Vielä on kesää jäljellä

Oli niin kesäinen näkymä nuo heinäseipäät, vaikka nykyään tahtoo nähdä pelloilla vain valkeita pallukoita. Luulen, että nämä heinät on poroja varten, että saavat talvella hyvää syödäkseen. Porot rupeavat olemaan tällä hetkellä jo hyvässä karvassa ja varsinkin uroksilla komeat uudet sarvet. Ihailen niitä usein, monesti aamiaispöydässä istuessani.

Tällekään petterille eivät minun ruukuissa kasvavat lehtisalaattini, tillit, eikä silpoydinherneet kelpaa. Se vain käy makoilemassa grillikodan seinustalla pehmeässä hiekassa. En minä pahakseni kuitenkaan pistäisi, vaikka "puutarhatuotteeni" söisikin. Pitäisin siten poroa vähän enemmän "minun poronani"

Helteet tulivat, ainakin vähäksi aikaa. Tuntuu jälleen oikealta kesältä kylmän ja sateisen jakson jälkeen. Eikä Jaakon heittämä kylmä kivi saanut uimavesiä jäähtymään. Kävin tilanteen testaamassa. Uin pitkään ja nautinnollisesti.
Mustikoita olen löytänyt, mistä olen hyvilläni ja vastaavasti niin harmissani hillatilanteesta. Iloitsin kesäkuun puolivälin alla, kun suot olivat valkeanaan hillan kukkaa. Rohkenin silloin toivoa, että tulee hyvä hillakesä, vaan toisin kävi ainakin tällä pienellä alueella, missä ankara halla vei kaiken, kuten Saarijärven Paavolla aikoinaan. Kaunis ja kuulas on hallayö, mutta niin tuhoisa.

 Kun en voi poimia hillaa, poimin urakalla mustikkaa, jota kyllä löytyy ylempää vaarojen rinteiltä, kun vain nousee vähintään parinsadan metrin korkeudelle.

Milloin en kapua näille huikeille näköalapaikoille marjastamaan, silloin suunnistan polulle matopurkin ja ongen kanssa suuntana kalaisa lampi. Äkkiä saattaa kalastaessa vierähtää useampi tunti. Välillä tulee keitettyä kaffeet ja hörpittyä nekin luonnon suuressa puutarhassa. Useimmiten tulee kalaa, ei ihka joka kerta, mutta portti on avoin kesään yhä.

Korkokenkäkukkamekkosuohiihdon Ämmänkisat

Ylläni on rimpsuhelmainen kukkamekko ja tyyliin sopivat verkkonylonit. Hiuksissa silkkiset lettinauhat ja kynsissä hehkuvan punainen lakka, joka on tottakai sävy-sävyyn suksisauvojen kanssa, enkä huulipunaakaan ole unohtanut. Hiihtoasu on siis viimeisen päälle huoliteltu, kyllä suksen pitäisi luistaa.
Lykkään jalkani paria numeroa liian suuriin korkokenkiin, jotka on valmiiksi ruuvattu suksiin ja alan lykkiä muiden suohiihtäjien kanssa starttipaikalle, jonne tässä vaiheessa saa siirtyä osin pitkospuita pitkin. 

Ilmassa väreilee kisajännitys, sillä yleisöäkin on siunaantunut maantien varteen mahdottoman paljon. Parkkipaikan puuttuessa autojen jono on muodostunut useamman sadan metrin pituiseksi.
Kello lähenee kahdeksaatoista, Kapustasuolla on alkamassa Korkokenkäkukkamekkosuohiihdon Ämmänkisat, jo viidentenä kesänä peräjälkeen.
Viime tipassa ennen starttia minun pitää vielä raapia suosta sammalta ja ahtaa sitä korkkarieni kantaan, niin harmittavan suuret kun ovat.

Kohta megafooni kajauttaa yhteislähdöllä kisaajat matkaan, joka on noin 40 metriä hyllyvän pehmeää aapasuota.

Olen valmis. Tuijotan eteen avautuvaa "rataa" ja teen mielessäni suunnitelmaa, miten päästä loppusuoralla olevan upottavan mutavellin yli. Uimaan siinä joutuu, mutta miten selvitä, ettei ehtisi upota kovin syvälle, ennen kuin saisi vastarannan vaivaiskoivuista ja heinistä pitävän otteen ja pääsisi vetämään itsensä kuiville ja nopeasti maaliin. Toivottavasti vain eriparisukseni kestävät, eivätkä korot katkeaisi. Mietin, olisiko sittenkin pitänyt teipata toiseen sukseen vahvistusta, kun siinä on pahan näköinen murtuma? No, ei ole enää aikaa  - näillä mennään.

Starttirivissä on yli kaksikymmentä hiihtäjää. Sählinkiä syntyy reittivalintojen yhteydessä, osin myös välinerikkoja. Monelta suksi tökkää suomättääseen ja napsahtaa kärjestään poikki, mutta etenemistä voi jatkaa haaverin sattuessa juostenkin.
Minun hiihtoni sujuu aluksi hyvin, kunnes uppoan mutaan.

                                                                                                                                             
Sipaisen vihaisesti toisen suksen jalasta ja viskaan vastarannalle, toinen uppoaa ja katoaa näkymättömiin, vain kenkä jää vähän pilkottamaan.

                                                                                                                                           

Tarraan kaikin voimin turpeeseen ja raahaan itseni suon imusta kuivemmalle ja rivakasti pystyyn ja juoksuun. Loppumetrit kipaisen hyllyvää suota ohittaen maalilinjan yllätyksekseni kolmantena.

Kesä on seikkailu. Nyt toteutin useamman vuoden jo muhineen haaveeni osallistumisesta tähän Korkokenkäkukkamekkosuohiihdon Ämmänkisoihin. Muistojeni albumiin sain paljon muisteltavaa, toivottavasti tämmöisten seikkailujen aika ei vielä kohtakaan olisi ohi.