Kesäyö

Kesäyö ja polku.
Ja se tunne, kun jalan alla on pitkokset ja se, kun seuraavan mutkan takaa vastaan tulee monta sataa rappusta.
Sykähdyttävää.
Kuten myös kesäyössä tuoksuva suopursu ja itikkaöljy.
Sinällään tuo kaikki jo loihtii retkeilijälle mukavia mielikuvia.

Luonto ei nuku, kun valoa riittää. On yötöntä aikaa.
Keskiyö tarjoaa lintujen konsertin.  Minä en solisteja tunnista, mutta arvelen, että sinirinta ja laulurastas reissulaista viihdyttävät.
Liian keskittyneesti minun ei passaa uppoutua musiikkiin, eikä ihailemaan puun juurten muodostamia kuvioita. Saattaisin kokea yllätyksen.

Portaita kivutessa oma puuskutukseni sekoittuu yön ääniin ja hikinen iho houkuttaa lisää verta janoavia inisijöitä. Tuppaavat suuhunkin.

Ehkä Murpfyn laki, kun huomaa toivoneensa, että isoimman osan portaista saisi kulkea alaspäin. Useimmiten käy toisin.

Etäältä kuulee vierellä virtaavan joen muuttuvan koskeksi. Vesi on vapaa ja villisti kohisten se syöksyy koskipaikoissa. Uimalla eikä kahlaamalla tarvitse jokea ylittää. Riippusiltaa pitkin on helppoa.

Suot tasapainottavat maiseman jylhyyttä. Itsekin saa ikään kuin hengähdystauon jyrkkien nousujen ja laskujen jälkeen. Kauniitakin ovat täynnä valkoisia hillan ja tupasvillan kukkia.
Eri asia on, mitä tekee nämä kovat sateet hillatoiveille?

Ensi viikon lopulla on juhannus. Täällä ei kuki juhannusruusut, mutta metsäkurjenpolvet, niittyleinikit, koiranputket kylläkin.  Aurinkoinen juhannusyö olisi vallan hienoa.

Hyvää juhannusta ☺

Päiväretki

Edessä on polun pää.
Tuntemattoman polun pää ja juuri siksi tavattoman kiehtova.
Sää on pilvinen, lämmin kuitenkin. Tuntuisi sinänsä olevan  mainio retkisää. Viime hetkellä olin vaihtanut maastokengät retkisaappaisiin ja nyt tuumaan, ettei ehkä olisi kannattanut.

Polku on oikea polku.
Ei sepelöintiä, eikä kärrytieksi levinnyt. Ihan runollisen kaunis ja hyvä jalan alla. Alkajaisiksi maasto on komeaa männikköä, mutta tiedä sitten, miksi muuttuu vai muuttuuko.
Mustikka kukkii valtoimenaan.
Matka jatkuu harjun päällä ja molemmin puoliset maisemat hivelevät silmää jylhyydellään.  Polku luikertelee korkealla ja koen suorastaan huimausta katsoessani alas.

Oli virhe jättää hyttysöljyt kotiin, sillä nyt niiden tarve alkaa olla totinen. Inisijät piirittävät hikistä päätä pilvin pimein ja inisevät raivostuttavasti. Yrittävät tunkeutua korviin ja suuhun. Vähän väliä niitä saa pyyhkäistä silmistäänkin, että varmasti näkee valita oikean polun.

Jyrähtää. Salamoi.
Kohta jyrisee voimakkaammin. Sää on muuttunut ja pohjoisen taivaalle on kerääntynyt tummia pilviä. Harmi, ettei tullut seurattua säätiedotuksia. Sade on varmuudella uhkaamassa, ehditäänkö edes sateen alta laavulle.
Poromyhkyrän ja Pikkumyhkyrän välisessä kanjonissa ukkosen jyrinä voimistuu. Välillä tuntuu, kuin koko taivas putoaisi paukkeella alas.

Sade alkaa ripsutellen, mutta onneksi laavu näkyy samalla.
Mies tekee heti kunnon tulet, ettei sade pystyisi niitä sammuttamaan ja minä haen järvestä vettä pannuun ja pannu saman tien tulille.  Juuri ja juuri vesi ehtii kiehahtaa, ennen kuin sade muuttuu kaatosateeksi ja jyrinä yltyy.

Laavulla on hyvä.
Selästä kostuneet pusakat ehtivät kuivaa kahvinkeiton aikana ja sitten istutaan laavussa kuumaa kahvia kuksista hörppien, ukkossadetta kuunnellen ja jutustellen.




Sateen onnistui sammuttaa likimain tulet.
 Ei ollut apua, vaikka lisätään puuta tulen päälle. Kaksi tuntia on pitkä aika oottaa sateen loppumista. Välillä nuotio elpyy ja silloin heti makkaraa paistamaan.
Vähitellen ukkonen loittonee. Enää jyrähtelee vain harvakseltaan, mutta sade ei ota loppuakseen.
Kun ei lopu, olkoon loppumatta.
Ei me reippaat retkeilijät sokerista olla, joten polulle vaan ja kastutaan niin maan perusteellisesti, mutta kyllä kesäsade kuivaa, minkä kasteleekin.