Pieni kirja, innoittaja

 

Riekonsulka, Ulla-Rosa Rautiaisen kirjoittama vaelluskertomus, joka teki minuun vaikutuksen luettuani sen takasivulta muutamat rivit.

”Tässä minä, rautiainen, nyt olen. Lyhyet siivet levällään, huima unelma sydämessäni. Yksinäinen vaellus – sata kilometriä kiveliötä, asumatonta erämaata. Lähtö Sevettijärveltä, polun pää Norjan tuntureiden takana, jäämeren kylmällä rannalla.”

Minä olin tuolloin, vuonna 2012 vaellusintoisena Inarissa täydentämässä retkivarustuksia ja sattumalta vilkaisin retkeilyyn liittyvää kirjarivistöä.

Luin ahmien kertaistumalta Rautiaisen pienen teoksen. Vuosien varrella olen lukenut kirjan ainakin toisen, jos en jo kolmannen kerran ja nyt taas. 

Minua kiehtoo moni asia, josta Ulla-Rosa kirjoittaa. Samaistun hänen tekstiinsä. Ihailen naista, jolla on iso unelma ja joka päättää toteuttaa unelmansa. Hän oli kuitenkin sadan kilometrin pituiselle vaellukselle lähtiessään voimissaan oleva noin nelikymppin kriisin yllättämä nainen.

Minä en ole enää viikosta kahden pituisen vaelluksen voimissa. Päiväretket ovat riittämiin, mutta unelmissani löydän aina kiinnostavan polun.

Nyt otin taas kirjan luettavakseni, kun poikani pyytämän neulepuseron kutominen takkuili. Purin jo kertaalleen melkein valmiin neuleen. 

Hain kirjasta uskoa uuteen yritykseen. Jos menee vikaan, pitää palata alkupisteeseen ja yrittää uudelleen. Se pätee täsmälleen yhtä hyvin neuleeseen, joka on uudemman kerran taas kainalokorkeudessa.

Ulla-Rosakin hyväksyy, ettei aina voi onnistua, mutta yrittää kannattaa, vaikka joskus huti tuleekin.

Kai se sama ajatus kannusti minua aloittamaan puseronkutomisen uudelleen, Kun se on valmis, niin syksy ei ole vielä ohi, joten mikä minua estäisi lähtemästä tunturipolulle, tai ainakin Kärryn rinteelle niin korkealle, kun jaksan nousta.

" On huikaisevaa katsoa kauas taaksepäin ja nähdä loputtomat tunturijonot ajatellen, että noin kaukaa, noiden takaa olen tullut. Koko tuon äärettömän matkan olen kävellyt. Koko tuon loputtoman eräömaan olen yksinäni kulkenut. Painanut omat jalanjälkeni tuohon maan laajaan avaruuteen.

Hengitän sisääni tunturien villejä tuulia.  Ne ovat korkeiden paikkojen rohkeita tuulia. Niissä ei ole alavien maiden lämmintä lempeyttä, vaan ne ovat hurjia ja rajuja. Ne ovat erämaan hengitys, joka tarttuu omaan sieluuni."

Kirjan piirrokset- Pentti Luostarinen. Kannen kuva - Markku Wiik

Painatus - Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Kristiina K: haaste - Viimeksi lukemani kirja. Kiitos haasteesta.