Vastakohtia rivi

Syksykiireet ovat estäneet minun bingorivieni tai siis- tämän yhdenkin rivin syntymistä. Uskoin kuitenkin itseeni, että varmasti jotain ehdin ennen kuukauden loppua, mutta tiukille näytti menevän.

Minulle aidan matalin kohta on tällä kertaa alarivi vasemmalta oikealle,

                                                                            ♥

Avo ja umpi oli vastakohdista heti selvää, sillä olen innokas kalastaja. Oman virvelini sain reilun 30 vuotta sitten kerran äitienpäivälahjaksi.  Umpikelavirvelin silloinkin, suht samanlaisen, kuin kuvan punainen umpikelavirvelini.

Avokelavirvelilläkin heitot jotenkin onnistuvat, pienen harjoittelun jälkeen, mutta vieraammalta se minun käsissäni tuntuu.

 Avo / Umpi

Kulunut syksy ei ole Koillismaalla ollut mitenkään runsas sienisadoltaan.  Oikeastaan minulle kelpaavat vain herkkutatit. Ani harvoin, se tarkoittaa vain kerran olen löytänyt täällä kanttarellejä ja pari kertaa eri syksyinä suppilovahveroita.

Kuvassa lähes ainoat tämän syksyn edes näkemäni sienet. Paikalleen nekin jäivät minulta. Ovat vissiin kangassieniä.

Iso / Pieni

 

Heti syyshämärien alettua oli mukavaa sytytellä kynttilöitä, niin sisälle, kuin uloskin. Kelpaako tämä kuva bingohaasteen sisä- ja ulkokuvaksi, kun on vain heijastuma ulkona ja itse kynttilä sisäpuolella?

                                                                                   Sisä / Ulko

Lokakuun bingo ei ollut minulle piece of cake.  Kivasti haasteellinen oli Repolaisen keksinyt. Vähän pähkinää.

Vintti-ikkuna

Tuuli kolistelee vintillä. Se on jokseenkin kolkkoa kuunneltavaa.  Varsinkin öisin.

- Kenties tiaiset ovat taas repineet ikkunakarmin eristeet?  pohtii Amaalia tietäen, ettei miestä haittaa moiset äänet, mutta itse hän haluaa niiden loppuvan. Nainen hakee komerosta uretaaniputkilon ja nousee kitisevät portaat vintille pursottaakseen uretaanilla tuuliraot tukkoon.

Avattuaan vinttioven Amaalia näkee ikkunaraoista työntyvässä valokiilassa vintin kaikki pölyhiukkaset. Ihmettelee, miten vallattomasti ne leijuvat sateenkaariväreissään!

Äkisti pölyhiukkaset vaihtavat suuntaa ja syöksyvät Amaaliaa kohti. Tukkivat hänen nenänsä ja saavat samalla silmätkin vuotamaan, eikä aivastusryöpylle näytä tulevan loppua ollenkaan.

Parasta vain paeta suosiolla vintin pölyarmeijaa. Tuulirako jäi tukkimatta, mutta onhan Amaalialla korvatulppia vastaisten kolinoiden varalle.

                                                                                ♥

Krapu 44/25, sanat, pursottaa, leijua, tukkia. Krapu on sadan sanan tarina. Lisää asiasta löydät SusuPetalin blogista.

Mielikki

                                                                  

Mielikki kulkee poronpolulla. Etenee ojan vartta ylöspäin tietäen kuitenkin, ettei eksy ja huokailee ihastuneena ympäröivän luonnon kauniista syysväritystä.

Takaisin kääntyessään Mielikki havaitsee kuusikon suojasta risumajan. Kysyy oven läpi lupaa astua tupaan. Kun vastausta ei kuulu, hän työntyy sisäpuolelle omin luvin.

Toden totta, risumajan perällä on vanha sohvan rötiskö, joka toimii istuimena, että vuoteena, sekä vanerilevy pöytänä. Vaatteita lojuu sohvalla ja muutama pesemätön kuppi pöytätasolla, joka on nokipannun jättämiä jälkiä mustanaan. Pannussa jäljellä vanhat kahvinporot.

Mielikki hakee ojasta vettä, pesee ja huuhtelee kupit ja pannun. Siistii pöydän. Ripustaa vaatteet oksanaulakkoon ja lähtiessään kaivaa repustaan ison palasen Fazerin Sinistä kupin viereen.

                                                                               ♥

Krapu 43/25, sanat, huuhdella, sohva, sininen. Krapu on sadansanan tarina, johon tulee sisällyttää annetut kolme sanaa. Lisää tästä löytyy SusuPetalin blogista,

                                                                    

Pieni kirja, innoittaja

 

Riekonsulka, Ulla-Rosa Rautiaisen kirjoittama vaelluskertomus, joka teki minuun vaikutuksen luettuani sen takasivulta muutamat rivit.

”Tässä minä, rautiainen, nyt olen. Lyhyet siivet levällään, huima unelma sydämessäni. Yksinäinen vaellus – sata kilometriä kiveliötä, asumatonta erämaata. Lähtö Sevettijärveltä, polun pää Norjan tuntureiden takana, jäämeren kylmällä rannalla.”

Minä olin tuolloin, vuonna 2012 vaellusintoisena Inarissa täydentämässä retkivarustuksia ja sattumalta vilkaisin retkeilyyn liittyvää kirjarivistöä.

Luin ahmien kertaistumalta Rautiaisen pienen teoksen. Vuosien varrella olen lukenut kirjan ainakin toisen, jos en jo kolmannen kerran ja nyt taas. 

Minua kiehtoo moni asia, josta Ulla-Rosa kirjoittaa. Samaistun hänen tekstiinsä. Ihailen naista, jolla on iso unelma ja joka päättää toteuttaa unelmansa. Hän oli kuitenkin sadan kilometrin pituiselle vaellukselle lähtiessään voimissaan oleva noin nelikymppin kriisin yllättämä nainen.

Minä en ole enää viikosta kahden pituisen vaelluksen voimissa. Päiväretket ovat riittämiin, mutta unelmissani löydän aina kiinnostavan polun.

Nyt otin taas kirjan luettavakseni, kun poikani pyytämän neulepuseron kutominen takkuili. Purin jo kertaalleen melkein valmiin neuleen. 

Hain kirjasta uskoa uuteen yritykseen. Jos menee vikaan, pitää palata alkupisteeseen ja yrittää uudelleen. Se pätee täsmälleen yhtä hyvin neuleeseen, joka on uudemman kerran taas kainalokorkeudessa.

Ulla-Rosakin hyväksyy, ettei aina voi onnistua, mutta yrittää kannattaa, vaikka joskus huti tuleekin.

Kai se sama ajatus kannusti minua aloittamaan puseronkutomisen uudelleen, Kun se on valmis, niin syksy ei ole vielä ohi, joten mikä minua estäisi lähtemästä tunturipolulle, tai ainakin Kärryn rinteelle niin korkealle, kun jaksan nousta.

" On huikaisevaa katsoa kauas taaksepäin ja nähdä loputtomat tunturijonot ajatellen, että noin kaukaa, noiden takaa olen tullut. Koko tuon äärettömän matkan olen kävellyt. Koko tuon loputtoman eräömaan olen yksinäni kulkenut. Painanut omat jalanjälkeni tuohon maan laajaan avaruuteen.

Hengitän sisääni tunturien villejä tuulia.  Ne ovat korkeiden paikkojen rohkeita tuulia. Niissä ei ole alavien maiden lämmintä lempeyttä, vaan ne ovat hurjia ja rajuja. Ne ovat erämaan hengitys, joka tarttuu omaan sieluuni."

Kirjan piirrokset- Pentti Luostarinen. Kannen kuva - Markku Wiik

Painatus - Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Kristiina K: haaste - Viimeksi lukemani kirja. Kiitos haasteesta.

Se oli sinä päivänä, jolloin…

...olin seisomassa taikateltan edessä, aivan eturivissä. Myöhemmin ajattelin, olisinpa jättänyt tuon markkinakäynnin tekemättä.  

Kyseisen päivän olin pyytänyt vapaapäiväksi, voidakseni juuri käydä syysmarkkinoilla.  Monta vuotta oli jäänyt väliin ja halusin tavata entisiä ystäviäni ja muitakin tuttuja. Markkinatunnelmakin oli aina ollut ainutlaatuista.

Kiilasin itseni paljon mainostettua esitystä katsomaan. Pian fakiiri aloittaisi päivän ensimmäisen näytöksensä, venäläisen ruletin. Käytössä hänellä oli 22 kaliiperin rullarevolveri, johon mahtui kuusi patruunaa.

Nuori illusionisti, akrobaatti, kahlekuningas käytti näytöksessä oikeita patruunoita. Yleisökin sai nähdä ne.

Pian vaaleatukkainen ihmemies asteli estraadille, pyöräytti hymyssäsuin revolverinsa rullaa. Painoi aseen ohimolleen ja laukaisi.

Samassa hän lyyhistyi kuolleena lavalle.

                                                                        ♠

Krapu 42/25, sadansanan tarinan alkulause  - Se oli sinä päivänä, jolloin… Lisää asiasta löytyy SusuPetalin blogista.

Hyvänolon nirvana

Väsyneenä heittäydyn puolukan varpujen päälle pitkälleni. Päänaluseksi vedän lahonneen puupölkyn.

Niitä näitä ajatellen katselen ihastuneena lehtipuita, jotka syksy on värittänyt kultaan ja purppuraan.  Seuraan tuulen ajoittain lennättämää keltaista koivunlehtisadetta, josta saan osan päälleni, enkä välitä ravistaa lehtiä pois. Vaivun hyvänolon nirvanaan ja kuulen etäältä soittoa, kuin viululla soitettaisiin.

Ihmettelen, soitto kuulostaa Schubertin Serenadilta. Se tulee pölkyn sisältä ja uteliaisuuttani kurkistan sinne. Siellä kodikkaassa sopessa soittaa heinäsirkka viuluaan. Miten osaakin soittaa juuri minun mielisävelmääni!

Kuvittelin heinäsirkkojen olevan jo niin kohmeessa, etteivät viulut soisi, mutta tämä taitoniekka uhmaa talvea, kutsuu minut jopa tupaansa.

Yritän päästä pökkelön sisään ja puhelimeni soi....

                                                                             ♪♪

Krapu 41/25, sadansanan tarinan kirjoittamiseen inspiroi tällä kertaa Caran ylläoleva kuva .Krapuilusta lisää löydät SusuPetalin blogista.

Sovinnon avainsanat

Huoneessa leijuvat äskeisen kiivaan ärjynnän jälkimainingit. 

Tunnelma pysyy raskaana ja vaivautuneena, sillä kumpikin puolisoista näyttää unohtaneen sovinnon avaimet.

Taasko ne on hukattu, joilla riitaisuudet ratkotaan ja tunnelukot aukaistaan? Hiljaisuus on muuttunut mykkäkouluksi. Se tekee kipeää korvissa. Paha mieli kalvaa sisintä ja silmiin pyrkii väkisin kyyneleitä, mutta ne on pyyhittävä rapsakasti kädensyrjään, etteivät silmät alkaisi näyttää punaisilta.

Äsken moukaroitiin kovilla sanoilla, joissa hellyydelle ei ollut sijaa, korjaussanoille sen sijaan olisi kovasti käyttöä. Kuitenkin piinaavan tilanteen laukaiseva avainsana on yhä liian iso ja paksu kielen päältä ulos kakistettavaksi.

Ottaa aikansa, että kummankin huulilta kuiskataan, anteeksi rakas ja sovinto on suloinen.

                                                                      ♥

Krapu 40/25, sanat, punainen, ärjyä, rapsakka.

Krapu sadansanan tarina, johon sissältyvät annetut kolme sanaa. Lisää asiastalöytyy SusuPetalin blogista.