Muutaman viikon päästä Suomi juhlii itsenäisyytensä vuosipäivää.
Ojennan onnitteluksi valkoiset kanervat, joita en toki poiminut, vaan jätin kankaalle kasvamaan edelleen. Ihailin tämän yhden pienen kanervatuppaan sitkeyttä selvitä rutikuivassa maastossa neulasten ja männynkäpyjen seurassa.
Samanlaisen urotyön teki pikkuinen Suomi pysyessään sodan jälkeen elossa.
Mielelläni vetäisin juhlapäivänä myös lipun salkoon, mutta kun ei ole lippua, ei salkoa, niin tyydyn sytyttämään pari kynttilää.
Viime vuonna olin Taivalkosken kirkossa kuulemassa tenori Petrus Schroderuksen mm. Finlandiaa. Oli juhlavaa ja pieni kirkko tupaten täynnä kuulijoita. Kukaan ei varmasti pettynyt.
Olen isänmaallinen ja vilunväreet pyrkivät iholleni joka kerta kunnellessani antaumuksella Finlandiaa.
Samalla ajattelen omaa isää, sotaveteraania, joka antoi tälle maalle monta nuoruusvuottaan. Selvisi sieltä kuitenkin kotiin, löysi vaimokseeen pohjoisen porstuasta etelään opiskelun ja työn perään lähteneen tytön ja saivat esikoisenaan minut ja lisää viisi sisarusta jälkeeni.
Yhteensä meitä siunaantui kuusi.
Taivaan sinisyys ja taivaalla seilaavat valkoiset pilvenhattarat peilautuvat siniseen veteen. Tyyni ja tasapainoinen hetki, kuin sininen itsekin.
Hyvä on veden pinnalla auringon säteiden kimaltaa timanttina ja katseen keräävä maailma on sinivalkoinen, kuten lämmin kesäpäivä.
Uimaan voisi pulahtaa, vaan nyt järvi on jäässä. Ei edes pilkille vielä.
Suomen lipussa on oikeutetusti tuhansien järvien sinisyys ja hankien valkoisuus. Kaksi elementtiä, jotka kuvaavat tätä maata mainiosti. Sininen on isänmaallinen väri ja valkoinen korostaa vain sen raikkautta. Yhdessä nämä voimavärit tekevät lipusta täydellisen.
Kirkkaina päivinä oma sielunmaisemani on myös sinivoittoinen.
Olo herkistyy maiseman avautuessa edessäni ja herkästi alan miettiä syntyjä syviä. Tunnen sanomatonta vapautta ja rauhaa, sitä samaa, mitä tarjoaa hiihtäessä latu, joka jatkuu ja jatkuu läpi valkoisuuden ja seurana vain hiljaisuus ja kevyt tuuli.
Ei valkoinen ole tyhjä väri, eikä missään tapauksessa olematon.
Ei Suomen lipun sininen ristikään loistaisi niin heleästi, kuin levätessään valkoisella pohjalla.
Valkoinen on monen neitseellisen puhtaan asian väri ja mielikuvia riittää, ketä ja mitä miellämme valkoisena. Lumen tietenkin ja ohuet pilvenhattarat, enkelitkin ajattelen valkoisissa vaatteissa.
Lumen valkoinen muuttuu sopivissa valaistussuhteissa sinisyydeksi
Ainakin valokuvissa ja tuttu on sininen hetki, jolloin maailma näyttää maagista lumoaan. Ei sitä hetkeä henno hevin kiireellä rikkoa.
Tykyt ovat edellistalvelta, kuten latukin, mutta lunta Karsikonperällä on parhaillaan noin 25-30 senttiä, tosin nyt alkanut lämpöaalto painaa hankea, mutta toivon, ettei ehtisi olemattomiin sulattaa.
Suksia en ole ottanut esille, en tarttunut hetkeen, vaikkei saisi siirtää suunnitelmia huomiseen, sillä tällä menolla rupeaa huomenna olemaan ruuhkaa ja huomisella voi hyvinkin olla annettavana uudet jutut.
Sain tämän sinivalkoisen haasteen
Värjärin padasta. Kiitos!
Ensin alkuun tuumasin, ettei tule mitään, mutta tutustuessani tarkemmin haasteen sääntöihin, ymmärsin ne väljiksi, vaikkei ole puutarhaa, niin onhan minulla koko ympärillä oleva luonto puutarhanani. Se jos mikä on monimuotoinen.
Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti Tiiu Puutarha-blogista.
- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- laita viesti omasta postauksestasi kommenttikenttään
Puutarhahetki - suurten unelmien puutarhablogi
Ken on kiinnostunut tästä haasteesta, olkaa hyvät ja napatkaa haaste mukaanne. ♥
kuva. sipe
