Seison ritiläsillalla katsellen ojassa virtaavaa mustaa vettä. Ajattelen, miten raaka on ollut se ihminen, joka upotti uhrinsa mutaiseen ojaan.
Aikanaan rikoksesta kuultuani en pystynyt levollisin mielin mutaojaa
ohittamaan. Kuitenkin jokin paikassa kiehtoi, vaikka samalla ahdisti aivan pelon
rajamaille.
Hämärän aikana ojanvarsi alkoi elää silmissäni,
muuttui samalla uhkaavaksi. Maisemaan
ilmestyi vääristyneitä kuvia puiden muodoista, varjoista, veteen pudonneista syyslehdistä,
linnun rääkäisyistä, milloin mistäkin.
Kuitenkin ahdistavin kokemus oli kerran tarkkailla ojaa pitkin
liitelevää valkoista hahmoa. Etäällä näky
oli utuinen, mutta lähemmäksi lipuen kuva tarkentui.
Epätodellisuus sai minut pitelemään kaksin käsin kiinni sillan metallikaiteesta. Tietysti tajusin oman mieleni olevan syyllinen outoihin näkyihin.
***
Oma mieli on toisinaan se pelottavin juttu. Saa kuvittelemaan kaikenlaista. Niin hyvää kuin pahaa. Mielikuvitus on sekä lahja että riesa.
VastaaPoistaMystinen tunnelma tarinassasi, kietoi pauloihinsa.
Kiitos. Näin se on. Kuka kokee mielikuvituksensa lahjana, on onnekas. Toki niinkin saattaa käydä, että ympärillä olevat ihmiset kääntävät sen pahaksi.
Poistajoskus sata vuatta sit pelkäsin pimeetä, en enää. Isäni puhui paljon peikoista.
VastaaPoistaLapsena monia voi kiusata pimeän pelko, mutta eihän itse pimeä ole paha, eikä peikkoja ole muualla, kuin saduissa ja mielikuvituksessa.
PoistaOma mieli voi olla se pahin vihollisemme, ainakin joskus. Kuolleen, tapetun haamuksi tarinan 'minä' sitä valkoista hahmoa luuli?
VastaaPoistaNiin kyllä ja juuri sivusilmällä kaikenlaista havaitsevat ihmiset ovat herkkiä. Ehkä heillä on se nimenomainen kuudes aisti.
PoistaMarion (Postcrossing)
VastaaPoistaThe picture is wonderful !
PoistaMarion - kiitos, kirjeesi on luettu.
PoistaNiinhän se oma mieli tekee tepposia varsinkin hämärässä tai jopa pimeässä. Maailma on niin erilainen valoisan aikaan!
VastaaPoistaHyvin kuvasit, mielikuvituksesi on ehtymätön.
Kyllä ja muistetaanpa vain kirkkaan kuutamon luomat niin elävät varjot. Niitä säikähtää helposti myös mielikuvitukseton henkilö.
PoistaKiitos. Minun mielikuvitukseni on usein tehnyt minulle kepposiaan. varsinaisesti ne eivät pelota minua. Säikähdys on selvä juttu, mutta jälkipuinti mielessäni varsin hedelmällistä.
Kaatuneen puun juurakko on näyttänyt hämärässä minusta joskus selvästi karhulta, jopa tuntunutkin:-). Ei ihme, jos tuon tapauksen tiimoilta näkee "omiaan".
VastaaPoistaKiitos. Minä tuppaan myös saaman hämärissä kannot, pökkelöpuut jopa muurahaispesätkin lumikuormassaan elämään. Ainakin kerran olen kääntynyt yksin hiihtäessäni kansallispuistosta takasin, kun jokaisen suuren mättään alla tuntui nukkuvan karhu, oli ilma-aukotkin!
PoistaKomppaan Susua, mielikuvitus on sekä lahja että riesa.
VastaaPoistaKomppaan teitä molempia!
PoistaPimeässä sitä säikkyy jopa omaa varjoaan. Kelmeä kuunvalo muuttaa puunoksat ja kannotkin eläviksi
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, aivan kuin kuu taikoisi metsän elämään.
PoistaOma mieli on pahin pelon lähde. Tuo ojaa pitkin liitelevä valkoinen hahmo olisi voinut olla jalohaikara, joka on kovasti yleistymässä Suomessa :o)
VastaaPoistaNiin se varmaan on. Tarinani pohjautuu muistoon monen vuosikymmenen takaa, mutta eipä ole unohtunut. Silloin se oli varmaan melko pelottava. Olisiko tuolloin ollut jalohaikaroita? Ehkä.
PoistaJoskus saattaa jokin tapahtuma tai itse koettu asia liittyä hyvinkin vahvasti johonkin paikkaan ja aiheuttaa pitkään epämiellyttäviä tunteita. Minun tuttavani hukuttautui kauan sitten kylän uimarannalla ja pitkään ajattelin, etten voi enää koskaan mennä sinne rannalle, mutta aika teki tehtävänsä ja muistot haalistui, onneksi.
VastaaPoistaJuuri sellaisesta tässä kraputarinassani kerron. Kuten sinä, minäkin yhdistin ikävän tapauksen paikkaan ja kammoksuin paikan ohittamista ylsin pimeällä.
PoistaKumma kyllä vieläkin ajattelen noita outoja tuntemuksia ja häivähdyksiä aina kun kuljen siellä päin.
Kiitos omasta muistelustasi.
Olen vähän jäljessä kommentoinnissa mutta huh kuinka hyvin kuvaat ahdistavaa pelkoa!
VastaaPoistaEt lainkaan jäljessä, vielä on meneillään 15. krapuviikko. Kiitos, kun kerroit, miltä tekstini sinusta tuntui.
Poista