perjantai 4. helmikuuta 2022

Honka, mänty, petäjä ja pettu

Vanha satu tulee mieleen sanoista honka, mänty, petäjä. 

Sadussa karhu ja kettu kinastelevat, kumpi sanoo nopeammin kolme eri puulajia.  Karhu hönkii, honka, mänty, petäjä. Kettu puolestaan suikkaa lipevästi -  lepkuuskoi.

Minulle honka ja petäjäkin ovat mäntyjä. Tykkään, että kelot ovat honkia ja joku yksin kasvava iso mänty on petäjä. Joku toinen erottelee kolmikon toisella lailla. 

Mänty on mänty ja siitä on ollut ja on yhä moneksi. 

Pulavuosina mänty auttoi ihmisiä selviämään hengissä. Sadoista tuhansista männyistä kiskottiin pettua, joka työstettiin jauhoksi. Petäjäisen valmistus oli  iso ja vaivaloinen urakka.

Pettua irrotettiin kaadetusta tai jopa pystypuusta.  Ensin parkki pois, jonka alta löytyy nilakerros. Nila kuoritaan mattona puun ympäriltä, jonka jälkeen nilaliinat levitetään kuivamaan ilmavasti. Vielä ennen nilan jauhamista liinoista paahdetaan (tai keitetään) parkkiaineet pois.

Nilaliinoja paahdettiin ja jauhettiin tarpeen mukaan. Jauho on kevyttä. Yhteen pettujauhokiloon tarvitsee ämpärillisen jauhoja ja siihen määrään ison männyn koko nila. Työlästä oli leipäjauhojen teko. Ei ihme, että "Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi syömän."

 Minulla on kuva, jossa iso-isoäitini ( s.1870 ) jauhaa pettua iso-isoisän (s.1854 ) kanssa. Sain kuvan yllättäen äidin albumista. En ole ollut tietoinen kuvasta, joka itse asiassa on lehtikuvasta leikattu, mutta innostuin selvittelemään kuvan henkilöitä.

On sattumaa tai ei, kun seuraavana päivänä näin saman kuvan juuri postin tuomasta Aarre-lehden kylkiäisnumerossa, josta selvisi, että kuva on vuodelta 1917. Se on nyt minun aarteeni.

Nykyään pettujauhon teko on harrastushommaa. Huomattavasti helpommalla pettujauho syntyy  modernein tehosekoittimin ja monitoimikonein. Nyt pettuleipä on lähinnä trendiruokaa, jonka terveysansioita tutkitaan ahkerasti. 

Onneksi näin. Kokeilunhaluiset löytävät jo pettuleipäreseptejä. Minä en ole maistanut pettua. Ehkä joku kerta maistan.

Nykyajan pettuleivässä lienee vain noin 10%  (ehkä vähemmänkin) jauhojen määrästä pettujauhoa. Pahimpaan pula-aikaan pakon edessä pelkistä pettujauhoista tehty leipä eli silkko oli äärimmäistä hätäruokaa, joka sairastutti jo pahoin valmiiksi nälkiintyneitä ihmisiä. 

36 kommenttia:

  1. Olen täsmälleen samaa mieltä sinun kanssasi tuosta mänty-nimestä. Meidän pihassa kasvaa isoja mäntyjä ja kelot ja hongat on muualla.

    Pettujauhon teosta olen kuullut kerrottavan, kova homma. Tuo kuva on jo ihan historiallisesti arvokas, ja sinulle vielä arvokkaampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen kieli on rikas. Kuitenkin nuo nuo kolme puun nimeä tarkoittavat erilaista mäntyä. Minä en osaa varmaksi sanoa, avautuuko ikkunastani näkymä männikköön vai petäjikköön. On kai siltä väliltä.
      Tutustuin nyt tarkemmin tätä kirjoittaessani pettujauhon valmistamiseen. Kuulin samalla, että iso-isoäitini on ollut seudulla kuuluisa hyvän petun tekijän maineessa.
      Valokuva innosti minut todella ottamaan selvää menneestä.

      Poista
  2. Nämä vanhat kansansadut ovat niin mainoita!
    Huh, kyllä petun valmistus oli kovaa hommaa eikä tainnut leipä hääviltä maistua. Me yltäkylläisyyden ajan ihmiset emme voi tietää, mitä oli olla nälässä ja miltä tuntui, kun halla vei viljat.
    Jopa on todella arvokas aarre tuo vanha valokuva.
    Hyvää viikonvaihdetta, nautitaan helmikuun valosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin sadussa tuli esiin ketun oveluus hauskalla tapaa.
      Samaan tulokseen tulin kanssasi, että ei pula-aikana ihmisen voimavarat olivat koetuksella. Pettuleipä on kirjallisuuden mukaan karvasta, jos on pitänyt laittaa pettua taikinaan paljon.
      Nyt kun petun tarvetta ei ole, niin sitä halutaan kokeilla. Tosin siten, ettei se aiheita vatsavaivaa. En ole huomannut kaupanhyllyllä kuitenkaan vielä pettuleipää.
      Kuvasta tuli minulle aarre. Yritän saada sen jossain kuvaamossa oikeaksi valokuvaksi. Nyt se on vain lehtikuvasta diginä tiedostossani.
      Kiitos, nauti myös sinä!

      Poista
  3. Upeita kuvia männyistä, ja voi mikä kuva-aarre sinulla onkaan! Olen lukenut nälkävuosista, että pettu todella tulehdutti ihmisten vatsat. Pitää olla kiitollinen, ettei ole tarvinnut nälästä kärsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä mänty tai paremminkin kohta kelo on varmasti yli sadan vuoden. Pidän sitä halipuunani. Tosin paksun lumen aikaan en pääse sen luo. On pitänyt löytää varahalipuu.
      Olen todella ilahtunut tuosta vanhasta pettujauhon jauhamiskuvasta. Etsin paljon tietoa petusta, sen valmistuksesta, myös sen ikävimmistä haitoistakin. Kuitenkin se esti monia nälkäkuolemia aikanaan. Meillä on tänä päivänä iso syy kiitollisuuteen, vaikka maailmalla "myrskyääkin" monin tavoin.

      Poista
  4. Tulipas kiva tietopaketti, selvitäs vielä mitä kor ikekahviin kuuluu? ;)
    En ihmettele yhtään että kuvasi on aarre, todella hieno yhteys jonnekin aikaan kun et ollut syntynyt ja silti samaa dna:ta virtaa, siisti, aroostan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietopaketti se on itsellenikin, sillä vasta tutustuin pettuleipään ja sen tekemiseen. Toki olen nälkävuosista ja pettuleivästä aiemminkin lukenut. Uskon varmuudella kuvan petuntekijät iso-isovanhemmikseni, sillä heidät tunnisti kuvasta yksi lapsenlapsensa.
      Siis korvikekahvi? Sitä on monenlaista, on yhäkin.Eräs tapa oli tehdä korviketta viljasta, täällä esim. ohrasta. Jyvät paahdettiin ja jauhettiin rännälillä. Jos oli yhtään kahvia, niin sitä korvikkeen joukkoon, että olisi parempi maku. Myös sikurista tehtiin kahvin korviketta. Sitä kai saa vieläkin kaupasta.

      Poista
  5. Olipa mielenkiintoista luettavaa.
    Jäin miettimään noita nimiä männylle.
    Kyllä minäkin mänty-sanaa eniten käytän,männikkö,mäntykangas.Ja kelo on kelohonka.Petäjä onkin sitten jo arvonimi,juuri niin kuin sinäkin kirjoitit,että joku yksittäinen suuri,vanha mänty voisi olla petäjä.
    Petäjäinen kansa...
    Vaude,miten hieno kuva!Ja varmasti aarre.
    Oli pula-aikoina ihmiselo toista kuin nykyään,osattiin varmasti arvostaa asioita ihan eri lailla kuin nyt yltäkylläisyyden aikoina.
    Ohimenevä nälkä toista,kuin jatkuva,päiviä kestävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, arvaapa vaan, miten kiinnostavaa oli itsellenikin. Olen tuijottanut kuvaa paljon ja jopa näkevinäni iso-isoäidissäni omia piirteitäni!! Tutustuin kirjallisuudesta lisää pettuun. Pula-aika opetti ihmisen neuvokkaaksi selviytyjäksi. Tietysti moni menehtyikin ravinnon puutteeseen.
      Nykyajan ihmisen ei ole tarvinnut olla pula-ajan totaalissa nälässä. On mahdollista saada ruoka-apua.
      Taisi tulla noista mänty- honka -petäjä - jutusta varsinainen aasinsilta. Mänty on voimapuuni, siis yksi sellainen. Minulla on niitä useampi. Niin pakosta, sillä kuvassa olevan vanhimman ja voimakkaamman halipuun luokse ei talvisaikaan pääse.

      Poista
  6. Kauniita kuvia.
    Mielenkiintoista tietoa petun tekeminen. Toivotaan ettei koskaan tule sellaista nälkä aikakautta että pettua joutuisi syömään.
    Iki ihana kuva iso-isovanhemmista kaukaa menneisyydestä.
    Ei ole helppoa elämä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Paitsi mielenkiintoista, niin myös aikaa vievää ja vaivaloista. Ensin on etsittävä metsästä sopiva mänty, kaadettava se kevätkesällä mieluiten, poistettava parkki ja viillettävä ja lusan avulla työnnettävä pettuliina irti, että pääsi vetämään sen kokonaan.
      Nyt ei ole mikään pakko pettuleivän syömiseen, mutta joissain määrin ihminen haluaa kokea, miltä se maistuu. Tuskin kuitenkaan nykypettuleipä on silkkoa.
      Olen samaa mieltä kanssasi. Kuva on hieno. Olenhan pettujauhomestarin pojantyttärentytär.

      Poista
  7. Todella mielenkiintoinen postaus ja upeita kuvia <3 Pettuleipää olen maistanut. Se oli mielestäni ihan hyvää. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oletko itse leiponut pettuleipää vai ostiko kaupasta? Täkäläisistä lehtimainoksista olen huomannut, että ainakin Ämmän leipä oy leipoo pettuleipää.
      Saatiin kai kumpikin oikein lumisateinen viikonloppu. Hyvä sellainenkin on.

      Poista
  8. Hyvää tietoa pettuleivästä ja sen jauhon valmistuksesta. On siinä ollut työtä ennekuin on leipomaan päässyt. Hieno kuva sinulle menneisyydestä, avokas muisto.

    Niin, kyllä mänty on mänty, ei se muuksi muutu ainakaan tässä lähellä, missä valtavan kokoisia mäntyjä, kestäneet tuulet ja myrskyt, saaneet runkoihinsa autojen kolhimia haavoja, traktorin tönäisyjä ja yhden suuren männyn juuretkin maanpinnalla joita talven lumia auratessa aina kolhitaan. Silti uljaana kohoa a kohti kaukaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minut yllätti myös iso ja monivaiheinen työmäärä, ennen kuin pettuleivän voi ottaa uunista. Tavallaan innostuin niin paljon aiheesta, että voisin vaikkapa ensi kesän alussa pyytää kaatamaan männyn ja kokeilisin petun aikaan saamista.
      Mänty on mänty minunkin sanastossani. Erotan tosin kelot omaksi ryhmäkseen.
      Hyvin juurtunut mänty kestää monenlaiset säät ja kolhut. Esim. retkeillessä ihailen mäntyjen juuria, joiden päältä on kävelty ja kävellään yhä, niin ei puu ole siitä kituuntunut. Juuret vain paksuuntuneet ja vahvistuneet. Sorastetut polut eivät ole jaloilleni hyvät.

      Poista
  9. Todella muistorikas kuva omista sukulaisista! Kauheita on olleet ne nälkävuodet joita tosiaan on ollut minunkin vanhempien aikana.
    Lapsena löysin kaapista tumman(lähes tulitikkurasian kokosen)palan, äiti sano sen olevan sikuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on minulle todellakin aarre. Haluan saada siitä oikean paperisen kuvankin, kunhan ehdin. Minunkin vanhempanikin olivat pula-ajan lapsia.
      Sikurista minulla on vain kirjatietoa.

      Poista
  10. Very nice!post like this i like!The bark bread used the green layer between the bark and the wood, called the inner bark, and as
    constitutes the only living part of a tree, everything else is well dead cellulose. The nutritional value is
    even rather small, and the whole process of the bark must be said to have been delayed
    melt. The bark gave the bread a bitter aftertaste, and looked unappetizing. No
    problem that was repeated was that yeast could not break down the starch in the bark itself and
    thus preventing swelling, which in turn made the bread hard and crumbled. It is said that alm suitable
    best because it made the bread stick together better. Anyway, the bark bread was just rumen filling
    and a separate set as a poor man's diet. A spear on with chaff, empty spikes, straw stumps,
    acid seeds, moss and more. Some of this was probably added to remove or dampen it
    unpleasant, bitter taste the bark gave. Bread moss should have had this effect, and some should
    also have kneaded boiled turnips into the dough. Like the use of bones and roots, it was to mix
    bark in the bread a way to prolong the diet during hard times. Bark bread became a symbol of hunger.
    I think it is interesting to read about the old days how they kept away from hunger.Also Aimarii..Great photo of your past family i like this The young ones nowadays has been born with a silver spoon in their mouth they dont know how it is to be real I mean real hungry!And good is that we live longer and we are healthier..But happier?Gosh I dont know..Seems like trouble in head of to much thinking is the reality in this future

    Sorry long reply!

    Anita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your great interest in this topic. When the frost took away the grain harvest in 1866-1868, the country went into famine.Was there also a shortage of bread grain in Norway at that time?In the 1930s, there was a time of scarcity and again there was too little food. From time to time, plagues plague mankind. Before especially famine and scarcity. Now a different kind of curse, like Korona, for example.
      It is an interesting question whether the man or woman of this time is happier or more unhappy than our ancestors.
      I think there is more to complain about these days. Dissatisfaction germinates easily.
      Do not apologize. The long comment was full of fact! My language skills just aren’t enough to match just as perfectly

      Poista
  11. Upea kuva sinulla. Se kertoo ison tarinan menneisyydestä.
    Minulle mänty on mänty on mänty. Tietty noi honka ja petäjäkin sanoina on tuttuja, mutta en tiedä mitä eroa niillä on mäntyyn (paitsi nyt tiedän kun luin juttusi, eri asia kuinka kauan muistan, heh). Mutta ikinä ole käyttänyt puheessa muuta kuin mänty kuvaillessani männikköä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ajatella, kuva otettu jo v.1917. (tosin tämä minulla oleva on vain lehdestä leikattu)
      Minulle on tuottanut päänvaivaa, milloin mäntyä voi sanoa petäjäksi. Siitä on erineviä ajatuksia eri murrealueilla.

      Poista
  12. Taidat kyllä jo tietää ja muistaakin, että mänty on myös minun lempipuu ja voimapuu. On muutama erityisen kaunis yksilö, niin tässä kotimetsässä kuin lähisaarissa, joita käyn halailemassa. Minulle kaikki männyt ovat mäntyjä, paitsi kelottunutta kutsun kelohongaksi :)
    Männystä todellakin on moneksi, ja aika uskomatonta, että pettuleipä on pelastanut suomalaisia jopa nälkäkuolemalta. Mammani (isänäitini) on kertonut miten sikurinjuurta jauhettiin ja paahdettiin ja lisättiin kahvin sekaan. Kahvin lisäksi mm. sokeri, jauhot, juurekset, maito ja liha olivat kortilla, joten piti olla kekseliäs ja sisukas, että noista pulavuosista selvisi.
    Aivan ihana, ja monin tavoin arvokas kuva isoisovanhemmistasi ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain ja mänty on minun halipuuni myös. Paitsi pettua on männystä tehty, on myös mäntypäreillä rakennettu monen monet katot. Tervaakin on männystä poltettu, mikä tuote oli aikanaan kauppatavaraa. Kyllä komeat männiköt ovat kauniita katsellakin. Ostokortit muistan lapsuudestani. Ne lopetettiin vasta puolivälissä 50-lukua.
      Iso-isovanhemmistani en ole tiennyt mitään, en edes nimeltä. Vanhempieni vanhemmistakin olen nähnyt vain äidin isän, mutta tutustuminen häneenkin jäi hyvin vähälle.

      Poista
  13. Mieleeni juohtui katsoa, löytyisikö finna.fi:stä tuota sinun kuvaasi. Löytyipä hyvinkin- Kuvan on ottanut Samuli Paulaharju Taivalkosken Matalaisessa v. 1917.
    Suunnaton aarre sinulla.

    https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=pettuleip%C3%A4&type=AllFields&filter%5B%5D=%7Eformat_ext_str_mv%3A%220%2FImage%2F%22&filter%5B%5D=free_online_boolean%3A1&dfApplied=1&limit=20

    Mielenkiintoista pohdintaa männystä. Minusta mäntyä voi alkaa kutsua petäjäksi siinä vaiheessa. kun sen rungon pintaan alkaa kasvaa kaarnat. Nyt en muista, miten vamha männyn silloin pitää olla. Käkkäräisen petäjän voittanutta havupuuta ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä. ;Kurkistin heti myös tuolle sivulle ja sama kuvahan siellä on. Tutustuin samalla Samuli Paulaharjuun googlesta. Hän oli kuollut jo v.1944. Voi vain arvella, mitä reittiä myöten kuva on päätynyt Museovirastolle. Kirjoitin sinne kiinnostukseni myötä kyselyn.
      Käkkäräiset männyt ovat mielestäni hyvin kuvauksellisia.

      Poista
  14. Hyvä Mieli -haaste:https://sushuokailee.blogspot.com/2022/02/hyva-mieli-haaste.html
    Linkkiä saa levittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta. Käyn katsomassa, minkälainen on kyseessä.

      Poista
  15. Olipa ihana postaus!! Puut on olleet pikkulikasta saakka tärkeitä
    - ne ansaitsee arvokkaita paikkoja muistojen kirjoissakin. Ukko-Petäjää käyn halailemassa aina Itä-Suomessa (lapsuuskotikonnuilla) käydessä, ja "rakkautta" saa halausten muodossa myös muun maailmanpuut... valokuvatakin rakastan juuri puita!!
    Jos tykkäät käydä kurkkaamassa "mun mäntyjä", niin ilahdun tietenkin
    https://repolainenreissaa.blogspot.com/2021/06/havupuiden-havinaa.html
    Ps. koivu on kyllä tuohineen "ensirakkauteni"
    Pettuleipä meni googlaukseen, muistan mummon siitä puhuneen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sama täällä - metsä ja puut ovat tärkeitä minullekin, myös halipuuni.
      Omissa puukuvissani tykkään kuvata paljon latvuksia ja toisaalta myös kaarnaa, sekä maan pinnalla luikertelevia juuria.
      Kiitos, kyllä minä ihan ensi tilassa tule visiitille.

      Poista
  16. Muy interersante lo que nos cuentas. Cuanto hace y ha hecho siempre la naturaleza por ayudarnos a sobrevivir, y que poco hacemos por ella.
    La foto del periódico es un tesoro, has tenido una bisabuela famosa en su época.
    Hoy es todo distinto y con poco esfuerzo. Cambia ee mundo y cambian las costumbres.Por aquí hay mucho pino
    Un abrazo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Interesante si. ¿Conoces bien las raíces de tu familia?
      Empecé esa imagen después de obtener una genealogía.
      Creo que si tuviéramos una mejor comprensión de la naturaleza, hoy recibiríamos más y más ayuda.
      Hoy en día, todo es tan técnico que las tecnologías y sustancias antiguas no se utilizan y no se quiere que se utilicen.

      Poista
    2. Hola de nuevo. Si las conozco mis raices y dediqué esta entrada a ella .espero que te guste.

      https://asimegustaelmundo.blogspot.com/2012/02/almacenes-mendoza.html

      Buena tarde.
      Un abrazo.

      Poista
    3. Muchas gracias por proporcionar el enlace. Fue genial conocerte a través de tu familia también.
      Se te ha permitido acompañar a tus abuelos. Tienes recuerdos de ellos.
      Mis abuelos nacieron todos en las décadas de 1880 y 1890. Sólo el padre de mi madre que he visto.
      Muchas gracias por estas historias personales.

      Poista
  17. Αυτή η ανάρτηση είναι ένα πλήρες μάθημα δοσμένο σε πολλά επίπεδα σκέψης.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Έχουμε τρεις διαφορετικές λέξεις για το ίδιο δέντρο.
      Το εσωτερικό κέλυφος του πεύκου έγινε αλεύρι για ψωμί. Τόσοι πολλοί άνθρωποι επιβίωσαν χωρίς σιτηρά.

      Poista