Lumi narskuu ja pakkanen paukkuu

On aamu. 

Kello 4.45 ja täysikuu on varastanut uneni.  Pyörin sängyssä vilkuillen kelloa ja pakkasmittaria, myös tämän tästä pakko kurkistaa ikkunasta ulos. Levoton mieli ei anna unen tulla, vaan ajaa pukeutumaan ja manaamaan itsekseni rumia täysikuulle.

Pukeudun toppavaatteisiin ja hipsin ulos.

Mukana vain kännykkä, sillä -30.6 asteen kylmyydessä en pystyisi ilman sormien kohmettuessa kameraa säätämään ja toisekseen, silmälasit täytyy jättää tuvan pöydälle.

Ehdittyäni pihasta sen verran etäälle, etteivät joulukuusen valot, eikä jäälyhtyjen loimotus näy, pysähdyn haltioituneena ihailemaan taivaallista valaistusta. 

Kuutamo on kirkas, mutta valo on kylmää ja kalsean kalpeaa. Maahan lankeavat varjot ovat kuin veitsellä leikattuja. Itse kuu toljottaa majesteetillisena  tumman siniseltä yötaivaalta seuranaan vain kirkkaimmat tähdet. 

Teen puolen tunnin lenkin ja siinä ajassa sormia täytyy puhallella useampaan otteeseen. Silmäripsetkin ovat huurtuneet,  mutta muuten kylmyys ei haittaa. 

Joku on harpponut tieltä ojan yli nousten vaaraan. 

Kokeilen siirtyä lumikengien jäljille, mutta ojan kohdalla jälki upottaa ja painun hankeen reisiäni myöten.  Konttaamalla selviydyn takaisin tielle. Kiitän tuuriani, sillä tajuan, että takin tasku oli auki ja puhelin olisi voinut tippua lumen kanssa taistellessani.

Ei puhelimeni kylmästä tietenkään hyvää tykännyt. Se alkoi ottaa viiveellä kuvaa, eikä jaksanut tarkentaa pitemmän päälle. Lopulta oli pakko lopettaa kuvaaminen, mutta kiirettä lämmittelemään ei ollut. 

Kuutamo luo aivan omanlaistaan tunnelmaa ja hyvän lisän siihen antaa pakkanen. Minusta on mukavaa kävellä pakkasella kuunnellen lumen narinaa askelten tahdissa. 

Juuri jalkojen paino rikkoo pakkaslumen jääkiteitä ja niiden  murskaantuminen saa aikaan narskumisen. Mitä kylmempää, sitä enemmän kiteitä murtuu ja ääni on napakampi. Nämä äänet ovat pakkasen luontoherkkua korvilleni.

Muuten aamulenkkini oli hiljaisuutta.

Kun vain seisoin paikallani, enkä puuskuttanut, niin hiljaisuus imaisi minut hetkeensä. Ei yksikään kosteutta aiemmin saanut puu paukahtanut.  Ei kuulunut liikenteen ääniä, eivät tukkiautotkaan olleet ajossa. Kumpi lienee niille ollut esteenä pakkanen, vai sunnuntai?

Sääennustukset eivät ole osuneet  kohilleen. Luvassa on kipakoita pakkaspäiviä edelleen, siis minulle ne  ovat luppopäiviä eli tupapäiviä.  

Mitä mahtaa olla Kilpisjärvellä, kun Lapin porstuassakin on vähän paljon?

 

Toukokuun myräkkä

Mies kiiruhtaa aamulla tarkistamaan lumitilannetta parvekkeelta. Se näyttää hurjalta, jopa ahdistavalta.

-Onneksi hain ajoissa varastosta lumikengät ja minisukset. Pääsen ulos, mikäli haluan ja kantti kestää. Tuumi mies.

Lumi on saartanut talon. 

Sisäpuolella on harmaan villasukan värinen hämärä. Mies kiroilee kuiskaamalla, sillä vaimon mielestä hämärätunnelmaa ei saisi rikkoa. Vitsi, vitsi, eihän se niin ole, vaan mies ei saa enää ääntä. Se lähti jo aikaa sitten ärräpäiden mukana.

Lunta on satanut viisi päivää ja yötä. Sitten tuli kirkas auringonpaiste ja valkoisuutta hohtava ympäristö, mikä sattuu silmiin.

Mies haluaa toukokuun hangille. Hän valitsee minisukset ja laskettelee tyylikkäästi parvekkeelta, kuten aikoinaan mutkamäessä.

                                                               🏂

Krapu 19/25, sanat: kuiskata, valinta, kirkas. Krapu on 100 sanan tarina, johon pitää sisältyä annetut sanat. Niitä saa taivuttaa, mikäli haluaa ja on tarvetta. Lisää tietoa tästä löytyy SusuPetalin blogista.

Hyvästit talvelle

 

Talvi on antanut periksi. 

Vielä viimeisillään se yrittää yöpakkasten ja päivittäisen pohjoistuulen avulla säilyttää valtikkaansa, mutta kevään voima on sille liikaa. 

Parasta sanoa talvelle hyvästit. Kuitenkin tiedän sisimmässäni, miten innolla myöhäissyksyllä odotan taas ensilunta.  Tulevien päivien mahdolliset lumisateet syövät kinosten rippeitä ja saattavat hiekkatiet entistäkin loskaisemmiksi. Rospuutto on alkanut, eikä vain soratiellä, oma pihakin on osin uopttavaa kuramössöä.

Lumilinnani "rauniot" kököttävät pystyssä. Se rakennusprojekti epäonnistui liian heikkoon kattoon. Jatkossa uskon olevani viisaampi.

Jos saisin nyt toivoa, niin porrasedustan lumipenkka pysytelköön sulamatta rospuuttoajan yli. Puhdistan ennen sisälle menoa kurat kenkieni pohjista siihen.  Karkea lumi on hyvä harja. 

 

Aamuisin ei vielä parane seisoa portaalla eevan asussa tai edes yömekossaan, ettei vilustuisi. Mutta lämpimien aamujen tultua on mahtavaa hypätä suoraan sängystä portaalle toivottamaan hyvää huomenta koko maailmalle.

Kyllä minä nytkin olen aamut käynyt huikkaamssa portaalla, mutta täysin pukeutuneena pipoa pitkiksiä ja toppatakkia myöten,

Yleensä saan hyväänhuomeneeni vastauksia kulorastaalta ja peipolta. Ne lurittelevat vuoroon tai jopa yhtäaikaa. Hento tuulenhenki sipaisee hiuksiani ja saa tuulikellon pieneen helinään. Kauempaa saattavat joutsenetkin kuulla kiljumiseni. Jos kuulivat, niin vastaavat varmasti.

Jokainen kevään ääni riemastuttaa. 

Pian pihassa tepsutteleee västäräkki pyrstösulat väpättäen. Samoihin aikoihin uskon kuulevani ensimmäisen haarapäskysen ihanan tervehdyksen antennin päältä. Jokunen vihreä ruohotupsukin saattaa ilmestyä tiepenkalle. 

Raparperini uinuvat vielä metrisen lumen alla. Liiterin kattolumet ovat pudonneet niiden päälle. Ihan mietin, pitäisikö mennä auttamaan ne vapaiksi lumivankilasta.

Vapunaattona tein kevään viimeisen hangilla kuljeskelun ilmapallot mukanani. Koneellinen latupohja oli kuin moneen kertaan pesty ja valkaistu pellavamatto metsän läpi.

Lähes luonnontilassa oleva sakea metsä ladun molemmin puolin tarjosi mahdollisuuden hypätä kauniiseen maalaukseen. 

En epäröinyt, vaan hyppäsin.

 Seisoin hetken kuvan alareunassa  pitelemässä kuutta vappupalloa naruistaan käsissäni ja kuvittelin, mikä tarina voisi tästä jatkua. Mitä on mutkan takana?

Mutkan toiselta puolen avautui pitkä suora ja matto alkoi muuttua repaleiseksi.

Kiirehdin metsästä pois. Tulin suon reunaan, Suo oli ollut vesillä, mutta jäätynyt ja hohti sinisenä aurinkoisessa säässä.

Astuin varovasti säihkyvälle jäälle. Ser ritisi ja ratisi, suorastaan houkutteli ylittämään. En suostunut ottamaan haastetta vastaan. Mistä olisin tiennyt, miten syviä suomontut olivat.

Tarinassa eteneminen jäi kesken, kun pomppasin kuvasta pois. 

Kyllä minä oikeasti tiedän, mitä suon toisella puolen on, mutta ei se ole ollenkaan sama asia, kuin päätyä tarinassa sinne. Se on tunnelmasta kiinni.

Palasin hangelle leikkimään vappupallojeni kanssa. Toivoin tuulta, mutta se hyväkäs pysytteli vaisuna, eikä innostunut hössötyksestäni.

 Yksikään palloista ei käsittelyssäni poksahtanut, mutta lopulta ne jäivät puiden oksiin kiinni.

Heitin hyvästit talvelle, että ilmapalloilleni. Nyt jatkan lapsenlapsen villapaidan kutomista, ennen kuin pääsen oikeasti lumettomille poluille.

Kevään kaipaus 

on kuin riekon soidintanssi.

Hurmoksellinen,

kiihkeän voimallinen,

juuri kuin kevät itsekin.

Vaakaan, pystyyn ja vinoon

Repolaisen hauska bingohaaste sai minut jättämään lumilapion. Bingoruudukon täyttäminen oli paljon kevyempää puuhaa, kuin lumityöt patiolla. 

Aioin ensin täyttää kaikki yhdeksän ruutua talvijutuilla, mutta turneekestävyyteni loppui kesken ja kelpuutin mukaan kesäkuviakin.

Melko kovaksi pähkinäksi osoittautui hersyvä. 😔

Ylärivi vaakaan

 

Huhkia - tarkoittaa minulla tällä kertaa lumenluomista patiolta pois. Aloitin urakan jo toissapäivänä.

Hapuilla-Vesillä oleva oja piti päästä ylittämään. Hapuiluksi meni miehelläkin, mutta saappaan varret eivät piisanneet. Kiertämään jouduttiin.

Harjoitella -  harjoittelu tekee mestarin ja mestaritkin harjoittelevat. Ei minulta kovin helposti onnistu saippukuplat. Harjoitella täytyy.

Keskirivi vaakaan

Hiljainen oli kotitie viime kesäkuun 2 päivä aamulla kello 3, kun matkamme etelään päin alkoi. Aurinko oli herännyt jo tovin meitä ennen.

 Huoleton teeriparvi aterialla vaarallisesti tien leveydeltä. Joskus autoa paetessaan niitä saattaa jäädä pyörien allekin. 

Hersyvä. Tuota sanaa piti pähkäillä. Minusta kovan tuulen nostattamat laineet liikkuvat hersyvästi, vain olenko ymmärtänyt sanan väärin?

 

Alarivi vaakaan

Hännällinen. Niistä oli valinnan vaikeutta. Valitsin viimeksi kuvaamani hännällisen ja se on susi.

 Hehkeä.  Halusin jotain kaunista, siis hehkeää näiden kuvien joukkoon. Vaalean punainen ruusu kukki viime kesänä pihassa. Kuvasin sitä päivittäin pitkän aikaa.

 

Havinaa kuulin tänään aamulenkillä viimeksi, kun joutsenpari huolestuneena lenteli ohitsemme ollessamme hankikävelyllä. Taidetta ja taitoa on joutsenen laskeutuminen veteen.

 

 

Bingoruudukko tuli täyteen. Kiitos haasteesta Repolainen ❤️

Valkoinen vankila

 

Sisäinen palo yllyttää nousemaan, vaikka toiset kääntyvät. Katselen heidän loittonevia selkiään ja jatkan hiihtämistä Vatikuruun päin.

 Vatikurussa syön eväitä katsellen eteeni levittäytyviä näkymiä. Äkkiä havahdun.  Kuvittelinko kuulevani jotain? Pienen humauksen ehkä?

  -Ehkä lumilippa ratkeilee. Ei kai keskitalvella ole lumivyöryjä? Kauhukseni tajuan, että ylempänä lumi liikkuu!

 Sujautan eväsrepun selkään ja lasken viistoon kurun oikeanpuoleista rinnettä ehtiäkseni lunta karkuun. Se kuitenkin vyöryy voimalla ohitseni.

Luulin olevani tarpeeksi sivussa raskaimmasta lumimassasta, kunnes sen laita pyyhkäisee minut alleen. Sitten pimenee ja hiljenee.

 Olen lumen vankina. En luovuta. Kaivan reittiä vaaleampana näkyvää lumikerrosta kohti. Ilmaa riittää, mutta voimat loppuvat.

Onneksi jääräpäälläkin on ystäviä.

♥

Krapu 6/23, vihjeenä alla oleva kuva.

Lisää tietoa krapukirjoittamisesta SusuPetalin blogissa.

Aamuhämärän hälvetessä

Aamuhämärän kaikotessa taivaan pilvipeitto repeilee. 

Pitkään viipynyt harmaus väistyy. Selkeää, sinistä taivasta on ilo nähdä, kuten lisääntyvää vaaleanpunaistakin pilvien reunuksissa.  Pakkasen lisääntyessä väri vahvistuu, kohta koko idän puoleinen taivas näyttää punertavalta. 

Eilisen hennon lumisateen jälkeen kaikkialla on neitseellinen valkoisuus, soratielläkin, jossa näkyy kuitenkin yhden auton jäljet. Metsä on höntylumella kuorrutettu, eikä  toissapäivän ladustani ole paljoa näkyvissä.

Sää on mitä mainioin hiihtämiseen. Tuuli uinailee vielä. Lunta on maastossa paljon, kuitenkaan suksi ei mahdottomasti uppoa.  Mutta hennoimmat koivut, ne kumartavat hyvin syvään. Tekisi mieli ravistaa lumet pois. En kuitenkaan  henno.

Pysähdyn katsomaan, kun teeri lentää ja laskeutuu hontelon männyn latvaan. Taitavaa tasapainoilua siipien kanssa, ennen kuin latva rauhoittuu keinumasta ja lintu ryhtyy aterioimaan.

Pysähtelen melko tieheään kuuntelemaan täydellistä hiljaisuutta. Vaikka yritän terästää kuuloani, paksun pipon alle ei kuulu mitään. Vuorovetoa hiihtäessä suksen alta vain pakkaslumen narina, sama kuin kävellessä. Otsatukka ja silmäripset huurtuavat, silmälasit jätin suosiolla kotiin.

Teeren lisäksi peltoaukean pajukosta säntää pakoon jänis jättäen hankeen pitkät loikkajäljet. Muitakin liikkujia on ollut. Kettu jolkotellut suoraviivaisesti, ei ilmeisesti saalista jahtaamassa. Myös viimeisiä lumisateita ennen hirvi on harpponut vanhan latuni poikki. 

Vaikka metsä on nyt hiljainen, se kätkee uskomattoman paljon elämää.  En usko ollenkaan olevani siellä yksin, vaikka kukaan ei tule tervehtimään.

Tiheä koivikko ei ole vielä selvinnyt aamuhämärästä, mutta sen läpi hiihdettyäni on valoisampaa.

Pätkän matkaa seuraan koiravaljakon reittiä lähelle jokea. Sitten seuraan Myllyojan rantoja umpihankea hiihtäen.  Osa ojasta on jäätynyt talviunille. Muistan varoa, ettei kannata mennä liian lähelle reunaa. Siinä voi odottaa yllätys.  (krapu Kylmä kylpy) Kaide puuttuu nyt kokonaan. En edes kuvitellut suksivani sillasta yli. Jänikselle silta kelpasi mainiosti.

Tämä oli eilen, toista on nyt lauantaina. 

Viime yön  vähää vaille täysikuu oli kirkkaudessaan vertaansa vaille. Hiihtoretki siinä valossa olisi kokemus. 

Kirjasin sen toivelistalleni, (talvisen issikkavaelluksen lisäksi). Nyt oli kylmä yö, ennen puoliyötä jo -25 ja nyt aamulla -28.8. Pakkasen paukkeet talohirsissä tuntuvat aina yhtä hurjalta, entä jos hirsi halkeaisi?

Talvea tämä on.  Tykyt eivät ehtineet vaaroilla kokonaan pudota, vaikka taannoin oli reipas lämpöaalto. Kuuset vain entistä solakampia lumipeiton alla.

Kevääntulo hidasta

                                                                                                                                      kuva:14.04.20

Miten kevät tulee Karsikonperälle? Ja tuleeko milloin?

Ehkä ryminällä parissa päivässä, kun on aika. Niin on joskus käynyt. Tai vaihtoehtoisesti lumi vitkuttelee pitkälle toukokuun puolella, saattaa piisata kesäkuulle asti.
Turhaa on arvailla. Varsinkin, kun parhaillaan sataa lisää lunta.

Minä kirjoitan yhä talvesta ja laitan lumikuvia.
Tylsää teistä, jotka touhuatte jo siementilausten ja taimikasvatusten kanssa. Teette aamuisia tilannekatsauksia puutarhaan ilahtuen jokaisesta uudesta kukkijasta.

                                                                                                                           kuva 17.04.20 

Niin tai näin, vastaan on otettava, mitä ylhäältä annetaan, mutta lumipoluilta kaipaan jo hieman  lumettomaan maastoon.
Auraamaton tie ei ole miellyttävää jalan alla. Autolla just ja just pääsee kuvausretkelle, huoli vain  sydänalassa, jos vastaan tulisi auto, miten pitkän matkaa joutuu peruuttamaan ja kumpi peruuttaa.
No, minä en aja, minulla on kuljettaja, mutta pehmeät vallin reunat ovat arvaamattomia.

                                                                                                                    kuva:14.04.20

Pääsiäismaanantain lumiannos jäi suurelta osin kolaamatta. Vain pikkuruisen polun viitsin lapioida portaalta pihatielle. 

Märkä lumi jumittui lapioon, eikä suostunut lentämään vallin yli tai rehellisemmin minun voimani lapion varessa eivät riittäneet.

                                                                                                                   kuva:14.04.20

Pihan puolelta ikkunat ovat piilossa ja katolle on kertynyt uudelleen pelottavan paljon lunta. Auringon voima ei ole toistaiseksi saanut kinoksia matalimmiksi, mutta jotain tapahtuu, sillä päivisin ränneistä kuuluu lirinää ja joitakin jääpuikkoja näkyy peltikatoilta valuvien lumimassojen reunoilta.

                                                                                                                              kuva 13.04.20

Kuka on ollut hankikävelyllä?

Autan sen verran, ettei ainakaan hän.  Tämä kulkuri oli reissullaan ja tuli ladulla vastaan ilman suksia.

Huhtikuun ihanuus ja hurjuus

Huhtikuu, ihana vai hurja? Ehkä molempia.

Myös ihastuttavan hurmaava, kuten olen aiemmin kirjoittanut. Tänään se on tätä ja huomenna ihan jotain muuta? Siitä pikku todisteena nämä huhtikuun ensimmäiset kolme päivää. Ja tuskinpa aprillikuu jatkossakaan sen paremmin järkiintyy??

Ensimmäinen päivä oli tuulinen ja  tinanharmaa. 

Purkautui ennen iltaa lumiryöpyksi, mutta yön mentyä aamu esittäytyi  häikäisevän aurinkoisena ja sää lämpeni nopeaan.  Voi sanoa, että oli jo pläkä. Mahtavaa tuntea kevätauringon lämpö, ajatella silmät kiinni mukavia ja unohtaa kaiken maailman murheet.

Kolmas huhtikuuta on taas paluu harmaaseen. 

Lisänä kuitenkin pihalintujen konsertointi, joka säestää lumitöitäni.Toissa päivänä satanut lumi on vitkuttelun jälkeen parasta kolata pihasta pois ja toivoa, josko olisi vihon viimeinen kerta tälle keväälle, mitä en vähin kummin kuitenkaan jaksa uskoa. 

Koillismaalla ovat huhtikuun hanget yhä juhlavat, ei merkkejä lumien sulamisesta. 

Alkuviikosta lapioin pyykkitelineen vapaaksi lumen alta. Samalla mittasin hangen paksuuden ja sain lukemat 122 senttiä. Totta se on ja lisää lunta satoi toissa päivänä.

Silti aavistus keväästä on alkanut itää mielessäni. 

Jo nyt, vai pitäisikö sanoa vasta nyt - huhtikuussa? Tosin kevätmietteet häipyy nopeaan, kun lumisilta aavoilta tuulee ja käy kolea vinkka. Villapusero on haettava kaapista. Silti yritän muistaa, 

- Ei kevät hyljätä voi ketään, joll´ on kevään ikävä. ( Saima Harmaja)

 Maljakossa koivunoksaan ilmestyivät hiirenkorvat  10:ssä päivässä. 

Vanhan "testin" mukaan ulkona samaiseen koivuun, josta oksan taitoin, tulee vihreää toukokuun viimeisellä viikolla. Silloin pitäisi lumet olla suurin piirtein poissa ja Koillismaalla melkein kesän alku.

Tonkoja onkimaan ei pääse kovin pian. Oja virtaa syvällä. Ehti jäätyä joksikin aikaa, mutta on sulana jälleen. Tämän tästä minun täytyy käydä tervehtimässä Myllyojaa!

On tyytyminen pilkkiahveniin, mikäli kalakeittoa tekee mieli. Oikeastaan eihän parempaa kalakeittoa muusta kalasta tulekaan. Vai oletteko kovin eri mieltä?
Tämän talven pilkkikauteni jää lyhyeksi.
Ensin en rohjennut jäille, kun oli paksu lumikerros jään päällä.  Nyt ei niinkään enää lunta, mutta paljon erilaisia jääkerroksia. On heikompaa jäätä ja vuoroon kovempaa, mutta paksulti jäätä on. Nippa nappa tavallinen kaira riittää.

.

Tietysti kalareissuilla pitää keitellä pakolliset nokipannukahvit ja hörppiä kuksasta.

Valkoinen uhka

Valkoinen uhka

Illan säätiedotus lupaa yöllä lisää lunta, samoin keskivikkollekin.  Se saa minut kiertämään levottomasti ikkunasta ikkunaan. 

Aamuyöllä havahdun outoon ääneen. Humahdus ja tömähdys. Ponkaisen ylös.

Ikkunan läpi ei näy edes heikkoa valoa.  Tajuan, että lumimassat ympäröivät koko mökin. Oven raottaminenkaan ei onnistu. Kipaisen yläkertaan, jossa  lumi telkkeää myös parvekkeen oven.

Onneksi ikkunat ovat ehjät, ettei  kylmä uhkaa. Toivottavasti ei happikaan loppuisi.

Avaan puhelimen, joka  tervehtii uuteen päivään, mutta muuten se pysyy mykkänä. Sama  tilanne  tabletilla. Ulkomaailmaan ei yhteyttä, olen siis lumen vanki.

Tunnit kuluvat.

Odotan hartaasti aurauskalustoa avuksi. Kyllä se tulee,  varmasti tulee, lohdutan itseäni.

Viimein oven takana kolisee.

*

Krapu 10, sanat: heikko, tervehtiä, keskiviikko. Krapu = sadansanan tarina, otsikko mukaan lukien Sanoja mahdollista taivuttaa.

Lisää tietoa krapukirjoittamisesta ja krapuilijoiden krapulinkit. Susupetal ja Cara

Myllyojan talviuni

Siinä se on.
Myllyoja ja Myllyojan poukama uinumassa talviuntaan. Tällä kertaa ilman jääpeittoa.
Tonko viettää talvensa sulassa poukamassa. Elelee jossakin rantapenkan suojissa. Rantapenkan, jonka päällä komeilee liki metrinen lumikerros ja jonka törmällä minä kesäisin yritän narrata tuota  kaunista kalaa.
Useamman kerran tonko narraa minua ja saan tulla ojalta pois ilman saalista. Joskus räväkkä kala on kuitenkin varomaton ja joutuu pannulleni.

Nyt oja virtaa siis vapaana. Se virtaa syvällä, enkä ihan penkalle rohkene hiihtääkään. En välittäisi pulahtaa suksineni alas veteen.

Tänään maailma näyttää harmaalta. Näyttää kuin pilvet roikkuisivat erikoisen alhaalla, vaarojen huiput ja pisimmät puutkin ovat kuin pilvenpainamia.

Ojanpenkan vitivalkoisessa lumessa erottuvat talven lumisateiden kerrokset. Vaikka monessa välissä on tiivis lumi, silti hanki on tosi upottavaa. Ilman suksia tai lumikenkiä siinä pääsee eteenpäin korkeintaan konttaamalla ja sekin peräti työlästä.
Ei kannata kokeilla hyppyä suksen päältä hankeen!

Tykyt ovat ehtineet pudota puiden oksilta useampaan kertaan ja siitäkös puut tykkäävät. Monet kaariholvit ovat oienneet. Toki hennoimmat tervalepät ovat yhä nöyriksi painuneina. Eivät ole jaksaneet suoristaa varttaan.

Ojan ympäristön metsä on hiljainen. Minne lie linnutkin kadonneet? Vain riekon jälkiä näkyy monin paikoin, missä riekko on piipahtanut rantapusikon koivujen ja leppien silmuja syömässä.   Porot ovat siirtyneet ruokintatarhoihin, kun jälkiä ei näy, mutta sen sijaan jäniksen ja ketun reittejä risteilee siellä täällä.

Suurimmat jäljet teen minä itse suurine suksineni.
Ne kaksi vierekkäin kulkevaa ovat kuin isot haavat ehjällä pinnalla, jotka seuraava lumisade peittää. Vajaan kahden viikon takaista latuani ei näy enää lainkaan.

Päivän painuessa pielukselleen, tämän päiväisetkin jälkeni jäävät jonnekin kaukaisuuteen.  Ovat kohta eiliset.