Ulkona nukuttu yö

Nukuin viime yön ulkona osallistuen Suomen Ladun Nuku yö ulkona-haasteeseen. Telttapaikaksi valitsin lopulta oman "Puolen hehtaarin metsäni", joka kuiskutteli alitajuntaani - yövy täällä mustikanvarpumaastossa!

-Miksipä en yöpyisi! Tuumin.

Hyväksyin ajatuksen ja muistissani vilahtelivat useat kyseisessä metsässä koetut hetket. Viimeksi, kun sytytin muuan jouluaatto siellä jäälyhtyjä. 

Ensin poimin kuitenkin mustikat tulevan teltan alta pois. Parempia ne ovat suussa ja mustikkapiirakassa, kuin olisivat olleet litistyneinä housun polvissa.  Ihme ja kumma, etteivät muuten olleet paleltuneet edellisviikon pakkasöinä.

Olin valmistautunut huolella viettämään elokuun viimeisen lauantain yön ulkona. Teltassa oli ilmapatja, sen päällä porontalja. Myös tyyny. Makuupussi oli siinä vaiheessa vielä sisätiloissa.

Tarkastin kuun ja auringon nousut ja laskut. Kuu on parhaillaan vähenevä sirppi, joka nousee niin matalalle, ettei ole täällä näkyvissä.  Aurinko laskee klo 20.33 ja  nousee klo 5.40 toivottamaan minulle hyvää huomenta. Harmittaa, etten näe kuuta. Tähtitaivaskin taitaa jäädä näkemättä, vaikka tähdet mitä ilmeisemmin syttyvät.

Kun kävelen illalla yhdeksän maissa teltalle, piha on hiljainen, Metsäpolulla vain kuivat oksat ja varvut rapisevat ja kahisevat jalan alla.

Kömmin telttaan villasukat jaloissa, pipo päässä ja suljettuani vetoketjut pujottaudun makuupussiin. Aurinko on laskenut puoli tuntia sitten, mutta ei ole pimeää. Mukana kuitenkin otsalamppu varalle, jos tarvitsisi lähteä yöllä pissalle.

 Yö viilenee nopeasti. Kiedon makuupussissa olevan kroppani lämpöpeittoon (avaruushuopaan). Vain kasvot jäävät paljaiksi.

Pian on pilkkopimeää ja täydellinen hiljaisuus. Oloni tuntuu turvalliselta ja lämpimältä, olen kuin kapalossa. Epäilen, ettei uni kuitenkaan suvaitse tulla heti, joten tyydyn olemaan läsnä juuri tässä hetkessä. Mitään velvoitteita minulla ei ole, joten  pyrin tietoisesti rentouttamaan itseni.

Näen mustaa, pidän silmäni kiinni tai auki, siispä odottelen unta avoimin silmin. Kasvoilla tunnen miellyttävänä yön viileyden, metsän yöilman, jossa hitunen suopursua, havupuita ja syksyä. 

Silmät painuvat kiinni, se on merkki unen tulla. Käännyn vain kyljelleni ja sitten kai nukahdin ja heräsin vasta aamukahvikutsulle.

Kylmyys ei hätyytellyt minua koko yönä, vaikka pakkasta oli ollut jossain vaiheessa liki -2 astetta.

Ulkona nukkumisen innostuksesta siirsin teltan metsästä parvekkeelle. Otan uusiksi.

Elämysretkeläinen

Retkelijä tuntee nipistyksiä vatsanpohjassaan. Hänen on pakko poiketa ensimmäisen taukopaikan puuseehen. Kuitenkin hän kääntyy jo ovelta. Hyi sentään, mikä siivo!

Muutaman kilometrin retkeilijä sinnittelee kakkahädässään, mikä tekee matkan etenemisestä kiusallista. Vasta ilmeisen katastrofin uhatessa hänen on pakko poiketa polulta syrjään.

Kyykkypaikan löytyessä retkeilijä nyhtää hätäisin ottein selkärepunsa. Kiskoo sitten housun vetoketjua, mikä iskee vastaan ja jumittuu. Se aukeaa kuitenkin riuhtaisulla, mutta rikkoontuu.

Viimein retkeilijä kyyköttää ähisten paljaan pyllyn kanssa sammalikossa ja tarkastelee arkaillen ympäristöään.

Vessapaperin puute ei tunnu tässä tilanteessa lainkaan ongelmalta. Rahkasammal hoitaa sen asian. Helpottuneena retkeilijä suhtautuu itseensä hyvin empaattisesti.

Onhan hän selvinnyt puhtain housuin kiperästä tilanteesta. 

                                                                                  *

Krapu 35/25, sanat, empaattinen, sammal, tarkastella 

Sadansanan novelliin pitä sijoittaa annetut sanat, joita voi tarvitessa taivuttaa. Lisää asiasta SusuPetalin blogissa.

Elokuussa bingoiltua

 Repolaisen elokuun bingohaaste. Kokosin vaakaan yhdeksällä kuvalla kolme riviä.

Ylin: Kivellä - Kannolla - Katolla

Kivellä olisi mukavaa syödä marjaretken eväät, mutta viime hetkellä muutan mieleni, enkä rupea ruhjomaan kiven kaunista jäkäläkuviointia.  

         

 

Kannolla pidän taukoa, kunhan ensin poimin kypsät vadelmat voileipieni päälle. Ai että,  maistuvat herkullisilta!

 

 Vatut syötyäni jatkan maastossa eteenpäin ja saavun piilopirtille. Maaten sen kunttapäälysteisellä katolla katselen pitkän tovin taivasta.

                

                                                                                *

Vaakaan keskirivi: Taivaalla  - Missä? (Metsässä) - Oksalla

 

Katselen taivaalla hitaasti ajelehtivia tasa-alustaisia ilmalaivoja, joita on kokonaisen armadan verran. Cumuluspilviä.

                    

 Jätän pilvet jatkamaan matkaansa tehden itse samoin ja siirryn metsään.

 Metsässä näkyy harvakseltaan kypsiä mustikoita, mutta iloitsen enemmän hontelosta, valkokukkaisesta kasvista, jota en oikoseltaan tunne. Eivät ne ole valkolehdokkeja, sen tiedän. niin kuitenkin ensin luulinkin. Ovat yövilkkoja. 

Oletteko te nähneet näitä kukkasia?

En ole aivan yksin. Kuusen oksalla istuu talitiainen ja päästelee koko värssyn ti-ti-tyytä elokuussa. Kotipihassa se malttoi vain ti-tyy, ti-tyy.

                                   

                                                                        *

Alin vaakarivi - Piilossa - Maassa - Kolossa

Kukkaniityä ohittaessani horsmien yläpuolella heiluvat kookkaat sarvet. Sarvien omistaja pysyy vielä piilossa, ennen kuin malttaa keskeyttää ruokailunsa ja siirtyä lähemmäksi minua. Katson viisaammaksi perääntyä ja lopulta loikkaan ojan yli.

Päätyen rähmälläni maahan, missä sammalikon pehmeys tuntuu mukavalta. Ei haittaa maasta nenään lehahtava syksyn tuoksu, mutta jestas! Eihän vielä ole kesä loppumassa. Eihän?

 

 

Ei todellakaan, sillä männyn kolossa on hautomattomat pikkulinnut munat! Ehkä pesä oli syystä tai toisesta hylätty? 

Tavallaan pesä on ovelalla paikalla, sillä maasta pystyyn kompuroidessani vasta havaitsen sen. En olisi muuten arvannut niin alas katsoakaan.

 

 Luonto on ihmeitä täynnä. Ihmeistä saa jopa bingorivejä! 

Ei aina etukäteen voi tietää, millaiseksi retket muodostuvat. Marjat voi jäädä saamatta, jotain muuta tulla tilalle.

Lopputulemaksi tältä retkeltä on hyvä mieli ja kolme bingoriviä, joista oikeastaan saisi täyteen koko bingoruudukonkin. Suurkiitokset Repolaiselle!

Tunnettuja ihmisiä

 Elokuun pähkinäksi oli Kristiina K valinnut melkoisen haasteen -  tunnettuja ihmisiä? Muutaman vuoden takaisia kuvatiedostoja selatessani löysin jotain. 

Hän ei varmasti esittelyä kaipaa. 

Kaisa Mäkäräinen oli kilpailemassa Taivalkoskella ja kisan päätyttyä hänellä riitti nimikirjoitusten pyytäjiä. Hän huomio nuoret ja vanhemmatkin ihailijansa ihastuttavasti.

Pyysin hänet yhteiskuvaan kahden vannoutuneen ampumahiihtoihailijansa kanssa. Mutta mutkitta hän kaappasi vanhat herrat kainalonsa ja minä nappasin kuvan.

Krista Pärmäkoski, toinen suosittu hiihtäjä, joka kirjoitti ahkerasti nimmareitaan.

Entä kuka on tämä herra? 

Hän on edelleen kaikkien aikojen nuorin mäkihypyn olympiavoittaja (v. 1992) ja melko vasta täyttänyt 50 vuotta.

Kesä jatkuu

Hento tuulevire heiluttelee tuulikellon roikkuvia putkia saaden ne harvakseltaan liikkeeseen ja soimaan. Suolta leviää suopursun tuoksu. 

Loikoilen pihakeinussa jalat nostettuina koukkuun istuimelle. Tunnelmoin ja sallin aamun hemmottella itseäni mielin määrin. Vedän lippiksen lippaa alemmaksi suojaten silmiäni sen pistävän räikeiltä säteiltä. Selälläni maaten kuvaan pihapuiden latvuksia sinistä kesätaivasta vasten

On elokuun ensimmäisen päivän aamu ja kesä jatkuu kuumana.  

Eilen iltapäivällä oli Oulussa lämmintä 32.6, Karsikonperälläkin 30.2 varjossa ja tänään on hyvää vauhtia tulossa yhtä lämmintä.

Paljaita sääriä alkaa nopeasti kuumottaa. Parasta etsiä suosiolla varjoa. 

Itikat eivät paahteella lentele, mutta monen sortin paarmat surffailevat niiden edestä. Tuppaavat iholle, mutta katoavat nopeasti, kun sudenkorennot aloittavat saalistuksen. Joku on keksinyt tehdä paarmapelotteen rakentamalla piipunrassista vartalon ja ohuesta metallilangasta siihen parin näyttäviä tuntosarvia, niin jopa paarmat katoavat peläten joutuvansa surman suuhun. Kai siivetkin voisi taitella jostain läpikuultavasta.

En ole kokeillut, mutta eivät ampiaisetkaan mielellään pesää rupea rakentamaan, kun lähellä on harmaasta villalangasta virkattu tekopesä. Kunnioittavat toisten reviiriä.

En pysty pitkään jatkamaan aamuani keinussa. Oikeastaan havahdun, kun korppi liihottelee matalalentoa pihan yli ja raakkuu.  Vastaan sille, sillä olen ymmärtävinäni, että se moittii, kun evästä ei ole pitkään aikaan ilmestynyt sen ruokapaikalle.  Melko säännöllisesti se tekee kierroksensa ja jos vain ollaan pihassa, niin tervehtii.

Taivas on sininen. Aikani seuraan muutaman valkoisen pilvihattaran leijailemista, sitten kyllästyn. Välillä täytyy tankata kylmää juotavaa, vettä ja kivennäisvettä. Lounaaksi maistui musta kahvi ja pakasteesta pengottu voipulla, sekä pieni jäätelötötterö. Ehkä vasta illalla jotain tukevampaa.

Jo viikon on tehnyt mieli mustikkapiirakkaa.  Tietysti sitä saa, kun tekee itse, mutta on siitä vaivaa.Ensin haettava mustikat, joita on harvakseltaan, mutta puoli litraa piisaisi! 

Vedän saappaat jalkaan ja otan pikku sangon ja harppaan portaalta metsän puolelle. Lähes tunnin poimin ja nipin napin puoli litraa on astian pohjalla, mutta kyllä niistä piirakan voi leipoa.

Ensin toki uimaan ja sitten perkaaman marjasaalis.