Kuvaan ja kudon

Tammikuuni on hiljaistakin hiljaisempi. Ei pahassa mielessä, sillä nyt lepää mieli sekä kroppa.

Pakkaset ovat pysytelleet toista viikkoa yli -30. Tänä aamuna oli jopa -36.5, mutta aamukahvin nautittuani sain kuvaan enää -36.3. Kylmää sekin.

Tammikuun touhuamiset ovat maltillista sorttia. Hiihtäminen on jäänyt joulukuun puolelle, kävelykin vähiin, eikä myöskään ole tarvinnut rehkiä lumitöissä. Vain kaksi kertaa kevyttä pakkaslunta olen kolannut ja suorastaan kaipaan lumitöitä! Ilmeisesti on käynyt niin, että Lumikuningatar on joutunut luovuttamaan valtikan Pakkasherralle, mutta olen varma, ettei taisto pääty tähän.

Nyt kudon, kudon ja kudon. Olen ehkä joutunut neuloosin pauloihin? Vaikka edellinen työ on kesken, suunnittelen uusien lankojen tilaamista.

Nyt huovutan töppösiä. Seuraavaksi vanttuita. Lapaset, sormikkaat ja villapaidan tein joulua ennen.

Kun jotenkin itse ja kamera tarkenee, niin luonnossa on paljon kaunista kuvattavaa. 

Auringonnousua ehtii hyvin kuvaamaan, vaikka olisin aamu-uninenkin. Aurinko nousi eilen klo 10,15 ja ehdin juuri ja juuri ottaa kuvan, ennen kuin se pullahti kokonaan häikäisevänä näkyviin. Taivas oli oranssi-keltainen laajalti auringon ympärillä. Päivä kuulas ja kylmä.

 

En kai koskaan aikaisemmin ole kuvannut taivasta noin keltaisena. Myöhemmin värit tasaantuivat nopeasti, kun myös yön tummuus vaihtui siniseen ja valkoiseen. Jäljelle jäi vain aavistus aamun vahvoista väreistä.

Kylmästä huolimatta olen napsinut 167 kuvaa tammikuussa. Osa on puhelimen tiedostossa, kamerasta olen siirtänyt tietokoneelle.

Touhua riittää sytyttää kynttilöitä ulkona. Olen ajastanut ledkynttilät palamaan kahdeksan tuntia iltapäivän klo 15 - klo 23  välisen ajan, Lisäksi jäälyhdyissä palavat oikeat kynttilät. 

Pukeutua saan ulos lähtiessä, kuin Michelinukko, mutta kylmä iskee paljaisiin sormiin. 

Eilen kaupasta tullessa yritin saada avainta ulko-oven lukkoon paljain käsin. Se ei sitten millään tahtonut osua reikään ja sormiin kävi kylmä niin, että alkoi tuntua poltteelta. Kesken kaiken oli pakko heittää avain terassin pöydälle hetkeksi ja lämmitellä sormia.

Näillä kotoisilla touhuillani osallistun Repolaisen tammikuun haasteeseen, joka kehottaa TOUHUAmaan ja mitä TOUHUat tammikuussa 2026?

 Hyviä touhuja kaikille ja Repolaiselle kiitos uudesta haasteesta.

                                                   ♥

 

Lumi narskuu ja pakkanen paukkuu

On aamu. 

Kello 4.45 ja täysikuu on varastanut uneni.  Pyörin sängyssä vilkuillen kelloa ja pakkasmittaria, myös tämän tästä pakko kurkistaa ikkunasta ulos. Levoton mieli ei anna unen tulla, vaan ajaa pukeutumaan ja manaamaan itsekseni rumia täysikuulle.

Pukeudun toppavaatteisiin ja hipsin ulos.

Mukana vain kännykkä, sillä -30.6 asteen kylmyydessä en pystyisi ilman sormien kohmettuessa kameraa säätämään ja toisekseen, silmälasit täytyy jättää tuvan pöydälle.

Ehdittyäni pihasta sen verran etäälle, etteivät joulukuusen valot, eikä jäälyhtyjen loimotus näy, pysähdyn haltioituneena ihailemaan taivaallista valaistusta. 

Kuutamo on kirkas, mutta valo on kylmää ja kalsean kalpeaa. Maahan lankeavat varjot ovat kuin veitsellä leikattuja. Itse kuu toljottaa majesteetillisena  tumman siniseltä yötaivaalta seuranaan vain kirkkaimmat tähdet. 

Teen puolen tunnin lenkin ja siinä ajassa sormia täytyy puhallella useampaan otteeseen. Silmäripsetkin ovat huurtuneet,  mutta muuten kylmyys ei haittaa. 

Joku on harpponut tieltä ojan yli nousten vaaraan. 

Kokeilen siirtyä lumikengien jäljille, mutta ojan kohdalla jälki upottaa ja painun hankeen reisiäni myöten.  Konttaamalla selviydyn takaisin tielle. Kiitän tuuriani, sillä tajuan, että takin tasku oli auki ja puhelin olisi voinut tippua lumen kanssa taistellessani.

Ei puhelimeni kylmästä tietenkään hyvää tykännyt. Se alkoi ottaa viiveellä kuvaa, eikä jaksanut tarkentaa pitemmän päälle. Lopulta oli pakko lopettaa kuvaaminen, mutta kiirettä lämmittelemään ei ollut. 

Kuutamo luo aivan omanlaistaan tunnelmaa ja hyvän lisän siihen antaa pakkanen. Minusta on mukavaa kävellä pakkasella kuunnellen lumen narinaa askelten tahdissa. 

Juuri jalkojen paino rikkoo pakkaslumen jääkiteitä ja niiden  murskaantuminen saa aikaan narskumisen. Mitä kylmempää, sitä enemmän kiteitä murtuu ja ääni on napakampi. Nämä äänet ovat pakkasen luontoherkkua korvilleni.

Muuten aamulenkkini oli hiljaisuutta.

Kun vain seisoin paikallani, enkä puuskuttanut, niin hiljaisuus imaisi minut hetkeensä. Ei yksikään kosteutta aiemmin saanut puu paukahtanut.  Ei kuulunut liikenteen ääniä, eivät tukkiautotkaan olleet ajossa. Kumpi lienee niille ollut esteenä pakkanen, vai sunnuntai?

Sääennustukset eivät ole osuneet  kohilleen. Luvassa on kipakoita pakkaspäiviä edelleen, siis minulle ne  ovat luppopäiviä eli tupapäiviä.  

Mitä mahtaa olla Kilpisjärvellä, kun Lapin porstuassakin on vähän paljon?

 

Pakkasaamun jälkeen aurinkoinen päivä

 Tänään aurinko ehti nousta ennen minua. Ehti kiirehtiä Kärryvaaran taitse pitkän matkan, ennen kuin sen säteet osuivat ikkunan läpi suoraan silmiini.

Häikäisevä aamu, kuten aika moni muukin maaliskuun aamu. Pakkasta -22.6 ja sininen taivas. Tuulikaan ei noussut jatkamaan tapionkylvöään. Ehkä se parsii joskus myöhemmin aiempia aikaansaannoksiaan. Vasta täysteholla puhdisti metsän ja jätti hangen paikoin siivottomaan kuntoon. 

Yhdet jäniksen jäljet näkyvät pihassa  omien saapasjälkieni lisänä. Osa pudonneista kattolumista on vielä kolaamatta pois. Jotenkin saamatonta ovat touhuni olleet pitemmän aikaa. Ajatuksissa vain hiihto ja lumilinna.

Aamukahvin jälkeen haen pesuvadin pihasta kylpyhuoneeseen. Siinä on yön aikana jäätynyt lumilinnan ikkuna. Oikeastaan jo toinen.

Ihan ensin käyn kuitenkin vilkaisemassa lumilinnaa, joka keittiön ikkunasta katsottuna on pelkkä pihanperän ruma lumikasa. Oikeastaan rumilus. Sen sulaminen kestää varmasti keväällä kesäkuulle asti.

Pihan poikki askeltaessa lumi rapsaa ja narskaa somasti jalan alta. Siitä hyvästä tekee mieli kulkea vähän pidemmälle, joten teen mutkan ei minnekään ja takaisin, sekä samalla pohdin - miten kohentaa mörkömäisen lumikasan ulkonäköä? Aurauskepit joutavat pois heti, kunhan auraaja muistaa, ettei työnä kumoon linnani tornia.

Puolivälissä pihaa nenään tuoksahtaa palavan koivuklapin tuoksu.  Se on tuttu, hyvä tuoksu. Monesti hoksaan autolla ollessa liikenteessä, että joku lämmittää koivupuulla saunaa. 

Meidän tuvan uuniin oli sytytetty tuli. Piipusta nousee savu, mutta ei nouse pystysuoraan, vaan kääntyy alaspäin ja se tietää sään lauhtumista. Taas pätee sanonta - Pakkanen pyryn perästä, pahailma pakkasesta.

 

Lumilinnan tekele on edistynyt. Etuseinää vaille. Sain eilen takaseinän kattoon asti latomalla peräkärrystä tyhjennettyä lunta kovettuneina lumilaattoina. Nyt odotaan lauhaa säätä ja nuoskaa lunta, jolla voisin "liimata" seinälaatat. Pakko käyttää  muita keinoja, kun lumipallojen vierittäminen ei onnistu. Miten ihmeessä  lapsena sain aikaan suuria palloja pyörittämällä pientä lumipalloa aina lisää ja lisää.

Pyöreä noin viiden sentin umpijäätynyt laatta irtoaa vadista helposti kuumalla vedellä. Sitä ulos kiikuttaessani märät paljaat sormet olivat tarttua oven metalliseen kahvaan. Hipaisulla selvisin, kun viime tipassa muistin, miten siinä kävisi. Kosteana laatta  tarttui mainiosti linnan lumiseen takaseinään.                                                   

Karsikonperällä on hyvin talvinen ilme,  eikä minkäänlaisia viitteitä keväästä. Ehkä pieni kuitenkin, sillä tänään ilmestyi ensimmäisen kerran tänä kevättalvena viherpeippo lintulaudalle. Sekin on jotain.

Ilta-aurinko helottaa siihen malliin, että  yöllä on kireää pakkasta ja huomenna aurinkoa täydeltä terältä. Tänään oli keskipäivällä kevätpäivän tasaus. Kaikkialla maailmassa yö ja päivä yhtäpitkät, mutta meillä alkaa tästä lähtien päivä vetää pidemmän korren ja juhannusviikolla ei yötä oikeastaan olekaan. Kellon ympäri valoisaa.

Voikaa hyvin ja varokaa kaatumisia, jos on liukkaat kelit. Mukavaa maaliskuun loppua.

Pakkasen kylmä koura

Jo kolmannen kerran tämän vuoden puolella pakkasen kylmä koura on napannut hyiseen otteeseensa. Puistattaa, jos pitäisi lähteä ulos. 

Viime yönä ylittyi jälleen -31 astetta. Tällä kertaa se tapahtui revontulten loimutessa ja seinähirsien paukahdellessa.  Katselin unta odotellessani vihreänä loimuavaa taivasta. Sitä näytöstä seuratessa ei voi silmiään ummistaa. Se on upea valoshow. Hetken jopa mietin, lähtisinkö ulos kameran kanssa, mutta jätin lähtemättä. Kuvasin ikkunan läpi.

Avaruuteen tuijottelu on mahtavaa, joskus voin kaukana liiteleviin ajatuksiini nukahtaa, joskus ne vievät loputkin unihiekat silmistä. Varsinkin jos alan miettiä otavan himmeämmän tähden sammumista!

Selkeästi syytän pakkasta, että tänään on ollut luppopäivä.

Jos yön maailma olikin muutaman tunnin vihreä, niin aamulla hetki ennen auringonnousua idän taivas suorastaan hehkui punaisena. Sykähdyttävän upea näky keskellä sydäntalvea. Pystyi lämmittämään pakkasellakin.

Pakkasilmaa tunnustelin sen verran, mitä piipahdin viemään roskapussin ulkoportaille. Siinäkin oli vähällä käydä klassikot, eli märkä käsi oli tarttua metalliseen oven ripaan, Ei käynyt, eikä hipaisusta oteta.

Ennen tätä pakkaspäivää oli viikonvaihteessa hyvin leutoa.  Uutta lunta satoi hiukan ja piharakennusten katoilta lumet valahtivat maahan. Niiden kolaaminen kävi työstä. 

Vähälumisen talven hanki painui monta senttiä ja metsien puut huokailevat helpotuksesta, kun lumitaakka putosi oksiltaan. Sittemmin parin päivän ajan pakkanen on hyvin ohuella siveltimellä sutinut alastomille oksille uudelleen hieman valkoista. Näyttää tyhjää paremmalta, mutta en menisi pakkasta taiteilijana tästä kerrasta kehumaan, vaikka tavallisesti tekeekin upeaa jälkeä.

Viime viikolla tekemäni lumipallolyhdyt ehtivät sulaa suojasään aikana. Myös kaikki ennen joulua jäädyttämäni jäälyhdyt näyttävät nyt pitsikruunuilta uudella hangella.

Onneksi pakkanen pysyy seinien ulkopuolella. Klapeja vain pari kertaa päivässä pikku takkaan, niin hyvin tarkenee. Vahvana kuulen kuitenkin jo Karsikkokankaan kutsun. Sinne asti en ole suksineni vielä ehtinyt, mutta onpa talvea vielä jäljellä.

Kylmä vuodenalku

 

 Kärvistellään tuikeassa talvisäässä. 

Talvesta tykätään ja ei tykätä, lumen kanssa on samoin. Ei meiltä kysytä sitäkään, sopisiko lunta tulla lisää, vai riittäisikö jo. Sama pakkaslukemien kanssa.

Turha olisi kysyäkin, sillä mielipiteet olisivat puolesta ja vastaan. Joukkoon sopii myös jokunen - ihan sama, ei väliä- vastaus.

Nyt siis kärvistellään. 

Minä ainakin, sillä tupamummona olen jo kolmatta päivää ja vielä huomennakin, kun pakkaslukemiksi ennustetaan -35. Tänään elohopeamittari näytti jopa -38.

Lyhyitä ovat olleet happihyppelyt ulkona.  Jo vartissa silmäripset saavat valkoisen maskaran ja myssyn alta karanneet hiukset blondauksen. 

Kylmyys käy myös henkeen, mutta jalan alta kuuluva lumen narina on sentään somaa. Suksisauva ääntäisi samoin, jos hiihtäisi, mutta en ole tarennut suksille. Sitä paitsi, eivät ne luistaisikaan.

Turhaan odottavat sukset vajan seinustalla liikuttajaa. Nyt pidän luppoa. Langat on kudottu ja joululahjaksi saatu kirja luettu. 

Kylmä maailma on kuitenkin äärettömän kaunis. Kevyt höntylumi kattaa puut ja koko maiseman.  Taivaan pakkasväritys on huikea. On oranssia, lilaa, rusoa, sinisen sävyjä ennen kuin mustalle taivaalle syttyvät tähdet. Ja utuinen Linnunrata.

Entä poro? Kuvaan aina poron, kun se kohdalle osuu.

  

Tämä ei ottanut askeltakaan lähteäkseen liikkeelle, vaikka auto ohittaessaan lähes hipoi sen kylkeä.

 Tyyppi nukkui vain hievahtamatta seisaallaan keskellä ajotietä.  

Huutelin auton ikkunasta torkkujalle, että sopii tulla maistelemaan kuivaheinää meidän pihaan, etteivät jänikset ehdi syödä kaikkea. 

Nähtäväksi jää jää, tuleeko.

Jatkukoon tämä vuosi 2024 hyvissä merkeissä, myötäisissä tuulissä, onhan edessä pitkä matka, jopa vuorokauden pidempi, kuin mennyt vuosi.

Paavalin kylmät

"Jos ei pauku Paavalina, eikä kylmää kynttelinä, ei oo helle heinäkuussa."
Tuossa aimo annos vanhan kansan säätietoutta.

Kaksi viikkoa sitten jäädyttämäni jääruusu ei ole moksiskaan kireistä pakkasista. On yhä kaunis jääpaketissaan.

Paavalinpäivä oli toissa päivänä (25.01) ja meillä paukkui nurkissa.
Mittari näytti kaiken päivää yli -30 ja illalla jopa -33.5. Kaksi kertaa puin itseni tönkköpönköksi ja pistin nokkani ovesta ulos, mutta melko pikaisia piipahtamisia ne olivat, kun ei ollut pakko, niin luovutin ja uppouduin kirjojen pariin.

Nähtäväksi jää vielä tulevan kynttilänpäivän sää?

Tänään on huomattavasti leudompaa, vain -22.5 ja täydellisen sopiva päivä lähteä katsomaan tykkypuita. Tykkypuiden lomassa luikertelee lumikenkäpolku, joka on kuitenkin niin hyvin tallattu, ettei lumikenkiä tarvitse. Ei kuitenkaan passaa poiketa polulta, ellei halua lunta saappaisiinsa.

Lehdissä on ollut kirjoittelua hiljaisesta kuolemasta,
miten tykky voi yllättää katkaistessaan puun latvan tai oksan kulkijan niskaan, jolloin pahimmassa tapauksessa valtava lumipaino voi tappaa. Noin ikävästi ei kait kenellekään ole käynyt, mutta vaara piilee.

Tänään ei pelottanut.
Tänään vaan tallustelin aivan ihmeellisessä satumetsässä ihmetellen ja ihaillen luonnon taidetta ja taitoa.
Hiljaisuus, valkoisuus, sinisyys, satuhahmomuodon saaneet puut ja kylmyys - yhteisnimellä vaaramaisemien talvi ja tuon kaiken keskellä minä seisoin niin kauan, että pakkanen hääti lähtemään.

Sininen hetki on tullut ja kohta pimenee.

Joulukuu 5

Syksy oli kaunis ja sitä kesti. 

Talventulo vain viivytteli tai paremminkin lumentulo. Pakkaset kyllä jäädyttivät vedet ja meidät verkot veteen. Onneksi ne saatiin raavittua ylös, mutta verkkokalastus sai nolon lopun.

Pikku hiljaa tuli maakin valkeaksi. Näytti hetken oikealta talvelta, mutta ei.  Kohta taas maan kamara suli lähes mustaksi. Räntä ja vesi vuorottelivat.

Täällä on nyt uudet lumet ja reippaat lumityöt tehty pari kertaa. Pakkanen napsahti kireimmillään eilen -28 asteeseen. Hengitys höyrysi ja rillit vetivät kot`sillään huuruun, kun ovesta astui ulos.

Ladut odottavat hiihtäjää, lumimetsä lumikenkäkävelijää, joka reppu selässä suuntaa kulkunsa laavulle keittämään nokipannukahvia ja vartoilemaan, josko kuukkeli ilmestyisi jakamaan eväitä.

♪ ♫

Keskitalven kireyttä ja heleyttä

Kireää ja heleää.
Kylmää ja kaunista. Kuvattavaa riittää, kun rohkenee kuvauskalustoaan kiikuttaa- 37 asteen pakkasessa. Minä yritän parastani.

Pehmeän sinipunainen hämy värittää hankia, kun aurinko tekee nousuaan. Aamu herää hitaasti niin kauniina ja niin kylmänä.

Kaamos on ohi.
Muutaman tunnin aurinko helottaa täysillä, mutta lämpöä siltä ei heru. Silti se on mitä tervetullein kipuamaan päivä päivältä yhä korkeammalle.

Ulos pakkasesta huolimatta, mutta jätän suosiolla sukset ja lumikengät paketteihinsa.
 Kerrospukeudun huolella, jopa niin pönäkäksi, että liikkuminen on hieman kankeaa.  Talven lumo on kuitenkin kietonut minut niin valtaansa, etten voi sitä vastustaa.

Minä palelen vain katsoessani pikkiriikkisessä avovedessä uivia laulujoutsenia.
Miten ne voivat selvitä -37 asteen pakkasissa? Näen ensin vain kaksi joutsenta, sitten huomaan toiset kaksi, jotka nukkuvat. Lopulta lintuja on kaikkiaan kuusi, mutta osa niin huomaamattomina lumista rantaa vasten. Samaan veteen lennähtää myös koskikara. Eka kertaa bongaan sen. Kuvaankin, mutta niin hätäisesti.

Miten mahtaisi tulla uni lumisviitin jääpetillä?
Kokematta jää, vaikka mielin kokeilla. Yöpyminen  on niin hintavaa, että jätän seuraavaan kertaan.

Vaikka mistä sen tietää, jos aamulla herätessään lumisviitissä olisi näyttänyt näin raikkaalta.

Kylmä, pakkanen, tulipalopakkanen

Pakkanen paukahteli yöllä mökkihirsissä niin napakasti, että herätti.
Herätti myös mielikuvitukseni ja aloin miettiä, mitä JOS joku tai monta hirsistä halkeaisi? Luhistusiko mökki tai leviäisi salvoksistaan? Minä, me litistyttäisiin alle?
Voisiko niin  käydä?

Hurjasta ajatuksesta ei meinannut olla poispääsyä.
Ei varsinkaan, kun paukahti.  Ja paukahti kohta uudelleen.
Mitä hulluja minä rupean pohtimaan. Ei se pakkanen taloja ole ennenkään luhistanut, mutta tulipalo hyvinkin voi pistää ne hetkessä maan tasalle.
No niin. Nyt alkoi mietityttää, ei kait tullut lämmitettyä takkaa liikaa?

Yöllä olisi miljoona kertaa järkevämpää nukkua, kun vatvoa moisia ja antaa vaan pakkasen paukutella.

Aamulla mittari näytti -35.2. Ei ihme, että oli paukkunut.
Maailma näytti kylmältä ja myös oli sitä, ollen samalla tavattoman kaunis. Melkein pelottava sinisävyisyydessään ja puhtaudessaan, jota harmoniaa uskaltautui rikkomaan vain pakkasen äänet.
Kylmyys jähmettää kaiken. Kuten Muumien Myy sanoo " kylmyys saa heidät yhtä hauraiksi kuin näkkileipä." Saman kait se tekee meillekin.

Lumi narisee somasti jalan alla, kun uskaltaudun hakemaan sukset ja lähtemään pienelle hiihtolenkille. Aikomus käydä vain järvellä toteamassa, mikä on siellä jää- ja lumitilanne. Jää varmaan kestää, että pilkille, mutta näillä ilmoilla ei kestä sormet. Juuri ja juuri pystyin näppäämään muutaman kuvan paljain käsin.

Jos oli edelliskevät ja kesä kummalliset, niin tämä talven kulku tähän mennessä on samoilla linjoilla. Lunta vain puolet siitä, mitä esim. viime talvena vastaavaan aikaan. Tosin tulla ennättää, joten enpä hehkuta, etteikö tarvitsisi lumia katoilta pudottaa.
Tykkykin oli ja meni. Sitä mukaa, kuin lumen satoi, kohta kävi tuuli ja puhdisti metsän. 

Koillismaan talvi on minun mieleeni. Sen lumisuus, tykkypuut, kaamos, siniset hämärät ja ne kaikki aktiviteetit, mitä talvella on tarjolla.
Kuitenkaan kaikki eivät ehkä alleviivaa näitä laulun sanoja "...pakkanen, siitä suomalaiset tykkää..pakkanen..."
Saattaa olla muutama, joka ei tykkää....

Vaan jos ei ulos tareta tai viitsitä, niin otan neuletyön esille tai pelataan kahdestaan Scrabbleä, mikä on jonkinlainen sanapeli ja koukuttanut minut.
Parempi häviäjä saisin olla. En malta miettiä loppuun asti, vaan hätiköin.

Vuosi lopuillaan

Joulu 2014 on siirtynyt muistojen albumeihin. Ikävät muistot, mikäli niitä on, haalistuvat ajan myötä, mutta kauniit säilyvät haalistumatta vuosikymmeniä.
Karsikonperälle joulu toi muassaan talven kireimmät pakkaset. Jo aatonaattona liki -30, eikä se siitä koko joulun aikaan muuksi muuttunut. Pakkanen paukahteli nurkissa kipakasti, huurrutteli puut ja pensaat. Tykytteli aiemmin sataneet lumet puiden oksille saaden kuuset näyttämään yhä vain enemmän kynttiläkuusilta ja koivut liiankin nöyriksi. Se narisi somasti jalan alla, nipisteli poskia, sormia ja varpaita, kun ulkona sytyttelin jäälyhtyjä.  Tähdet tuikkivat hyytymättä kylmään. Muutaman yönä revontuletkin yrittivät leimahtaa, mutta sammuivat yrityksiinsä.

Päiviä sävyttää yhä kaamoshämy ja sinisten hetkien taianomaisuus, joka häipyy pehmeään punerrukseen.

Luonto koristeli joulun, Teki sen ulkoisilta puitteiltaan semmoiseksi, kuin monet meistä toivovat. Itsellä ei ollut tarvetta enää koristella pihaa.
Ihan lepäillessä ei joulun aika mennyt. Innostuin kinkunsulatuskantreista ja neljän tunnin kantritanssimisen aikana syödyt ylimääräherkut saivat kyytiä. Toivottavasti, vai huijaanko itseäni?
Ei lepäilyäkään pidä unohtaa ja mikä olisi sen parempaa pakkaspäivinä, kuin heittää itsensä sohvalle pitkäkseen ja antaa sinisten ajatusten risteillä.

Hyvää uutta Vuotta 2015 

♥

Pakkanen paukkuu, kuu kumottaa

Pakkanen paukahtelee hirsimökissä niin, että väliin säikähtää. Ylle pitää pukea vaatetta tuplasti, ennen kuin tarkenee nenäänsä ulos pistää. Kengän alla narisee somasti ja viima tuntuu silmänurkissa saaden silmät kiusallisesti vuotamaan. Mukavaa on silti piipahtaa välillä ulkoilmaa haistelemassa
Tämä on sydäntalvea, mutta kohta karhu jo kääntää kylkeään. Siis ne karhut kääntyvät, jotka eivät ole häiriintyneet liian leudosta ja kosteasta talvesta. Niillä on mennyt unirytmi sekaisin, kuten minulla joskus täydenkuun aikaan.

Useampana päivänä pakkasta on ollut kireimmillään -31, tänäänkin. Kylmää on, mutta tavattoman kaunista samalla. Huurteiset, vähäisessä tykyssä olevat puut sädehtivät vitivalkoisina kirkkaassa auringonpaisteessa. Aamu- ja iltataivaalla on värejä.

Upeita, houkuttelevia latujakin on paljon, mutta hiihtäjiä ei. Ei ole intoa minullakaan näillä pakkasilla hiihtämään. Odottelen vajaan parinkymmenen asteen lämpenemistä, sitten sukset suihkimaan. Mieli tekee kovasti myös pilkille kalaonnea kokeilemaan. Ahvenkeitolle olisi tilaus.
Toisaalta, nyt on passelia kuluttaa enemmän aikaa tietokoneella.

Muutaman illan olen tuijotellut kuuta ja sen lähettyvillä olevaa kirkasta tähteä. Olen yrittänyt kuvata myös niitä molempia. Tähti on Jupiter, mutta ei minun kalustollani siitä kelvollista kuvaa saa, ei Jupiterista, eikä sen neljästä kuusta sen vertaa. Täysikuu tuli sen sijaan kuvattua liki sata kertaa. Se on alastomana mollottanut, pilviverhosta ei ole ollut tietoakaan, mutta osaa kiehtoa mieltä. Olen runoillutkin joskus, miten se kiusasi varastaen yöuneni.

Kuun kelmeä valo osuu kasvoille.

Terävät varjot muodostavat

lattialle kuvioita ja pelottavat.

Kuu varasti unen,

eikä anna sitä takaisin.

Se työntyy ajatuksiin

ja valvottaa aamuun.

Sen hyytävä valo saa ihon kananlihalle.

Palelen.

Palelen enemmän.

Peittelen itseäni tiukemmin

ja käännän kylkeä.

Kuu paistaa selkääni

ja nauraa minulle.

Pitäkää itsenne lämpiminä, ettei romuskat iske. Tämä talitinttikin on pörhistänyt höyhenensä mahdollisemman lämmittäviksi. Ruokaa on linnuille ja oraville laitettu tarjolle ja paljon on vierailijoita. Myös kärppä vierailee pihassa, saattaa asua piharakennuksen alla. Kerran olen sen nähnyt, mutta viime aikoina vain jälkiä.

Carpe diem

Tykkään saunoa aamulla, sillä usein illalla olen niin väsynyt, etten jaksa saunaan. Sitä vastoin aamusaunassa saa joskus huimia ideoita päivän varalle, kuten tänään. Saunan ikkunasta näkyi talvinen metsä ja ajatukset lähtivät löylytellessä kuin varkain omille laduilleen.
Pehmeät, miedot löylyt ja niin koivulta tuoksuva vasta sävyttivät saunomista. Shihhh - sihahti kiuas ja vasta läiskähteli pitkin pintaa. Oikein mukavaa, varsinkaan kun vastasta ei irronnut yhtä ainokaista lehteä, vaikka sillä saunottiin jo toinen kerta. Oikealla ajalla, oikein säilytetty, oikein haudutettu vasta on sellainen, joka todellakaan ei roskaa. Pari saunavastaa tuli ostettua torilta ennen joulua ja ohjeet annettiin kaupan päälle.

 Oli tulossa aurinkopäivä ja minä ehdotin siitä retkipäivää. Pitäisi ehtiä kokemaan Lapin kaamosta edes hitusen sen viime hetkillä, sillä aurinko on noussut Utsjoella eilen ensimmäisen kerran horisontin yläpuolelle sitten marraskuun lopun sinne painuttuaan.

Siis carpe diem! Suit sait tarpeelliset tavarat kassiin ja matkaan.  Kotona pakkasta oli -30.8, joten ei voi lähteä puita ajamaan, ei suksille, eipä juuri kävelemäänkään, joten parasta lähteä kokemaan jotakin uutta.
Huikea valoilmiö saatteli matkaan. Keskellä päivää aurinko oli melkein taivaan kokoinen ja vastavaloon melkein sokaisi.

Pimeä tuli kolmen aikaan ja kuudelta oltiin ensimmäisessä etapissa. Mielenkiintoista nähdä, milloin aurinko aamulla kiipeää ylös, vai jääkö nukkumaan. Vielä ei ole tietoa, mistä lopulta löytää itsensä huomenna. Se jää nähtäväksi.