Ulkona nukuttu yö

Nukuin viime yön ulkona osallistuen Suomen Ladun Nuku yö ulkona-haasteeseen. Telttapaikaksi valitsin lopulta oman "Puolen hehtaarin metsäni", joka kuiskutteli alitajuntaani - yövy täällä mustikanvarpumaastossa!

-Miksipä en yöpyisi! Tuumin.

Hyväksyin ajatuksen ja muistissani vilahtelivat useat kyseisessä metsässä koetut hetket. Viimeksi, kun sytytin muuan jouluaatto siellä jäälyhtyjä. 

Ensin poimin kuitenkin mustikat tulevan teltan alta pois. Parempia ne ovat suussa ja mustikkapiirakassa, kuin olisivat olleet litistyneinä housun polvissa.  Ihme ja kumma, etteivät muuten olleet paleltuneet edellisviikon pakkasöinä.

Olin valmistautunut huolella viettämään elokuun viimeisen lauantain yön ulkona. Teltassa oli ilmapatja, sen päällä porontalja. Myös tyyny. Makuupussi oli siinä vaiheessa vielä sisätiloissa.

Tarkastin kuun ja auringon nousut ja laskut. Kuu on parhaillaan vähenevä sirppi, joka nousee niin matalalle, ettei ole täällä näkyvissä.  Aurinko laskee klo 20.33 ja  nousee klo 5.40 toivottamaan minulle hyvää huomenta. Harmittaa, etten näe kuuta. Tähtitaivaskin taitaa jäädä näkemättä, vaikka tähdet mitä ilmeisemmin syttyvät.

Kun kävelen illalla yhdeksän maissa teltalle, piha on hiljainen, Metsäpolulla vain kuivat oksat ja varvut rapisevat ja kahisevat jalan alla.

Kömmin telttaan villasukat jaloissa, pipo päässä ja suljettuani vetoketjut pujottaudun makuupussiin. Aurinko on laskenut puoli tuntia sitten, mutta ei ole pimeää. Mukana kuitenkin otsalamppu varalle, jos tarvitsisi lähteä yöllä pissalle.

 Yö viilenee nopeasti. Kiedon makuupussissa olevan kroppani lämpöpeittoon (avaruushuopaan). Vain kasvot jäävät paljaiksi.

Pian on pilkkopimeää ja täydellinen hiljaisuus. Oloni tuntuu turvalliselta ja lämpimältä, olen kuin kapalossa. Epäilen, ettei uni kuitenkaan suvaitse tulla heti, joten tyydyn olemaan läsnä juuri tässä hetkessä. Mitään velvoitteita minulla ei ole, joten  pyrin tietoisesti rentouttamaan itseni.

Näen mustaa, pidän silmäni kiinni tai auki, siispä odottelen unta avoimin silmin. Kasvoilla tunnen miellyttävänä yön viileyden, metsän yöilman, jossa hitunen suopursua, havupuita ja syksyä. 

Silmät painuvat kiinni, se on merkki unen tulla. Käännyn vain kyljelleni ja sitten kai nukahdin ja heräsin vasta aamukahvikutsulle.

Kylmyys ei hätyytellyt minua koko yönä, vaikka pakkasta oli ollut jossain vaiheessa liki -2 astetta.

Ulkona nukkumisen innostuksesta siirsin teltan metsästä parvekkeelle. Otan uusiksi.