-Paikoillenne valmiit – hep! Kuului komento ja päälle käsien
läpsäys.
Juoksijat pinkaisivat vauhtiin tiesuoralla. Juoksumatka oli
merkattu vetämällä kepillä soratielle viivat lähdön ja maalin merkiksi.
Yleensä kisa päättyi isoon parkuun, kun joku lensi juoksun
kiihdytysvaiheessa tai loppukirissä täydestä vauhdista rähmälleen. Polvet verillä
kaatuja kompuroi pystyyn. Vaatteet ja naamakin kärsineen näköisinä.
Kenelläkään ei ollut hetkeen kivaa. Hyvinkin saatettiin ruveta syömään
tienpenkalta mansikoita. Eivät ne olleet
pölyisiä, eivätkä maistuneet hiekalle, sillä autoja kulki harvakseltaan.
Autoa useimmin maantieltä täytyi väistyä lehmien takia, jotka
haettiin iltalypsylle tien toiselta puolen olevasta haasta.
Kun kaatujan vammat on peitetty ratamonlehdillä, lehmät
piha-aitauksessaan ja mansikat syöty, alettiin hippasille.
🏃♀️🏃♀️🏃♂️🏃
Krapu 10/25, aiheena on Maantie, josta tulee eispiroitua kirjoittaaan sadanana tarina. Lisää asiasta löytyy SusuPetalin blogista.
Auts, kaatuminen tekee kipeää, mutta onneksi on mansikoita!
VastaaPoistaTunnelmallinen kuvaus lasten leikeistä. Noinkohan vielä tänään leikitään?
Mansikoita kasvaa edelleen tiepenkoilla, mutta ei niitä voi syödä, ei myöskään teillä saa eikä,pysty leikkimään. Autot ovat vallanneet tiet, liikenne on kovaa. Lapsuudestani muistan leikkineeni usein maantiellä. Auto ei varmasti nähnyt joka päivä. Maatalon pihasta oli iso osa aidattu karjalle.
PoistaTuli lapsuus mieleen. Silloin ei ollut älykännyköitä, nuo vanhat leikit olivat mukavia.
VastaaPoistaNiin minullekin, tätä kirjoittaessani. Ulkoleikkejä leikittiin ja kivaa se olikin, kun lapsia oli paljon.
PoistaCreative story.
VastaaPoistaBeautiful and quiet road, I would like to walk along it and pick strawberries.
The picture actually shows the road that passes by the childhood home.
PoistaNo more playing on the road, no more picking strawberries by the roadside.
But it brings back memories when I walk down the alley.
Katoavaa idylliä. Muistot nousivat esiin lapsuuden Järvenpäästä, joka oli alkuun vain kauppala, myöhemmin ennen pois muuttoani jo kaupunkikin, mutta ahomansikoita löytyi vielä monen maantien varrelta. Eipä enää.
VastaaPoistaSitä juuri. Samoin on käynyt oman lapsuuden kotitien. Mansikat kasvaa, mutta ei niitä saateiden takia syödä. Edellen kuja on minulle rakas.
PoistaTarina vei minut tuonne naapurikylään, mummolaan ❤️
VastaaPoistaJatkui vielä sillä, miten serkun kanssa mentiin retkelle naapurin ladon taakse, voileivät ja mehupullot mukana - matkaa 100 metriä, mutta oltiin kaukana, kun kukaan ei nähnyt.
Illalla menin mummon kanssa naapurin metsikköön lypsylle, serkku, kaupunkilainen, ei uskaltanut, kun pelkäsi lehmiä.
Meidän pihalla kasvaa mansikoita. Keräsin niitä viime kesänä Pojalle pienen rasiallisen, pakastin ja vein ne kaksi viikkoa sitten syntymäpäivälahjaksi. "Mummin mansikoita", sanoin - ison miehen silmät kostuivat ❤️
Hienoa, saatoit samaistua tähän tarinaan ja pintaan nousi omat muistelusi mansikoista, jotka poimit ja säästit pojallesi.
PoistaPorkkanamaalta napattu porkkana, jota vähän sadevesitynnyrissä huudeltiin ja sitten nakerrettiin. Ratamonlehdet laastareina.
PoistaVasta viime kesänä - yli 50 vuoden jälkeen - tunnustin Äidille, ettei se ollut naapurin sedän syy, että meinasin jäädä auton alle, vaan leikittiin sitä hurjaa "kuka voittaa, kun uskaltaa juosta viime tipassa auton edestä tien yli". Minä voitin... Naapurin setä sai suotta huutia, vaikkei ajanut edes kovaa 🫣Nolottaa.
Jestas, olitko se sinä, joka olit raportoimassa lapsuuteni leikkejä? Kiitos siitä.
VastaaPoistaSaatoin olla! Muistatko sinäkin tämän kertaisen juoksukilpailun, joka meni Tytin parkumiseksi? Kiva.
PoistaOi kesä. Mansikat tien reunalta. Ei aivan vielä.
VastaaPoistaKuva on kuin mummolan luota maalta, joskus, sielläkin juostiin tai pyöräiltiin pitkin hiljaisia maanteitä, ei tullut autoja vastaan ja jos joku niin hevonen. Ahomansikoita kerättiin ja syötiin, kuunneltiin illalla lehmän kellojen kilinää. Kiitos tarinastasi joka toi lapsuuden mieleen.
VastaaPoista