viisi vastaavanlaista aamua aiemmin.

Koillismaalla alkaa tuntua keväiseltä. Vanhojen peltosarkojen pajuista vain harva yrittää saada kukintoja. Tuntuu, että kissaksia on vuosi vuodelta vähemmän. Useampi paju ei kuki lainkaan. Eivät kai jaksa.

 

Pajukoissa on kuitenkin elämää. 

Lähes kaikista puskista riekot ovat käyneet napostelemassa tuoreravintoa. Hangelle jääneet jäljet paljastavat  nämä kekkerit. 

Riekolla on varpaissaan höyhenpeite ja se tekee jäljestä pehmoisen ja tavallaan suttuisen näköisen, ikään kuin riekko tepsuttelisi töppöset jaloissaan.

Riekko on talvipuvussaan valkoinen lintu. Jos se malttaisi pysytellä pajukossa tai kiepissään minun ohittaessani sitä, en huomaisi lintua lainkaan.  Mutta ei se malta, vaan lentoon noustessaan päästää niin räkättävän naurun, että olen sätkyn saada.

Tänä aamuna ei kuulunut riekon räkätyksiä, sen sijaan teerien kukerteluja. Sitä oli somaa kuunnella. Soidinmenoihin ne kujertelut kuuluvat. Näillä hankikeleillä on vain pysähdyttävä niitä ääniä kuuntelemaan, sillä muuten menevät ohi. Karkea hanki rouskuu jalan alla ja piilottaa muut äänet.

Tonko-oja on jäistä vapaa, mutta rannat vielä lumiset. Katselin ojan vartta sillä mielin, miten kesällä pystyisin sinne päästä kalastamaan. 

Ei kovin helposti ainakaan, sillä rannat ovat kesällä pusikkoiset ja ryssänpäitä niin tiheästi, ettei näe, mihin seuraavaksi askeleen ottaisi.  

Talvella valkoiset hatut ovat söpöjä kumpuja lumesta, nyt vain kulottunutta saraheinää, jonka sisältä alkaa pian nousta uusi kasvu.

 

Yllättäen alkoi kuulua työn ääniä. Aamu oli edennyt niin pitkälle. Metsätyökone kaatoi puuta. Karsi ja pätki.

Nyt lähtee pikku järvien välinen metsä. Häviää osa polusta joelle. Kyllä se jo talvesta lähtien oli tiedossa, sillä hiihtäessäni laitoin yhden sinisen nauhan rusetille. Oli mielestäni nätimpi niin.

 Kesällä polkua on enää mahdoton kulkea, joten tulipa haikea mieli.

Pihaan tullessa kysyin pikku ystävältä, mitä hänelle kuuluu. Kovin orava näytti pohtivan, miten asian minulle esittäisi. Alkoi säksättää ja pyyhälsi runkoa pitkin ylös ja säksätti mennessään.

Reisussa parasta oli huhtikuun ihastuttava, oikeastaan hurmaava aamu ja riekon töppösten jäljet.

Riemastuttavaa viikoloppua!

 

Koiti-Jussin polku

 

Tämä on metsä. Sen tuoksu on vihreä ja siellä asuvat puut.

Puiden lomassa kiemurtelevat polut, joita myöten joskus ennen kuljettiin vallan paikasta toiseen. Niin teki myös Koiti-Jussi. Hän talsi jokinivalta palstalleen metsätöihin sata vuotta sitten.

Hänen polkunsa on sittemmin ollut kulkijaa vaille, mitä nyt satunnaisesti liikkeellä oleva metsästäjä tai porot ovat käyttäneet sitä. Se on umpeutumassa, sillä metsä hamuaa omansa takaisin.

Huhutaan, että marjastaja olisi vasta nähnyt itse Koiti-Jussin nimikkopolullaan. Mies oli seisonut polun päässä ja kadonnut aavemaisesti.

Vaikka ihminen kuolee, hänen muistonsa elää, mutta ihme kuitenkin, kun marjastaja saa yllättäen outoa seuraa tai patikoija kuulee jonkun näkymättömän kiirehtivän ohitseen.

                                                                             🚶‍♂️‍➡️

Krapu 15/25, katso teksin alussa olevaa Caran kuvaa ja kerro siitä sadalla sanalla. Lisää krpukirjoittamisesta SusuPetalin blogissa.

Vaakaan, pystyyn ja vinoon

Repolaisen hauska bingohaaste sai minut jättämään lumilapion. Bingoruudukon täyttäminen oli paljon kevyempää puuhaa, kuin lumityöt patiolla. 

Aioin ensin täyttää kaikki yhdeksän ruutua talvijutuilla, mutta turneekestävyyteni loppui kesken ja kelpuutin mukaan kesäkuviakin.

Melko kovaksi pähkinäksi osoittautui hersyvä. 😔

Ylärivi vaakaan

 

Huhkia - tarkoittaa minulla tällä kertaa lumenluomista patiolta pois. Aloitin urakan jo toissapäivänä.

Hapuilla-Vesillä oleva oja piti päästä ylittämään. Hapuiluksi meni miehelläkin, mutta saappaan varret eivät piisanneet. Kiertämään jouduttiin.

Harjoitella -  harjoittelu tekee mestarin ja mestaritkin harjoittelevat. Ei minulta kovin helposti onnistu saippukuplat. Harjoitella täytyy.

Keskirivi vaakaan

Hiljainen oli kotitie viime kesäkuun 2 päivä aamulla kello 3, kun matkamme etelään päin alkoi. Aurinko oli herännyt jo tovin meitä ennen.

 Huoleton teeriparvi aterialla vaarallisesti tien leveydeltä. Joskus autoa paetessaan niitä saattaa jäädä pyörien allekin. 

Hersyvä. Tuota sanaa piti pähkäillä. Minusta kovan tuulen nostattamat laineet liikkuvat hersyvästi, vain olenko ymmärtänyt sanan väärin?

 

Alarivi vaakaan

Hännällinen. Niistä oli valinnan vaikeutta. Valitsin viimeksi kuvaamani hännällisen ja se on susi.

 Hehkeä.  Halusin jotain kaunista, siis hehkeää näiden kuvien joukkoon. Vaalean punainen ruusu kukki viime kesänä pihassa. Kuvasin sitä päivittäin pitkän aikaa.

 

Havinaa kuulin tänään aamulenkillä viimeksi, kun joutsenpari huolestuneena lenteli ohitsemme ollessamme hankikävelyllä. Taidetta ja taitoa on joutsenen laskeutuminen veteen.

 

 

Bingoruudukko tuli täyteen. Kiitos haasteesta Repolainen ❤️

Näin sattui

Ei päivän pitänyt mennä, niin kuin se meni.

SEn oli tarkoitus olla mukava kotiseutuun tutustumisretki. Kahvia termoksessa ja kaupasta ostetut croissantit, jotka nautittaisiin Livojärven levähdyspaikalla.

Kahvitellessa katselin pikku sälää, joka roikkui imukuppiin kiinnitettynä auton ikkunassa, tuulilasin  oikeasta yläkulmasta. Niistä jokaisella pikku esineellä oli oma historiansa. Ne olivat matkamuistoja, vesitiivis kelluva pallo, minijuomapullo, pikku reppu ja uistimen viehe.

Olin kesällä laittanut rimpsun joukkoon kolme ruiskaunokkia. Aikaa sitten ne olivat kuihtuneet, mutta yhä vain mukana. Mies oli ehdottanut niiden poistamista ja ehdotti nytkin.

Rupesin tällä kertaa toimeen. Kukkavarret olivat pahuksen lujassa avainpallon naruun ja pikkurepun ketjuun kietouneina. 

Mitä niitä säästämään ja nykäisin napakasti yhdestä valkeaksi haalistuneesta kukan varresta.

Auts, ai! Vieheen koukku upposi oikean käden keskisormeen.  Käsi jäi kiinni autokoristerimpsun jatkeeksi!

En pystynyt nykäisemään koukkua irti. Muutaman yrityksen jälkeen luovutin. Muistelin, miten pari kertaa aikaisemmin olin onnistunut vastaavanlaisessa tilanteessa, mutta en nyt.

Olisinpa edes vieheen saanut irti muusta tavarasta, mutta sekään ei onnistunut, joten irroitin imukupin, että sain käden kaikkine imukupista riippuvine tavaroineen syliini.

Autossa ei ollut mitään työkalua, joten mies käänsi auton Posion terveyskeskusta päin.

Tk:n aulassa kysyttiin, onko ensiaputapaus. Olinhan minä sellainen, joten pääsin lähes suoraa päätä toimenpidehuoneeseen.

Ensin lääkäri irrotti muun tilpehöörin, vain viehe jäi. Seuraavaksi hän tunnusteli, missä kohden sormen päätä koukun kärki tuntui ja katkaisi pihdeillä koukun liki ihoa. 

Teki kipeää, kun hän painoi koukkua saaden kärjen näkyviin, josta nyhti pideillä läpi sormenpään koukun pois.

Nyt sormenpäässä näkyy kaksi reikää vajaan sentin välein ja lievä punoitus.

Kelpaako tämä Kristiina K:n huhtikuun pieni ja punainen haasteeseen? 

Onhan tässä kaksi pientä ja punaista.  Punainen pallo on Kalannin säästöpankilta saatu ja punarunkoinen ustimen viehe löytyi rannalta, ensimmäisen Kultalaretken aikaan.

 🌞 Hurmaavaa huhtikuuta !