tiistai 13. heinäkuuta 2021

Amaalian kesäaamu



Amaalia tuntee olonsa väsyneeksi. Joltisenkin alavireiseksi.

Hän vääntäytyy istumaan sängyn laidalle. Kello on viisi aamulla, mutta turha haikailla unen perään, eivät hikiset lakanatkaan houkuta.

Amaalian ajatukset rönsyilevät siellä täällä. Eilisessä, sitten kaukana menneessä palaten takaisin eiliseen, ja lopulta nykyhetkeen. Nainen nousee kiskomaan verhot auki olevan ikkunan edestä ja avaa oven saadakseen huoneeseen pienen ristivedon.

 Avoimesta ikkunasta tulvii sisälle kesä. Ihanasti tuoksuva kesä, mutta kohta alkaa inistä ensimmäinen hyttynen. 

Yön jälkeinen viileys hyväilee Amaalian kasvoja ja paljaita käsivarsia. Äkkiä nainen sipaisee yökoltun sängylle ja antaa koko alastoman itsensä nauttia kesäaamun ihoa hivelevästä hellyydestä, mikä on ihan parasta riittävän hapen jälkeen vanhan naisen mielestä. Ainakin se on jotain muuta, kuin päivien haahuilu pitkin sairaalan käytäviä. 

Pukeuduttuaan mielimekkonsa Amaalia lähtee pihakierrokselle. Alasti ei ilkeä, vaikka tuskin porot ja oravat siitä välittäisivät, eivät linnutkaan pihasta kaikkoaisi. Nainen vilkaisee kuin vahingossa isojen mustelmien laikuttamia käsivarsiaan ja tuumaa, ettei verenimijöihin voi luottaa. 

 Amaalia nyppii kukistaan kuihtuneita pois.  Harmittelee, miten hulluuksissaan tuli hankittua nuokin pari kukkaa. Kyllä hän tiesi, ettei hänestä enää ole joka päivä niiden hoitajaksi. Hellepäivä tuntuu olevan jälleen tulossa. Jaksaakohan kastella kukkia illallakaan?


Ohi menevältä tieltä kuuluu auton ääni. Hillakuumeen kourissa olevat ihmiset kiirehtivät erämaahan ja jalkautuvat soille hillojn perässä. Amaalia ei lähde, hän ei jaksa. Hän siirtyy terassin tuoliin lepuuttamaan jalkojaan.

Yllättäen haarapääskyspari lentää suhahtaa katto-orrelle  Amaalian seuraan. Pääskyset lentävät edestakaisin ja keskustelevat keskenään kiihkeään sävyyn 

-Ei kai ne vaan pesän rakennuspuuhiin! välähtää Amaalialle. Ajatuksestaan hätääntyneenä hän toimittaa pääskysille, ettei niiden touhussa enää puolivälissä kesää ole mitään järkeä. Eikö muka yhden kesän lapsiluvuksi piisaa neljä jälkeläistä? hän toruskelee.

Kun ei sana tehoa, niin varpuluuta sitten.

Saatuaan pääskysten asiaan jotain tolkkua, Amaalia siirtyy tyytyväisenä kaivamaan laatikosta lääkedosettinsa ja rupeaa aamukahvinkeittoon.


Kesää puolet jäljellä

41 kommenttia:

  1. Kyllä tämä helle meitä amaalioita koettelee! Aamulla lakkasuolla oli sata paarmaa, tsiljoona hyttystä ja yksi mies. Onneksi on vanamoita ja kissankelloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin taitaa olla. Varoa sietää, jos kuumuus alkaa lamaannuttaa. Lakat- hillat rupeavat vauhdilla kypsymään. Kaikille poimijoille riittää ja kavereita riittää täällä myös. Joku uusi itikkalajin kaiketi, kun kuuluu kutiavan päivätolkulla.
      Kukat kuihtuvat nopeaan kuivuudessa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Täällä näkee laajoja vanamokasvustoja. Usein sellaisen löytää tuoksun tuntiessaan.

      Poista
  3. Kiitos Amaalian tarinasta. Kesä tekee ihmisistä yliohjelmoituja, vaikka pitäisi pysähtyä ja vaan olla tämän aina niin hartaasti odotetun kesän keskellä.
    Minä kyllä pidän kaikista vuodenajoista. Vanhempana kun ei enää jaksa ryntäillä vaan köpötellä niin ehtii nähdä linnut, kukinnot, tyynen järven ja tuoksut.
    Meillä jo viinimarjat kohta kypsiä. Luoja antoikin meille pitkät heinäpoudat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amaaliasta teki mieli kirjoittaa. Ikä alkaa tuntua hänen tekemisissään ja olemisessaan. Haluja enemmän kuin jaksamista.
      Juuri kuten kirjoitat, helleajan voi ottaa täysin ilman ohjelmaa. Ainakin on syy opetella rentoutumaan.
      Minulla lempivuodenaika on talvi, syksy sitä lähellä, mutta ei kesäkään inhokki ole.
      Hienoa, että heinänne on tallissa.
      Kiitos, että tykkäsit.

      Poista
  4. Kaunis kiitos, oli kuin omaa tarinaansa olisi lukenut, ei nyt ihan noin mene mutta aikapaljon samanlaisia on aamut täälläkin, joskus on vaikea lenkillekkin lähteä mutta päivän edetessä niveletkin notkistuu. Näillä mennään mitä annettu on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samoin ajattelen itsekin, vai kirjoitanko tietoisesti omia tunnelmiani joukkoon. Kuitenkin Amaalia tuntuu hyvin läheiseltä minulle.
      Pakko on näillä saamillamme eväillä pyristellä, kun enempääkään ei ole annettu.

      Poista
  5. Vanamot on niin hauraita ja herttasia kukkasia :)
    Noinhan ne suurinpiirtein mennee aamut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Vanamo on yksi lempikukkasistani tuoksuaan myöten. Joskus luulin, ettei se kovin tuoksu, mutta nyt laaja vanamoesiintymä tuoksuu jo etäältä.
      Uskon, että meitä Amaalian sarjalaisia on melko paljon.

      Poista
  6. Amaalian está develada y al no poder dormir su imaginación vuela. Preciosas flores. Buena historia para una noche de calor.
    Buena noche Aimarii. Cuídate.
    Un abrazo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muchas gracias.
      Amaalia sufre de clima caluroso y se le ocurren formas de refrescarse.
      Las flores se fotografían desde prados cercanos. En julio todavía florece.
      Gracias por el abrazo. Cuídate

      Poista
  7. Hei Aimarii!
    Så fine bilder av sommereng blåklokker og stauder!

    Det er høy sommer og føles som insektsommer !Det buzzer og nektar sankere over alt
    Jeg syns det r fint:)

    Det var en fin historie du forteller oss.
    Jeg håper du får sove godt i Tropenatten.
    Snart er det høst like vel.
    Carpe Diem :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takk skal du ha!
      Vi har fortsatt mange blomster, selv om den varme luften visner dem.
      Ja - Amaalia er en gammel kvinne som for varm luft er en byrde for, som det er for meg.
      Sommeren er imidlertid fantastisk. Jeg svømmer og fisker.
      Nyt hver dag!

      Poista
  8. Aimarii! Ja jeg er på Hardangervidden!

    VastaaPoista
  9. Voin hyvin eläytyä Amaalian kesätunnelmiin. Tuollaista se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä monikin ikääntynyt, varsinkin,jolla on sairauksia taakkanaan tuntee samalaisia fiiliksiä, kuin Amaalia. Kukin porskuttelee milloin paremmin, milloin kehnommin.
      Hyviä melontaretkiä sinulle!

      Poista
  10. Oli mukavaa lukea Amaalin tarina.
    Tuli mieleen Amalia-mummoni♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Amaalialla tuntuu olevan kerrottavaa, eikä hän näköjääm'n malta odottaa syyspuolta, että pääsisi krpuilun puitteissa kertomaan kuulumisiaan.
      Niinkö, minä ehkä kuvittelen Amaalian omaksi mummokseni. Ainakin pidän häntä esikuvanani.

      Poista
  11. Niin paljon on tuttua Amaalian kesäaamussa!
    Olemme kuin siskokset kanssaan.
    Minäkin haahuilin juuri maalla aamuisin(kun unta ei enää saanut jatkumaan) väljässä mekossa,(eikä sen alla rihmankiertämää)kun ei ihan alasti kehdannut,nyppimässä kuivia kukista.
    Kaikki lempikukkanikin kuvissa.❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon siskosarjaan minäkin vahvasti kuulun. Amaalian aamut tuntuu niin omiltani.
      Kesä jo lopuillaan ja minä alan toivottavasti heräämään kesähorroksestani ja virkistyn syksyn lähetessä.

      Poista
  12. Amaalia osaa nauttia kesäaamuista. Hyttyset on keljuja ja hellekin. Täällä etelässä on nyt onneksi vähän viileämpää. Hyvä, että Amaalia muistaa, että puolet kesää on jäljellä, ei se vielä suinkaan loppu ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin ottaa mallia Amaalian aamujen kulusta. Samaan tapaan omat aamunikin lähtivät käyntiin, mikäli lähtivät.
      Kesä on lopuillaan ja helteet takana. Sataa kovin oikein tuulen kanssa.Osaan ottaa rennosti.

      Poista
  13. Lämmön perään haikaillaan, mutta liika on liikaa. Eilen juuri tein pihassa tutkimusta, mitkä kaikki kasvit ovat nääntymäisillään. Ikävästi siellä oli useampi kuin olin kuvitellut. Kastelu on kovaa taistelua luonnon tämän hetkistä kuivuutta vastaan. Meillä alkaa kotosalla jo kaivon pohja häämöttää...se saattaa olla 'kesän loppua'...

    Ja tässä ohessa alkoikin mietityttää, mitäs sille sun mangolle aikanaan tapahtui...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle oli heinäkuun helteinen aika liikaa. Teki sairaaksi. Nyt syyspuolella sää on minulle sopivampaa, vaikka sataakin. Aina välillä pilkistä aurinko.
      Toivottavasti kaivosi ei ehtinyt vallan tyhjäksi.
      Siis miten mangolleni kävi? Huonosti kävi. Otti ja päätti kuolla, kun oli ehtinyt reilun parinkymmenen sentin pituuteen. Syytä en keksinyt, mutta uuteen yritykseenkään en ole alkanut.

      Poista
    2. Minäpä olen kuule tämän sun vastauksen myötä alkanut tarkkailla mangoani joka päivä...mitä sille kuuluu. Mun yritys on kerennyt jo tuohon sinun kuvaamaasi mittaan. Vielä kaikki hyvin. Mutta..mitä hittiä! Muistin juuri, että kaapissani on viikkoja(?) yrittänyt juurta putkauttaa uusi alku. Arvaa, olenko käynyt tarkastamassa. No EN 🤭 Eli nyt sinne...heti!

      Poista
  14. Maailman kirjat ovat sekaisin. Käväisin juuri rappukasvejani kastelemassa. Käki kukkui iloisesti, vaikka on jo 23.7.

    Suomen kaikki Amaaliat joutuvat haahuilemaan aamutuimaan tai ilalla myöhään hoitamassa kukkasiaan, jos jaksavat. Helle heikottaa ja tekee voimattomaksi. Pari sillipalaa ruisleivälle parantaa toisinaan oloa.

    Kuivien paikkojen mustikat ovat tippuneet varsista tai ovat kuivuneet pieniksi pippureiksi. Kun tuon todennut, niin "mustikkahurja" saa sielulleen rauhan.

    Sopivaa loppukesää toivottelen sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinäkuu oli täällä myös hellekuukausi. Ei niin kuitenkaan, että luonto olisi liikaa kuivunut, ainoastaan minä. Silliä en syö, vaikka se söisi minut, mutta huteraan oloon on pitänyt ottaa silloin tällöin rae karkeaa suolaa kielelle. Siis kaiken uhallakin!
      Mustikoita en ennättänyt lähiseudulta poimia, kun pienet oranssipukuiset miehet ehtivät ensin. Poimivat osin raakana ja samaan haaviin lähtivät puolukan raakileetkin. Vattuja sen sijaan löysin ja tietenkin hillaa.
      Sinulle myös.

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Enpä vaan ymmärrä tekstiäsi!! Varmuudella en edes tiedä, mikä kieli on kyseessä.

      Poista
  16. I quess you have a wonderful holiday!I miss your post and stories ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi and thanks for your message. It’s wonderful to note that someone here misses me.
      My summer was no treat, now the end of summer is better my time.

      Poista
  17. Thank you for your thanks.
    Of course, you really know that I am as amateurish as possible in this field, but I love writing.
    Summer is soon over here and I look forward to the fall bringing me more enthusiasm for writing.
    I hope you have spent a good summer.

    VastaaPoista
  18. Kesä oli ja meni, nyt ihana elokuun loppuosa. Parempi näin kuin ne heinäkuun helteet. Itselläkin arki koittanut, kolme viikkoa oli tytär poikineen lomalla Sveitsistä. Onneksi vain pari tulipalohellepäivää, loput sopivaa Suomen kesää. Amalialla on leppoisa heinäkuu, toisottavasti jatkuu hyvä ja rauhallinen olotila.
    Mukavaa elokuuta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikko vielä ja sitten syyskuu, jospa se näyttäisi jo aurinkoisemman puolensa.
      Ei helleaika sopinut minulle lainkaan, sippasin. Olen vähän samaa sarjalaisia, kuin Amaaliakin.
      Kiitos sinulle myös.

      Poista
  19. Espero que estés pasando un buen verano aimarii.
    Buen miércoles. Cuídate.
    Un abrazo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gracias por preguntar. Mi verano no ha sido el mejor, pero tal vez el comienzo del otoño lo arregle.
      Gracias por tu abrazo y cariño

      Poista
  20. Vastaukset
    1. Se tuntuu ihan syvällä sydämessäni asti, että kaipaat blogiani. Kiitos. Koetan saada jotain pikapuoliin aikaiseksi. Kesällä oli puhti vain täysin poissa.

      Poista
  21. Täällä yksi Amaalia ilmoittautuu, yrittää syksyn tullen selvitä kesätokkurasta. Ei vaan jaksanut mitään älyllistä toimintaa.
    Odottelen taas sinun tekstejäsi, ne piristävät ja ilahduttavat aina.
    Hyvää syksyn aikaa Karsikonperälle.

    VastaaPoista