Tammikuun kolme kuvaa

 Kristiina K:n haaste kolme kuvaa kuukaudessa.

Kuvat voivat esittää mitä vain, kunhan kuvan aihe alkaa meneillään olevan kuukauden ensimmäisellä kirjaimella, siis tammikuun kuvat alkavat T:llä, helmikuun H:lla jne...

Postauksensa voi linkittää Kristiina K blogiin.

Alla minun kolme tammikuun T-kuvaani .

Tie

Tie ja tykkypuut.  Talvimaisema on minulle mieluinen. Yleensäkin talvi on suosikki kuvauskohteeni.

Tuikut

Tuikut luovat lämmintä tunnelmaa. Vaikka eihän nykyään enää suosita elävää tulta huoneissa. Kynttilätkin saastuttavat  nokihiukkasillaan.

 Minulla oli kuusessakinvielä aidot kynttilät.

                                                              

  Tunturi

Suomen eteläisin tunturi. Iso-Syöte on määritelty tunturiksi sen laella kasvavan riekonmarjan takia. 

Taiteilijan alku

 

Krapu 5/24 vihjeenä yllä oleva kuva. Enemmäön krapuilusta SusuPetalin blogissa,

Taiteilijan alku

Kolmivuotias on keskittynyt piirtämään.

Hän värittää piirustusvihostaan kaikki ääriviivakuviot. Jatkaa sitten vetämällä paperin yli paksuja rantuja pöydän pintaan.

 Sitten tulee oivallus.

Pikkumies kipittää vihreä väriliitu kourassaan huoneeseensa ja innostuksen puna poskillaan alkaa kuvioida lattiaa. Kun lattia on mielestään hyvä, hän kiipeää sängylle ylettyäkseen värjäämään seinätapettia korkeammalta. Samalla tulee kookkaaseen porotauluunkin lisäystä.

Vesseli kiipeää pöydälle, että pystyisi paremmin piirtämään myös ikkunaruutuun. Siihen väriliitu tarttuu huonosti, mutta ikkunanpieliin sentään paremmin.

Vasta komeron valkoisissa ovissa paksu vihreä rantu näyttää oikein hyvälle!

Tyytyväisenä taiteilija istuu lattialla ihailemassa kättensä jälkeä ja huutaa äiti katsomaan.

Äiti tuli, eikä tykännyt yhtään. Näytti vähän paljon vihaiselta.

 

 

                                                              kuva / Elisa Ahosen taulu

Talvi ja tammikuu

Luminen talvimetsä on minulle houkutus,

ja metsässä liikkuminen on mielen piriste. Siellä on silmänruokaa ja ajatus saa vapauden lähteä omilleen. Lähden metsään, kun johonkin kinkkiseen asiaan täytyy saada uusi näkökulma. Metsässä pipo ei kiristä ja useimmiten mielensolmut aukeavat.

Tällä kertaa istun kuitenkin lämpimässä autossa kameran kanssa ja pyydän kuljettajaani ajamaan metsäautotietä mieluisille kuvauspaikoilleni.

Auton mittari näyttää -25. On iltapäivä, kello 14 ja 15 välillä. 

 

Tie on aurattu kapeasti, ohituspaikkoja harvakseltaan, joten pitkästi joutuu peruuttamaan, mikäli joku sattuisi tulemaan vastaan. 

Nousen autosta kuvaamaan. Yritän kivuta lumipenkan päälle saadakseni laajemman näköalan. Se ei onnistu. Penkka pettää ja lopulta päädyn konttaamaan. 

Kun sormet kylmettyvät tönköiksi, on pakko tyytyä kuvaamaan auton ikkunan läpi. 

Päivä on selvästi pidentynyt sitten joulun. Silti jo kolmen aikaan hämärtyy, vaikka hetkeä aiemmin taivas hehkui värejä.

Pohjoisen ja idän puolella tumma sininen ja voimakas lila, johon täysikuukin on upota.

Kovin pieneltä kuu näyttää kuvissa. On vain kaukana kylmältä näyttävä valkoinen pallo taivaalla.

-Kuu kylmänä kellotti kairan päällä ja pakkasta sen kuin kiihti 

Pakkaskuu ja kuu yleensä ovat innoittaneet runoilijoita. Nämä Usko Kempin säkeet muistuivat mieleeni, kun katselin kelmeää kuuta kameran linssin läpi. Tuo säe, kuten myös seuraava jäivät pitkäksi aikaa korvamadokseni.

-Kuu, himmeä kaamoskuu, tuijotus kelmeän jäinen.

Pakkastaivaan värisävyt ovat kauniita. Auringon laskiessa lännen taivas hehkuu oranssia ja keltaista. 

Lämpimiä värejä kylmyydestä huolimatta, eikä lumikaan ole enää valkoista, vaan on muuttunut siniharmaaksi.

Kotipihaan kääntyessä kuu on tutulla paikallaan, paistaa pihaan. Aivan kuin ilkkuisi tulevasta, siis aikoo valvottaa minua, kun kaipaa seuraa.

Jospa se nyt pettyisi, sillä päivän lumityöt ottivat aikaa väsyksiin asti, kun katoilta pudonneet lumetkin oli kolattava pois, joten toivottavasti Nukkumatin taika voittaisi kuun.

Jäälinna

 

Kun astuin sinihohtoiseen jääkäytävään, koin jälkikäteen tunteen, olinko kulkenut Narnian ovesta?

Jääseinien sisäpuolella avautui laaja, taianomainen lumen ja jään yhtenäinen maailma.

Jäähuoneet olivat upeita, vaikka kalustuksena vain jäävuode ja joku pohjoismaisen mytologian kookas hahmo jääveistoksena seinällä, mutta niin elävinä, että olisi voinut kuulla Väinämöisenkin soittavan kanneltaan.

Seppä Ilmarisen paja oli täydellinen, vain noki puuttui. Jäätä oli ahjo, kuin itse seppäkin.

Lapsenmielisenä riemastuin liukumäkeen! Se oli hurmaava ja pitkä, mutta sovun nimissä en laskenut mäkeä, vaikka se sallittua olikin.

Louhella, Pohjolan emännällä oli hurja ilme.  Katseessaan raivoa, kun hän lentää kokoksi itsensä noituneena Väinämöistä tavoittamaan.

Täällä Kalevalan väki muuttui eläväksi.

                                                                             *

Krapu 4/24 sanat, riemastua, yhtenäisyys, raivo. Krapu on sadansanan tarina, johon sisältyvät annetut kolme vihjesanaa. Lisää krapuilusta SusuPetalin blogissa

 

 

Kylmä vuodenalku

 

 Kärvistellään tuikeassa talvisäässä. 

Talvesta tykätään ja ei tykätä, lumen kanssa on samoin. Ei meiltä kysytä sitäkään, sopisiko lunta tulla lisää, vai riittäisikö jo. Sama pakkaslukemien kanssa.

Turha olisi kysyäkin, sillä mielipiteet olisivat puolesta ja vastaan. Joukkoon sopii myös jokunen - ihan sama, ei väliä- vastaus.

Nyt siis kärvistellään. 

Minä ainakin, sillä tupamummona olen jo kolmatta päivää ja vielä huomennakin, kun pakkaslukemiksi ennustetaan -35. Tänään elohopeamittari näytti jopa -38.

Lyhyitä ovat olleet happihyppelyt ulkona.  Jo vartissa silmäripset saavat valkoisen maskaran ja myssyn alta karanneet hiukset blondauksen. 

Kylmyys käy myös henkeen, mutta jalan alta kuuluva lumen narina on sentään somaa. Suksisauva ääntäisi samoin, jos hiihtäisi, mutta en ole tarennut suksille. Sitä paitsi, eivät ne luistaisikaan.

Turhaan odottavat sukset vajan seinustalla liikuttajaa. Nyt pidän luppoa. Langat on kudottu ja joululahjaksi saatu kirja luettu. 

Kylmä maailma on kuitenkin äärettömän kaunis. Kevyt höntylumi kattaa puut ja koko maiseman.  Taivaan pakkasväritys on huikea. On oranssia, lilaa, rusoa, sinisen sävyjä ennen kuin mustalle taivaalle syttyvät tähdet. Ja utuinen Linnunrata.

Entä poro? Kuvaan aina poron, kun se kohdalle osuu.

  

Tämä ei ottanut askeltakaan lähteäkseen liikkeelle, vaikka auto ohittaessaan lähes hipoi sen kylkeä.

 Tyyppi nukkui vain hievahtamatta seisaallaan keskellä ajotietä.  

Huutelin auton ikkunasta torkkujalle, että sopii tulla maistelemaan kuivaheinää meidän pihaan, etteivät jänikset ehdi syödä kaikkea. 

Nähtäväksi jää jää, tuleeko.

Jatkukoon tämä vuosi 2024 hyvissä merkeissä, myötäisissä tuulissä, onhan edessä pitkä matka, jopa vuorokauden pidempi, kuin mennyt vuosi.