Maaliskuun herkkujani

Aikani olen miettinyt Repolaisen- miltä maistuu maaliskuu-haastetta, miten tarttua siihen, vai jättää suosiolla, kun ei sytytä, mutta sitten syttyi himmeästi. 

Minulle ovat yleensä maistuneet tavanomaisen maaliskuun aikana suussa sulavia makeita enemmän mieliharrastukset ja silmän ruuat.

Nyt on toisin.

Maaliskuu ei ole pahemmin tarjoillut tänä vuonna tavanomaisen valkeita ja eikä häikäisevän kirkkaita talvipäiviä. En rohkene kovin sitä mollatakaan, sillä aina sanotaan - vaihtelu virkistää.

Kenties tämän oikullisen maaliskuun näen toisin silmin ja mielin jonkun vuoden päästä.   Nyt se on anniskellut räntä- ja vesisateita useiden lämpöasteiden kera niin tiuhaan, että lumesta on rippeet jäljillä.

Kitisin aikani, ai kauheeta, kunnes lopetin ja  aloin makustella uusia vaihtoehtoja maaliskuun lopulle. Tulin tulokseen - Kun ei ladulle, sitten polulle!

 

  Polulla meno maistui paremmalta, mihin litra jäätelöä tai suklaalevy olisivat konsanaan pystyneet.

Maaliskuu on mennyt kohdallani vähillä karkeilla. Säästän vartaloani mämmikauteen. Yritän muistaa kauppareissuilla, ettei makeaa mahan täydeltä.

Mikään suolainen ei saa vettä herahtamaan kielelleni. En ole keittiöihme, joten kokkaukseni ovat hengissä pitävää arkiruokaa. Niissä ei ole mitään maaliskuussa enemmän paremmalta maistuvaa, kuin muulloinkaan.

Silmänruokaa on sen sijaan keittiön ikkunalla jouluviikolla hankittu joulutähti. Se on ilon aihe punahehkuvine lehtineen.

 

Silmittelen ilolla myös vitivalkoista jänistä, joka vierailee usein pihassa. Syö kaikessa rauhassa lintulaudalta pudonneita auringonkukansiemeniä.

Huolettaa vain jäniksen puolesta. Se on helppo saalis haukalle, huuhkajalle tai ketulle, kun turkki ei ole aloittanut muuttumista lumen sulamisen tahtiin.

Välipalapuolella antoisin herkku itselleni on kutominen kirjoittamisen lisäksi. Kun oikein innostun puikkojen kanssa unohdan syömisen. 

Ennen kuun loppua villapusero on valmis. Ajattelin sitä toppaliivin alle keväthankia viiletellessäni, mutta se tarve näyttää olevan pois pelistä. Ehkä paksu pusero on hyvä ruskaretkille

Tämmöisiä makuasioita  sain kokoon maaliskuulla.

Superherkullisia kevätpäiviä lukijoille!

Kesäyö

Kesäyö ja polku.
Ja se tunne, kun jalan alla on pitkokset ja se, kun seuraavan mutkan takaa vastaan tulee monta sataa rappusta.
Sykähdyttävää.
Kuten myös kesäyössä tuoksuva suopursu ja itikkaöljy.
Sinällään tuo kaikki jo loihtii retkeilijälle mukavia mielikuvia.

Luonto ei nuku, kun valoa riittää. On yötöntä aikaa.
Keskiyö tarjoaa lintujen konsertin.  Minä en solisteja tunnista, mutta arvelen, että sinirinta ja laulurastas reissulaista viihdyttävät.
Liian keskittyneesti minun ei passaa uppoutua musiikkiin, eikä ihailemaan puun juurten muodostamia kuvioita. Saattaisin kokea yllätyksen.

Portaita kivutessa oma puuskutukseni sekoittuu yön ääniin ja hikinen iho houkuttaa lisää verta janoavia inisijöitä. Tuppaavat suuhunkin.

Ehkä Murpfyn laki, kun huomaa toivoneensa, että isoimman osan portaista saisi kulkea alaspäin. Useimmiten käy toisin.

Etäältä kuulee vierellä virtaavan joen muuttuvan koskeksi. Vesi on vapaa ja villisti kohisten se syöksyy koskipaikoissa. Uimalla eikä kahlaamalla tarvitse jokea ylittää. Riippusiltaa pitkin on helppoa.

Suot tasapainottavat maiseman jylhyyttä. Itsekin saa ikään kuin hengähdystauon jyrkkien nousujen ja laskujen jälkeen. Kauniitakin ovat täynnä valkoisia hillan ja tupasvillan kukkia.
Eri asia on, mitä tekee nämä kovat sateet hillatoiveille?

Ensi viikon lopulla on juhannus. Täällä ei kuki juhannusruusut, mutta metsäkurjenpolvet, niittyleinikit, koiranputket kylläkin.  Aurinkoinen juhannusyö olisi vallan hienoa.

Hyvää juhannusta ☺