Puhalluskukkia ja töppövillaa

Voikukat ovat aikoja sitten muuttuneet puhalluskukiksi. Niitäkään en löytänyt enää. Tuuli on puhaltanut ne lentoon ja jäljellä pelkkiä kukkavarsia.

Lapsuus tuli mieleen. Ei vielä yhtään kesää, ettenkö olisi muutamia hahtuvapalloksi muuttuneita voikukkia puhallellut. Ihan huvikseni, en taikoja tehden sen jälkeen, kun hoksasin, miten voikukan siemenkodan puhaltaa tyhjäksi.

Ei se ole iso konsti saada kerralla kaikki hahtuvat lentoon. Pitää puhaltaa alhaalta päin. Tietysti puolihuolimaton hönkäisy ei sitenkään tuota aina toivottua tulosta. Kuitenkin osittain tyhjentyt siemenkota oa Kasvikeijun syy. Hän saattoi olla huonolla tuulella, eikä sallinut täydellistä onnistumisen iloa puhaltajalle.

Voikukkaa pidetään rikkakasvina, joka haluttaisiin pihanurmelta pois ennen sen muuttumista puhalluskukaksi. Toisaalta - nykyään myös viljellään voikukkaa, eli rikkaruoholle on tullut mittaamatonta arvonnousua.

 

Kun voikukat ovat uupumassa ja kasvattavat vain juurta ja lehtiään, töppövilla, ynnä muutkin suovillat kukkivat.  Olen yrittänyt selvittää näitä soiden ja rämeiden kauniita sarakasveja, miten erottaa töppövilla, niittyvilla, tupasvilla, luhtavilla ja vielä joku muukin villa.  Sarakasveja ovat kaikki ja yhdellä nimellä yksinkertaiseksi vain suovilloja. Liekö tämä päätelmä mitenkään virallinen?

Kauneimmat suovillat mielestäni ovat kuitenkin töppövilla ja tupasvilla. Myös kuvauksellisemmat, jopa sateen jälkeen, vaikka kukinto roikkuu jokseenkin yhtenä myttynä.

 Villojen kukinta-aikaan suo hohtaa valkoisena ja tuoksuu raikkaalle ja näyttää viattomalle.

Kaikessa kauneudessaan se silti voi olla yllätyksellinen, jopa vaarallinen. Suosilmiä on syytä varoa. Vetelä suo saattaa ottaa saapasjalan niin napakasti imuunsa, ettei nousekaan askellukseen ja kulkija kupsahtaa kontalleen. Voi käydä niinkin, että saa pystyyn päästyään kaivaa saappaan suosta.