Porot kyläreissulla

Vieraisille tulossa komea kolmikko.

Hyvin määrätietoisesti porotrio kääntyy maantieltä pihaan. Ajattelevat ehkä pistäytyä maitohorsman kukintoja maistelemassa. Tietävät hyvin, että tämä piha tarjoaa horsmaherkkuja, mikäli pakkanen ei viime yönä vielä niitä niittänyt.

Lähellä niin oli käydä, sillä oli enää vain + 0.2 astetta aamupuolen kylmimpinä hetkinä. Ei päivälläkään kesä lämpöään suo. Pohjoisesta tuulee ja asteita on juuri ja juuri +10 päälle hiukan, vaikka reipas sadekuurokin oli aamupäivällä. Yleensä kesäsateet ovat lämpimiä, tänään ei.

Nämä komeat urokset kääntyvätkin portaalle päin, eivät menekään suoraan päätä horsmaa syömään.  Eivät edes vilkaise pihapadassa oleviin rucolasalaattiin ja sitruunamelissaan.

Saan hätäisesti ikkunan läpi muutaman kuvan ja lähden kavereita tervehtimään. Porot seisovat aivan  portaiden edessä, eivät säikähdä, kun avaan oven, mutta eivät myöskään välitä jäädä seurustelemaan kanssani.

Peräkanaa komistukset siirtyvät  metsään. Näytti hetken sille, että joukon ensimmäisellä oli aikomus nousta portaalle, mutta muutti mielensä. Havaitsi kai, ettei minulla ollut sille mitään tarjottavaa käsissäni.

On somaa nähdä porot hyvässä karvassa mahtavine sarvineen. 

Varsinkin hirvaiden sarvet ovat kasvaneet hurjaa vauhtia. Ja miksi? Vain herruudenko merkiksi ja taistelujen tuoksinaan vaatimien suosiosta? Loppuvuodesta niiden sarvet putoavat pois, vaatimet pitävät sarvensa talven yli ja pudottavat ne vasta alkukesällä. 

Ladyt ikään kuin nousevat arvoasteikossa sarvettomien urosten yläpuolelle. Hyvää akkavaltaa!

Harvoin poronsarvia kuitenkaan metsistä löytää ja kun löytää, niin usein ne ovat jo järsityt ja muutenkin huonokuntoiset.

 Joka kerta savet löydettyäni, pidän itseäni onnekkaana. Minulle ehjät poronsarvet ovat aarre. Vaikka puolikkaatkin.

Kesä, juhannus ja kesäpäivänseisaus

Juhannus on pian takana. Toivottavasti vietitte ja vietätte edelleen sitä leppoisissa merkeissä kaikin puolin.  Oikeastaan juhannuksen aika olisi vasta tulevalla viikolla, kuten se oli ennen kiinteänä 24. kesäkuuta. Jussin nimipäivä on sentään pysynyt 24. kesäkuuta. Minulla on oma Jussi ja seuraavankin polven Jussi, kun on Jussin poika Juha.

Meillä juhannus on sujunut mukavasti, kuten monet kymmenet juhannukset aikaisemmatkin. Sää ollut joltinen, väliin aurinkoista, väliin sadetta, ukkostakin. 

Aattona keräsin vanhalta pellolta, missä kullerot alkoivat jo lopetella kukoistustaan, niittyleinikkejä, metsäkurjenpolvia, suolaheinää, puna-ailakkeja, koiranputkia, joukkoon löysin vielä muutaman kulleron ja ojan toiselta puolen suopursun kukkivia oksia. Seitsemän kukkaa, mutta en minä tyynyn alle niitä sujauttanut, vaan kahteen isoon maljakkoon. Semmoisiin betonisiin, joita valimossani väsäsin pari kesää sitten.

 Sammakonkin näin, mutta ei haluttanut suukotella sitä. Kuitenkin hymyilytti, sillä muistin vanhan jutun, jossa pussasin rupisammakkoa ja heti kaverit heittämään huulta - Miten olisi käynyt, jos sammakosta olisi putkahtanut prinssi!!

Olisi kai siinä ollut selittelemistä juhannusyön taiaksi.

Koillismaan sää näillä minun alueillani on ollut hyvin vaihteleva. On ollut aurinkoista, mutta pilvipäiviä enemmän ja sateita ropsahtanut tiuhaan tahtiin. 

Minun pienet viljelmäni ovat pulassa, ovat hukkumaisillaan. Olisi ollut parempi istuttaa maissin sijasta riisiä. Koleus ja märkyys ovat huono yhdistelmä.

Perunasankoni, kaikki seitsemän olen pitänyt liiterin pitkälle ulottuvan räystään alla. Pettymyksekseni potun varret kasvavat vauhdilla. Ilmeisesti mustamulta on liiaksi kasvua kiihdyttävää.  Onpa minulla kuitenkin räystään alla kaunista vihreää!

Juhannusjuttuihin palatakseni, niin perinteiset tuli tehtyä. Kävin tekemässä saunavastan, mutta laiskuuttani kelpuutin vitsaspannan tilalle nippusiteen. Toimiva ja pitävä niinkin, mutta ei yhtä kaunis.

Kuitenkin vastaa valmistellessa sanomiskuntoon levisi saunaan kesäinen koivuntuoksu. Kai juuri tuoksun vuoksi viitsin alkaa vastan tekoon.

Uiminen kuuluu myös minun juhannukseeni. Nytkin piti käymäni jo aattoyönä, mutta mitä turhia, en jaksanut. Yö oli kuitenkin kaunis ja kylmä. Vain +1.5 asetta.

Korjasin uintitilanteeni käymässä aamusella polskimassa. Melko viileä oli kylpy.

Ajatella, tänään on jo kesäpäivänseisaus ja alkaa päivien vuoro lyhetä. Ns. vanhan kansan pikkukesä vaihtuu juhannuksen jälkeen isoksi kesäksi. Jos enteet paikkaansa pitävät, niin Koillismaalla isokesä tulisi olemaan lämmin, jopa helteinen, olihan tämä pikkukesä päinvastainen. Kannattanee uskoa tuo vanha viisaus.

Porot ovat päässeet hieman helpommalla kolean alkukesän takia. Karva on osin vaihtunut uuteen. Pikku vasat ovat kauniita, ei väliä onko karva punaruskea, tumman ruskea, vaiko valkoinen. Kuvan pikku vasan emoineen näin eilen uimareissulla. Aivan vitivalkoinen pikkuporo.

Kiihkeänä käy tällä hetkellä keskustelut kesän marjasadosta, nimenomaan hillan kypsymisestä. Puhuttaa myös mustikan ja puolukan marjastus, kun ulkomaalaiset marjanpoimijat eivät tulekaan.

Hilla on tupella ja paikoin yhä kukassa. 

Hillaa en ole koskaan poiminut myyntiin. Mustikkaa ja puolukkaa sen sijaan olen joskus nuorempana innoissani myynytkin. Nyt on hyvä, jos jaksan omaan pakasteeseen edes sen verran, mitä tarvitsee talven mittaan.

 

Jatketaanpa juhannuksen viettoa!

Kohtaamisia

Auringon valo siivilöityy puiden lomasta järvipolulle. Aamu on tyven, kello kai liki seitsemän, kun kävelen reipasta vauhtia vielä reippaampien askelten perässä pysymättä tahdissa kuitenkaan.

Laulurastas lurittelee ihanasti sekin mielissään kauniista aamusta. Erotan myös peipon riemukkaan liverryksen. Odotin ja toivoin, että käkikin kukkuisi soolonsa muiden osaajien sekaan, mutta ei ole vielä ehtinyt tänne asti. 

Nautin soutamisesta. 

Minulla on peränpitäjä, joka ohjaa veneen pikkujärven vastarannalle katiskojen viereen. Tällä kertaa on kalaonnea. Parista katiskasta nousee lounastarpeet kahdelle päivälle. Oli hauki ja sopivasti ahvenia keittoa varten. 

Suurkiitos Ahti ahvenista, muistin sanoa soutaessani kotirantaan. Saalis perattiin heti, minä ahvenet ja mies fileoi hauen.

Kalanperkauksen aikaan alkoi sade, eikä vain ripotellut, vaan kasteli kalastajat.  Routa on sulanut ja sadevesi uppoaa saman tien maahan.

Sade ei haitannut päiväsuunnitelmia. 

Moni muukin oli rohjennut sateeseen. Rouva metso, tuttavallisesti koppelo oli metsäautotiellä nokkimassa hiekanmurusia. Lähestyimme sitä hitaasti, eikä sillä ollut kiire lehahtaa lentoon. Tuntui, ettei rouva millään olisi halunnut siirtyä märkään ojapensaikkoon. Ei kuitenkaan malttanut taapertaa  auton edessä, vaan nousi siivilleen.

Vähän aiemmin kaksi kurkea olivat tieojasta saalistamassa sammakoita. Auton ääni häiritsi ja linnut lensivät matalalentoa raskain siiveniskuin tiensuuntaisesti pitkän matkaa. Harmittelin, miksi kamerani oli taskussa. 

En harmitellut pitkään! 

Tuulilasin pyyhkijät sutivat nonstoppina lasia, siksi tihrustin vesipisaroiden sumentamasta auton sivuikkunasta, ettei enää jäisi mitään puoleltani huomaamatta. - Seis, seis! pyysin kuljettajaa. 

Hän peruuttaa ja voi ihme, mitä ojanpenkan toisella puolen onkaan! 

Pienen pieni poronvasa kömpimässä jaloilleen, jotka olivat niin hontelot, että pikkuinen huojui eestaas. Emo ei ohimenevästä autosta piitannut, mutta auton pakittaessa ja pysähtyessä, se havahtui.

Vasa oli varmasti vain tunnin, parin ikäinen. Kohta emonsa perään koikkelehtiessaan, se näytti olevan vain pari pitkiä jalkoja isosilmäisen pään jatkeena.

Emo katsoi viisaammaksi siirtyä metsään, kuin olla minun tuijotettavanani. Pikkuinen koetti pysytellä perässä, mutta töin tuskin se onnistui. Se horjahteli, kaatui. Kömpi pystyyn ja yritti loikata puolukan varpujen yli. Usean kerran se tupsahti päin emonsa kaviota ja taas nurin. Voimia kuluttavia nuo ensi askeleet. Tunsin suurta hellyyttä pikku poroa kohtaan.

Kuusten suojaan katosivat. Mielessäni toivoin molemmille hyvää elämää.

Turvallisuusriski

On satanut ensilumen. Maisema näyttää pesseen ilmeensä sitten eilisen. Nyt, jos koskaan voisin saada parhaat porokuvani.

Porot liikkuvat yhä vapaina ja ennen pitkää vastaani kävelee isohko tokka.  Useammat poroista loikkaavat heti tiepenkan toiselle puolen kuopsuttamaan syötävää lumen alta. Uteliaimmat kuitenkin jäävät tuijottamaan minua. Ilahdun nähdessäni Töplän ja Viiksen emojensa kanssa. Tumppi painelee arinpana metsään.

Huvittuneena katselen Töplän pieniä, sojottavia sarvia. Viiksi on yksisarvinen. Ihmeen kauniita eläimiä silti kaikki ja niin kuvauksellisia.

Kesken kuvien napsimisen kuulen uhkaavaa röhkinää ja tuhinaa. Pinkaisen pakoon ja selviän urosporon uhkailusta.

Unohdin turvallisuuteni. Miten saatoin, vaikka saan syysretkieni evääksi säännöllisesti myös varoituksen vaatimiaan vahtivista hirvaista.                                                             

                                                                              *

Krapu 47/25, sanat  ilme,  turvallisuus, säännöllinen. SusuPetal emännöi tätä kirjoitushaastetta,

 

Helteistä keskikesää

 

Suon yllä leijuu väreilevä kuumuus ja uhka ukkossateesta. Askel uppoaa märkään mättääseen, kun koetan kiirehtiä paahteesta metsän suojaan. Kuitenkin näkymä on valtavan kaunis.

Tupasvillan valkoisia tupsuja näkyy joka puolella vielä paljon ja suopursu tuoksuu ympärilläni, vaikka suurin osa kukinnoista on jo varissut.

Hilla kypsyy tänä kesänä hitaasti. On vielä täysin raakaa, Runsasta satoakaan ei näytä tulevan. Tästä syytetään hidasta ja kylmää alkukesää, jolloin sade hakkasi hennot terälehdet, etteivät pöllyttäjät edes löytäneet kukkia. Toisaalta kylmyyskin kuritti pikku uurastajia.

Vajaa viikko sitten tein kierroksen myös mustikkapaikoillani, enkä saanut maistaakseni mustikan mustikkaa. Varvuissa oli vain pieniä vihreitä raakileita. Uskon, että menee vielä toista viikkoa, ennen kuin pääsen poimimaan ensimmäiset piirakkamustikat.

Vanamot olin unohtanut. Syystä kai, kun helteiden vuoksi ei ole tullut kalallakaan käytyä. Tuskin ahventa kiinnostaisikaan hiukapala lämmenneessä vedessä. Kalat ovat siirtyneet syvänteille.

Huomasin ikäväkseni, että parhaimmat vanamokenttäni olivat jääneet metsätyökoneiden alle. Kestää jonkin kesän, ennen kuin maa peittyy takaisin vanamomattoon. 

Siinä missä minä virkistän itseäni polskimalla vedessä, poro makaa rentona, silmiään raottaen  suovilla- ja vaivaiskoivupedillä. Talkkariporo käy mieluummin makaamassa pihahiekalla. Olen nähnyt sen monesti silmät kiinni ja pää hiekalla lepuuttamassa niskojaan. Kyllä sen komeilla sarvilla on varmasti suunnaton paino.

Eilen illalla pihatietä taaperteli neljä vesilintua. Telkkäperhe oli matkalla lampeen. Aikamoista vaappumista oli askellus ja ihmettelin, miten kauas vedestä emolintupari olikaan pesinyt. Noin puolen kilometrin matka tien ylityksineen oli vielä edessä. Ajotien reunaan tullessaan kaikki pysähtyivät katsomaan molempiin suuntiin, aivan kuin olisivat saaneet liikenneopetusta. Toivotin mielessäni nelikolle hyvää matkaa.

Helteet eivät ole ollenkaan minun juttuni.  Mansikat ovat. Maistuvat makealta, vaikka torihinta onkin suolainen. Jäde ja mansikat on niin kesäherkkua!

Myös uiminen kuuluu kesäjuttuihini ja lähes joka ilta käyn uimassa. Siedettävän ajomatkan päässä on onneksi useita uimakelpoisia lampia. Ovat mutapohjaisia, mutta kirkasvetisiä.                     

Vesi on kuitenkin reilun viikon aikana lämmennyt niin, ettei se ihmeemmin virkistä, mutta on nautinnollista kellua ja katsella sinisellä taivaalla soutelevia poutapilviä. 

Minulla on korvatulpat korvissa, että vältyn siltä ikäävyydeltä, että vesi menisi korviin, sillä se tietäisi varmaa TK-reissua. Niin on käynyt joskus.

Keltaiset kulleroniityt ovat poissa, samoin kurjenpolvien, ailakkien ja niittyleinikkien kukinta loppunut.  Vuorossa ovat koiranputki, mesiangervot ja maitohorsma. Ei ole yhtään hullumpaa katsella lähes purppuran punaisena tuulessa huojuvaa laajaa horsmakasvustokaan.

Kohta kuukausi vaihtuu. Aika näyttää, minkälainen muodostuu elokuusta. Täällä oli kylmä kesäkuu, helteinen heinäkuu, entä saadanko elämyksellinen elokuu?

Yks hallayö

 

 "Yks hallayö voi viljat kaataa...." kirjoitti aikanaan Severi Nyman. 

Nyt ei halla viljaa katanut, mutta paikoin saattoi heikentää tulevaa marjasatoa. Ehkä herkimmät kukkaset ja peruna saivat kylmästä nokkiinsa, kun oli - 0.5 asteen halla usean tunnin ajan.

Me aavisteltiin kylmän yön tulo ja kiikutettiin kasveja suojaan. Ilmeiseti myös onnistuttiin. Eivät paleltuneet suon reunassa hillankukatkaan, mutta vaara ei ole vielä ohi. Ensi yöstä tulee myös kylmä.

Tänä aamuna klo 5.42 oli kesäpäivän seisaus ja tänään on vuoden pisin päivä. Täällä päivän alku näyttää ainakin aurinkoiselta.

Eilen kierrettiin Iso-Syötteen Huippupolku ja tutustuttiin polun varren ulkoilmataidenäyttelyyn, jossa oli kuuden taiteilijan maalauksia, valokuvia ja grafiikkaa. Teosten ohelle katseeni suuntasin myös jylhiin maisemiin. 

Kotimatkalla keräsin suuren sylillisen lupiineja. Siis juuri sitä tuhottavaa vieraslajiketta, josta kuitenkin pidän. Varsinkin nyt oli kivaa saada pihaan jotain kaunistusta, kun kesäkukat jurottavat kylmän kynsissä, eikä luonnonkukista muut, kuin kullero ehtineet täällä nuppujaan pidemmälle. 

Vain muutamia kilometrejä vaarojen kainalosta etäämmällä kukkivat voikukat keltaisina mattoina, kuin myös metsäkurjenpolvet, että puna-ailakit. Vähäkös kateellisena kuvasin niitä, mutta toisaalta tiedän, että kohta kukkii täälläkin.

Taide-elämyksestä kotiin tullessa oli vastassa " kotimies", joka odotteli palaajia keskellä pihatietä ja suvaitsi juuri ja juuri siirtyä auton edestä, mutta ei metsään, vaan patiolle! Siitä se asteli arvokkaasti  jäniksen syömien orvokkipatojen ja patiopöydän välitse grillikodan seinustalle makaamaan. 

Jossain välissä poro oli käynyt syömässä toisen hunajamarjapensaani latvuksesta kaikki lehdet!! Takkuturkki poro, mutta annas olla reilu kuuakusi eteenpäin, niin se on komistus mahtavinen sarvineen.

Piti laittaa suojaverkko, ettei toinenkin hunajamarjapensas katoaisi poron suuhun. Hallanarka se ei kait ole. Toki paras ollakin kestävä, kun en laita sille harsoa suojaksi.

Poroajokortti

 

 Paikallisessa talvitapahtumassa on mahdollisuus ajaa ensin poroajokortti ja sitten kisata poroajotaidossa.

Ilmoittaudun paikan päällä ajokorttiajoon ja mikäli se onnistuu, kilpailisin myös taitoajossa.

Mies yritti sievästi toppuutella muistuttaen, etten tiedä porolla ajamisesta mitään. - En niin, mutta olen hyvä oppimaan.

Ehdin ennen ajokorttistarttia käydä kysymässä tärkeimpiä ajo-ohjeita. Pikakurssiopastuksella onnistuin ja ajolupa tuli.

Taitokisaan ilmoittautuneiden lukumäärä yllätti todella. En kuitenkaan aikonut perua osallistumistani.

Kilpailijat valitsivat poronsa. Valitsin Pyryn, lumivalkean poron, ehkä ajattelin sen tuovan voimaeläimenäni onnea.

Startti tapahtui.

Hyvä, etten alkukiihdytyksessä pudonnut ahkiosta. Pyry piti hirmuvauhtia. Loppukaarteessa tuli vasta ulosajo ja ahkio pyyhki muutaman mainostaulun kumoon.

Hylsy tuli, silti porolla-ajomitali osallistumisesta.

                                                                                🦌

Krapu 5/25, sanat; kilpailija, taulu, lukumäärä. Krapu = 100 sanan tarina, johon liitettävä annetut kolme sanaa, joita saa/voi taivuttaakin. Lisää tästä SusuPetalin blogissa.

Seniorijumppa

 

Kylätalolla alkaa seniorijumppa.

Amaalia on asiasta tohkeissaan. Hän on pitkään odottanut ohjattua liikuntaa, eikä enää malttaisi päivääkään.  Epäilyttää kyllä, miten kipuileva selkä suhtautuisi voimistelemiseen. Kuitenkin ilahduttaa, että suorana seisten hän saa kämmenensä taivutettua lattiaan, ettei massu sentään mahdottomia ole kasvanut.

Amaalia penkoo kaappejaan etsien vanhan jumppa-asunsa. Sovittaa sitä ja harmistuu.

-Pirulauta, onpas kutistunut vaatekaapissa!  Moista murhetta nainen ei pitkään märehdi, vaan kelpuuttaa kassiinsa ikivanhan t-paidan ja verkkahousut.

 Amaaliaa jännittää ensimmäinen jumppatunti.  Hän tuntee pettäneensä itsensä muistaessaan lupauksen 50-vuotiaalle Amaalialle - kunnossa kaiken ikää.  Ollakseen rehellinen, hän on vuosien kuluessa etääntynyt kaikesta liikunnasta.

Jumppakassin heilahtaessa olalle Amaalia tuntee voimaannuttavaa riemua.

♥

Krapu 45/24, sanat: selkä, etääntyvä, housut. Krapu on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan. Lisää krapukirjoittamisesta SusuPetalin blogissa. 

Sydänkesän aikaa

On aamu ja aurinko pitää vapaapäivää. 

Se on noussut jo kolmen aikaan, mutta pysyttelee raskaan, vettä pirskottelevan pilviverhon takana. Yöllä alkanut vesisade jatkuu.

Katselen ikkunasta pihanäkymää. Eteeni avautuu kauniin vihreä suo, jolla kasvaa muutama kitukasvuinen mänty, sekä kuusia. Heinätuppaiden joukossa on vaivaiskoivuja että suopursuja.  Suo on myös hillasuo.

Avaan ikkunan kuunnellakseni sateen ropinaa.

Pääsen muutamassa hetkessä lähes flowtilaan tuijottaessani pisaroiden läsähtämistä vesilätäkköön.

  

Sään vaihtelut kuuluvat kesään ja sateen jälkeen tulee pouta, jolloin luonto tuoksuu raikkaalle. Tänä aamuna erottuu ylitse muiden koivun tuoksu. Se, jos mikä kuuluu kesään.

Tuuli ei puoleen päivään mennessä ole ravistellut unihiekkaa silmistään. 

Metsän lempeä huokailu ei saa pudotettua vesipisaroita havupuiden neulasista, eikä heinän korsilta.

Tuulikannel roikkuu koivun oksassa vaiteliaana. Pihassa kasvavien horsmien kukkalatvat on syöty, sillä porot kävivät pihakierroksellaan ja ohikulkiessaan napsivat ne suihinsa.

Heinäkuun alun kukkarunsaus on hiipumassa. 

Parhaillaan kauneimmat luonnonkukat ovat kissankello, päivänkakkara, maitohorsma,  rantatädyke mesiangervo.   Kissankellot ja horsma ovatkin varsinaisia maantiepenkkojen kaunottaria.

 

Olen parina kesänä kylvänyt pihaan niittykukkien siemeniä, Syksymmällä aion siirtää rantatädykettä pihan kosteisimpiin kohtiin. Ainakin se on levinnyt ällistyttävän nopeassa tahdissa vanhoilla peltosaroilla ja näyttää olevan sulassa sovussa angervon kanssa. Pahaa pelkään, että ajan oloon toinen jää häviölle, aivan kuten metsäkurjenpolvi valtasi paikoin kullerojen kasvupaikan.

Kukkapohdiskelu katkaisee räväkkä mönkkärin ääni. Pian sen perässä on auto, toinen, kolmas. Karsikonperän liikenne on moninkertaistunut  muutamassa päivässä.

Syy siihen on hilla!

Hillan poiminta on alkanut tämän viikon alusta ja marjastajilla on ämpäreineen tulenpalava kiire soille. Nyt soiden herkun poiminta on kaksinverroin raskaampaa, mitä muutamana edelliskesänä. Vettä on satanut niin uutterasti, että suot ovat erityisen märkiä. Innokkaita hillastajia se ei haittaa, mutta kylläkin minua.

Mustikka kypsyy myös parhaaseen hillasesonkiin. Tuottaa päänvaivaa ahkerille poimijoille, mennäkö suolle vain kangasmetsään.

Tänä kesänä ei tule hillasta sen paremmin kuin mustikastakaan jätti satoa. Marjaa on harvakseltaan ja käsinpoimijalle se on hidasta. Piirakkamarjat olen jo ehtinyt poimia.

Minulle kesän parasta antia ovat kuitenkin kalaretket.

Tavallista nuukemmalla päällä on Ahtikin ollut, siksi usea retki on ollut kalaton kotiinpaluu.

Kuitenkin rannalla sesominen onkivapa kädessä on ihan huippua. On leppoisaa tuijottaa veden väreilyssä kelluvaa punaista kohoa. Jokseenkin maagista touhua.

Itikoista ei ole haittaa, ei varsinkaan tuulisella ilmalla.

 Miten kesän alkupuoli on Teiltä sujunut? 

Toivotan kaikille mukavia kesäpäiviä kesän toiselle puoliskollekin !

Toukokuun T- kuvani

 On toukokuun kuvien vuoro, siis kome kuvaa, jotka alkavat t-kirjaimella. Tämä hieno haaste on Kristina K aloittama. Kiitos hänelle.

Kuvat voivat esittää mitä vain, kunhan kuvan aihe alkaa meneillään olevan kuukauden ensimmäisellä kirjaimella, siis tammikuun kuvat alkavat T:llä, helmikuun H:lla jne.....toukokuun T.llä...

Tekemänsä postauksen voi halutessaan linkittää Kristina K:n blogiin.

Minun kolme ovat t-kuvaani ovat taitohyppy, talviturkin vaihto ja tikkaat

Taitohyppy 

Oravan toilailuja olen seurannut ja ihaillut pitkin talvea aina näihin päiviin asti. Pian  oravat siirtyvät  metsiin synnyttämään poikasensa. Hirvittää ihan, miten monta oravaa ilmestyy pihapiiriin syksyllä.

Talviturkin vaihto

Metsäjänisten valkoinen suojaturkki on muuttumassa päivä päivältä ruskeammaksi. Nyt ne ovat melko kirjavia. Edelleen käyvät silloin tällöin syömässä siemeniä ja kuivaa heinää.  Kolme jänistä on ollut vakioviraita pihassa.

Tikkaat

Tikkaat tai tikapuut miten vain. 

Rakennustyömaalle tullut poroemo vasansa kanssa ihmettelee tavarapaljoutta. Ennen vasomista emo tykkäsi tulla pihaan makoilemaan  rakennustavaroiden joukkoon. Nyt kumpikin näyttää hieman epäröiviltä.

En saannut toukokuun kuviksi keväisiä otoksia, sillä lunta on yhä. Vihreä, sekä kevätkukkaset puuttuvat. Tänään tein vielä pitkän hankikävelyn varhain aamulla.

Joulupukin poro

Kesällä porotarhalla oli käymässä ulkomaalaisryhmä, joka suuren eurooppalaisen marketin valtuuttamana halusi vuokrata komeimmat sarvet omaavan poron joulun ajaksi kauppaliikkeensä edustalle. Kirjoitettiin sopimus Petteriporosta. Eläinlääkäri teki porolle terveystarkastuksen ja antoi tarvittavat rokotukset.  Hankittiin passi ja eläinkuljetusluokan lentoliput.

Myöhäissyksyyn mennessä Petterin sarvet olivat kasvaneet roimasti. Ne olivat komeat ja koko poro oli hyvässä karvassa. Sitä koulutettiin yhä tehtäväänsä pukin lahjareen eteen. Petteri oli kiltti ja kesy poro, joka rakasti kanssakäymistä ihmisen kanssa, varsinkin lasten. Toljotti vain suurilla silmillään ripsiä räpyttämättä, kun joku lähestyi juttelemaan sille. 

 

Petteri ei oikeastaan ollut tyttöporo, vaikka sarvet  pysyivätkin päässä talven yli kevääseen.  Urosten sarvet putoavat rykimäajan jälkeen.  Petteri oli härkä, voisi kai sanoa muunsukupuolinen, ajoporo.

Poronsarvet ovat kysyttyä tavaraa. Turistipaikoissa jo pikku pala poronsarvea maksaa useamman euron ja kokonainen sarvi ja sarvet vielä rutkasti eneemmän. Hyvällä tuurilla joskus löytää maastosta ihan itse poronsarven tai paremmalla tuurilla sille myös parin.

Hullun rohkea tai ahne oli se, joka kävi nyhtämässä porotarhassa elävän poron päästä sarvet. Petterin sarville kävi näin. Yhtenä päivänä vain aamuruokinnan aikaan huomattiin, ettei Petterillä ollut sarvia ja pään karvat olivat veressä. Itse poro vaikutti kuitenkin hyvinvoivalta, mutta se oli nyt nulppo.

Haloo! Miten sarvettoman Petterin ura voisi edes alkaa ulkomailla Joulupukin kaverina? 

Asiasta tiedotettiin heti poron vuokranneelle marketille. Pettymys oli iso molemmin puolin. Tilanne jätettiin avoimeksi, mikäli tarhalta löytyisi sopiva sijainen, työpesti käsiteltäisiin pikaisesti uudelleen.

 Aikanaan Petterin koulutus oli helppo. On täysin eri asia, miten onnistuttaisiin jostakin vaatimesta koulia pikakurssituksella Joulupukille ajoporo. Ainakaan kauppakeskuksen jouluavajaisiin ei ennätettäisi, ehkä jouluaatoksi. 

Tiukasta valintakokeesta parhaiten selvisi nuori vaadin, Satuliina, jolla on tyttöpöroksi lisäplussana näyttävät sarvet. Yksi mutta kuitenkin oli. Satuliinalla on keväinen vasa, Rimpula, joka on kovasti emonsa perään. Ei sitä teuraaksi sentään laiteta, käyköön bisnesten miten tahansa.

Tilanne ratkeaa kun marketin johto tiedottaa. - Lähettäkää molemmat porot hoito-ohjeineen.

Niin tehtiin ja jäätiin sydämet syrjällään odottamaan, miten Satuliinan ja Rimpulan työrupeama onnistuu.

                                                                                 ***

                                                        Hyvät blogini lukijat! Toivotan Teille

   Joulurauhaa ja onnellista uutta vuotta 2024

Helle hemmottelee laiskottelijaa

Siirrän puutarhatuolini varjoisampaan paikkaan pois suoranaisesta auringon heloituksesta. Nostan jalat toiselle tuolille ja nojaan selustaan. Pidän luppoa.Suljen nautinnollisesti silmät ja vedän hellehatun reunaa hieman alaspäin. Olotila lähentelee nirvanaa. Keskellä päivää koko luomakunta tuntuu torkkuvan, en yksin minä. Ei livertele yksikään lintu, tuulikin on hissukseen. Vain jokunen itikka rohkenee rikkoa idyllin tulemalla inisemään korvan juureen.  Läps ja henki pois!Pari viikkoa kestänyt hillaralli ohimenevällä tiellä on tauonnut. Naapurin kesäasukkaiden ruohonleikkuri on hiljennyt, mutta ruohon aromikas tuoksu tupsahtaa ajoittain nenääni. Taivaalla purjehtivat poutapilvet, eikä niilläkään kiire.

Aikoja sitten kesannoksi jääneen pellon kesäkuinen kullerokeltaisuus on vaihtunut rantatädykkeen sinisyydeksi. Ennen sitä pelto oli kurjenpolvien  ja niittyleinikin värittämä. Nyt paikoin rantatädykkeen kaverina kukkii maitohorsma.Raotan silmiäni ja jään seuraamaan kimalaisen lentelyä kukasta toiseen. Näköjään se valitsee mieluiten kultapiiskut eli värillä tuntuu olevan väliä.

Saan seuraa. Komeasarvinen poro tepsuttelee pihaan. Emme häritse toisiamme. Poro hamuaa pihan maitohorsmat, eikä edes vilkaise minuun.  Vielä pari viikkoa sitten porot olivat takkuisia, kun vanha karva lähti tukkoina.Herkkää vasan ruokahetkeä taisin häiritä kuvaamisen verran. Hyvin tarkkaan vaadin seurasi toimiani, mutta imetys ei keskeytynyt.

Marjastuksestakin pidän tänään vapaapäivää, enkä ihan helteellä suolle rohkenekaan.  Parasta huvia vetelehtimisen päälle on käydä uimassa ja siirtyä sitten vaikkapa Baden Badeniinsa lukemaan.   Itikkakesä tämä on ollut, mutta toistaiseksi en ole tarvinnut öljyjä, enkä muitakaan karkottimia mäkäräisten ja muiden inisijöiden suhteen. Kaipa olen jonkun sorttinen paksunahka!Hyvää kesää teille, sillä kesähän jatkuu, vaikka hieman haikeana katselin aamulla, miten pihakoivu alkaa kellastua latvuksistaan.

Poronpolku

Poronpolku

Käydään taas iänikuinen keskustelu liikunnasta, jonka tuloksena suunnistan yksin metsälenkilleni.

Mies muistaa kuitenkin evästää.

-Älä eksy poronpoluille!

Hämärtyvä luonto on velmu. Se varastaa ajan- ja paikantajun. Havahduttaa kulkijan vasta, kun polkukin katoaa. Mutta ei paniikkia.

Tummaa metsää vasten kajastaa etäältä jotain vaaleaa. Porohan se, joka tuntuu odottavan minua. Lähestyn sitä, mutta se loittonee. Näin jatketaan, kunnes seison rähjäisillä mökkiportailla.

Koputan lukitsemattomaan oveen. Astun sisälle.

Kamiinassa palaa tuli, tupa on lämmin ja Mies istumassa laverinreunalla odottaen minua.

-Tunti sitten sain lähettämäsi kutsun tulla tänne.  Ihmetyttää, sillä puhelimesi on kotona laturissa. Mies juttelee.

Valkoinen poro taisi ilmestyä avuksi, mutta jätän sanomatta.

 ♥

Krapu 11 vihjesanat: tunti, keskustelu, ovi. Krapu on sadansanan mittainen, otsikko mukanaanluettuna, tarina. Lisää Krapuja ja kravuista  SusuPetalin ja Caran blogeissa.

Lumipolulla

Pakkaan lähtöä lumipoluille ja heti alkuunsa pudotan ikävän repusta pois.
Kaipaus  maastoon on kuin ystävyys, joka rauhoittaa mielen ja karkoittaa apeuden. Hetket ikipuiden alla seisoessa katse kaukaisuuteen ovat voimallisia. Luonto hoitaa.
Siis lumipolulle.

Marraskuu alkaa täydellisenä talvena.
On lunta, on pakkasta ja valoisuus häikäisee.  Hanki suorastaan hopeoi, tuikkii joka puolella.
Myös kiire jouti jäädä repusta, sen sijaan ajatuksenjuoksu poukkoilee sinne tänne. Se suorastaan ravaa, kun koettaa työstää silmien, korvien ja ihon sille lähettämää infotulvaa.
Annan sille aikaa.
Mitäpä tässä muuta kun nauttimaan silmänruuasta, kuuntelemaan hiljaisuutta ja tuntemaan ihollaan pakkanen ja viima.

Tunturissa on autiotupa, joka aivan kuin olisi odottanut kulkijaa. Sisällä on suloinen lämpö ja kaminassa kiiluu hiipumaisillaan oleva liekki.
On ruhtinaallista istahtaa penkille hörppimään kuumaa joutavaa ja nauttimaan hetkestä.
Kaksi meitä istuu pöydän vastakkaisilla puolin.
Sanat pysyttelevät poissa, on hyvä olla hiljaa pikkutuvan hämärässä rikkomatta tunnelmaa.

Retkestä on jäljellä enää paluumatka tunturista alas.
Se on hyvä muistaa, joten parasta nostaa reppu selkään ja siirtyä taipaleelle. Ulkona iltapäivän aurinko tekee pitkiä varjoja ja taivas värittyy voimakkaammin oranssipunasävyyn,
Toisaalla lisääntyy sinerrys.
Jospa on tulossa sininen hetki?

Matka alas on pitkin sinivalkoisen tunturin rinnettä. Useammin jalka lipsahtaa lumipolulta sivuun ja taas on lunta kengässä.
Tuuli on jäänyt tunturin tuolle puolen, silti pakkanen säilyttänyt purevuutensa.
Marraskuun talvi on kaunis ja mitä se vielä onkaan, kunhan kaamos ehtii. Silloin taivaan värit selkeänä pakkaspäivänä ovat monin verroin vahvemmat ja loisteliaammat.

Maantien toisella puolella on aurinko laskenut ja toisella kuu noussut ja tehnyt sillan, paikoin jään päällekin.
Pimeä ehtii hävyttömän nopeaan.
Teki sen tänäänkin, vaikka hyvissä ajoin lähtee, niin ajoissa ei ennätä takaisin.

               Illalla sytytän kynttilät ja toivotan teille, hyvät lukijani  hyvää Pyhänpäivää.