Kirje menneisyydestä
Papereita järjestellessäni selailen
mappia, josta löydän 20-vuotiaan itseni kirjoittaman kirjeen 70-vuotiaalle
minulle. Kuoressa lukee lähes täydellisellä kaunokirjoituksella – Saa avata vuonna 2020.
Minulla ei ole mielikuvaa tilanteesta, miksi
olen tuolloin kirjeen kirjoittanut, siksi avaaminen jännittää.
Huomion aluksi kauniin kirjepaperin.
Seuraavaksi ihastun tasaiseen
käsialaani, jota on helppo lukea ja ihmettelen, miksi nykyään kirjoitan mahdottomia harakanvarpaita.
Kirje alkaa - Rakas minä!
Luettuani muutamia rivejä, silmäni sumentuvat. Miten realistisiä ovat olleet
tulevaisuuden toiveeni tuolloin. Ei sanaakaan mahdollisista tulevista elämän kohokohdista
.
- Luet tätä kirjettä pitkälti
seuraavalla vuosituhannella, ehkä erilaisessa maailmassakin. Jos voit, kirjoita
uusi tulevaisuuden kirje, jonka saat avata vuonna 2030.
♥
Krapu 17, sanat: kohokohta, sumentua, tasainen.
Krapukirjoittajien kravut löytyvät SusuPetal, Cara
Kiinnostava löytö ja kaunis käsiala.
VastaaPoistaOlen muutaman tällaisen tulevaisuudessa avattavan kirjeen itselleni kirjoittanut, ainakin yhden jo lukenut. odottamassakin on yksi. Olen tehnyt myös tulevaisuuden kartan joskus 5-6 vuotta sitten.
PoistaOlisipa hieno jos olisi tällainen aarre! Käsialan huononeminen tuttua täälläkin, joskus en saa edes itse selvää raapustuksistani :))
VastaaPoistaMuista, että kouluaikana oli "villitys" kirjoittaa itselle laatikkoon, eikä sitä saanut avata, kuin sovitusti vuosien kuluttua.
PoistaMinä en pysty myöskään lukemaan omaa käsialaani, mikäli olen nopeaan kirjoittanut.
Mikä aarre!
VastaaPoistaItsekin kirjoitin aikanaan tuollaisia kirjeitä, joita sai avata vasta myöhemmin. olin aina niin hätäinen ja utelias, että avasin kirjeen jo vuoden-parin kuluttua.
Joo, käsiala on muuttunut kylä ihan järkyttävän huonoksi! Sitä se näppäimistön käyttö teettää.
Aarre omasta mielestänikin. Minulla on myös veljelleni tämän 50-vuotispäiväksi kirjoittamani kirje laatikossa. Lähetin kirjeen hänelle 16 vuotta sitten, mutta se ei löytänyt perille ja palasi reilun vuoden kuluttua minulle leimoja täynnä. Nyt se saa odottaa vielä 4 vuotta, niin yritän uudelleen.
PoistaSinä olet ollut hätäinen tulevaisuuden kirjeesi kanssa. Tai utelias?
Näppäimet ovat tuhonneet meidän kauniin kaunon!
Hieno löytö! Kaipaan käsin kirjoitettuja kirjeitä, nykyään se on harvinaista. Tyhmyyksissäni tuhosin viime muutossanikin paljon kirjeitä elämäni varrelta.
VastaaPoistaItselleen on jännää kirjoittaa. Olen joskus jopa postittanut itselleni. Viime vuosina aika harvakseltaan on tullut kirjeitä kirjoiteltua, muutama vuodessa sentään. Tosin käsin en kirjoita.
PoistaSama minulla, kun muutin, oli pakko tuhota vuosikymmenten kirjeenvaihto.
Kirjoitellaan uusia kirjeitä, mutta tuskin minä ainakaan jaksan käsin kirjoittaa.
Kaunista käsialaa. Pidä hyvässä tallessa tämä aarre.
VastaaPoistaLohdulliselta tuntuu lukea pois nukkuneiden läheisten kirjoituksia.
Pidän tallessa.
Kuvan käsiala on äidilta saamastani kirjeestä yli 30 vuoden takaa. Tämän kirjeen lisäksi minulla on toinenkin kirjeaarre, joka on rakkauskirje ilmeisesti vuodelta 1911. Tallessa pysyvät.
PoistaNähtäväksi jää, miten käy omien kirjeideni laita. Kuka ne lukee, jos en itse vuosien päästä.
Mikä ihana ajatus! Harmillista, etten ole itse kirjoittanut.Pitääkin kirjoittaa nyt ja vinkata tytärtä kirjoittamaan itselleen.
VastaaPoistaMinäkin kiinnitin ensimmäiseksi huomioni tuohon hurmaavan kauniiseen kirjepaperiin.
Onko siellä prässättynä aito kasvi paperin väliin?
Ja käsialasi on ollut tosi kaunis,tyylistä huomasin joitakin samankaltaisuuksia omaani, joka sekin on alkanut nyt vanhemmiten viuhtoa sinne tänne.Käden motoriikka ilmeisesti muuttunut,ei enää saa varmaa aikaiseksi millään.
Hieno krapu!
Tämä ajatus tulee mieleeni ajoittain. Muistan, että viimeisimmässä itselleni kirjoitetussa kirjeessä kerroin yleisesti ajankuvaa ja omaa elämäntilannettani. Kuvan kirjepaperi on käsintehtyä, mutta ostin sen Suomen tällä hetkellä vanhimmasta toimivasta kaupasta. Olen myös itse tehnyt paperia, jolle kirjoittanut yhden kirjeen itselleni. Käytän sitä paperia säästäen.
PoistaAllaoleva käsialanäyte on äitini kaunista käsialaa. Kuten kerroin, minä en hallitse hyvää käsinkirjoittamista. Kaunoa kyllä, jos tarve vaatii.
Hieno aarre sinulla. Kirjeen kirjoittamista itselle on tullut harjoiteltua luovan kirjoittamisen kurssilla. Ei kovin helppoa.... Kirjoituskursseilla taas on tullut käsinkirjoittaminen kunniaan. En mistään hinnasta ottaisi tietokonetta käyttöön. Ruutuvihko ja lyijykynä, siinä todella tuntee kirjoittavansa. Olen myös sitonut (kursseilla) pari kirjaa joihin olen ajatellut joskus käsin kirjoittaa ajatuksia tms.
VastaaPoistaKyllä vaan ja visusti sen säilytän.
PoistaMiten koet itselle kirjoittamisen vaikeaksi?
Minäkin arvostan käsinkirkoittamista, varsinkin kirjeissä, mutta minusta ei ole siihen. Kirjoitan semmoisella vauhdilla, etten pysty lukemaan myöhemmin edes itse tekstiäni. Tietokoneessani valitsen mieluisan "Käsikirjoitusfontin" ja sillä sipuli.
Kuitenkin aamuisin kirjoitan isoon ruutuvihkoon kolme sivua ns. aamusivujani. Joskus jätän sen homman toviksi, kunnes taas palaan kirjoittamaan. Aamusivivihkoja on kertynyt paljon, enkä lue niitä myöhemmin, vaikka talletankin.
Kirjansidonta on on hieno taito, Osaisinpa minäkin.
Vau mikä aarre! Kaverini kanssa kirjataan tulevia politiikan nousijoita. Minä kirjasin Marinin - mutta en sitä että pääministeriksi asti nousisi :) Tällä hetkellä seurannassa on yksi nuori mies :)
VastaaPoistaEiks olekin?
PoistaMissä vaiheessa tai mikä aika taaksepäin olet kirjannut arvioitasi Sanna Marinista? Taidat olla enemmänkin kiinnostunut maan nykyhetken politiikasta?
Kirjaatko ajan kuluessa arvioihisi mahdollisa muutoksiakin.
Minä olen itselleni kirjoittamani kirjeen sulkenut valmiiksi saatuani, pistänyt kirjekuoreen plus jonkinlainen liimatarra päälle aivan kuin sinetiksi, sekä tietysti teksi - saa avata silloin ja silloin. Eri juttu, kuka sen avaa ja lukee, jos minua ei enää silloin ole.
Sinä viisas ihminen! Osasit jo silloin ajatella tulevaisuutta. Mikä aarre!
VastaaPoistaToivottavasti tämä tauti ei harvenna niin paljon rivejä, että kymmenen vuoden kuluttuakin on lukijoita menneelle historialle.
Heh, heh viisas ihminen! Tärkeät kirjeet olen kyllä säästänyt, mota niitä ei ole, mutta sitäkin kallisarvoisemmat.
PoistaEdellinen itse itselleni kirjoittama kirje saattaa jäämä minulta avaamatta, sillä 10 vuotta on pitkä aika ja tapahtua voi mitä tahansa.
lävitseni kulki lämmin ailahdus nähdessäni tuttuakin tutumman, maailman kauneimman käsialan...Sinulla on aimarii aarteita, jota vaali suurella rakkaudella täst edeskin!
VastaaPoistaVarmasti samanlaiset tunteet kävin itsekin läpi taas kerran luettuani äidin kirjeen. Usein omien pöytälaatikoideni järjestäminen ja jonkun etsiminen päätyy tähän, että käsiini osuu nämä kaksi kirjettä. Luen ne ja ajatukseni livahtavat vuosien taa.
PoistaVoi että, miten ihastuttava idea ja vielä se, että kirje oli päässyt unohtumaasn ja nyt löytyi. Itse löysin vanhoja päiväkirjojani, vanhimmat tekstit ovat vuodelta 1998, en ole uskaltanut lukea niitä, koska oma menneisyys ja sen tuoma painolasti pelottaa.
VastaaPoistaTuo kirjeen kirjoittaminen vanhemmalle minälle on kyllä houkutteleva ajatus, mutta en tiedä uskallanko sitäkään tehdä. Tai lukea sitten joskus!
Tämä idea on minulle jo tuttu viimeisiltä kouluvuosiltani. Silloin meidän tyttöporukka kirjoitti itselleen näitä määrävuosien päästä luettavia kirjeitä.
PoistaMinä en koe pelottavana lähestyä itseäni kirjeellä. Joitakin tekemiään asioita tai tilanteita, joita esim. kirjeessä pohtii, voi jopa ymmärtää paremmin vuosien päästä. Tietysti ne voivat avata ikäviäkin tapahtumia uudelleen.
Ei kaikki omat toiveeni/haaveni 20-vuotiaana suinkaan olleet realistisia nyt ajatellen!
Nämä on sellasia juttuja, jotka pitää ajan kanssa lukeakkin ja oikein eläytyä siihen aikaan, kun on sen kirjeen kirjoittanut.
VastaaPoistaOn sulla aarre löytö siellä kyllä ollutkin.
Voisin samaistua tuohon, kun asuttiin edellisessä asunnossa, niin unohduin vintille tosi pitkäksi aikaa, jos satuin löytämään vaikka päiväkirjojani, niitä lukiessani aika meni kuin siivillä, olin niin uppoutunut juuri siihen aikaan, kun olin kirjoittanut ne päiväkirjat..
Onhan ne mulla vieläkin tallella, nyt vaan olen miettinyt, että mitä teen niille,hävitänkö, ja miten?
Vai pitäisikö jättää lapsille muistoksi minusta ja tunteistani, joita niihin olen paljon riipustellut, muttakun monesti olen niihin juuri niitä syviä tunteitani kirjoitellut, joskus synkkiäkin, niin haluavatkohan lapset välttämättä sellasta lukea ja haluanko minä, että lukevat?
En vielä ole päättänyt, ja kun elämästä ei nykyään tiedä,tän koronankaan vuoksi, niin mitä pitäisi tehdä?
Hävittää, vai jättää?
No, nyt vähän taisin poiketa, mutta kirjoituksesi oli hieno ja vei muistoihin mutkin!
Hyvää kevään odotusta sinne ja lumien sulamista!
On usein arvaamattoman "vaarallista" ruveta järjestelemään laatikoitaan ja hyllyjään tai ullakkovarastoja, niin helposti itse järjestely unohtuu, kun jää ommin muistoihinsa ja siihen lipsauttaa ehkä juuri kirje, valokuva, esine..päiväkirja.
PoistaMInä muuton jälkeen tilanpuutten takia jouduin polttamaan ison pinon kirjeitä, vain ne tärkemimmät (arvokkaimmat) säästin.
Sinulla on miettiminen tuon asian suhteen, mitä sallit paljastuvan lapsillesi nuoruuden ajan itsestäsi.
Minulla on aamusivuvihkoja paljon nipussa, niitä en hävitä, mutta itselleni osoitetut kirjeet olen hävittänyt luettuani määräajan jälkeen.
Kiitos, sinulle myös kauniita kevään päiviä. Ei kovin vauhdilla meidän lumet ota sulaakseen.
hieno löytö, pistin pikkusiskoni kirjoittamaan tuollaisen, hä paljon nuorempi. Annoin sen hänelle 40-vuotis synttärinä.
VastaaPoistaNyt pitää alkaa uusia kirjeitä kirjoittamaan.
PoistaSinulla on ollut pitkä aikajänne. Ollut varmasti mielenkiintoinen aikamatka lukea kirje nyt. Kirjoitin kirjeen itselleni kymmenvuotiaana avattavaksi 20-vuotiaana. Ei ole enää tallessa, harmi. Ja olisi ollut hyvä jatkaa, mutta se kokeilu jäi siihen.
VastaaPoistaEi ole myöhäistä vieläkään. Minä olen kirjoittanut useampia kirjeitä tulevaisuudessa avattaviksi. Mukana myös toiveiden kartta, vai mikä sen nimi onkaan.
PoistaLuulen, että tästä korona-ajasta kirjoitan ajankuvana ja omin tuntemuksin kirjeen, jonka avaisin ehkä viiden, ehkä vasta 10 vuoden kuluttua.
I was left wondering how do you become wiser?
VastaaPoista