Pakkaan lähtöä lumipoluille ja heti alkuunsa pudotan ikävän repusta pois.
Kaipaus maastoon on kuin ystävyys, joka rauhoittaa mielen ja karkoittaa apeuden. Hetket ikipuiden alla seisoessa katse kaukaisuuteen ovat voimallisia. Luonto hoitaa.
Siis lumipolulle.
Marraskuu alkaa täydellisenä talvena.
On lunta, on pakkasta ja valoisuus häikäisee. Hanki suorastaan hopeoi, tuikkii joka puolella.
Myös kiire jouti jäädä repusta, sen sijaan ajatuksenjuoksu poukkoilee sinne tänne. Se suorastaan ravaa, kun koettaa työstää silmien, korvien ja ihon sille lähettämää infotulvaa.
Annan sille aikaa.
Mitäpä tässä muuta kun nauttimaan silmänruuasta, kuuntelemaan hiljaisuutta ja tuntemaan ihollaan pakkanen ja viima.
Tunturissa on autiotupa, joka aivan kuin olisi odottanut kulkijaa. Sisällä on suloinen lämpö ja kaminassa kiiluu hiipumaisillaan oleva liekki.
On ruhtinaallista istahtaa penkille hörppimään kuumaa joutavaa ja nauttimaan hetkestä.
Kaksi meitä istuu pöydän vastakkaisilla puolin.
Sanat pysyttelevät poissa, on hyvä olla hiljaa pikkutuvan hämärässä rikkomatta tunnelmaa.
Retkestä on jäljellä enää paluumatka tunturista alas.
Se on hyvä muistaa, joten parasta nostaa reppu selkään ja siirtyä taipaleelle. Ulkona iltapäivän aurinko tekee pitkiä varjoja ja taivas värittyy voimakkaammin oranssipunasävyyn,
Toisaalla lisääntyy sinerrys.
Jospa on tulossa sininen hetki?
Matka alas on pitkin sinivalkoisen tunturin rinnettä. Useammin jalka lipsahtaa lumipolulta sivuun ja taas on lunta kengässä.
Tuuli on jäänyt tunturin tuolle puolen, silti pakkanen säilyttänyt purevuutensa.
Marraskuun talvi on kaunis ja mitä se vielä onkaan, kunhan kaamos ehtii. Silloin taivaan värit selkeänä pakkaspäivänä ovat monin verroin vahvemmat ja loisteliaammat.
Maantien toisella puolella on aurinko laskenut ja toisella kuu noussut ja tehnyt sillan, paikoin jään päällekin.
Pimeä ehtii hävyttömän nopeaan.
Teki sen tänäänkin, vaikka hyvissä ajoin lähtee, niin ajoissa ei ennätä takaisin.
Kaipaus maastoon on kuin ystävyys, joka rauhoittaa mielen ja karkoittaa apeuden. Hetket ikipuiden alla seisoessa katse kaukaisuuteen ovat voimallisia. Luonto hoitaa.
Siis lumipolulle.
Marraskuu alkaa täydellisenä talvena.
On lunta, on pakkasta ja valoisuus häikäisee. Hanki suorastaan hopeoi, tuikkii joka puolella.
Myös kiire jouti jäädä repusta, sen sijaan ajatuksenjuoksu poukkoilee sinne tänne. Se suorastaan ravaa, kun koettaa työstää silmien, korvien ja ihon sille lähettämää infotulvaa.
Annan sille aikaa.
Mitäpä tässä muuta kun nauttimaan silmänruuasta, kuuntelemaan hiljaisuutta ja tuntemaan ihollaan pakkanen ja viima.
Tunturissa on autiotupa, joka aivan kuin olisi odottanut kulkijaa. Sisällä on suloinen lämpö ja kaminassa kiiluu hiipumaisillaan oleva liekki.
On ruhtinaallista istahtaa penkille hörppimään kuumaa joutavaa ja nauttimaan hetkestä.
Kaksi meitä istuu pöydän vastakkaisilla puolin.
Sanat pysyttelevät poissa, on hyvä olla hiljaa pikkutuvan hämärässä rikkomatta tunnelmaa.
Se on hyvä muistaa, joten parasta nostaa reppu selkään ja siirtyä taipaleelle. Ulkona iltapäivän aurinko tekee pitkiä varjoja ja taivas värittyy voimakkaammin oranssipunasävyyn,
Toisaalla lisääntyy sinerrys.
Jospa on tulossa sininen hetki?
Matka alas on pitkin sinivalkoisen tunturin rinnettä. Useammin jalka lipsahtaa lumipolulta sivuun ja taas on lunta kengässä.
Tuuli on jäänyt tunturin tuolle puolen, silti pakkanen säilyttänyt purevuutensa.
Marraskuun talvi on kaunis ja mitä se vielä onkaan, kunhan kaamos ehtii. Silloin taivaan värit selkeänä pakkaspäivänä ovat monin verroin vahvemmat ja loisteliaammat.
Maantien toisella puolella on aurinko laskenut ja toisella kuu noussut ja tehnyt sillan, paikoin jään päällekin.
Pimeä ehtii hävyttömän nopeaan.
Teki sen tänäänkin, vaikka hyvissä ajoin lähtee, niin ajoissa ei ennätä takaisin.
Illalla sytytän kynttilät ja toivotan teille, hyvät lukijani hyvää Pyhänpäivää.
