Hiirisota
Syksyllä ne tulevat kiusaamaan, rapisemaan ullakolle ja tekemään
siivojaan.
Aina ensimmäisen hiiren nähdessäni henkinen hyvinvointini saa tällin pelkästään siitä tietoisuudesta, että hiiri
on talossa. Raadonhajun levitessä ullakolta portaikkoon on kiireesti etsittävä
hajun lähde ja poistettava se.
Pakko eliminoida tunkeilijat säälittä, etteivät ehdi kuolemaan sisätiloihin.
Hiirenloukku on varma, sillä hiiret ovat persoja juustolle,
kaiketi suklaallekin. Tosin suklaitani en jaa hiirten kanssa, mutten tykkää irrottaa niitä raatoja juustopalalla houkutelluista ansoistakaan.
Korkeataajuisia ääniä ujeltava elektroninen hiirenkarkoitin on siisti valinta, jos vain hiiretkin
ymmärtäisivät asian ja katoaisivat saman tien, samaa reittiä, mistä tulivat.
Rahaa joutuu kyllä pulittamaan hiirenloukkua enemmän, eikä takuuta
silti anneta.
Inhottavia otuksia, pysyisivät pihalla. Lämmittelemään toki haluavat syksyn tullen. Meillä on naapurustossa kissoja useita, ja saavat ihan rauhassa pyydystää meidänkin tontilla hiiriä.
VastaaPoistaEi oo hiirulaiset lemmikkejä. Tosin eivät meillä sisätiloihin pääse, varastossa kulkevat ruokaa etsimässä, ehkä ujeltava pelotin hiukan pelottaa niitä, vähemmän näkyy, mitä ruuhkavuosina. No, taisivat silloin olla myyriä.
PoistaLoukkuja on täällä meidänkin maalla viritelty iät ja ajat.Itse en hiiriä inhoa,ainoastaan niiden papanoita.Ja niiden takia myyräkuumetta pelkään.
VastaaPoistaTuollainen elektroninen kuulostaa kyllä inhimillisemmältä,antaa niille mahdollisuuden perääntyä.😊
En minäkään hiiriä mitenkään pelkää. Ainoastaan vanhasta talosta muistan, miten syksyisin tuppasivat ullakolle ja jäivät joskus rakenteiden väleihin.
PoistaHiirenloukku on raaka peli, mutta tehokkaampi, mitä tämä elektroninen vempain.
Kaipa hiirikin tähän maailman kaikkeuteen omalla tavallaan kuuluu.
Kurjinta on, jos hiiri jää loukkuun, mutta henkiin. Huhu. Onnea vaan taistoon!
VastaaPoistaTotta, mutta harvoin vanhanaikaisessa lokussa hiiri jää eloon. Tämä hiirisota ei ole itselle mitenkään ajakohtaista, ennen pohjoiseen muuttoa se oli sitä. Silloin asuin vanhassa 1800-luvun puolivälin paikkeilla rakennetussa hirsitalossa ja hiiret olivat joka syksyinen riesa.
PoistaOlikohan juttu totta vai tarua.
VastaaPoistaJoka tapauksessa hiirenkarkoitin on paras juttu, mökkimme komerossa on sellainen ollut toista vuotta.
Ääni karkotin on tehokkaampi kuin myrkky ilman raatoja.
Karkotin tarvitsee kaikuvan tilan josta ääni kimpoaa ristikkäisesti.
Pehmeistä tiloista kuten heinät tai kankaat ei ole apua, ääni ei kimpoa vaan pysähtyy.
Kyllä vaan noita pikku jyrsijöitä joutuu hätistelemään tavalla tai toisella. Tällä hetkellä ei murheita hiiristä, taloon eivät pääse ja piharakennuksen syötävä, siis linnunsiemenet on nostettu pöydälle ja kansi saavin päälle. Joten tervemenoa vaan metsän puolelle etsimään safkaa.
PoistaIhana kuva tuo ylempi, hitsi mikä tunnelma! Hiiret talossa on kyllä melkoinen tunnelmanlatistaja. Olisi mukava, jos niistä pääsisi väkivallattomasti eroon, mutta aina se ei onnistu.
VastaaPoistaKiitos, rakennuksessa on oikein aito maa-turvekatto, joka kasvaa luonnonkukkiakin kesäisin
PoistaKyllä hiiret voivat valvotuttaa rapistelemalla, siinä voi kiukku kasvaa.
Myrkkyjä en käytä torjumiseen, mutta joskus on pitänyt viritellä loukkuansoja
Syksy ja hiiret! En minäkään varmaan kykenisi loukusta hiirtä irrottamaan. Arvaas mitä meillä tänään tapahtui? Ulkoilutin Sissiä (kissaa) valjaissa ja se nappasi hiiren. Sitten se ryntäsi ovelle viemään saalista isännälle. Hiiri ei ollutkaan kuollut, vaan puikahti sisällä jonkun kaapin alle. Voi hittolainen, ei ole sitä vielä löydetty!
VastaaPoistaTeidän Sissi-kissahan halusi vain näyttää olevansa taitava saalistaja! Monesti kissa on niin peto, että tykkää leikkiä uhrinsa kanssa, ennen kuin tappaa sen.
PoistaJoko olette metsästäneet hiirulaisen, vai vieläkö se piileksii kaapin alla?
Kävi meillekin vanhassa kodissa kerran. Oli just remonteerattu ja saatu paikoilleen keittiön kaapistot. Istahdettiin ihailemaan sitä urakkaa miehen kanssa rinnatusten ja kakkas vaan, eikös pieni hiiren pihkahtanut katon rajasta ihkauuden kaapinpäältä. Täräytin kunnon ärräpään, vaan minkäs tein? Kyllä silloin loukkuja viriteltiin.
Mukava lukea krapujasi. Kaunis ja haikea tunnelma kuvassa.
VastaaPoistaKesällä naapurin kissa toi tappamiaan hiiriä meidän rappusille. Varmaan kiitokseksi onkimistamme särjistä ja salakoista.
Kiitos. Kuvassa on tämän talven ensilumi, viikon vanha kuva.
PoistaIlman muuta kissa halusi kiittää teitä herkuista, joita oli saanut. Eikä kissa oikeasti ihan kaikensorttisia hiiriä syökään, tappaa vain.
Huh, pelästyin ensin, että todellakin laitat loukkuihin suklaata, mutta onneksi et!!
VastaaPoistaTuollainen äänikarkoitin on parin tuttavan mökissä, kuulema toimivat, itselläni on kokemusta vain loukuista.
Ja niiden tyhjentämisestä, huh.
Vaan suotta säikähit, ei minun suklaat ennätä sitä vertaa jemmaan, että joku hiiri sattuisi löytämään. Onneksi pirttiin ei nyt edes pääse niitä siimahäntiä lainkaan.
PoistaYmmärtäisivät hiiret vaan pysytellä kaukana omissa oloissaan, niin henkikulta säilyisi, tai saattaa pöllö tai joku saalistaja saada hyvän namipalan.