Amaalian kesäaamu

Amaalia tuntee olonsa väsyneeksi. Joltisenkin alavireiseksi.

Hän vääntäytyy istumaan sängyn laidalle. Kello on viisi aamulla, mutta turha haikailla unen perään, eivät hikiset lakanatkaan houkuta.

Amaalian ajatukset rönsyilevät siellä täällä. Eilisessä, sitten kaukana menneessä palaten takaisin eiliseen, ja lopulta nykyhetkeen. Nainen nousee kiskomaan verhot auki olevan ikkunan edestä ja avaa oven saadakseen huoneeseen pienen ristivedon.

 Avoimesta ikkunasta tulvii sisälle kesä. Ihanasti tuoksuva kesä, mutta kohta alkaa inistä ensimmäinen hyttynen. 

Yön jälkeinen viileys hyväilee Amaalian kasvoja ja paljaita käsivarsia. Äkkiä nainen sipaisee yökoltun sängylle ja antaa koko alastoman itsensä nauttia kesäaamun ihoa hivelevästä hellyydestä, mikä on ihan parasta riittävän hapen jälkeen vanhan naisen mielestä. Ainakin se on jotain muuta, kuin päivien haahuilu pitkin sairaalan käytäviä. 

Pukeuduttuaan mielimekkonsa Amaalia lähtee pihakierrokselle. Alasti ei ilkeä, vaikka tuskin porot ja oravat siitä välittäisivät, eivät linnutkaan pihasta kaikkoaisi. Nainen vilkaisee kuin vahingossa isojen mustelmien laikuttamia käsivarsiaan ja tuumaa, ettei verenimijöihin voi luottaa. 

 Amaalia nyppii kukistaan kuihtuneita pois.  Harmittelee, miten hulluuksissaan tuli hankittua nuokin pari kukkaa. Kyllä hän tiesi, ettei hänestä enää ole joka päivä niiden hoitajaksi. Hellepäivä tuntuu olevan jälleen tulossa. Jaksaakohan kastella kukkia illallakaan?

Ohi menevältä tieltä kuuluu auton ääni. Hillakuumeen kourissa olevat ihmiset kiirehtivät erämaahan ja jalkautuvat soille hillojn perässä. Amaalia ei lähde, hän ei jaksa. Hän siirtyy terassin tuoliin lepuuttamaan jalkojaan.

Yllättäen haarapääskyspari lentää suhahtaa katto-orrelle  Amaalian seuraan. Pääskyset lentävät edestakaisin ja keskustelevat keskenään kiihkeään sävyyn 

-Ei kai ne vaan pesän rakennuspuuhiin! välähtää Amaalialle. Ajatuksestaan hätääntyneenä hän toimittaa pääskysille, ettei niiden touhussa enää puolivälissä kesää ole mitään järkeä. Eikö muka yhden kesän lapsiluvuksi piisaa neljä jälkeläistä? hän toruskelee.

Kun ei sana tehoa, niin varpuluuta sitten.

Saatuaan pääskysten asiaan jotain tolkkua, Amaalia siirtyy tyytyväisenä kaivamaan laatikosta lääkedosettinsa ja rupeaa aamukahvinkeittoon.

Kesää puolet jäljellä ♥

Kesä ja heinähelteet

On niin kesä ja heinäntekohelteet.

Tosin minä en heinätöitä tee. Ei ole tarvis edes nurmikkoa leikata. Joskus kuitenkin pihaojan penkoilta huiskin viikatteella maitohorsmat, koiranputket, niittyleinikit ja mitä sattuu olemaan. Kerran kesässä tuo ei ole iso homma.

Lapsena, eikä aina nuorena aikuisenakaan viehättänyt isän komennus heinäpellolle. Keljutti. 

Niistä ahoista on reilut viisikymmentä vuotta ja luullakseni aika on kullannut muistot.  

Vajaa kaksikymmentä vuotta sitten juhannusta vietettäessä keksittiin sisareni kanssa verestää heinäntekomuistoja. Lapsuuskodin pihapiiriin oli alkukesän aikana ehtinyt kasvaa pitkä ja vahva heinikko, ettei siihen ruohonleikkurilla ollut asiaa.

Syntyi idea heinätalkoista. 

Isä isäntänä ohjeita jakamassa, kuten ennenkin. Kaikki tarvittava välineistö oli tallella ja työt lähtivät sutjakasti käyntiin.

Kahvit keitettiin valmiiksi pannumyssyn alle.

Kun yksi seipäällinen oli niitetty, haravoitu ja seivästetty, pidettiin paussi.

Filtin päälle katettiin ja istualtaan hörpittiin pullakahvit posliinikupeista.

Muuan kesä taaksepäin innostuin myös niittämään muutaman seipäällisen verran heinää jäniksille talveksi. 

Ehkä olisi syytä taas. Ei suinkaan tiedetä, millainen talvi on tulossa.

Vanamot ja tupasvilla kukkivat. Laajalti ja kauniina. 

Vanamon hienostuneen tuoksun saattaa tavoittaa yllättäen metsässä liikkuessaan ja varmasti tupasvillaa valkoisenaan kukkiva suo on näkemisen väärtti.

Sää on kovin helteistä. 

Uiminen virkistää. Niin arveli porokin, joka tallusteli pitkin rapaista ojanpohjaa. Ehkä se sittenkin koetti paeta miljardeja paarmoja ja mäkäräisiä, joilla on alituinen jahti päällä.

Eilen poro aikoi vieraisille. Kovin vauhdikkaasti nousi portaalle ja ehti kurkistaa hyttysverhon raosta tuvan puolelle ja pelästyi minua. Mikäli en olisi ollut sisällä, kai poro olisi rojahtanut pitkälleen lattialle nauttimaan tuvan viileydestä.

 Säikähtäneenä poroparka pinkaisi pellolle ja katosi lähes niittykukkien joukkoon.