Seison ritiläsillalla katsellen ojassa virtaavaa mustaa vettä. Ajattelen, miten raaka on ollut se ihminen, joka upotti uhrinsa mutaiseen ojaan.
Aikanaan rikoksesta kuultuani en pystynyt levollisin mielin mutaojaa
ohittamaan. Kuitenkin jokin paikassa kiehtoi, vaikka samalla ahdisti aivan pelon
rajamaille.
Hämärän aikana ojanvarsi alkoi elää silmissäni,
muuttui samalla uhkaavaksi. Maisemaan
ilmestyi vääristyneitä kuvia puiden muodoista, varjoista, veteen pudonneista syyslehdistä,
linnun rääkäisyistä, milloin mistäkin.
Kuitenkin ahdistavin kokemus oli kerran tarkkailla ojaa pitkin
liitelevää valkoista hahmoa. Etäällä näky
oli utuinen, mutta lähemmäksi lipuen kuva tarkentui.
Epätodellisuus sai minut pitelemään kaksin käsin kiinni sillan metallikaiteesta. Tietysti tajusin oman mieleni olevan syyllinen outoihin näkyihin.
***
Oma mieli on toisinaan se pelottavin juttu. Saa kuvittelemaan kaikenlaista. Niin hyvää kuin pahaa. Mielikuvitus on sekä lahja että riesa.
VastaaPoistaMystinen tunnelma tarinassasi, kietoi pauloihinsa.
joskus sata vuatta sit pelkäsin pimeetä, en enää. Isäni puhui paljon peikoista.
VastaaPoista